Eksegeettisiä sormiharjoituksia, teologisia koeporauksia ja homileettisia polunpäitä Suomen ev.lut. kirkon Evankeliumikirjan raamatunteksteistä.
lauantai 9. maaliskuuta 2024
Joh.6:48-58 (4.paastonajan sunn.3.vsk ev)
"Raamattu ei puhu yleisesti inhimillisesti luonnosta, kun se sanoo: "Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikista synneistä" (1.Joh.1:7). Johannes ei tarkoita ainoastaan kertakaikkista ristillä hankittua ansiota vaan puhuu tässä siitä, että meitä ei vanhurskauttamisessa puhdista pelkkä Kristuksen jumalallinen luonto vaan myös hänen verensä. Veri puhdistaa meidät kaikista synneistä todellisesti (per modum efficaciae). Joh 6:48-58 sanoo niin ikään elämää antavaksi ruuaksi Kristuksen lihaa. Efesoksen kirkolliskokous onkin siitä päätellyt, että Kristuksen lihalla on voima tehdä eläväksi. Meikäläisten teoksissa esitetään tästä opinkohdasta lukuisia ihania todisteita, jotka on poimittu vanhan oikeauskoisen kirkon perinteestä."(Yksimielisyyden Ohje VIII)
Mainitussa todisteiden luettelossa ääneen pääsee mm. Johannes Damaskolainen:"Ei omasta voimastaan vaan lihaan yhtyneen Sanan voimasta Herran liha saa aikaan jumalallisia tekoja, jolloin Sana tuo lihan välityksellä ilmi Sanalle ominaisen tavan vaikuttaa. Eihän hehkuva rautakaan polta siksi, että rauta luonnostaan polttaisi, vaan rauta on saanut tämän kyvyn yhdistymällä tuleen. Niinpä Herran ruumiskin on itsessään kuolevainen, mutta sillä on voima tehdä eläväksi, koska se on yhtynyt Sanan kanssa yhdeksi persoonaksi."
Kyrillos Jerusalemilainen kirjoittaa:"Kristuksen vaatteet jaettiin neljään osaan, vain ihokas jäi jakamatta. Sanoisin, että tämä sisältää viittauksen erääseen salaisuuteen. Kun näet maanpiirin neljä osaa ovat päässeet osallisiksi pelastuksesta, ne ovat keskenään jakaneet Sanan vaatteen, hänen lihansa, joka kuitenkin on samalla jäänyt jakamattomaksi. Samalla kun Ainosyntyinen antaa itse kullekin osuuden itsestään ja pyhittää kaikkien meidän sielumme ja ruumiimme lihallaan, hän on meissä jokaisessa jakamattomana ja kokonaisena, koska hän on kaikkialla yksi eikä millään tavoin jakautunut."
tiistai 5. maaliskuuta 2024
1. Joh. 5:18-20 (3. paastonajan sunn. 3.vsk 2.lk)
Me tiedämme, etteivät Jumalasta syntyneet tee syntiä.
Tämä ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä toistuva väite (vrt. 3:6, 9) on hämmentävä ja ristiriitainen. Sama Johannes kuitenkin kirjoittaa myös: "Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä."(1:8) ja lohduttaa sanoen: "jos sydämemme meitä jostakin syyttää, Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken." (3:20) Näyttää siltä, että Johannes puhuu uskovan ihmisen kahdesta puolesta, joista Paavali käyttää ilmaisuja "liha" ja "henki". Se meissä, joka on syntyisin Jumalasta, ei tee syntiä, ei pysty elämään siinä, ei iloitse siitä, tai kuten New International Version sanoo: does not continue to sin. Silti tunnemme synnin vallan itsessämme. Sen kieltäminen olisi tekopyhyyttä.
Hän, joka itse syntyi Jumalasta, pitää huolen, ettei Paha pääse koskemaan heihin.
