Matt. 1:18-24 (4. adv. evankeliumi)

Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,

ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -

se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

Se mitä kirkko uskoo Mariasta, perustuu siihen, mitä kirkko uskoo Kristuksesta, ja se mitä kirkko opettaa Mariasta, valaisee puolestaan sitä, mitä kirkko uskoo Kristuksesta. Jumalan ihmiseksitulemisen juhla, joulu, kertoo, että Jumala on meidän kanssamme, keskellämme, meissä. Siksi kirkko on antanut varhaisista ajoista lähtien Marialle nimen theotokos, Jumalansynnyttäjä. Nimitystä ei ole Raamatussa, aivan samoin kuin siellä ei ole selvästi muotoiltua oppia Pyhästä Kolminaisuudestakaan. Kuitenkin, jos Kristus on "tosi Jumala ja tosi ihminen", Maria on ainutlaatuinen kaikkien ihmisten keskuudessa. Kukaan muu ei ole kantanut lihaksi tullutta Jumalaa ruumiissaan yhdeksän kuukauden ajan. On oikein veisata idän kirkon kanssa:

"Oi Jumalansynnyttäjä Neitsyt, / joka olet muiden ylistetty, / me veisaamme sinulle ylistystä, / sillä sinun Poikasi ristin kautta helvetti kukistettiin, kuolema kuoletettiin / ja me, jotka olimme kuoletetut, / nousimme ylös, tulimme elämään otollisiksi ja paratiisin muinaisesta riemusta osallisiksi."

Protestantti, joka kammoaa sitä, että pelastuksesta annetaan kunniaa kenellekään muulle kuin Jeesukselle, joutuu huomaamaan tämän veisun sanoissa, että yksin Jeesus pelastaa - mutta jos Maria ei olisi suostunut, Jeesusta ei olisi tullut. Sen tähden Maria on Jumalansynnyttäjä ja myös jokaisen kristityn hengellinen äiti.
 

Voihan olla, että Maria on jotain sellaista, jota emme täysin ymmärrä. Onko roomalaiskatolinen mariologia mennyt liian pitkälle, kun paavi julisti vuonna 1854, että "autuas Neitsyt Maria on sikiämisensä ensimmäisestä hetkestä alkaen kaikkivaltiaan Jumalan erityisen armon ja etuoikeuden kautta Kristuksen Jeesuksen, ihmiskunnan Vapahtajan ansioiden tähden tullut varjelluksi kaikesta perisynnin tahrasta?” On syytä kuitenkin huomata, että tässäkin on kysymys vain Efesolaiskirjeen 1:3-4 sanojen soveltamisesta Mariaan. Katolisen kirkon katekismuksen mukaan Isä on siunannut Mariaa "kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa” enemmän kuin ketään muuta luotua persoonaa. Jumala on "valinnut hänet ennen maailman luomista, jotta hän eläisi pyhänä ja moitteettomana Jumalan edessä rakkaudessa." 

Maria on jotain ainutlaatuista, mutta kuitenkin hän on yksi meistä. Sen tähden se, mitä lausutaan Marialle, voi koskea myös meitä!

1. Moos. 21:1-7 (4. adv, 2.vsk 1.lk)

Saara sanoi: "Jumala on antanut minulle aiheen iloon ja nauruun, ja jokainen, joka tästä kuulee, iloitsee ja nauraa minun kanssani."

Naurulla on Raamatun kielenkäytössä etupäässä pilkkanaurun vivahde (vrt. Ps. 2:4, 37:13). Verbi "nauraa" tarkoittaa hepreassa toisaalta myös "hyväillä." Mieti sitä.

Me erotamme naurussa aspektit "nauraa jollekin" ja "nauraa jonkun kanssa." Käännöksemme - niin kuin jo Vulgata (risum fecit mihi Deus, quicumque audierit conridebit mihi) - haluaa lukea tämän jälkimmäisellä tavalla. Saara itse näyttää ajattelevatn, että Jumala on nimenomaan tehdyt hänet naurunalaiseksi, vetänyt häntä höplästä, uunottanut 6-0. Ja se jos mikä on hienoa! Varmemmaksi vakuudeksi Saara vielä kuvaa tilanteen älyttömyyttä: "Kuka olisi tiennyt sanoa Abrahamille: 'Saara imettää poikaa?' Ja nyt minä kuitenkin olen synnyttänyt pojan hänen vanhoilla päivillään."

