Kirkastussunnuntai, Leo Suuren saarna

Herra paljastaa kirkkautensa valitsemilleen todistajille. Hän valaisee sellaisella kirkkaudella sen ruumiillisen hahmon, jonka hänellä on yhdessä muiden ihmisten kanssa, että hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi kuin lumi.
Tällä kirkastumisellaan hän halusi ennen kaikkea valmistaa opetuslapsiaan ristin skandaalia varten, ja paljastaessaan heille koko kätketyn valtansa suuruuden, ehkäistä sitä, ettei hänen vapaaehtoinen alentumisensa hänen kärsimyksessään järkyttäisi heidän uskoaan.
Yhtä lailla hän ennakoi myös Kirkon toivon perustusta. Hän paljasti koko Kristuksen ruumiille, millainen muodonmuutos sitä odottaa: sen jäsenille luvataan osallisuus samaan kunniaan, joka on tullut sen pään osaksi.
Herra itse sanoi näin, kun hän puhui tulemisensa kirkkaudesta: "Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko" (Matt. 13:43) ja apostoli Paavali todistaa: "Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme" (Room. 8:18) ja edelleen: "Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on Kristuksen kanssa kätketty Jumalaan. Kun Kristus, teidän elämänne, ilmestyy, silloin tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa." (Kol.3:3-4) Vahvistaakseen apostoleitaan ja johdattaakseen heidät täydelliseen tietoon, tässä ihmeteossa opetettiin asia uudestaan.
Mooses ja Elia - tarkoittaen Lakia ja Profeettoja - ilmestyivät keskustelemaan Herran kanssa. Kun paikalla oli yhteensä viisi miestä, toteutui käsky: jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla.
Onko olemassa mitään vakaampaa ja paremmin perusteltua kuin tämä sana? Vanhan ja uuden testamentin pasuunat antavat yhteisen äänen, ja se mikä muinoin julistettiin on yhdenmukaista evankeliumin opetuksen kanssa.
Sekä uuden että vanhan liiton kirjoitukset vahvistavat toisensa. Se mikä on esitetty esikuvallisin merkein mysteerien verhon takana, paljastetaan julki sen läsnä olevassa kunniassa. Kuten Johannes kirjoittaa: "Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta." (Joh. 1:17) Hänessä ovat toteutuneet niin profeetalliset ennustukset kuin lain käskytkin, sillä hänen läsnäolonsa todistaa profetian todeksi ja hänen armonsa tekee käskyjen täyttämisen mahdolliseksi.
Vahvistakoon evankeliumin julistus jokaisen uskoa, älköönkä kukaan hävetkö Kristuksen ristiä, jonka kautta maailma on lunastettu!
Älköön kukaan pelätkö kärsiä vanhurskauden tähden, älköönkä epäilkö luvattua palkkiota, sillä vain työn kautta päästään lepoon ja vain kuoleman kautta elämään.
Koska Kristus on ottanut omakseen kaiken meidän kurjuutemme ja heikkoutemme, jos me pysymme hänen rakkaudessaan ja tunnustamme hänen nimeään, me voitamme sen mitä hän on voittanut ja saamme omaksemme sen mitä hän on luvannut. Niinpä, noudattaessamme hänen käskyjään tai kärsiessämme vastoinkäymisiä, meidän tulee kuulla jatkuvasti korvissamme Isän sanat: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt, kuulkaa häntä!"


Leo I Suuri: Saarna 51

2. Kor. 12:9 (Kirkastussunnuntai, vanha teksti)

 Karl Barth, 1900-luvun kenties merkittävin teologi, tunnettiin moniosaisesta teossarjastaan Kirchliche Dogmatik, jonka valmistumista jopa itse Jumalankin kerrottiin odottavan, jotta Hän saisi tietää, mitä Barth todella hänestä ajattelee. Barth saarnasi vuosina 1954-1964 vuosittain myös Baselin vankilassa. Vuonna 1962 hänen tekstinään olivat 2. Korinttilaiskirjeen sanat: "Minun armossani on sinulle kyllin."