Hyvänä paimenena Jeesus lupasi: Minun lampaani kuulevat minun ääneni, minä tunnen ne ja ne seuraavat minua. Kukaan ei ryöstä heitä minulta. Minä sain lampaat Isältäni. Hän on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi ryöstää mitään hänen kädestään. (Joh. 10:27-29). On makuasia, kirjoitetaanko paha isolla vai pienellä alkukirjaimella. Isolla kirjoitettuna se viittaa saatanaan, mutta häneen ei tarvitse uskoa tajutakseen, että pahuus jyllää tässä maailmassa, kuten teksti jatkuu:
Me tiedämme, että me olemme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa.
Johannes käyttää sanaa "maailma" (κόσμος) kahdella tapaa. Ensimmäinen on tämä, jossa maailma on pahan valtakunta, joka vihaa Kristuksen omia, joka ei voi ottaa Jumalan Henkeä vastaan ja johon Jeesuksen opetuslapsetkaan eivät oikeasti kuulu. Toisaalta maailma on myös Jumalan oma maailma, johon hän tuli, vaikka se ei ottanutkaan häntä vastaan. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa. Sama kaksijakoisuus, mikä on uskovan sisällä, on myös maailmassa. Me emme oikeasti saisi vihata maailmaa, vaan opetella näkemään sen uudella tavalla, Jumalalle rakkaana. Eihän Jeesus sano, että Jumala vihaa maailmaa, vaikka maailma vihaakin Jumalaa. Sillä tavalla osoitamme, että me olemme Jumalasta. Maailma on eri asia Jumalan luomana kauniina ja ihmeellisenä luomuksena ja vääristyneenä arvomaailmana, jossa tavoitellaan rikkautta, valtaa ja mainetta.
Tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärrystä. Sen avulla me tunnemme hänet, joka on todella olemassa. Näin mekin elämme ainoassa oikeassa todellisuudessa, Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen yhteydessä. Hän on todellinen Jumala ja ikuinen elämä.
Kristus on Todellinen (ἀληθινός), siis se mikä on todella olemassa. Maailma on harhaa. Se ei kristinuskossa tarkoita, etteikö se olisi oikeasti olemassa, mutta olemassaolon syvä todellisuus aukeaa vasta Jumalan yhteydessä. "Totuus" johannekselaisessa kielenkäytössä ei tarkoita pelkästään faktuaalisuutta, vaan myös autenttisuutta, Elämää isolla E:llä, joka ei ole vain olemassaoloa, vaan rakkauden ja kauneuden täydellisyyttä. Totuus on vaarallinen asia ihmisten käsissä. Pienikin totuuden palanen saa meidät lyömään sillä toisiamme. Siksi kristinuskossa Totuus on persoona, Jeesus Kristus, jota emme voi omistaa, vaan kaivata ja kumartaa.
(teksti UT2020-käännöksen mukaan)
keskiviikko 28. helmikuuta 2024
1.Joh. 5:18 (3. paastonajan sunn. 3.vsk 2.lk)
torstai 22. helmikuuta 2024
Luuk 7:36-50 (2. paastonajan sunn. 3.vsk ev)
Fariseus puolestaan ei paheksunut pelkästään sisään rynnännyttä syntistä naista vaan myös Herraa, joka hyväksyi hänet. Fariseus sanoi mielessään: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen!” Katsokaa tuota ylpeää ja tekopyhää fariseusta: hän moittii sairasta siitä että tämä sairastaa ja lääkäriä siitä että tämä parantaa – eikä itse tajua lainkaan olevansa pahasti sairastunut ylpeyteen. Siinä on nyt lääkäri kahden sairaan keskellä. Toinen tuntee kuumeensa ja kärsii siitä, mutta toisella ei ole mitään käsitystä ruumiinsa lämmöstä. Nainen sentään itkee sitä mitä hän on tehnyt, mutta fariseus on niin täynnä itseään että hän vain pahentaa sairauttaan. Hän on kadottanut kokonaan sairaudentunteen eikä hänellä ole käsitystäkään siitä ettei hän ole terve.
