Room. 12:3 (2. su joulusta, 2.vsk 2.lk)

Älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut.

Tutkimus on osoittanut, että hyvinvoiva ihminen ajattelee itsestään liikoja, on siis harhojen vallassa. Harhojen on oltava kohtuullisia, sillä jos ajattelee itsestään liikoja tai kovin oudosti, saa kielteistä huomiota. Tutkimusten mukaan masentuneet ovat usein realisteja, sillä he osaavat arvioida omat taitonsa tarkemmin kuin muut. He eivät välttämättä vähättele tai aliarvioi itseään.

Ihmisen toiveikkuus on irrationaalista. Useimpien mielestä tulevaisuus tuo jotakin parempaa tullessaan. Todellisuudessa ihmisten elämä ei keskimäärin muutu miksikään. Tämä katteeton toiveikkuus auttaa selviytymään elämän haasteista ja vaikeuksista.

(Markku Ojanen: Tunne vai järki. Polkuja viisaisiin valintoihin. Minerva 2014)

Luuk 13:6-9 (Uudenvuodenaatto, evank.)

 Gregorius Suuren Evankeliumisaarnasta nro 31

 

 ”Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmää muttei löytänyt.” Viikunapuu kuvaa ihmisluontoa. Ihmisluonto on oikein istutettu kuten viikunapuu, mutta omasta vapaasta tahdostaan langennut niin, ettei se tuota teoissaan hedelmiä eikä liioin seiso suorassa. Kun se on omasta syystään rientänyt synnin teille, eikä tahdo kuuliaisesti kantaa hedelmää, se on kadottanut myös suoran ryhtinsä. Jumalan kaltaiseksi luotuna hän ei ole pysynyt asemassaan, johon hänet on istutettu tai luotu, vaan pitänyt sitä joutavanpäiväisenä. Viinitarhan isäntä on kolmesti saapunut viikunapuun luokse, sillä hän on etsinyt ihmiskuntaa ennen lakia, lain alla ja armon alla. Hän on odottanut, kehottanut ja tullut sen luokse.
 

 Hän sanoi puutarhurille: ”Jo kolmena vuonan olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt.” Hän tuli ennen lakia: jokainen tietää luonnollisen ymmärryksensä avulla, että lähimmäistä pitää kohdella niin kuin itseään. Hän tuli laissa, jossa hän opetti meitä käskyillään, ja hän tuli lain jälkeen armossaan, jossa hän ilmaisi armollisen läsnäolonsa. Silti hän valittaa, ettei hän ole löytänyt kolmeen vuoteen hedelmiä. On niin huonoja ihmisiä, jotka eivät opi luonnollisesta laista tekemään oikein, eivät ota käskyistäkään opikseen, eikä heitä liikuta edes Herran ihmiseksi tulemisen ihme. ”Puutarhuri” tarkoittaa papinvirkaa. Papit johtavat seurakuntaa eli hoitavat Herran viinitarhaa. Ensimmäinen viinitarhuri tässä tarhassa oli apostoli Pietari. Me arvottomat olemme hänen seuraajiaan, sikäli kuin ahkeroimme teidän ohjaamisessanne opettamalla, rukoilemalla ja kehottamalla.
 

Puutarhurille sanotaan hedelmättömästä puusta sanat, jotka herättävät meissä suurta pelkoa: ”Kaada se, sehän vie vain voiman maasta.” Joka ei tuota hedelmää tekemällä hyvää sillä paikalla, minkä hän on tässä elämässä saanut, on vain hedelmätön puu, joka vie voiman maasta ja estää toisia toimimasta. Jos joku on valta-asemassa tässä elämässä ilman että tekee hyvää, hän on esteenä toisille, sillä kaikki hänen alaisensa tukahtuvat hänen huonosta esimerkistään kuin vääryyden varjossa. Hedelmätön puu on yllä, ja maa, jossa ei mikään kasva, alla. Hedelmättömän puun varjo tihenee, eikä auringonvalo pääse maan pintaan. Kelvottoman esimiehen esimerkin vuoksi hänen alaisensa pysyvät niin ikään hedelmättöminä. Heiltä puuttuu totuuden valo. Varjo peittää heiltä auringonvalon, ja he pysyvät Jumalan suhteen kylmänä, kun he ovat olleet vääryyden suojeluksessa tässä maailmassa. Jumala ei välitä tuosta kierosta vallanpitäjästä. Hänen kukistuttuaan kysytään kuitenkin, miksi hän esti muitakin uskomasta. Siksi viinitarhan isäntä sanoo: ”Sehän vie vain voiman maasta.” Se, joka rasittaa toisten mieltä, vie voiman maasta. Samoin se joka ei käytä asemaansa hyvän tekemiseen, vie vain voiman maasta.
 