Koko Jumalan ja Saaran suhde on kertomus naurusta. Kuullessaan synnyttävänsä pojan Saara nauroi. Kun Herra kysyi, miksi Saara nauroi (mikä kysymys!), Saara väitti pokkana: "En minä nauranut". Saara oli peloissaan. Nauru voi olla majesteettirikos. Diktaattorit ovat aina pelänneet naurua enemmän kuin mitään muuta. Jumala ei ole diktaattori. Jumala antoi Saaralle aiheen nauraa sydämensä pohjasta, hän teki suurimman laupeuden saattamalla hänet naurunalaiseksi ja antaa hänelle pojan, jonka nimi Jitzhak tarkoittaa "hän nauraa." Evankeliumi vapauttaa naurulihakset.

Matt. 11:12 (3.adv. 2.vsk ev)

 Edessämme on monien tutkijoiden mielestä Uuden testamentin vaikeimmin tulkittava jae:

Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen [tai: hyökkääjät tempaavat sen itselleen].

sen rinnakkaiskohta on Luuk. 16:16:

Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne [tai: jokainen tunkeutuu väkisin sinne].

Ensiksi on ratkaistava, miten jae olisi käännettävä, ja sen jälkeen joutuu vielä miettimään, mitä se oikein tarkoittaa. Nykyinen käännös ymmärtää verbimuodon biazetai "tehdä väkivaltaa" positiivisella tavalla, ikään kuin lähetystyön aggressiivisena voittokulkuna. Se ei ole mahdoton tulkinta, mutta epätodennäköinen. Ilmaisu on kuitenkin passiivinen: taivasten valtakunta on väkivallan kohteena. "Hyökkääjät tempaavat taivasten valtakunnan itselleen" on kirkkoisistä alkaen ymmärretty niin, että ihmiset, jotka koko sydämestään kääntyvät, saavat taivaan itselleen. Ajatus voi olla jopa niin, että voimakkaat rukoilijat suorastaan pakottavat Jumalaa pyytämällä: tulkoon sinun valtakuntasi! Nykyajan eksegeeteistä Frederick W. Danker on ehdottanut, että "hyökkääjät" on Jeesuksen seuraajista käytetty pilkkanimi, jota Jeesus käyttäisi tässä ironisesti. Taivasten valtakuntaa vastaan hyökkäävät voivat tietysti tarkoittaa myös pimeyden henkivaltoja (tai joidenkin tulkitsijoiden mielestä fariseuksia). 

Matthew W. Bates esittää mielestäni vakuuttavasti, että nämä Jeesuksen sanat viittaavat Herodes Antipaaseen tavalla, jonka kuulijat ymmärsivät, mutta joka oli juuri sopivasti kätkettyä. Herodes oli vanginnut ja mestannut Johannes Kastajan, joten sanat "väkivaltaiset hyökkäävät taivasten valtakuntaa vastaan" sopivat Herodekseen ilman sen suurempia selittelyjä. Se, mitä Jeesus sanoo edellä Johannes Kastajasta, tarjoaa myös vihjeitä tähän suuntaan: "Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Mitä te odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan!" On turha viisastella sillä, että Herodes Antipas ei ollut varsinaisesti kuningas. Hän asui kuninkaanlinnassa ja Matteus kutsuu häntä kuninkaaksi (14:9). Myös Luuk 16:16 konteksti viittaa ymmärrettävällä tavalla Herodekseen. Jeesus sanoo: "Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, tekee aviorikoksen, ja samoin tekee aviorikoksen se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."(Luuk 16:18) Tämä on täysin irrallinen kommentti aviorikoksesta, ellei se liity edellä olevaan mainintaan Johannes Kastajasta ja siihen, miksi Johannes mestattiin. Kuulijat tiesivät tapauksen: Herodes Antipas oli rakastunut velipuolensa vaimoon Herodiakseen, eronnut omasta vaimostaan ja ottanut Herodiaksen vaimokseen. Johannes oli nuhdellut kuningasta tästä ja menettänyt siksi henkensä. "Jokaista vaaditaan tulemaan Jumalan valtakuntaan" on turhan positiivinen ajatus, johon on vaikuttanut vertaus suurista pidoista (Luuk 14), joissa vieraita "vaaditaan" tulemaan sisälle. Pikemminkin Luuk 16:16-18 pitäisi kääntää ja täydentää näin: Johanneksesta lähtien Jumalan valtakuntaa julistetaan ja ihmiset (kuten Herodes) hyökkäävät sitä vastaan. Mutta laista ei häviä piirtoakaan, ennemmin häviävät taivas ja maa (joten Johannes oli oikeassa nuhdellessaan Herodesta). Jokainen (kuten Herodes), joka hylkää vaimonsa (sen nabatealaisen prinsessan) ja nai toisen (Herodiaksen), tekee aviorikoksen, samoin se (kuten Herodes), joka nai miehensä hylkäämän naisen (eli Herodiaksen).

