Luuk. 18:9-14 (12. su helluntaista, 1.vsk ev)

 Non sum sicut caeteri homines (en ole niin kuin muut ihmiset), sanoi fariseus.

Hengellinen ylpeys on asia, joka tuhoaa pyhimyksen pyhyyden jo alkulähteillään. Tämä vaara vaanii jokaisen uskovaisuuteen taipuvaisen ihmisen sydämessä. Välittömästi, kun olemme onnistuneet tekemään jotain, minkä uskomme olevan Jumalalle mieleen, alamme pitämään sitä omana ansionamme. Sen ei tarvitse olla kummoinenkaan asia että ylpistymme, mutta auta armias jos olemme oikeasti tehneet jotain merkittävää! Silloin luulemme olevamme jotain. Kaikkein pahinta on se, että esitämme olevamme nöyriä. Kun ylpeä ihminen luulee olevansa nöyrä, hän on menettänyt pelin.

Pyhyys joka erottaa ihmisen toisista ihmisistä, on pahuutta. "Minä en ole niin kuin muut ihmiset" on farisealaisuuden synnin ydin. Joku on kenties kilvoitellut pitkään ja nöyrästi voittaakseen itsekkään luontonsa ja lihansa heikkouden. Kun hän viimein alkaa saavuttaa joitakin hentoja merkkejä pyhityksestään, hän alkaa samalla nautiskella rauhasta, jota hän kuvittelee Hengen voiteluksi tai siksi rauhaksi, joka ylittää kaiken ymmärryksen. Kuitenkin kyseessä on itsetyytyväisyys, jonka pinnan alla on toisten ihmisten syvä halveksuminen. 

Kun ihminen kuvittelee olevansa pyhimys (jos hän on protestantti, hän ei käytä tätä ilmaisua), hänen pahuudellaan ei ole enää mitään rajaa. Se, mitä hän voi tehdä Jumalan ja Jumalan rakkauden nimissä, on järkyttävää. Koska hän on pyhimys, hänelle ei voi puhua järkeä (sillä se on jumalattomuutta) tai vedota Raamattuun (jonka hän osaa tulkita paremmin). Edes sääliin tai inhimillisyyteen ei voi vedota, sillä häntä ohjaa suurempi tehtävä. Jos hän vielä ajattelee joutuneensa marttyyrin osaan, hänestä tulee monin verroin itsepäisempi. 

Pyhyys joka erottuu syntisistä on vaarallisimpia asioita maailmassa.

(ks. Thomas Merton: New Seeds of Contemplation s. 47-51)

2. Kor. 3:6 (13. su helluntaista, 1.vsk, 2.lk)

Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
Tätä kohtaa käsittelevässä teoksessaan "Henki ja kirjain" Augustinus selittää, että pelkkä Jumalan tahdon tietäminen ei riitä, tarvitaan myös Hengen läsnäolo, joka saa haluamaan Jumalan tahdon toteutumista. "Armoa ei näet anneta sen perusteella, että olemme tehneet hyviä tekoja, vaan sitä varten, että kykenisimme niitä tekemään." (10,16) "Vaikka ihmisen itsensä kuuluu pyrkiä synnittömyyteen, jo pyrkiminenkin on Jumalan lahja." (2,2)
"Oikein eläminen perustuu varsinaisesti siihen, että hän Pyhän Hengen kautta vuodattaa rakkauden niiden sydämiin, jotka hän on ennalta tuntenut ennalta määrätäkseen, ennaltamäärännyt kutsuakseen, kutsunut vanhurskauttaakseen ja vanhurskauttanut kirkastaakseen [vrt. Room. 8:29-]" (5,7)
Kun Jeremia lupaa, että Jumala kirjoittaa lakinsa ihmissydämiin, se tarkoittaa Augustinuksen mukaan vain Pyhän Hengen läsnäoloa (21,36)
Tämän klassisen selvityksen lisäksi tulkitsen tämän tarkoittavan sitäkin, ettei Jumala jää Raamatun sivuille. Jeesuksen etiikka ei ole apinoitavissa. Tarvitaan elävää suhdetta, painiskelua.

