Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1. paastonajan sunn.. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1. paastonajan sunn.. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. helmikuuta 2024

Ps. 91:1-4,11-12 (1. paast.aj.s. psalmi)

Se, joka asuu Korkeimman suojassa
ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin:
  ”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani.
  Jumalani, sinuun minä turvaan.”
Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta
ja pahan sanan vallasta.
  Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla.
  Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.



Jumalan suoja (hepr. seter) ja varjo (tsel) ovat paikkoja, jotka ovat ihmissilmiltä salattuja. Elo täällä kuin unta ja varjoa vain, mutta se myös suojaa: Ps. 17:3 "Varjele minua niin kuin silmäterääsi, peitä minut siipiesi suojaan." "Linnani ja turvapaikkani ovat samat kuin Ps. 46, joten virsi 170 sopisi tähänkin. "Sinuun minä turvaan" tarkoittaa samaa kuin 1.Piet 5:7 "Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen."
"Linnustaja" on epäilemättä sielunvihollinen. "Pahan sanan vallasta" oli aiemmin "turmiollisesta rutosta" niin kuin monissa muissakin käännöksissä.
Jumalan suojasta käytetään sekä äärimmäisen feminiinistä että maskuliinista kuvaa. Emo joka peittää poikasensa sulillaan, ja toisaalta taisteluvarustus, jonka tarjoaa emet, Jumalan uskollisuus, luotettavuus, totuus.
"Missä ikinä kuljet" on hyvin sanottu, sillä tienviitat saattavat olla kulkijalle itselleen outoja ja maisema tuntematon. Enkelit kulkevat vierellä. He "kätkevät sinua kaikissa teissäs" (Biblia 1776)


Piru yritti tällä tekstillä jymäyttää Jeesusta erämaassa. Ihan sama. Me uskomme sen silti.

perjantai 16. helmikuuta 2024

Hepr. 2:9,17-18 (1. paast.aj. sunn. 3.vsk 2.lk)

Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta.

Jeesus "maistoi kuolemaa". Kuolemattomana Jumalana Kristus ei voinut "kuolla", mutta, kuten Krysostomos selitti, lääkärin tavoin hän maistoi katkeraa lääkettä. Jakeen alkuosan mukaan Jeesus on lyhyeksi aikaa asetettu enkeleitä alemmaksi. Tästä Luther sai aiheen sanoa: "Sen tähden on päätettävä ottaa avosylin vastaan jokainen koettelemus, jopa itse kuolemakin, iloiten ja ylistäen, aivan kuin ottaisi vastaan itsensä Kristuksen. Sillä se on totta, että Kristus tulee aina siinä muodossa, jonka hän omaksui, kun hän tyhjensi itsensä 'Jumalan muodosta.'"
Kristus kuoli "kaikkien puolesta." Mitä ajattelet muuten siitä reformoidusta opista, jonka mukaan Kristus kuoli vain valittujen, eikä suinkaan kaikkien ihmisten, puolesta? Opin logiikkahan menee niin, että koska Kristuksen sovituskuolema menee kadotukseen joutuvien kohdalla hukkaan, hän todellisuudessa sovitti kuolemallaan vain pelastukseen valittujen synnit. Minusta ajatuksessa on jotain kammottavaa.

Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. 

"Se mitä ei ole omaksuttu, ei ole pelastettu" (τό ἀπρόσλεπτον ἀθεραπευτον) on vanhakirkollisen kristologian muistisääntö. Vaikka meillä olisi millaisia vaikeuksia ajatellessamme, että Kristus on todella tuntenut omakseen kaiken sen sekasortoisuuden mitä ihmismieli pitää sisällään, me joudumme vielä suurempiin vaikeuksiin, jos kiellämme hänen ihmisyydestään jotain. Luther tekee tästä myös pastoraaliteologisen sovelluksen: Papin pitää pitää seurakuntalaistensa syntejä ominaan, ihan henkilökohtaisesti.

Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.

Entä niitä, jotka ovat langenneet? Niitä, jotka ovat tehneet elämässään perusteellisen mahalaskun? "Älä langetessasi jätä kilpakenttää - silloin sinä vasta lääkäriä tarvitsetkin", opetti Johannes Siinailainen. Ja Luther tiivistää: "Päätän, että kristityllä ei ole mitään pelättävää tässä elämässä eikä tulevassa, sillä hänelle sekä kuolema että kaikki paha on muuttunut siunaukseksi ja voitoksi."