Tuollaisten ihmisten puolesta on kuitenkin rukoiltava. Kuulkaa, mitä puutarhuri sanoo: ”Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan maan sen ympäriltä.” Maan muokkaaminen viikunapuun ympäriltä tarkoittaa hedelmättömien sielujen nuhtelemista. Kaivaminen on syvälle menemistä, ja kun nuhteleminen paljastaa sielun sille itselleen, se tekee sen nöyräksi. Niinpä aina, kun ojennamme jotakuta hänen synneistään, me muokkaamme maata hedelmättömän puun ympäriltä kuin puutarhuri ainakin. Kuulkaa, mitä hän sanoo tekevänsä muokkaamisen lisäksi: ”Minä lannoitan sen.” Lannoittaminen on syntien muistamista. Syntiä voi sanoa sielun ulosteeksi. Profeetta sanoo: ”Juhdat mätänevät lannassa.”(Joel 1:17, Vulgata). Se että juhta mätänee lannassaan on sitä, kun ihminen viettää koko elämänsä himon löyhkässä. Joka kerta kun me nuhtelemme lihallista ihmistä hänen synneistään ja palautamme hänen mieleensä menneet pahat teot, me heitämme lantaa hedelmättömän puun juurelle, jotta se muistaisi tekemänsä pahan ja nousisi siitä löyhkästä parannuksen armoon.

Pahojen tekojen palauttaminen omantunnon muisteltaviksi on puun juuren lannoittamista. Silloin kun ihminen syttyy katumaan ja valittamaan syntejään ja saa armon uudistua tekemään hyvää – se on kuin sydämen juuri saisi ravintoa lannasta hyvän tekemiseksi. Ihminen itkee muistaessaan, mitä on tehnyt, inhoaa sitä, millainen hän on ollut ja kehottaa sieluaan pyrkimään parempaan. Puu herättää löyhkästä hedelmän, kun sielu herää synnin ajattelemisesta hyvän tekemiseen. Mutta jotkut kuulevat nuhtelua, eivätkä pidä katumuksen harjoittamista minään ja pysyvät Jumalalle hedelmättöminä ja vain maailmalle vehreinä. Kuulkaa, mitä puutarhuri sanoo: ”Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.” Se joka ei nyt suostu moitittavaksi ja kasva kypsyyteen, vielä kukistuu, kun parannuksen tekeminen ei ole enää mahdollista. Hänet kaadetaan, kun hän seisoo täydessä lehdessä, mutta ilman hedelmää.

Katsokaa nyt tuota hedelmätöntä puuta! Muistelkaa tekemäänne pahaa, heittäkää lapiollinen lantaa sydämemme juurelle, niin että se, minkä löyhkä sai meidät katumaan, tuottaisi hedelmiä sen hyvitykseksi. Vaikka emme saavuttaisi täydellistä hyvettä, iloitkoon Jumala edes murheestamme. Olkaamme hänelle mieliksi niin, että aloitamme tekemään oikein, kun rankaisemme itseämme tekemistämme vääryyksistä. Älkää pidätelkö kyyneliänne, sillä ohikiitävät kyyneleet kuivuvat nopeasti pysyvässä ilossa. Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka elää ja hallitsee Isän kanssa Pyhän Hengen yhteydessä, pyhä Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen

Luuk. 2:21 (Uvp. 1.vsk ev)

Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.

Nimi Jeesus on jo sinänsä rukous. Karismaatikkopiireissä neuvottiin minun nuoruudessani toistamaan "kiitos, Jeesus" niin kauan että tunsi täyttyvänsä Hengellä. Ainakin minulla erityinen tunto tuli siitä, että kieli puutui.
Ortodoksisen spiritualiteetin klassikko  "Vaeltajan kertomukset" neuvoo toistamaan rukousta "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä." Kirjassa Simeon Uusi Teologi neuvoo vaeltajaa:
"Käy istumaan yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen, kumarra pääsi ja sulje silmäsi. Hengitä hitaasti, kuvittele katsovasi sydämesi sisään ja ohjaa ymmärrys eli ajatukset päästä sydämeen. Hengityksesi tahdissa lausu hiljaaa suullasi tai pelkästään mielessäsi: Herra Jeesus Kristus, armahda minua. Yritä karkottaa kaikki muut ajatukset, olla rauhallinen ja kärsivällinen ja toistaa tämä harjoitus mahdollisimman tiheästi."