"Minun armossani on sinulle kyllin."(2. Kor. 12:9) Tämä on lyhyt teksti - vain viisi sanaa - ja lyhin mistä olen koskaan saarnannut. Lyhyys on teille hyödyksi: te voitte muistaa sen paremmin. Sivumennen sanoen, joka kerta kun tulen tänne, haluan että - ei minun saarnani, vaan - teksti jota se seuraa painuisi mieleenne ja jäisi teihin. Tällä kertaa siis: "Minun armossani on sinulle kyllin." Tämän lauseen ihmeellinen maku on juuri sen lyhyydessä. Viisi sanaa riittää. Jotkut teistä ovat ehkä kuulleet, että viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana olen kirjoittanut monia kirjoja, jotkut niistä paksuja. Sanon suoraan ja mielihyvin, että nuo viisi sanaa sanovat enemmän ja paljon parempaa kuin kaikki ne paperipinot, joilla olen itseni ympäröinyt. Niissä on tarpeeksi, ja sitä ei voi sanoa minun kirjoistani, ei sinnepäinkään. Se hyvä mitä kirjoissani ehkä on, on että ne kaukaisesti viittaavat näihin viiteen sanaan. Ja sitten kun minun kirjani ovat jo vanhentuneet ja unohtuneet, ja kaikki maailman kirjat niiden kanssa, nämä viisi sanaa loistavat yhä ikuista täyteyttään: "Minun armossani on sinulle kyllin."

Matt. 5:22 (7. su helluntaista, 1.vsk ev)

"Jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen."

Kun sunnuntain aiheena on "rakkauden laki" ja pääevankeliumissa helvetintuomiot paukkuvat, syynä ei ole mikään muu kuin se, että juuri rakkaudettomuudesta meidän arkisessa pikkuvihassamme on kysymys.
"Hölmö" raka, on aramealainen haukkumasana ("tyhjäpää") joka oli tavanomainen juutalaisten keskuudessa. "Hullu" more, voi joidenkin mielestä tulla myös samalta kuulostavasta heprean sanasta, jolloin se tarkoittaisi kapinallista tai harhaoppista (5. Moos. 21:20).
En ole ihan varma muodostavatko sanat "vihastua - hölmö - hullu" nousevan vai laskevan sarjan. Rangaistuksen suhteen ainakin sarja on nouseva. Huomaa, että Mooses ei uhannut tappajaakaan helvetillä, kuolemantuomiolla kylläkin. Mutta Jeesus uhkaa toisen nimittelijää ikuisella kadotuksella!
Vuorisaarnan hengessä on myös täysin samantekevää, onko toinen ihminen kenties ansainnut typeräksi tai jumalattomaksi haukkumisen. Rakkauden laki on pirun vaikeaa - ottaisin mieluummin kymmenen Moosesta.

1. Moos. 12:1-3 (Apost. pv. 1.vsk 1.lk)

Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi, ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.

Abra, sai kutsun jättää taakseen kolme rakasta ja turvallista asiaa: kielensä, kulttuurinsa ja kansallisuutensa ("maasi"), kaiken tutun ja turvallisen ("asuinsijasi") ja jopa rakkaimmat ihmisetkin ("isäsi koti"). Siksikin on merkillistä, että tämä kutsu voi kääntyä jonkinlaiseksi nationalismiksi.

Matkalle tuntemattomaan Abram sai seitsemän lupausta.
Minä teen sinusta suuren kansan.  Ensimmäinen lupaus puhuu VT:n maailman kieltä. Kansaton ja lapseton mies saa lupauksen siitä, että hänestä tulee vielä suuren kansan isä. Tämä lupaus toistetaan erilaisin vertauksin (1.Moos. 13:16, 15:5).
Minä siunaan sinua.  Tämä ei ole sama asia eri sanoin. Siunaus ei ole pelkästään jälkeläisten määrässä.
Sinun nimesi on oleva suuri on tarkkaan ottaen (ero ei näytä suurelta, mutta saattaa olla) "minä teen sinun nimesi suureksi, ja siinä on oleva siunaus: ei vain niin, että sinä saat osaksesi siunauksen, vaan myös että sinä olet itse oleva siunaukseksi. Minä siunaan niitä jotka siunaavat sinua on ymmärretty tarkoittavan myös Israelin siunaamista (näin myös Matt. 25:40). Matkalla vieraaseen, kenties vihamieliseen ympäristöön annettiin lohduksi sanat. ja kiroan ne jotka sinua kiroavat. 