Sananl. 28:13-14 (12. su helluntaista 1.vsk 1.lk)

Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon. Hyvin käy sen, joka tuntee pyhää pelkoa, tuhoon kulkee se, joka kovettaa sydämensä.
Rikkomuksensa salaamista merkitsevä sana tarkoittaa vaatettamista, verhoamista. Tunnustamista vastaava sana pohjautuu, sikäli kuin oikein arvaan, verbiin מדד, "mitata, oikaista itsensä." Väärien tekojensa, epäonnistumisiensa ja häpeällisten virheidensä peittely ja selittely ei johda mihinkään. Ehkä en jää kiinni, mutta en myöskään pääse irti. Suoraselkäinen vastuun ottaminen kaikesta omasta vääryydestä syyttämättä olosuhteita, geenejä tai yleistä käytäntöä johtaa - ehkä yllättäen - armon kokemiseen.
Jakeen 14 alkuosa on hepreaksi suurin piirtein: "Autuas ihminen, joka on jatkuvasti peloissaan." Pelko phd  sisältää myös ilon sivumerkityksen vapinan ohella. Sen partisiippimuoto merkitsee myös varovaisuutta. "Pyhä pelko" on ihan hyvä käännös. Pelokkuudesta ei ole kysymys, sillä sen vastakohtana on sydämen kovettaminen. Se, joka kuvittelee tulleensa valmiiksi, ei kohtaa armoa eikä enää opi mitään. Oletko huomannut, että "Jumalan pelko" tarkoittaa myös hämmästystä ja ihastusta? Ehkä sitä on juuri se lasten kaltaisuus, jota Jeesus niin ylistää.

Apt. 20:17-24 (10.sunn helluntaista 3.vsk 2.lk )

"Olen palvellut Herraa nöyrin mielin, kyyneleet silmissä, kaikissa koettelemuksissa."

Paavalin palvelutehtävällä on kolme perusominaisuutta. Ensimmäinen niistä on nöyryys. Paavali kokee olevansa evankeliumin orja, ei erityisasiantuntija. Nöyryys ei silti ole alistumista ihmisten mielipiteille, vaan Herralle. Paavalille oli erityisen tärkeää, ettei hän vaatinut itselleen mitään(2.Kor. 10:1,11:7). Kyyneleet - toinen ominaisuus- kertovat siitä huolenpidosta, jota hän tuntee ihmisiä kohtaan (Room. 9:2, 2.Kor. 2:4). Kolmas asia on kestävyys vastarinnasta huolimatta.

"En ole vaiennut mistään sellaisesta, mikä on teille hyödyksi, vaan olen julistanut sanaa ja opettanut teitä sekä julkisesti että kodeissanne."

Paavalin julistuksen sisältönä on ollut se,mistä on hyötyä kuulijoille, ei välttämättä se,mitä kuulijat haluaisivat kuulla. Opetus on tapahtunut sekä yhteisissä kokoontumisissa että yksityisesti.

"Sekä juutalaisia että kreikkalaisia olen todistuksellani taivuttanut kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan meidän Herraamme Jeesukseen."

Jotkut ovat tulkinneet tämän niin että juutalaisille on julistettu sanomaa uskosta Jeesukseen ja pakanoille parannuksen tekemistä . Molemmat tarvitsevat kuitenkin molempia, eikä toista ole ilman toista. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi, julisti Jeesus (Mark. 1:15).

5. Moos. 13:1-5 (9. su helluntaista, 1. vsk 1.lk)

 "Raamattu on annettu meille valoksi matkallemme tämän nykyisen elämän pimeydessä. Siksi Pietari sanoo: 'Te teette hyvin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun.' Ja psalminkirjoittaja sanoo: 'Sinun sanasi on minun jalkojeni lamppu ja valkeus minun poluillani.' Tiedämme kuitenkin, että jopa tämä lamppu on meille pimeä, ellei totuus valaise sitä meille meidän sielussamme. Siitä psalminkirjoittaja sanoo: 'Sillä sinä sytytät minun lamppuni, Herra. Jumala, valaise minun pimeyteni.' Mitä muuta palava lamppu on, ellei valoa? Luotu valo ei voi valaista meitä, ellei sitä valaise luomaton valo. Kaikkivaltias Jumala sekä loi nuo sanat että avasi ne meille meidän pelastukseksemme."

(Gregorius Suuri: Homiliae in Hiezechielem 1.7.17)