Pastori Tiina Heino selittää tätä näin: Se on ikivanha, kristikunnassa hyväksi havaittu rukous. Siinä yhdistyy meidän uskomme hänen nimeensä. Kun sanon Jeesusta Herraksi ja Jumalan Pojaksi, uskon, että sitä nimeä kantava henkilö on minulle se, joka hän onkin. Jumalan minulle antama Vapahtaja, joka armahtaa synnistä ja kaiksesta muusta pahasta ja surusta, mitä minulla on. Silloin hänen nimessään oleva voima tulee siihen liittyneen uskon kautta todelliseksi minulle, vaikka en tiedä hänestä muuta kuin hänen nimensä.

Ps 119:41-48 (Tapaninp. psalmi)

Sinun säädöstesi mukaan minä tahdon elää, ja siksi voin kulkea kevein mielin.
דָרַַש on "tutkia, etsiä, tiedustella, kaivata." Koska sydämeni halu on oppia tuntemaan Jumala, kuljen avoimin mielin, in latitudine, vapaudessa (בְרְחָבָה ). LXX:n mukaan kuljen "turuilla ja toreilla." Kysymys siitä, mikä on kristitylle sopivaa tai ei, mitä musiikkia kuunnella, mitä harrastaa, on täysin turha. Uskovalle sydämelle kaikki kertoo Jumalasta.
Luther kuvaili Psalmin 1 "autuasta miestä" spontaaniksi ihmiseksi näin:
"Oi kultainen ja rakastettava sana, jolla vahvistetaan kristillinen vapaus. Jumalattomilla on kiinteät päivät, kiinteät ajat, tietyt teot, tietyt paikat, joissa he riippuvat, niin että vaikka lähimmäinen on kuolemaisillaan, hätä ei saa heitä poikkeamaan ajoistaan ja paikoistaan. Mutta tämä autuas mies on vapaa kaikkiin aikoihin, kaikkiin paikkoihin ja kaikkiin. Mikä tahansa tapaus (casus) häntä kohtaa, mitä tahansa hänen kätensä oivaltaa tehdäkseen, sen hän tekee. Hän ei ole juutalainen, ei pakana, ei kreikkalainen eikä barbaari...mutta hän antaa hedelmänsä ajallaan, mikä tahansa hänen tekonsa onkin - Jumalalle ja lähimmäiselle. Siksi hänen teollaan ei ole nimeä eikä hänen ajallaan ole nimeä eikä hänellä itsellään ole nimeä eikä sillä virtaavalla vedellä ole nimeä, jonka varrelle hänet on istutettu. Hän ei ole yhdelle ihmiselle eikä yhdelle ajalle, paikalle tai teolle, vaan kaikille ja kaikkialle ja kaiken välityksellä. Hän on kaikkien aikojen, kaikkien tekojen, kaikkien henkilöiden ihminen - Isänsä kuvan mukaan kaikkea kaikessa ja kaiken ylitse. Jumalattomat sulkevat itsensä ahtauteensa, vangitsevat itsensä itsevalittuihin tekoihin, aikoihin ja paikkoihin ja kiduttavat itseään eivätkä tee muuta kuin murhaavat, tuomitsevat ja arvostelevat toisten hedelmiä ja ovat mitä vapaimpia kritikoimaan toisia..." (Operationes in Psalmos, WA 5, 38-39, suom. Tuomo Mannermaa)

Luuk. 2:1-3 (Jouluevankeliumi)

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano...Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Näissä jakeissa on joko uskonnollista paheksuntaa, ironiaa tai - mikä merkillisintä - ei kumpaakaan. Vanha testamentti ei suhtaudu nimittäin suopeasti kuninkuuteen. 1. Sam 8:5-9 ilmaisee, miten kuninkaan pyytäminen oli loukkaus sekä Herraa että hänen profeettaansa Samuelia kohtaan.

Yhtä vihamielinen VT on väestönlaskentaa kohtaan. 1. Aik. 21:1 kertoo että itse saatana viekoitteli Daavidin toimittamaan Israelin väestönlaskennan.

Pakanakeisariin ei Israelissa liioin suhtauduttu suopeasti, semminkin kun tämä kaytti puolijumalallista titteliä Augustus. Mutta silti, suurin ilo mitä ihmiskuntaa kohtaa ilmoitetaan tällä tavalla: Itsensä jumalaksi korottaneen keisarin toimittamalla väestönlaskennalla. Kaiken kukkuraksi kyseessä oli verotustoimenpide, jonka vastenmielisyyden ymmärrämme tänäkin päivänä.

Nykykäännös on häivyttänyt sanat egeneto de, "ja tapahtui..." Silläkin on oma merkityksensä. Happenstance. Asioita sattuu ja tapahtuu, emmekä me pienet ihmiset ymmärrä, miksi. Meillä ei ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa, kun suuret rattaat pyörivät. Me toivomme että tapahtuisi jotain hyvää, mutta siltä ei näytä. Hyvän voimat ovat silti liikkeellä.