Tämä kaikki on jotain, joka voisi jäädä muinaisten paimentolaisten historiaan, mutta sen yläpuolelle nousevat sanat ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille. Tässä pilkahtaa Jumalan halu pelastaa koko maailma. Paavali tulkitsi nämä sanat tavalla, josta Lutherin oli helppo jatkaa:
"Pyhät kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Jumala tekee vanhurskaiksi kansat, kun ne uskovat. Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: Sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen. Näin ne, joilla on usko, saavat siunauksen yhdessä Abrahamin kanssa, joka uskoi." (Gal. 3:8-9) 

Viis. 9:5 (Apost.pv, apokryfiteksti)

 Minä olen vain heikko ihminen ja elän vain lyhyen aikaa

Keskiajan merkittävin johtamisopin käsikirja, Gregorius Suuren Regula pastoralis ohjaa hengellistä johtajaa ennen kaikkea nöyryyteen ja omien rajojen tuntemiseen. Teoksen ensimmäinen osa päättyy näin:

Tutkikoon siis jokainen, joka rohkenee pyrkiä piispan virkaan, itseään: hallitseeko vääryys sinua itseäsi? Pyrkiikö sellainen, jota rumentaa hänen oma rikoksensa, esirukoilijaksi toisten syntien puolesta? Siksi Moosekselle sanottiin: ”Sano Aaronille: Kukaan jälkeläisesi, jolla on jokin ruumiinvamma, ei saa milloinkaan tulla uhraamaan ruokaa Jumalalle.” Toisin sanoen hän ei saa olla ”sokea eikä rampa, hänen nenänsä ei saa olla liian pieni tai suuri koukkunokka, ei jalka- tai käsipuoli, kyttyräselkäinen tai kitukasvuinen, jonka silmäterä on samentunut tai jolla on ihottuma, rupitauti tai tyrä.” (3. Moos. 21:17-21)

Sellainen ihminen on sokea, joka ei tunne kontemplaation taivaallista valoa. Nykyisen elämän pimeys painaa häntä niin raskaasti, ettei hän tunne eikä kaipaa tulevaisuuden valoa, eikä liioin tiedä, minne hänen askeleensa johtavat. Hanna profetoi tästä sanoen: ” Hän pitää huolen omiensa askelista, mutta pahat joutuvat pimeyteen.” Rampa on puolestaan sellainen, joka kyllä näkee tien mitä pitäisi kulkea, mutta häneltä puuttuu luonteen lujuus, niin ettei hän kykene sitä kulkemaan. Häilyvä hartauden tunne ei kasva vakaaksi tottumukseksi, joka tukisi häntä hänen halussaan hyveeseen. Niinpä hän ei kykene sitä toteuttamaan. Paavali sanoo tästä: ”Oikaiskaa siis hervonneet kätenne ja halvaantuneet polvenne! ’Kulkekaa suoria polkuja’, jottei ontuva jalka menisi sijoiltaan vaan pikemminkin parantuisi.”

Pieninenäinen on sellainen, jolla ei ole tarvittavaa arvostelukykyä. Nenän avulla erotamme tuoksun löyhkästä. Sen tähden nenä kuvaa arvostelukykyä, jolla vaalimme hyveitä ja kartamme paheita. Siksi Laulujen laulun morsianta ýlistetään: ”Sinun nenäsi on kuin Libanonin torni.” Pyhä kirkko tähystää arvostelukyvyn avulla eri suunnista tulevia kiusauksia ja näkee jo kaukaa tulossa olevat paheiden hyökkäykset. Toisaalta on niitäkin, jotka uppoutuvat liian yksityiskohtaisiin selvittelyihin, koska eivät halua vaikuttaa tyhmiltä. Heistä sanotaan, että nenä ei saa olla liian suuri eikä koukkunokka. Liian suuri koukkunokka on arvostelukyvyn liiallinen pikkutarkkuus, joka lopulta tekee asiat niin vaikeiksi, ettei ihminen enää osaa toimia.

Jalka- tai käsipuoli tarkoittaa ihmistä, joka ei kykene lainkaan kulkemaan Jumalan tiellä eikä tee mitään hyvää. Toisin kuin rampa, jota heikkous estää toteuttamasta hyviä aikomuksiaan, jalka- tai käsipuoli ei edes yritä, vaan tie pysyy hänelle täysin tuntemattomana.

Kyttyräselkäinen on maallisten huolien alaspäin painama. Hän ei kykene nostamaan katsettaan ylös taivaaseen, vaan hänen kasvonsa ovat aina suunnattuina maahan, jota hänen jalkansa tallaavat. Jos hän joskus kuulee puhuttavan taivaan kodista, kieroutuneen tottumuksen paino estää häntä kohottamasta sydämensä katsetta. Arkiset asiat ovat painaneet hänet niin alas, ettei hän kykene suoristamaan sieluaan. Psalminkirjoittaja sanoo heistä: ”Minä olen kurja, olen painunut kokonaan kumaraan.” Totuus itse moittii tällaisia ihmisisä sanoessaan: ”Ohdakkeisiin pudonnut osa tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. He eivät tuota kypsää satoa.”