Tässä kohtaa on valittaen puhuttava eräisiin virkaveljiimme, jotka ovat hoitaneet papinvirkaansa pinnallisesti katsoen moitteettomasti, mutta halveksien seurakuntalaisiaan. He ovat torjuneet laumaansa kuuluvat syntiset, eivätkä ole säälineet niitä jotka tunnustavat syntiä tehneensä. He ovat siis niin kuin fariseus, joka ei halunnut koskea syntiseen naiseen. Jos tuo nainen olisikin asettunut fariseuksen jalkojen juureen, tämä olisi potkinut hänet tiehensä, sillä hän kuvitteli saastuvansa toisen synneistä. Kun hän ei noudattanut todellista vanhurskautta, kävikin niin, että hän sairastui toisen saamasta haavasta. Jos me näemme jonkun tekevän syntiä, meidän tulee itkeä itseämme heidän onnettomuudessaan: me olemme itse langenneet samanlaisiin tekoihin – tai jollemme ole, voimme hyvin langeta.
Vaikka siis piispan tulee vastustaa paheita ankarasti, on oltava tarkkana siinä, että paheisiin suhtaudutaan ankarasti, mutta ihmisluontoon lempeydellä.Vaikka synti on nujerrettava, lähimmäistä on kuitenkin ruokittava. Silloin kun lähimmäisemme syyttää itseään teoistaan, hän ei enää ole syntinen. Hän kohdistaa Jumalan avulla Jumalan vanhurskauden itseään vastaan ja rankaisee itsessään sitä, minkä tämä tuomitsee.
tiistai 20. helmikuuta 2024
Ps. 91:1-4,11-12 (1. paast.aj.s. psalmi)
ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin:
”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani.
Jumalani, sinuun minä turvaan.”
Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta
ja pahan sanan vallasta.
Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.
Jumalan suoja (hepr. seter) ja varjo (tsel) ovat paikkoja, jotka ovat ihmissilmiltä salattuja. Elo täällä kuin unta ja varjoa vain, mutta se myös suojaa: Ps. 17:3 "Varjele minua niin kuin silmäterääsi, peitä minut siipiesi suojaan." "Linnani ja turvapaikkani ovat samat kuin Ps. 46, joten virsi 170 sopisi tähänkin. "Sinuun minä turvaan" tarkoittaa samaa kuin 1.Piet 5:7 "Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen."
"Linnustaja" on epäilemättä sielunvihollinen. "Pahan sanan vallasta" oli aiemmin "turmiollisesta rutosta" niin kuin monissa muissakin käännöksissä.
Jumalan suojasta käytetään sekä äärimmäisen feminiinistä että maskuliinista kuvaa. Emo joka peittää poikasensa sulillaan, ja toisaalta taisteluvarustus, jonka tarjoaa emet, Jumalan uskollisuus, luotettavuus, totuus.
"Missä ikinä kuljet" on hyvin sanottu, sillä tienviitat saattavat olla kulkijalle itselleen outoja ja maisema tuntematon. Enkelit kulkevat vierellä. He "kätkevät sinua kaikissa teissäs" (Biblia 1776)
Piru yritti tällä tekstillä jymäyttää Jeesusta erämaassa. Ihan sama. Me uskomme sen silti.
Joel 3:1-5 (Helluntai 3-vsk, 1.lk)
Tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukais...
-
Gregorius Suuren joulusaarna Koska vietämme tänään, jos Herra suo, messua kolme kertaa, emme nyt puhu tästä evankeliumin kappaleesta pitkä...
-
Gregorius Suuren Evankeliumisaarna n:o 34. Mikkelinpäivänä 591, tekstinä Luuk 15 "kadonnut lammas" ja "kadonnut hop...
-
Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton, vailla vertaa Reformaation ihmiskäsitystä on sanottu pessimistiseksi. Sanotaan āmyös että p...