Batesin tulkintaa tukee myös Luukkaan tekstiyhteys. Tämän jälkeen nimittäin tulee kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Rikas mies vietti juhlaa päivästä päivään ja pukeutui purppuraan ja hienoimpaan pellavaan. Hänellä oli jopa viisi veljeä, kuten Herodeksella. Jeesuksen sanat ovat esimerkki verhotusta vallankäytön kritiikistä.

 Jos tämä on historiallisesti oikea tapa ymmärtää Jeesuksen sanat, mitä sanottavaa sillä on meille, kun Herodes ja Johannes ovat olleet kuolleina jo kauan, mutta uskomme, että Jeesus elää? Uskon, että sanoille voi antaa muitakin merkityksiä. Väkivalta taivasten valtakuntaa vastaan voi tarkoittaa vaikka uskonnollista ahdasmielisyyttä tai hengellistä väkivaltaa, joista ei esimerkkejä puutu. Ajattelen, että Jeesus muistuttaa siitä, että siellä missä Jumalan henki tekee työtään, on aina läsnä myös ihmisten pikkusieluisuus, joka kaappaa taivasten valtakunnan itselleen, pienen ryhmän yksityisomaisuudeksi. Eikä se epätodennäköinen käännösvaihtoehto, että Jumalan valtakunta etenee vastustamattomasti, murtautuu esiin kaikesta huolimatta, ole viehätystä vailla.

2. Piet. 1:19-21 (3. adv., 2.vsk 2.lk)

Me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne.

Näin Raamattua pitää lukea. "Sanasi on lamppu, valo askeleillani" (Ps. 119:105). Raamattua ei lueta etsien sieltä minun näkemyksiini soveltuvia virikkeitä tai rakentavia mietteitä. Se on valo, jonka valossa ymmärrän kaiken muun. Sitä on mietittävä ja harjoitettava, kunnes "kointähti syttyy", siis vaikka se vaikuttaa pimeältä ja tolkuttomalta. Jonakin päivänä Henki avaa sanan, sillä

Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä. Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.

Tämä kohta on vahvimpia todisteita sen puolesta, että Raamattu on Jumalan sanaa, erehtymätöntä ilmoitusta. Mutta mitä se tarkoittaa? Onko Raamattu meille väline johonkin? Jos on, niin ennemmin tai myöhemmin siitä tulee väline pönkittää itseäni ja nujertaa toisia. Disce cor Dei in verbis Dei, "opi tuntemaan Jumalan sydän Jumalan sanoista", neuvoi Gregorius Suuri. Raamattu on rakkauskirje, jota on luettava rakkaudella, nöyryydellä ja kärsivällisyydellä.

Itsenäisyyspäivä

  Merete Mazzarella kertoo äidistään, diplomaatinrouvasta, joka istui valtiovierailun illallisella vieraan maan suurlähettilään puolison vieressä. Tilaisuuden aluksi esitettiin molempien maiden kansallislaulut. Rouvat aloittivat pöydässä keskustelun kansallislaulusta. Suomalainen kysyi vieraalta: "Mistä teidän kansallislaulunne sanat kertovat?" Vastaus kuului: "Laulu kertoo, että maamme on suuri ja voimakas ja että se nujertaa kaikki sen viholliset." Vieras kysyi kohteliaasti, mistä sitten Suomen kansallislaulu kertoo. Siihen kirjailijan äiti vastasi: "Laulu kertoo siitä, että Suomi on pieni ja köyhä maa, jota muut tuskin pitävät minään. Silti se on suomalaisille kovin rakas maa." Myöhemmin hän kertoi: "Sillä hetkellä olin todella ylpeä Maamme-laulusta."