Silmäterän samentuminen taas tarkoittaa sitä, että ihminen kyllä tuntee totuuden, mutta lihalliset teot tulevat esteeksi. Sameasilmäisen silmäterät ovat itse asiassa terveet. Mutta silmäluomeen kertynyt neste tekee sen painavaksi, ja sen paino vahingoittaa lopulta silmäterääkin. Joidenkin ihmisten nautinnonhalu estää heitä toteuttamasta sitä, minkä he sisimmässään näkevät oikeaksi. Paha tottumus hämärtää heidän näkökykynsä. Sameasilmäinen on luonnostaan suuntautunut oikein, mutta huonot tavat vievät väärään suuntaan. Heistä enkeli sanoo: ”Voitele silmävoiteella silmäsi, niin näet.” Silmien voiteleminen silmävoiteella tarkoittaa sitä, että tuemme sitä terävänäköisyyttä, jolla näemme totuuden kirkkaasti, tekemällä hyviä tekoja.

Silmäterä voi olla myös valkoisen kalvon peitossa. Se tarkoittaa sitä, että ihminen ei näe totuuden valoa, koska hänen kuviteltu oma viisautensa tai hurskautensa peittää sen. Musta pupilli näkee, mutta jos siinä on valkoinen kalvo, se ei näe. Kun ihminen ymmärtää olevansa tyhmä ja syntinen, hän näkee sisäisen valon kirkkauden. Mutta jos hän ajattelee että hänellä on vanhurskauden ja viisauden valo, hän sulkee itsensä Jumalan tuntemisen ulkopuolelle. Mitä korkeampia kuvitelmia hän itsestään elättää, sitä vähemmän hän voi ymmärtää todellista valoa. Tällaisista ihmisistä sanotaan: He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi.

Jatkuva ihottuma (scabies) tarkoittaa sitä, että ihminen on jatkuvasti antautunut hillittömyyteen. Ihottumassa sisäelimien polte näkyy ihon pinnassa. Se on hyvä kuva himosta: jos kiusaus ei etenisi ajatuksista tekoihin, sisäinen polte ei puhkeaisi ihoon eikä se valtaisi ruumista ulkoisesti. Jos kiusausta ei hillitä ajatuksissa, se alkaa vallita ihmisen toimintaa. Paavali haluaa puhdistaa tällaista ihottumaa, kun hän sanoo: ”Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus.” Hän haluaa sanoa, että on inhimillistä tuntea kiusausta sydämessään, mutta perkeleellistä antaa sille taistelussa periksi ja toteuttaa sitä teoissaan.

Rupitautinen (impetigo) on sellainen, jonka sielua ahneus autioittaa. Tuo tauti on sellainen, että jos sitä ei hoida varhaisessa vaiheessa, se leviää hallitsemattomasti koko kehoon. Se valtaa ruumiin kivuttomasti ja kantajansa huomaamatta tuhoaa hänen jäsentensä kauneuden. Samalla tavalla ahneus turmelee sen sielun, joka on siihen kiintynyt. Se tarjoaa sielulle aina vain uutta tavoiteltavaa, mikä herättää vihollisuuden, mutta sielu ei tunne tuskaa, sillä ahneus lupaa sille suuren palkkion synnistä. Jäsenet kuitenkin menettävät kauneutensa, mikä tarkoittaa, että hyveiden kauneus katoaa, kun ahneus turmelee sielun kaikenlaisilla paheilla ja näin koko keho on ruven peitossa. Paavali sanoo: ”Rahanhimo on kaiken pahan alku.”

Tyrä (ponderosus) tarkoittaa sitä, että ihminen ei kylläkään toteuta häpeällisiä himojaan, mutta vaalii niitä jatkuvasti mielessään. Hän ei suinkaan etene sopimattomiin tekoihin, mutta nauttii mielessään hillittömistä ajatuksista ilman katumuksen häivää. Tyrä syntyy niin, että sisäelimistä kertyy nestettä sukuelimiin, mikä tuottaa kiusallista ja tuskallista turvotusta. Voidaan sanoa, että tyrä on sillä, jonka ajatukset ovat aina alhaisia ja hävyttömiä ja joka kantaa turmeluksen painoa sydämessään. Vaikka hän ei toteuta pahoja ajatuksiaan, hän ei pääse niistä sydämessään irti. Hän ei kykene myöskään kunnolla hyviin tekoihin, koska häntä painaa tämä salainen turmeluksen taakka.

Jos tällaiset paheet painavat jotakuta, hänen ei pidä tulla uhraamaan Herran leipää. Ihminen, jota painavat hänen omat syntinsä, ei voi pyyhkiä pois toisten syntejä. 

Regula pastoralis 1.11.