(Luther-sitaatit Heprealaiskirjeen luennosta, WA57H, 132.135)



tiistai 7. maaliskuuta 2023

Luuk. 17:33 (paastonaika)

Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen kadottaa, on pelastava sen omakseen. 

Nämä Jeesuksen sanat voi tulkita niinkin, että ne kertovat flow-kokemuksesta, jossa ihminen unohtaa itsensä. Asian on tehnyt tunnetuksi unkarilaissyntyinen amerikkalaispsykologi Mihaly Csikszentmihalyi (1930-2021).

Näyttää siltä, että ihminen voi kokea syvää iloa voidessaan unohtaa itsensä kokonaan. Kun emme askaroi oman itsemme parissa, meillä on mahdollisuus laajentaa käsitystämme siitä, keitä olemme. Kun tietoisuus itsestä katoaa, se voi johtaa transsendenssiin, tunteeseen, että olemuksemme rajat laajenevat. Shakinpelaajaat, kirurgit tai balettitanssijat voivat kertoa, kuinka tuntuu, että koko tiimi tai pelaajat sulautuvat yhteen. 

Tällaiset kertomukset eivät Csikszentmihalyin mielestä ole vain runollisia kielikuvia. Kun ihminen käyttää kaiken psyykkisen energiansa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen, pelin tai musiikkikappaleen kanssa, hänestä todella tulee osa toimintajärjestelmää, joka on suurempi kuin hän itsessään on aikaisemmin ollut.

Tällaista itsen kasvua tapahtuu vain, jos vuorovaikutus synnyttää iloa, siis jos se tarjoaa mahdollisuuksia toimintaan ja vaatii jatkuvaa taitojen harjoittamista. Fundamentalismi ja ääriliikkeet tarjoavat myös transsendenssia, jonka useat ihmiset ottavat mielihyvin vastaan. Tällöin ihminen ei kuitenkaan ole todellisessa vuorovaikutuksessa uskomusjärjestelmän kanssa, vaan luovuttaa psyykkisen energiansa sen valtaan.

Flow- kokemuksessa tapahtuva itsen katoaminen ja sen ilmestyminen entistä vahvempana flow'n jälkeen muodostavat erittäin tärkeän ja näennäisesti paradoksaalisen tapahtumakokonaisuuden. Joskus näyttää melkein siltä, että tietoisuuden itsestä täytyy kadota, jotta ihmiselle voisi rakentua voimakkaampi käsitys itsestään. Syy tähän on melko selvä. Flow- tilassa ihminen tahtoo tehdä parhaansa ja hänen täytyy jatkuvasti parantaa taitojaan. Sillä hetkellä hänen ei ole mahdollista miettiä, mitä se merkitsee itsen kannalta: jos hän tulisi tietoiseksi itsestään, kokemus ei olisi ollut kovin syvä. Mutta jälkeen päin, kun toiminta on ohi ja tietoisuus itsestä voi palata, se itse, jonka yksilö kohtaa, ei ole enää sama kuin ennen flow-kokemusta: uusien taitojen ja tuoreiden saavutusten tähden se on entistä rikkaampi. (Csikszentmihalyi: Flow, s.103-105)

maanantai 27. helmikuuta 2023

Matt. 4:4 (1. paastonajan sunn, 1. vsk ev)

Ei ihminen elä ainoastaan leivästä

Tämä viisaus sisältyy kaikkiin ihmiskunnan suuriin traditioihin. Aineellinen hyvinvointi ei riitä ihmiselämän sisällöksi. Eikä tässä ole kysymys hyvinvoivan länsimaisen ihmisen etuoikeutetusta pohdinnasta. Kysykää vaikka niiltä, joiden on taisteltava joka leipäpalasta: onko se ihmisen arvoista elämää?

Raamattu puhuu sanan nälästä. Se on merkityksen, tarkoituksen ja kauneuden nälkää. "Ilman kauneutta ihminen ei elä sekuntiakaan", sanoi Edith Södergran. Miten matalamielistä onkaan tässä mielessä se, että lapsille ja nuorille ei pitäisi kertoa uskonnosta, jos heidän vanhempansa eivät ole uskonnollisia! Se on sama kuin että epämusikaalisten vanhempien lapsilta kiellettäisiin musiikki. 

Me tarvitsemme kipeästi merkityksen palasia, "valoja pimeyksien reunoilla", kuten Apulanta laulaa. Me tarvitsemme viestejä siitä, että elämällä on tarkoitus - että kannattaa elää! Tulkoon tuo viesti sitten tieteen, taiteen, uskonnon tai filosofian kautta. Eläminen on enemmän kuin hengissäpysymistä. "Työläiset tarvitsevat enemmän runoutta kuin leipää" (Simone Weil)

lauantai 9. maaliskuuta 2019

1. Moos. 3 (1. paastonajan sunn. 1.vsk 1.lk)

Syntiinlankeemuskertomus (jossa ei edes mainita sanaa "synti") on varmasti kommentoidumpia raamatunkohtia, enkä käy sitä tässä selittämään. Ajatuksia herättävä ja nykyaikainen pohdinta tekstin äärellä löytyy esim. Eugen Drewermannin kirjasta "Uskon alkukuvat".

Mitä se synti sitten on? Johannes Brenz tarjoaa katekismusselityksessään (1561) seuraavan kuvan:
"Se, jolla on tikku jalassaan, astuu joka askeleella tikkuun, ei siksi että tie olisi täynnä piikkejä, vaan koska hän kantaa tikkua koko ajan mukanaan. Samalla tapaa sellainen, jossa synnynnäinen epäjumalanpalvelus vallitsee niin, että hän odottaa pelastusta oman vanhurskautensa ansiosta, harjoittaa jatkuvaa epäjumalanpalvelusta, miten hyviä ja kunniallisia hänen tekonsa sitten muuten olisivatkaan."
Ensimmäinen synti ei ollut siis varsinaisesti se, että jutteli käärmeen kanssa tai haukkasi kiellettyä hedelmää. Se on halu olla kuin Jumala. Halu olla tarvitsematta Jumalaa ja toisia ihmisiä.
Synnillä on myös ilosanoma, kuten Thomas Merton kirjoittaa:
"Olemme syntisiä, mutta juuri siksi meillä on toivoa, koska nimenomaan syntiset saavat osakseen Jumalan äärettömän myötätunnon. Olla syntinen, pyrkiä puhtauteen, odottaa kärsivällisesti jumalallista armoa ja ennen kaikkea antaa anteeksi ja rakastaa toisia parhaansa mukaan. Se tekee meistä kristittyjä."

lauantai 17. helmikuuta 2018

Matt.4:1-11 (1.paast.aj.sunn.1.vsk ev)

Yksinäisyys on muutoksen pätsi. Ilman yksinäisyyttä jäämme yhteiskuntamme uhreiksi ja pysymme väärän minuutemme illuusioiden kahleissa. Jeesus itse astui tähän pätsiin. Siellä häntä kiusattiin maailman kolmella painostuskeinolla: Ole järkevä (muutä kivet leiviksi), herätä huomiota  (heittäydy alas!) Ja ole mahtava  (minä annan sinulle kaikki nämä valtakunnat). 
Siellä Jeesus osoitti, että hänen identiteettinsä ainoa lähde on Jumala  (Herraa,  Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa).
Henri Nouwen: Sydämen tie

perjantai 16. helmikuuta 2018

Mark.1:12-13 (1. Paastonajan sunn., 3 vsk evankeliumi)

Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta.

Kertomus Jeesuksen kiusauksista erämaassa on synoptikoille yhteinen. Markus kertoo sen lyhyesti, suorastaan aforistisesti. Kaikki muutkin kertovat että kasteen jälkeen Jeesus kuljetettiin erämaahan. Markus kertoo neljästä tekijästä, joiden keskellä Jeesus on passiivinen kohde. Henki so. Jumala ajoi hänet erämaahan. Se on Jumalan tahto, että sen jälkeen kun hän on meidät kutsunut, joudumme erämaahan, jossa testataan, olemmeko tosissamme. Erämaassa joutuu kohtamaan Perkeleen (vanhahtava sana, josta pidän - en sen kantajasta). Se houkuttelee Jeesusta Mt:n ja Lk:n mukaan sinänsä hyvillä asioilla:  kohtuullisella ravinnolla, vaikutusvallalla ja uskonnollisella näyttävyydellä. Markus ainoana mainitsee villieläimet jotka jakoivat Jeesuksen koettelemukset äänettöminä todistajina. Enkelit palvelivat häntä. Matteuksen mukaan ne tulivat vasta sitten, kun Jeesus oli selvinnyt koettelemuksista voittajana.
Jotenkin ajattelen, että tuolla erämaassa ainoa mikä tuntui todelt oli paholainen. Eläimiin ei kiinnittänyt huomiota, enkeleistä ei ollut havaintoa. Kiusauksen jälkeen Luukas tietää kertoa, että paholainen jätti Jeesuksen joksikin aikaa rauhaan.
Kiusausten sunnuntaina on hyvä muistaa Johannes Siinailaisen opetus siitä, miten enkeli, ihminen ja paha henki eroavat toisistaan:
"Enkeleille kuuluu olla lankeamatta.Ehkä he eivät pystykään lankeamaan, niin kuin jotkut sanovat. Mutta ihmisille kuuluu langeta ja taas nousta ylös, kuinka usein niin käykin. Vain pahoille hengille kuuluu, että kerran langettuaan ne eivät koskaan enää nouse." (Portaat 4.27)

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Hepr. 4:14-16 (1. paast.aj. sunn. 1.vsk 2.lk)

Koska meillä on siis suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.

Jakeen 15 suorasanainen käännös olisi: "Ei meillä ole ylipappia, joka ei voisi sympatiseerata meidän heikkouksiamme." Astheneia on heikkous, vajavaisuus ja sairaus tai sitten ihan vaan synti. Sitä ylipappimme kärsii meissä ja meidän kanssamme (sym-pathesai). Jeesuksen tosi ihmisyys on perusta sille, että voimme saada laupeuden (labomen eleos) ja löytää armon (kharin heuromen). On pidettävä kiinni siitä, että eksyneessä ihmisluonnossamme ei ole sellaista kohtaa, jota Kristus ei olisi pyhässä ihmisyydessään tuntenut. Gregorios Nazianzilaisen sanoin: "Mitä Kristus ei ole omaksunut, sitä ei ole parannettu." Ajatus on meistä ilman muuta sopimaton, jos todella uskomme sen. Jumalan Pojallehan kuuluu jalo ja puhdas, ei se pimeys ja loka jonka kanssa kamppailemme, ja jossa mielemme yleensä liikkuu. Mutta muuta toivoa ei ole, kuin että Herra on kokenut sen kaiken - suostumatta siihen (khoris hamartias).
Ovatko sanat eis eukairon boetheian käännetty oikein? Onko armon ja laupeuden aika oikea silloin, kun me sitä tarvitsemme? On kai, kuka muu sitä tarvitsisi. Jokin ilmaisussa silti häiritsee minua. "Koska hän on itse käynyt läpi kiusaukset ja kärsimykset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan." (2:18)

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Jaak. 1:12-15 (1. Paastonajan sunn. 2.vsk 2.lk)

Tässä tekstissä käytetään sanaa peirasmos kahdessa merkityksessä: j.12 "koettelemus" ja j.13-15 "kiusaus".

"Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat."
Koko epistola alkaa "pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. "(1:2-3) Samoin opettaa Paavali: "Kestävyys auttaa selviytymään koetuksista ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa." (Room. 5:4) Toisaalta kannattaa huomata, että Jaak 5:11 asettaa Jobin kärsivällisyyden kristityille esikuvaksi - hänen, joka sinnikkäästi piti puoliaan jopa Jumalaa vastaan.

"Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään."
Tämä ajatus ei ole yksiselitteinen Raamatun mukaankaan. 2. Sam 24:1 väittää että Jumala yllytti vihastuksissaan Daavidin toimittamaan väenlaskun, kun 1. Aik 21:1 sanoo että saatana nousi Israelia vastaan ja viekoitteli Daavidia toimittamaan väenlaskun. Mutta myöhemmin sanotaan: "Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää."(1.Joh.1:5) Jeesus Siirak nimenomaan kiistää Jumalan vastuun ihmisten lankeemuksista: "Älä sano:'Herra minut luopumukseen vei' - ei hän luo sellaista, mitä vihaa. Älä sano:'Herra minut johti harhaan' - ei hän tarvitse pahantekijöitä. Herra vihaa kaikkia kauhistavia tekoja, kukaan Herraa pelkäävä ei rakasta niitä. Aikojen alussa hän loi ihmisen ja antoi tälle valinnanvapauden." (Sir. 15:11-14)

"Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman."
On turha syyttää Jumalaa, kun oma itsekäs luontoni vetää minua lankeemukseen. Epithymia ei sinänsä johda kuolemaan, sen täytyy yhtyä tahtooni. Synnin palkka on kuolema.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

1. Moos. 4:3-10 (1. Paastonajan sunn. 2.vsk 1 lk)

Eugen Drewermannin tekemä huomio: ihmisen ja Jumalan suhteen särkyneisyys tulee ilmi jo kertomuksen lähtökohdassa: siinä että veljekset Kain ja Abel ylipäätään tuovat uhreja Jumalalle. Jumala ei ole puhunut uhrista ja sen tarpeesta halaistua sanaa. Ihminen on keksinyt uhrin korjatakseen rikkoutunutta Jumala-suhdettaan, sovittaakseen kodittomuuttaan.
Kun uhrin tielle lähdetään, kateus ja synkkyys seuraavat ilman muuta. Ei tässä selitetä, miksi Abelin uhri miellytti Jumalaa enemmän. Mutta se selitetään, miksi Kain suuttui. Toinen pääsi edelle. Kateus tuli sydämeen.
Jakeessa 7 on rikospsykologinen havainto. Jjumall luottaa ihmisen kykyyn valita vieläkin. Raamatussa ei koskaan luovuta siitä, että ihmsellä on kyky tehdä oikeita valintoja, vaikka synnin hirmuvalta korostuu esim. Room. 7:ssa. Non posse non peccare - ajatus tulee vasta Augustinuksella.
Jakeet 9-10(12) ovat syntiinlankeemuskertomuksen toisinto, nyt synti on astetta kauheampi: ainakin meidän mielestämme hedelmän syöminen on pienempi paha kuin veljesmurha. Samaa tekoa kuitenkin.
Jumala kätkee evankeliumin Raamatun synkimmillekin sivuille. Syntiinlangenneet, paratiisista karkotetut, saavat lupauksen hänestä, joka iskee käärmeen pään murskaksi (3:15). Kodittomuuteen syyllisyytensä kanssa harhailemaan tuomittu Kain saa kuitenkin suojeluksen: "Ja Herra pani Kainiin merkin, ettei kukaan, joka hänet kohtaa, tappaisi häntä" (j.15)

torstai 2. maaliskuuta 2017

Ps 91:15 (1. Paastonajan sunnuntai, antifoni)

"Kun hän huutaa minua, minä vastaan.
Minä olen hänen tukenaan ahdingossa,
pelastan hänet ja nostan taas kunniaan."

Sen minkä tästä jakeesta todella aistein havaittavasti voi kokea, rajoittuu kahteen sanaan: "huutaa" ja "ahdingossa". Muu on lupauksen varassa elämistä, sitä jota perkele kutsuu virvatuleksi ja kuvitelmaksi.
Jumala on luvannut kuulla häneen turvautuvan avunhuudon. Hän kuulee, vaikka ei vastaakaan niin kuin toivon; toisin sanoen niin kuin tuskassani, kaventuneessa todellisuudentajussani (joka on käpertynyt kipuni ympärille) ymmärrän ainoaksi oikeaksi tieksi ulos ja eteenpäin. Lupauksen kova ydin on toinen rivi: cum ipso sum in tribulatione. Hepreassa painokas immow anoki bezara. Eli vaikka pimeys käy päälle ja vastaus viipyy, enkä jaksa enää: Hän ei väisty viereltäsi (Ps. 121:5) Kun olet kanssani, en pelkää. Pelastaa - verbi on tässä halats, joka merkitsee ¨pois tempaamista. Viimeiset sanat voi kääntää myös "kunnioitan häntä" (clarificabo/glorificabo)
Uudesta taivaasta ja uudesta maasta kirjoitetaan Jesajan kirjassa: " Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan, kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen." (Jes 65:24) Uskon että siellä, kun katselemme elämäämme sub specie aeternitatis, ymmärrämme, että juuri näin on ollutkin. Emme vielä.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Matt. 16:.22-23 (1. Paastonajan sunn. 2.vsk evankeliumi)

Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: "Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!" Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"

Tämä on vaarallinen teksti, jos sen perusteella uskovaiset alkavat nähdä saatanan läheisissään. Tämä luetaan Herramme kiusausten sunnuntaina. Se liittyy hänen tehtäväänsä. Siinä muistutetaan siitä, että järkevä, laskelmoiva ajattelu voi joskus perinpohjaisesti eksyä. Jos Herramme oli tarkoitus kärsiä, mistä tiedämme, onko myös niin, että kirkonkin tulee tulla hylätyksi ja autioksi, ennen kuin pelastuksen ajan ihanuus koittaa sille? Niin Israelillekin kävi.

Juudas, lohduttajani (Hiljainen viikko)

 Daniel Nylund kirjoittaa: Eräänä mieleni synkimpänä talvena luin kaiken löytämäni Juudaksesta, koska niin syvästi samaistuin häneen evankel...