Halleluja! Hyvä on sen osa, joka pelkää Herraa, ja rakastaa Herran käskyjä.
Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, alkaa Vähän katekismuksen käskyjen selitys. Ne kuuluvat uskossa yhteen. Psalmi alkaa samaan tapaan kuin psalmi 1.
Pimeydessäkin koittaa oikeamieliselle valo. Vanhurskas on anteeksiantava ja laupias.
Vanha käännös: "Oikeamielisille koittaa pimeydessä valkeus, armollinen, laupias ja vanhurskas." Ajatus on kuitenkin se, että hurskas ihminen on myös itse valona muille.
Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan.
Tästä johtuen kai tämä on lähimmäisen sunnuntain psalmi.
Oikeamielinen ei koskaan horju, hänet muistetaan ikuisesti. Ei hän pelkää pahoja viestejä, vaan luottaa vakain mielin Herraan.
Näinköhän on tuon muistamisen kanssa. No, eihän siinä sanota, että hänet välttämättä muistetaan maan päällä, coram hominibus. Pahoja viestejä tulee, mutta turva on syvemmällä, rauhassa, joka ylittää kaiken ymmärryksen (Fil. 4:7)
Hän on vahva ja rohkea, ei hän pelkää, ja pian hän katsoo voittajana ahdistajiinsa.
Weiser sanoo tästä: "Auch diese furchtlose Sicherheit ist Gottes Gabe (beachte die passiven Formen) und hat nichts mit sorgloser Selbstgewissheit zu tun."
Hän antaa avokätisesti köyhille, hän toimii aina vanhurskaasti ja kulkee pystyssä päin.
Antelias ihminen on sekä Jumalan (vanhurskaus) että ihmisten (kohoava sarvi) suosiossa.
Sen nähdessään jumalaton vimmastuu, kiristelee hampaitaan, pakahtuu raivoonsa. Tyhjiin raukeavat jumalattomien toiveet.
Totta kai jumalattomien toiveen raukeavat tyhjiin, kun Jumalan ulkopuolella ei ole kuin ei-mitään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti