tag:blogger.com,1999:blog-23528892908150638562024-03-29T09:17:20.932+02:00Kirkkovuoden perikoopitEksegeettisiä sormiharjoituksia, teologisia koeporauksia ja homileettisia polunpäitä Suomen ev.lut. kirkon Evankeliumikirjan raamatunteksteistä.Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.comBlogger610125tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-78201720057236721602024-03-29T09:16:00.002+02:002024-03-29T09:16:24.870+02:00Juudas, lohduttajani (Hiljainen viikko)<p> Daniel Nylund kirjoittaa: Eräänä mieleni synkimpänä talvena luin kaiken löytämäni Juudaksesta, koska niin syvästi samaistuin häneen evankelistojen ja koko kristikunnan syntipukkina. Minusta alkoi näyttää siltä, että evankelistat ja kirkkoisät tekivät hänestä progressiivisesti muita pahemman ja se sopi liiankin hyvin omaan kohtalooni. <br />Juudaksesta tuli kuuluisin kaikista apostoleista. Muiden opetuslasten vallanhimo, tyhmyys, pelkuruus ja petollisuus oli liian tavallista ja arkista ollakseen kovin kiinnostavaa. Juudas oli paljon dramaattisemmalla ja kohtalokkaammalla tavalla paha. Hänen oletettua pahuuttaan kuvattiin lopuksi niin poikkeuksellisena, ettei sitä tarvinnut kenenkään kokea omakseen.<br />Varsinkaan Johannes ei ohita ainuttakaan tilaisuutta alleviivata Juudaksen paheita ja saatanallisuutta. Se on minusta niin läpinäkyvää ja kömpelöä, että hän alkaa itse muistuttaa varoittavaa esimerkkiä pyhitetystä väkivallasta – ainakin verbaalisella tasolla.<br />Kristikunnan haluttomuus katsoa itseään Jeesuksen petturina tuotti Juudakseen projisoidun pahuuden, jonka avulla lietsottiin antisemitistisiä asenteita ja juutalaisten vainoa tähän päivään asti.<br />Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja myöhemmin Amerikoissa alettiin pääsiäisen tienoilla viettää Juudaksen lynkkausjuhlia. Niissä poltettiin, räjäytettiin tai hakattiin kappaleiksi Juudas-nukkeja. Tehoääniä tuotettiin erilaisilla kalistimilla. Ne kuvasivat Juudaksen katkeavia luita. Euroopassa juhlat muuttuivat usein juutalaisten lynkkausorgioiksi.<br />Häntä tuijottamalla kristikunnan ei tarvinnut nähdä omaa osallisuuttaan siihen perussyntiin, jonka tähden Jeesus naulittiin ristille. Juudashan oli täysin itse ansainnut kohtalonsa. <br />Suurella uskonpuhdistajallakaan ei ollut minkäänlaista halua käyttää Juudasta itsetuntemuksellisena peilinä:<br />"Siis tulee meidän olla tyytyväiset ja kiittää Jumalaa siitä, etteivät kaikki ole Juudaan henkiheimolaisia”<br />Hänen hengenheimolaisiaan kyllä löytyi juutalaisten, turkkilaisten ja paavilaisten joukoissa. Mitä kauempaa, sitä parempi Lutherille.<br />Vaikka Jeesus oli mainostanut itseään porttina, josta saa vapaasti tulla sisään ja mennä ulos, seurakunnilla on aina ollut vaikeaa hyväksyä, että joku vain kävelee ulos porukasta ilman selityksiä, eikä koskaan tule takaisin. Juuri niin Juudas teki. Sellaisen ihmisen motiivit oli välttämättä esiteltävä kielteisessä valossa. Juuri tuollaisena uloskävelijänä ja ulosheitettynä, minä sinä talvena itseni koin. Siksi Juudaksesta tuli minun lohduttajani.<br />Evankeliumit voivat lukijoilleen olla, mitä kukon laulu oli Pietarille. Jokainen voi herätä löytämään itsestään sen, joka tietyssä tilanteessa pettää ja uhraa yhden pelastaakseen monet. Samanaikaisesti melkein kaikki ympärillä vaativat sitä samaa. Siksi Markus ja Matteus vielä kuvaavat Juudasta vain yhtenä petturina monista – itse asiassa yhtenä kaikista.<br />Søren Kierkegaard sanoi päiväkirjamerkinnöissään, ettei nykyajan Juudaksen inkarnaatiolle riitä kolmekymmentä hopearahaa. Moderni Juudas ryhtyy teologian professoriksi ja varmistaa näin elinikäisen toimeentulonsa.<br />Loppujen lopuksi minun on kaikkein helpointa samaistua niihin, jotka Lutherin kanssa kieltävät kaiken hengenheimolaisuuden Juudaksen kanssa. Minä löydän melkein aina hyvät perusteet tekemiselleni ja tekemättömyydelleni. Niin Juudaskin luultavasti teki – kunnes heräsi, katui ja tappoi itsensä.<br />Ehkä suurin vapaus löytyykin Fedor Dostojevskin Isä Zossima hahmon oivalluksesta. Turha meidän on vertailla itseämme edullisesti kehenkään: <br />”Sillä tietäkää ystävät, että joka ainoa meistä on epäilemättä syyllinen kaikkien ja kaiken puolesta maan päällä… silloin vasta meidän yhteen liittymisemme päämäärä on saavutettu.”<br />Kun kaikki myöntävät edes itselleen osuutensa kollektiiviseen syyllisyyteen jokaisesta uhrista maan päällä, kenenkään ei enää tarvitse etsiä lisää Juudaksia muista. <br />Globalisoikaamme markkinoiden lisäksi myös syyllisyys, anteeksianto ja vastuu. Silloin tarvitsemme toisiltamme vain anteeksiantoa ja apua, kantaaksemme yhteistä vastuuta kaikesta ja kaikista, koko maailmassa.<br />Kenenkään ei tarvitse tuijottaa itseään sokeaksi yhteen Juudakseen, eikä hävetä itseään kuoliaaksi pienen maailmansa ainoana Juudaksena. <br />Olemme kaikki riippuvaisia toistemme anteeksiannosta. Sitä opettaa hän, joka antoi Juudaksellekin anteeksi. Jokaisena pääsiäisenä mietin, kuka on tänä vuonna elämäni Juudas, jolle Jeesus haastaa minua antamaan anteeksi. 😬<br />P.S. Edelleen unelmoin, että joku seurakunta rohkenisi järjestää piinaviikolla Juudasmessun.<br /><br /></p>Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-89559423523800049732024-03-28T16:37:00.000+02:002024-03-28T16:37:12.515+02:00Ps. 22 (pitkäperj.psalmi)Eeli, eeli, lama sabaktani [Matt.24:47]<br />
<br />
Operationes in Psalmos - teoksessaan Luther sanoo, että Kristuksessa on tässä toistensa rinnalla suurin ilo ja suurin suru. Kristus huutaa olevansa Jumalan hylkäämä ja samalla kuitenkin sanoo Jumalaa omaksi Jumalakseen! Luther pohtii, miten erilaista on Kristuksen huuto verrattuna meidän syntisten kapinaan Jumalaa kohtaan. Kuitenkaan "emme halua väittää, että Kristus olisi kärsinyt sielussaan joitain muita tuskia ja vaivoja kuin ne kadotetut, kun he tuntevat kauhistuvansa tai pakenevansa Jumalaa."<br />
<br />
Minä olen maan mato, en enää ihminen<br />
<br />
Joskus tämä on tulkittu viittaukseksi Kristuksen jumaluuteen, mutta Lutherin mukaan se on pöhköä. Eihän tuo ole edes ihminen.<br />
<br />
Kaikki ilkkuvat kun minut näkevät<br />
<br />
Miksi tuo näky, josta profeetan mukaan kaikki käänsivät katseensa pois (Jes.53) voi julistaa kauneuden kontemplaatiota tässä maailmassa? "Jos Kristus on kaikkein puhtaimman ruumiinsa kosketuksella pyhittänyt kaikki vedet uudestisyntymisen kastetta varten, niin vielä paljoa varmemmin saamme uskoa, että hänen puhdas tahtonsa ja henkensä on pyhittänyt kaikki nämä kärsimysten ja ahdistusten väkevät vesiputoukset iankaikkiseen autuuteen päästäjiksi. Lyhyesti sanottuna : koko maailma on kristitylle pyhiä jäännöksiä täynnä oleva aarrekammio."Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-44326919339880542452024-03-22T09:23:00.000+02:002024-03-22T09:23:21.758+02:00Ps. 43:5 (5. paastonajan sunn. psalmi)<i>Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.</i><br />
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
Masentunut on hepr."alaspainunut, vajonnut", kreikaksi <i>perilypos, </i>sama sana jota Mk 6;26 käyttää Herodeksen mielipahasta Johannes Kastajan pään menosta. Levoton on hepr "meluisa", lat. <i>conturbas.</i> Odota eli toivo (kr. <i>elpison)</i> saan kiittää "kasvojeni apua", Jumalaani.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tämä jae toistuu kolmesti psalmissa 42-43, joka on oikeasti yhtä ja samaa psalmia. Siinä on toivon teologia. Psykologinen tosiasia on sielun autius, voimattomuus, alastaipuminen, joka ei tee siitä kuitenkaan hiljaista, vaan meluisan ja levottoman. Olosuhteita, ulkoisia tosiasioita, ei muuksi selitetä. Kahdesti toistuvat myös sanat: "miksi olet unohtanut minut, miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa" (42:10, 43:2). Ei mitään hurskasta tyynnyttelyä. Koko pettymykseni saan Jumalalle vuodattaa, koko pienen sydämensä pimeyden. Toivo on kipinä, joka muistuttaa, että kerran vielä saan ylistää Jumalaa. Nyt en siihen pysty eikä minun tarvitse itseäni siihen pakottaa, mutta muistan ja muistutan itseäni, että vielä kerran..."Minä tahodon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni. Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen, Jumala, minun Jumalani!"</div><div> </div><div>Johannes Brenz kirjoittaa toivosta <i>Roomalaiskirjeen selityksessään </i>1538: "Huomaat että 'koetuksesta selviäminen antaa toivoa' (Rm. 5:4). Mitä se toivo sitten on? Tavallisesti toivoa pidetään joutavanpäiväisenä asiana: 'Hoffen und harren macht viel Narren.' Mutta kristinuskossa toivo ei ole joutava vaan mitä varmin asia. Apostoli sanoo: 'toivo ei saata häpeään', sillä se ei perustu ihmisen ajatuksiin tai lupauksiin, vaan Jumalan lupauksiin. Ja ne lupaukset ovat varmempia kuin taivas ja maa. Siksi ei ole mahdollista, että toivo joutuisi häpeämään."<br /></div>
<br />Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-28089479323273193782024-03-12T08:08:00.000+02:002024-03-12T08:08:44.041+02:00Maria Koraanissa (Marian ilmestyspäivä)Johannes Damaskolainen, merkittävin kristitty teologi joka on saanut muslimeilta palkkaa, kehotti kristittyjä kysymään muslimeilta, mitä Koraani sanoo Mariasta, Jeesuksen äidistä.<br />
Se onkin tutkimisen väärti. Kristitylle saattaa tulla yllätyksenä, että Koraani puhuu Mariasta enemmän kuin Uusi testamentti. Osittain asian selittää se, että Koraani viittaa yleensä Jeesukseen nimellä "Jeesus, Marian poika." Koraanin Maria-kertomukset välittävät epäilemättä kristillistä perimätietoa.<br />
Koraani tuntee Marian vanhemmat nimellä Imran ja hänen vaimonsa. Imranin perheen suura (3. suura) kertoo Marian syntymästä. Imranin vaimo sanoi: "Herrani, minä vihin sinulle sen, mikä kohdussani kasvaa. Ota se vastaan minulta. Sinä olet Kuuleva, Tietävä." (Koraani 3:35). Tytölle annettiin nimeksi Maria ja hänen äitinsä anoi hänelle Jumalalta turvaa Saatanaa vastaan. Tyttö kasvoi temppelissä ja hänen kasvatuksestaan huolehti Sakarias. "Aina kun Sakarias tuli tytön luokse temppeliin, hän näki tytön saaneen ruokaa. Hän kysyi: 'Maria, mistä sinä saat tämän?' Maria vastasi: 'Se tulee Jumalalta. Jumala ruokkii tiliä pitämättä, ketä tahtoo.'" (3:37-38)<br />
Enkelit kertovat Marialle, että Jumala on valinnut ja puhdistanut hänet kaikkien naisten joukosta. Huomaa, mitä arvonimiä Koraani antaa Jeesukselle: "Maria, Jumala lähettää sinulle ilosanoman Sanastaan, jonka nimi on Messias, Jeesus, Marian poika. Hän on kunnioitettu tässä ja tuonpuoleisessa elämässä ja hän pääsee Jumalan lähelle." (3:45) Maria tietysti ihmettelee - kuten Luukkaan evankeliumissakin - miten tämä on mahdollista, ja saa vastauksen: "Herrasi luo, mitä tahtoo. Kun Hän päättää asian, Hän sanoo sille: ' Ole!' ja se on." (3:47) Jeesuksesta sanotaan myös: "Messias, Jeesus, Marian poika, oli Jumalan lähettiläs ja Hänen Sanansa, jonka hän antoi Marialle, ja Henki hänen luotansa." (4:171) Jeesus on siis Koraanin mukaan Messias, Jumalan Sana ja Henki. Vain "Jumalan Poika" puuttuu. Sinänsä mielenkiintoista on se, että neitseestäsyntymisoppia pidetään kristillisessä teologiassa usein Jeesuksen jumaluuden todistuksena. Muslimit uskovat Jeesuksen syntyneen neitseestä, mutta eivät silti pidä häntä Jumalan Poikana!<br />
Suurassa n:o 19, joka on Marialle omistettu, Maria vetäytyi synnyttämään kaukaiseen paikkaan. Synnytyspoltot saivat hänet toivomaan kuolemaa, mutta hänen oloaan helpotettiin, kun hänen jalkojensa juuresta puhkesi virta ja kasvoi taatelipuu, josta hän sai virvoitusta. Kun hän palasi kansansa luo lapsi sylissään, hänen sukulaisensa moittivat häntä. Silloin Jeesus-lapsi puhkesi ihmeellisesti puhumaan:<br />
"Minä olen Jumalan palvelija...Hän on määrännyt minut rukoilemaan ja antamaan almuja niin kauan kuin elän ja olemaan kuuliainen äitiäni kohtaan." (19:30-32)Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-62622174793636327832024-03-09T16:27:00.000+02:002024-03-09T16:27:11.935+02:00Joh.6:48-58 (4.paastonajan sunn.3.vsk ev)Tämä raamatunkohta puhutti reformaatiossa nimen omaan Kristuksen inhimillisen ja jumalallisen luonnon suhteen näkökulmasta.<br /> "Raamattu ei puhu yleisesti inhimillisesti luonnosta, kun se sanoo: "Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikista synneistä" (1.Joh.1:7). Johannes ei tarkoita ainoastaan kertakaikkista ristillä hankittua ansiota vaan puhuu tässä siitä, että meitä ei vanhurskauttamisessa puhdista pelkkä Kristuksen jumalallinen luonto vaan myös hänen verensä. Veri puhdistaa meidät kaikista synneistä todellisesti (per modum efficaciae). Joh 6:48-58 sanoo niin ikään elämää antavaksi ruuaksi Kristuksen lihaa. Efesoksen kirkolliskokous onkin siitä päätellyt, että Kristuksen lihalla on voima tehdä eläväksi. Meikäläisten teoksissa esitetään tästä opinkohdasta lukuisia ihania todisteita, jotka on poimittu vanhan oikeauskoisen kirkon perinteestä."(Yksimielisyyden Ohje VIII)<br /> <br /> Mainitussa todisteiden luettelossa ääneen pääsee mm. Johannes Damaskolainen:"Ei omasta voimastaan vaan lihaan yhtyneen Sanan voimasta Herran liha saa aikaan jumalallisia tekoja, jolloin Sana tuo lihan välityksellä ilmi Sanalle ominaisen tavan vaikuttaa. Eihän hehkuva rautakaan polta siksi, että rauta luonnostaan polttaisi, vaan rauta on saanut tämän kyvyn yhdistymällä tuleen. Niinpä Herran ruumiskin on itsessään kuolevainen, mutta sillä on voima tehdä eläväksi, koska se on yhtynyt Sanan kanssa yhdeksi persoonaksi."<br /> <br /> Kyrillos Jerusalemilainen kirjoittaa:"Kristuksen vaatteet jaettiin neljään osaan, vain ihokas jäi jakamatta. Sanoisin, että tämä sisältää viittauksen erääseen salaisuuteen. Kun näet maanpiirin neljä osaa ovat päässeet osallisiksi pelastuksesta, ne ovat keskenään jakaneet Sanan vaatteen, hänen lihansa, joka kuitenkin on samalla jäänyt jakamattomaksi. Samalla kun Ainosyntyinen antaa itse kullekin osuuden itsestään ja pyhittää kaikkien meidän sielumme ja ruumiimme lihallaan, hän on meissä jokaisessa jakamattomana ja kokonaisena, koska hän on kaikkialla yksi eikä millään tavoin jakautunut."Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-77122882702225829382024-03-05T08:30:00.001+02:002024-03-05T08:31:33.644+02:001. Joh. 5:18-20 (3. paastonajan sunn. 3.vsk 2.lk)<p><b> Me tiedämme, etteivät Jumalasta syntyneet tee syntiä.</b> </p><p>Tämä ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä toistuva väite (vrt. 3:6, 9) on hämmentävä ja ristiriitainen. Sama Johannes kuitenkin kirjoittaa myös: "Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä."(1:8) ja lohduttaa sanoen: "jos sydämemme meitä jostakin syyttää, Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken." (3:20) Näyttää siltä, että Johannes puhuu uskovan ihmisen kahdesta puolesta, joista Paavali käyttää ilmaisuja "liha" ja "henki". Se meissä, joka on syntyisin Jumalasta, ei tee syntiä, ei pysty elämään siinä, ei iloitse siitä, tai kuten New International Version sanoo: <i>does not continue to sin</i>. Silti tunnemme synnin vallan itsessämme. Sen kieltäminen olisi tekopyhyyttä.<br /></p><p><b>Hän, joka itse syntyi Jumalasta, pitää huolen, ettei Paha pääse koskemaan heihin. </b></p><p> Hyvänä paimenena Jeesus lupasi: Minun lampaani kuulevat minun ääneni, minä tunnen ne ja ne seuraavat minua. Kukaan ei ryöstä heitä minulta. Minä sain lampaat Isältäni. Hän on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi ryöstää mitään hänen kädestään. (Joh. 10:27-29). On makuasia, kirjoitetaanko paha isolla vai pienellä alkukirjaimella. Isolla kirjoitettuna se viittaa saatanaan, mutta häneen ei tarvitse uskoa tajutakseen, että pahuus jyllää tässä maailmassa, kuten teksti jatkuu:<br /></p><p><b>Me tiedämme, että me olemme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa.</b></p><p>Johannes käyttää sanaa "maailma" (κόσμος) kahdella tapaa. Ensimmäinen on tämä, jossa maailma on pahan valtakunta, joka vihaa Kristuksen omia, joka ei voi ottaa Jumalan Henkeä vastaan ja johon Jeesuksen opetuslapsetkaan eivät oikeasti kuulu. Toisaalta maailma on myös Jumalan oma maailma, johon hän tuli, vaikka se ei ottanutkaan häntä vastaan. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa. Sama kaksijakoisuus, mikä on uskovan sisällä, on myös maailmassa. Me emme oikeasti saisi vihata maailmaa, vaan opetella näkemään sen uudella tavalla, Jumalalle rakkaana. Eihän Jeesus sano, että Jumala vihaa maailmaa, vaikka maailma vihaakin Jumalaa. Sillä tavalla osoitamme, että me olemme Jumalasta. Maailma on eri asia Jumalan luomana kauniina ja ihmeellisenä luomuksena ja vääristyneenä arvomaailmana, jossa tavoitellaan rikkautta, valtaa ja mainetta.<br /></p><p> <b>Tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärrystä. Sen avulla me tunnemme hänet, joka on todella olemassa. Näin mekin elämme ainoassa oikeassa todellisuudessa, Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen yhteydessä. Hän on todellinen Jumala ja ikuinen elämä.</b></p><p>Kristus on Todellinen (ἀληθινός), siis se mikä on todella olemassa. Maailma on harhaa. Se ei kristinuskossa tarkoita, etteikö se olisi oikeasti olemassa, mutta olemassaolon syvä todellisuus aukeaa vasta Jumalan yhteydessä. "Totuus" johannekselaisessa kielenkäytössä ei tarkoita pelkästään faktuaalisuutta, vaan myös autenttisuutta, Elämää isolla E:llä, joka ei ole vain olemassaoloa, vaan rakkauden ja kauneuden täydellisyyttä. Totuus on vaarallinen asia ihmisten käsissä. Pienikin totuuden palanen saa meidät lyömään sillä toisiamme. Siksi kristinuskossa Totuus on persoona, Jeesus Kristus, jota emme voi omistaa, vaan kaivata ja kumartaa.</p><p>(teksti UT2020-käännöksen mukaan)<br /></p>Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-36664924727663511902024-02-28T18:26:00.000+02:002024-02-28T18:26:31.147+02:001.Joh. 5:18 (3. paastonajan sunn. 3.vsk 2.lk)<i>Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta.</i><br />
<div>
<i><br /></i></div>
<div>
Juliana Norwichlainen selittää asiaa näin: Jokaisessa sielussa, joka pelastuu, piilee hyvä tahto, joka ei milloinkaan ole suostunut syntiin eikä milloinkaan tule suostumaan. Samoin kuin sielun alemmassa osassa on myös eläimellinen tahto, joka ei pysty haluamaan mitään hyvää, on ylemmässä osassa myös hyvä tahto, joka on niin hyvä, ettei saata koskaan haluta pahaa, vaan ainoastaan hyvää. Siksi me olemme Jumalan rakkauden kohde ja teemme iankaikkisesti sitä, mikä häntä miellyttää (Ilmestys, luku 37)</div>
<div>
Juliana näkee synnin merkityksen pyhien elämässä rohkealla tavalla: synnin ei tarvitse olla ihmiselle häpeäksi, vaan se voi olla myös kunniaksi. Jumalan silmissä synti on surua ja tuskaa, jota häntä rakastavat ihmiset joutuvat kokemaan. Jumalaa rakastavalle sielulle ei pahempaa helvettiä ole, kuin mitä synti on. Daavidin tavoin saamme taivaassa ilon, joka on paljon suurempi kuin jos emme olisi langenneet. "Synnin haavat tehdään ikuisesti tiettäviksi ja hyvitetään ylitsevuotavilla kunnianosoituksilla." (luku 38)</div>
<br />Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-59305201005896473412024-02-22T10:12:00.000+02:002024-02-22T10:12:27.402+02:00Luuk 7:36-50 (2. paastonajan sunn. 3.vsk ev)Gregorius Suuri saarnasi tästä tekstistä seuraavaan tapaan:<br />
<div style="margin: 0px;">
<span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;"> "Kun ajattelen Marian katumusta, minun
tekee mieleni pikemminkin itkeä kuin puhua mitään. Vaikka jollakulla olisi
kivinen sydän, luulen että tuon syntisen naisen katumuksen kyyneleet
pehmittäisivät senkin. Muistaessaan menneet tekonsa hän ei ajattele, mikä on
tässä hetkessä sopivaa. Hän tulee keskelle juhlaa, saapuu koputtamatta ja alkaa
itkeä juhla-aterialla. Ajatelkaa, miten suuri tuska häntä polttaa, kun hän ei edes
häpeä itkeä ääneen juhlapöydässä!</span></div>
<br />
<div style="margin: 0px;">
<span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;"><span style="margin: 0px;"> </span>Tämä, jota Luukas kutsuu
syntiseksi naiseksi ja Johannes nimittää Mariaksi, on luullaksemme se Maria,
josta Markus kertoo Herran ajaneen ulos seitsemän pahaa henkeä. [näiden naishahmojen sulauttaminen toisiinsa oli peräisin jo Augustinukselta] </span><span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Seitsemän demonia
tarkoittaa kaikkia paheita. Samalla tavalla kuin luominen tuli valmiiksi
seitsemänä päivänä, luku seitsemän tarkoittaa kokonaisuutta, kaikkea. Mariassa
oli ollut seitsemän demonia, toisin sanoen, hän oli ollut täynnä kaikkea
pahuutta. Mutta kun hän näki saastaisuutensa häpeän, hän juoksi laupeuden
lähteelle eikä häpeillyt edes juhlavieraita. Hänen sisäinen häpeänsä oli niin
valtava, ettei hän ulkoisesti häpeillyt enää yhtään mitään.</span></div>
<br />
<div style="margin: 0px;">
<span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">”Hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui
Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat
hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne
tuoksuöljyllä.” Aikaisemmin tuo nainen oli tietenkin käyttänyt tuoksuvoiteita
laittomissa teoissaan antamaan ruumiilleen miellyttävän tuoksun. Mutta nyt hän
antoi sen, mitä hän oli häpeällisesti käyttänyt omaksi hyväkseen,
ylistysuhriksi Jumalalle. Maailmalliset asiat olivat täyttäneet hänen silmänsä,
mutta hän pyyhki ne pois silmistään kyynelillään. Hiukset olivat olleet hänelle
kasvojen kaunistus, mutta nyt hän kuivasi hiuksilla kyyneleensä. Hänen suunsa
oli puhunut ylpeästi, mutta kun hän suuteli Herran jalkoja, hän ohjasi suunsa
Herran askelten polulle. Hän antoi uhriksi kaiken sen, mitä oli ollut vain
nautinnon välikappaleena. Hän käänsi kaikki rikoksensa hyveeksi, koska hän
palveli Jumalaa parannuksenteossa kaikella sillä, millä hän oli synnissä
ollessaan halveksinut Jumalaa.</span></div>
<br />
<span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Fariseus puolestaan ei paheksunut pelkästään sisään rynnännyttä syntistä naista
vaan myös Herraa, joka hyväksyi hänet. Fariseus sanoi mielessään: ”Jos tämä
mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee.
Nainenhan on syntinen!” Katsokaa tuota ylpeää ja tekopyhää fariseusta: hän
moittii sairasta siitä että tämä sairastaa ja lääkäriä siitä että tämä parantaa
– eikä itse tajua lainkaan olevansa pahasti sairastunut ylpeyteen. </span><span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Siinä on nyt lääkäri kahden sairaan keskellä.
Toinen tuntee kuumeensa ja kärsii siitä, mutta toisella ei ole mitään käsitystä
ruumiinsa lämmöstä. Nainen sentään itkee sitä mitä hän on tehnyt, mutta fariseus
on niin täynnä itseään että hän vain pahentaa sairauttaan. Hän on kadottanut
kokonaan sairaudentunteen eikä hänellä ole käsitystäkään siitä ettei hän ole
terve.</span><br />
<br />
<span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Tässä kohtaa on valittaen puhuttava eräisiin
virkaveljiimme, jotka ovat hoitaneet papinvirkaansa pinnallisesti katsoen
moitteettomasti, mutta halveksien seurakuntalaisiaan. He ovat torjuneet
laumaansa kuuluvat syntiset, eivätkä ole säälineet niitä jotka tunnustavat
syntiä tehneensä. He ovat siis niin kuin fariseus, joka ei halunnut koskea syntiseen
naiseen. Jos tuo nainen olisikin asettunut fariseuksen jalkojen juureen, tämä
olisi potkinut hänet tiehensä, sillä hän kuvitteli saastuvansa toisen
synneistä. Kun hän ei noudattanut todellista vanhurskautta, kävikin niin, että
hän sairastui toisen saamasta haavasta. Jos me näemme jonkun tekevän syntiä,
meidän tulee itkeä itseämme heidän onnettomuudessaan: me olemme itse langenneet
samanlaisiin tekoihin – tai jollemme ole, voimme hyvin langeta.</span><br />
<span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Vaikka siis piispan tulee vastustaa paheita
ankarasti, on oltava tarkkana siinä, että paheisiin suhtaudutaan ankarasti,
mutta ihmisluontoon lempeydellä.</span><span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Vaikka synti on
nujerrettava, lähimmäistä on kuitenkin ruokittava. Silloin kun lähimmäisemme
syyttää itseään teoistaan, hän ei enää ole syntinen. Hän kohdistaa Jumalan
avulla Jumalan vanhurskauden itseään vastaan ja rankaisee itsessään sitä, minkä
tämä tuomitsee.</span><br />
<br />
<div style="margin: 0px;">
<span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Mutta kuulkaamme, millaisen tuomion tuo ylpeä ja itseriittoinen fariseus sai
kuulla. Hänelle kerrottiin kertomus kahdesta velallisesta, joista toinen oli
velkaa vähemmän, toinen enemmän. Molemmat saivat velkansa anteeksi, ja kysymys
kuului: Kumpi rakastaa rahanlainaajaa enemmän? Tähän fariseus vastaa ilman
muuta: ”Se, joka sai enemmän anteeksi, rakastaa enemmän.” Huomaatko, miten
fariseus tuomitaan omien sanojensa perusteella? Hän on kuin mielipuoli, joka
kantaa köyttä, jolla hänet sidotaan. Herra itse luettelee syntisen naisen hyvät
teot ja väärän tuomarin pahat teot kun hän sanoo:</span></div>
<br />
<div style="margin: 0px;">
<span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">”Kun
tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli
jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua
suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin.
Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä.” Ja
tämän luettelon jälkeen seuraa tuomio: ”Hän sai paljot syntinsä anteeksi, koska
hän rakasti paljon.”</span><span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Veljet, ajatelkaa että rakkaus
on niin kuin tulta ja synti on niin kuin ruostetta. Kun Herra siis sanoo:
”hänen paljot syntinsä annettiin anteeksi, koska hän rakasti paljon”, se tarkoittaa, että hän poltti paljon synnin ruostetta, kun hän hehkui suurta
rakkauden tulta. Synnin ruoste näet palaa sitä tehokkaammin, mitä suuremmalla
rakkauden liekillä syntisen sydän roihuaa.</span></div>
<br />
<div style="margin: 0px;">
<span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Se, joka tuli Parantajan
luokse, tuli itse terveeksi, mutta toiset tulivat hänen parantumisestaan
pahemmiksi. Muutkin pöytävieraat pöyristyivät ja puhuivat keskenään: ”Kuka tuo
mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi?” Taivaallinen Parantaja ei
kuitenkaan halveksi sairasta, ei edes vaikka hän näkee toisten pahentuvan tämän
paranemisesta. Parantamaansa naista hän vielä rohkaisee sanomalla tälle
hellästi: ”Uskosi on pelastanut sinut, mene rauhassa.! Usko oli hänet
pelastanut, sillä hän ei epäillyt voivansa saada sitä mitä hän pyysi. Tämän
varmuuden hänelle antoi hän, jolta hän pelastusta toivoi. Hän sai käskyn mennä
rauhassa, ettei hän lankeaisi enää totuuden tieltä lankeemuksen tielle. Niin
kuin Sakarias sanoo: ”Ohjaa jalkamme rauhan teille.”</span><span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;"> Se on rauhan tiellä
kulkemista, kun kuljemme sellaisten tekojen tietä, jotka eivät erota meitä
Luojamme armosta.</span></div>
<br />
<div style="margin: 0px;">
<span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Nainen tuli alabasteripullon kanssa, vuodatti öljyn,
asettui Herran jalkojen taakse, pesi tämän jalat kyynelillä ja kuivasi ne
hiuksillaan eikä voideltuaan ja kuivattuaan lakannut suutelemasta noita
jalkoja. Tuo nainen kuvaa meitä, sikäli kun syntiä tehtyämme käännymme kaikesta
sydämestämme Herran puoleen ja jäljittelemme hänen katumuksensa tuskaa. </span><span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Eikö voide viittaakin hyvän
maineen tuoksuun? Niin kuin Paavali sanoi: ”Me olemme Kristuksen hyvä tuoksu
Jumalalle kaikkialla.”</span><span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Jos me näet teemme
sellaisia hyviä tekoja, jotka tuottavat kirkolle hyvän maineen tuoksua, silloin
me vuodatamme tuoksuöljyä Herran ruumiille.</span></div>
<br />
<div style="margin: 0px;">
<span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Nainen asettui Herran jalkojen
taakse. Me seisomme Herran jalkoja vastassa, kun pysymme synneissämme, joilla
vastustamme hänen toimintaansa. Mutta silloin kun teemme synneistämme
todellisen parannuksen, me asetumme hänen jalkojensa taakse, seuraten hänen
jälkiään, joka on meidät voittanut. </span></div>
<br />
<div style="margin: 0px;">
<span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Nainen pesi herran jalat
kyynelillään. Mekin teemme niin, jos tunnemme myötätuntoa vähäisintäkin Herran
jäsentä kohtaan, jos kärsimme hänen pyhiensä kanssa heidän ahdistuksissaan ja
pidämme heidän murhettaan omanamme.</span></div>
<br />
<div style="margin: 0px;">
<span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Pestyään jalat nainen kuivasi
ne hiuksillaan. Hiuksethan ovat ruumiissa jotain ylimääräistä. Maallisen
omaisuuden ylimääräisyydestä tuskin on olemassa parempaa vertauskuvaa kuin
hiukset, jotka voi leikata pois ilman, että sitä edes tuntee. Me kuivaamme
Herran jalat hiuksillamme, kun annamme hänen pyhilleen, joita kohtaan tunnemme
myötätuntoista rakkautta, liiastamme. Kun mieli tuntee myötätuntoa, antelias
käsi osoittaa myötätunnon palavuuden. On myös mahdollista että ihminen pesee
Vapahtajan jalat kyynelillään mutta ei kuiva niitä hiuksillaan. Se tarkoittaa,
että hän tuntee myötätuntoa lähimmäisen hätää kohtaan, mutta ei kuitenkaan anna
hänelle liiastansa. Se itkee vaan ei kuivaa, joka osoittaa lähimmäiselle säälin
sanoja, muttei helpota hänen tuskaansa suomalla hänelle edes hiukkasen sitä
mitä hän tarvitsee.</span></div>
<br />
<div style="margin: 0px;">
<span style="font-family: "arial" , sans-serif; margin: 0px;">Nainen suuteli jalkoja, jotka
hän oli kuivannut. Tämän me toteutamme silloin, jos myös sydämestämme
rakastamme niitä, joista anteliaisuudellamme pidämme huolta. Me emme silloin
pidä heidän tarpeitaan taakkana emmekä koe, että huolenpito heidän puutteistaan
on vaivalloista, vaan samalla kun käsi tarjoaa apua, sydän hehkuu rakkaudesta." (<i>Homilia in Evang. 33</i>)</span></div>
<div style="mso-element: footnote-list;">
<hr align="left" size="1" width="33%" />
<div id="ftn1" style="mso-element: footnote;">
<div style="margin: 0px;">
<br /></div>
</div>
</div>
Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-64767996980269961612024-02-20T10:03:00.000+02:002024-02-20T10:03:04.274+02:00Ps. 91:1-4,11-12 (1. paast.aj.s. psalmi)Se, joka asuu Korkeimman suojassa <br />ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin:<br /> ”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. <br /> Jumalani, sinuun minä turvaan.” <br />Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta <br />ja pahan sanan vallasta.<br /> Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. <br /> Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.<br />Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, <br />ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.<br /> <br /> <br /> <br /> Jumalan suoja (hepr. <i>seter</i>) ja varjo <i>(tsel</i>) ovat paikkoja, jotka ovat ihmissilmiltä salattuja. Elo täällä kuin unta ja varjoa vain, mutta se myös suojaa: Ps. 17:3 "Varjele minua niin kuin silmäterääsi, peitä minut siipiesi suojaan." "Linnani ja turvapaikkani ovat samat kuin Ps. 46, joten virsi 170 sopisi tähänkin. "Sinuun minä turvaan" tarkoittaa samaa kuin 1.Piet 5:7 "Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen." <br /> "Linnustaja" on epäilemättä sielunvihollinen. "Pahan sanan vallasta" oli aiemmin "turmiollisesta rutosta" niin kuin monissa muissakin käännöksissä. <br /> Jumalan suojasta käytetään sekä äärimmäisen feminiinistä että maskuliinista kuvaa. Emo joka peittää poikasensa sulillaan, ja toisaalta taisteluvarustus, jonka tarjoaa emet, Jumalan uskollisuus, luotettavuus, totuus. <br /> "Missä ikinä kuljet" on hyvin sanottu, sillä tienviitat saattavat olla kulkijalle itselleen outoja ja maisema tuntematon. Enkelit kulkevat vierellä. He "kätkevät sinua kaikissa teissäs" (Biblia 1776) <br /> <br /> <br /> Piru yritti tällä tekstillä jymäyttää Jeesusta erämaassa. Ihan sama. Me uskomme sen silti.<br />Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-9996281033052394372024-02-16T18:13:00.000+02:002024-02-16T18:13:18.051+02:00Hepr. 2:9,17-18 (1. paast.aj. sunn. 3.vsk 2.lk)<b>Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta.</b><br />
<b><br /></b>
Jeesus "maistoi kuolemaa". Kuolemattomana Jumalana Kristus ei voinut "kuolla", mutta, kuten Krysostomos selitti, lääkärin tavoin hän maistoi katkeraa lääkettä. Jakeen alkuosan mukaan Jeesus on lyhyeksi aikaa asetettu enkeleitä alemmaksi. Tästä Luther sai aiheen sanoa: "Sen tähden on päätettävä ottaa avosylin vastaan jokainen koettelemus, jopa itse kuolemakin, iloiten ja ylistäen, aivan kuin ottaisi vastaan itsensä Kristuksen. Sillä se on totta, että Kristus tulee aina siinä muodossa, jonka hän omaksui, kun hän tyhjensi itsensä 'Jumalan muodosta.'"<br />
Kristus kuoli "kaikkien puolesta." Mitä ajattelet muuten siitä reformoidusta opista, jonka mukaan Kristus kuoli vain valittujen, eikä suinkaan kaikkien ihmisten, puolesta? Opin logiikkahan menee niin, että koska Kristuksen sovituskuolema menee kadotukseen joutuvien kohdalla hukkaan, hän todellisuudessa sovitti kuolemallaan vain pelastukseen valittujen synnit. Minusta ajatuksessa on jotain kammottavaa.<br />
<br />
<b>Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. </b><br />
<b><br /></b>
"Se mitä ei ole omaksuttu, ei ole pelastettu" (τό ἀπρόσλεπτον ἀθεραπευτον) on vanhakirkollisen kristologian muistisääntö. Vaikka meillä olisi millaisia vaikeuksia ajatellessamme, että Kristus on todella tuntenut omakseen kaiken sen sekasortoisuuden mitä ihmismieli pitää sisällään, me joudumme vielä suurempiin vaikeuksiin, jos kiellämme hänen ihmisyydestään jotain. Luther tekee tästä myös pastoraaliteologisen sovelluksen: Papin pitää pitää seurakuntalaistensa syntejä ominaan, ihan henkilökohtaisesti.<br />
<br />
<b>Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.</b><br />
<b><br /></b>
Entä niitä, jotka ovat langenneet? Niitä, jotka ovat tehneet elämässään perusteellisen mahalaskun? "Älä langetessasi jätä kilpakenttää - silloin sinä vasta lääkäriä tarvitsetkin", opetti Johannes Siinailainen. Ja Luther tiivistää: "Päätän, että kristityllä ei ole mitään pelättävää tässä elämässä eikä tulevassa, sillä hänelle sekä kuolema että kaikki paha on muuttunut siunaukseksi ja voitoksi."<br />
<br />
(Luther-sitaatit Heprealaiskirjeen luennosta, WA57H, 132.135)<br />
<b><br /></b>
<b><br /></b>
<b><br /></b>Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-31450680592774085592024-02-05T13:03:00.000+02:002024-02-05T13:03:13.097+02:00Hes. 18: 30-32 (Laskiaissunn. 3.vsk. 1.lk)<p><i>Minä tuomitsen teistä itse kunkin sen mukaan, mitä hän on tehnyt. Näin sanoo Herra Jumala. <br />"Kääntykää, luopukaa synneistänne, ettei syyllisyys olisi uhkana yllänne! Heittäkää pois kaikki rikkomuksenne, kaikki se millä olette syntiä tehneet, ja ottakaa rintaanne uusi sydän ja uusi henki. Miksi te kuolisitte, israelilaiset?En minä tahdo kenenkään kuolemaa - näin sanoo Herra Jumala. Kääntykää, niin saatte elää! </i><br />
<br />
Vaikka tämä käännös on mielestäni onnistunut, teen yhden huomion. On ero, tuomitaanko joku "töiden" vai "teiden" (vanha käännös, BHS) perusteella. Teot voidaan ymmärtää irrallisia tekoja tarkoittavaksi, "tiet" viittaavat polkuihin, joita mieli seuraa ja vaeltaa määrätietoisesti eteen päin.<br />
<i>"Ettei syyllisyys olisi uhkana yllänne." </i>Luen tähän enemmän kuin Jumalan tuomion uhan. Tai siis en tulkitse sitä pelkästään eskatologisesti. Tillichia mukaillen siihen sisältyy syyllisyyden, katoavaisuuden ja tarkoituksettomuuden uhka. Syylllisyys tuhoaa minut ennen kuin Jumalan tuomio.<br />
"Rikkomuksenne ja kaikki se millä olette syntiä tehneet." Puhutteleva ilmaus. Ei vain luopumista vääristä teoista vaan myös siitä, mikä on johdattanut syntiin. Ennen vääriä tekoja on vääriä asenteita, väärä arvojärjestys, turhia luuloja itsestä, harhaisia ennakkoluuloja Jumalasta ja toisista ihmisistä.</p><p><br />
"Tehkää itsellenne uusi sydän". Äärimmäinen lain julistus, joka kertoo, mistä parannuksen tekemisessä on kysymys. Äärimmäinen laki saattaa täydelliseen umpikujaan: en minä voi hankkia itselleni uutta sydäntä. Samalla se muuttuu Hesekielin kirjassa täydelliseksi evankeliumiksi, jonka Jumala itse lupaa tehdä:<br />
"Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan" (36:26-27)<br />
<br />
Ei Jumala toivo kenenkään eksyvän pois yhteydestään eikä nauti tuomitessaan ihmistä kadotukseen. Tätä teemaa kuljettaa koko Hes 18.</p>Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-66873233171418717202024-02-02T12:02:00.000+02:002024-02-02T12:02:45.461+02:00Joh. 12:35-36 (Kynttilänp. v)"Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia."<br />
<br />
Voipi olla, että näiden sanojen sisältämä velvoite on enemmän esteettinen kuin moraalinen. Ilman kauneuden käsitystä kristillisyys on vaarassa muuttua ilottomaksi moralismiksi. Kauneus ei ole kuitenkaan ollut arvollisessaan asemassa länsimaisessa teologiassa. Kynttilänpäivänä kauneuden maineenpalautukseen olisi syytä. Niinkin vakava ja moraalinen teologi kuin Jürgen Moltmann kirjoittaa:<br />
"Onko Jumala kaunis? Käsite, joka Raamatun kielenkäytössä täydentää Jumalan hallintavaltaa on Jumalan kunnia. Se on Jumalan kirkkauden, kauneuden, ystävällisyyden ja ihanuuden ilmituloa. Vastaavat termit ihmisen puolelta ovat hämmästys, ylistys ja palvonta: toisin sanoen vapaus joka ilmaisee itsensä kiitollisuutena, nautintona ja mielihyvänä kauneuden läsnäolossa. Toinen vastaava termi on rakkaus, joka ei ilmene vain eettisenä lähimmäisenrakkautena vaan myös esteettisenä leikkinä Jumalan edessä."<br />
Hengellisen kirjallisuuden klassikko Ignatius Loyola kertoo, miten Jumalan tunteminen kääntää ihmisen mielen maailmaan, ei pois maailmasta:<br />
"Koska näet täydelliset harjoittavat alituista sisäistä katselua ja koska heidän ymmärryksensä on valaistu he paljon enemmän tarkkaavat, mietiskelevät ja katselevat kuinka Jumala, meidän Herramme, on jokaisessa luodussa oman olemuksensa, läsnäolonsa ja valtansa puolesta." (Hengellisiä harjoituskia 39)<br />
Kirjailija Mika Waltari, joka käsitteli uskonnon kysymyksiä läpi koko tuotantonsa, kuvaa eräässä haastattelussa valon kokemusta matkallaan Roomassa vuonna 1959:<br />
"Siihen liittyi hyvin voimakas kirkkauden ja valon aistimus, joka ei johtunut ainoastaan säteilevästä auringon paisteesta syksyisessä Roomassa. Juuri tämä kaikkien ongelmien selviäminen sillä tavoin ettei ylipäänsä ollut mitään ongelmia, vaan tajusin jotakin siitä, että kaikki mitä tapahtuu oli niin käsittämättömän, niin yliluonnollisen järjen - ehkä järki on väärä sana - jonkin voittamattoman...saavuttamattoman...ainoan mitä voisi sanoa täydelliseksi...tulosta, jossa yksi ainoa mitättöminkin asia saattaa johtaa syyketjunsa suorastaan vuosituhansien takaa. Ehkä jotakin tällaista Jeesus tarkoitti sanoessaan, ettei varpunenkaan putoa oksalta meidän taivaallisen isämme tietämättä."Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-43173635730561538322024-01-29T09:45:00.003+02:002024-01-29T09:45:29.022+02:001. Sam 16:1-13 (septuagesimasunn. 3. vsk 1.lk)<h2 style="text-align: left;"> Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen</h2><p>Näihin sanoihin voi kai tiivistää tämän perikoopin sanoman. Mutta siinä on paljon muutakin. En voi mitään sille, että sydäntäni vihlaisee, kun Herra sanoo Samuelille: ”Kuinka kauan sinä aiot surra Saulia? Minä olen hylännyt hänet, hän ei enää saa olla Israelin kuningas." Se, että Samuel suree Saulin kohtaloa, on minusta syvästi inhimillistä - sanan positiivisessa mielessä. Jumala ravistelee Samuelin kuitenkin pois sentimentaalisuudesta. Elämässä on mentävä eteenpäin. Eteenpäin sanoi mummo lumessa. Silti iloitsen siitä, että Samuel on myös sanonut israelilaisille: "Enkä minäkään voi tehdä sellaista syntiä Herraa vastaan, että lakkaisin rukoilemasta puolestanne."(1. Sam 12:23) Eiköhän se pidä sisällään Saulinkin?</p><p>Seuraavaksi opetetaan jumalallista juonikkuutta. Miten Samuel voi lähteä voitelemaan uutta kuningasta Betlehemiin niin, ettei Saul saa sitä tietää? Tässäkin pätee, että Herra ei katso kuten ihminen. Asia, jolla Samuel liikkuu, on luullakseni kaikkien maiden lakien mukaan maanpetos. Hirveän vaikea vetää yleispätevää moraalista opetusta siitä, miten Herra Samuelia neuvoo. Eipähän tarvitse sitten myöskään hävetä sitä, että tuntee myötätuntoa niitä kohtaan, jotka ovat pyhässä tehtävässään epäonnistuneita, niin kuin Samuel alussa teki.</p><p>Toimitaan siis virkavallalta salaa ja salataan myös Iisailta se, että tässä ollaan headhunttaamassa hänen pojistaan kuningasta. Varsinainen opetus on sitten siinä, että Jumalan profeetan arvostelukyky ei johda häntä oikeaan rekrytointipäätökseen, vaan hän tarvitsee tiedon siitä, että Jumala ei katso niin kuin ihminen. Itse asiassa Hieronymus kiinnittää huomiota siihen, että Samuel teki saman virheen jokaisen Iisain pojan kanssa - kuvitellen että tässä se nyt on - mikä todistaa inhimillisen ajattelun heikkoudesta. Herra ei valinnut sitä, joka oli ruumiiltaan komein vaan hengeltään kaunein, sanoi Clemens Aleksandrialainen. Onkohan sekin ylitulkintaa? Daavidin myöhemmät vaiheet eivät välttämättä todista hänen luonteensa ylevyydestä. Jumalalla on omat perusteensa.<br /></p><p>"Herran Henki tuli Daavidiin ja pysyi hänessä siitä alkaen." Vanha testamentti tuntee ekstaattisen Hengen valtaamana olemisen (esim.1. Sam. 19:24) joka tulee ja menee. Mutta Daavidissa oli Herran Henki koko ajan sen jälkeen, kun Samuel voiteli hänet. Siis silloinkin, kun hän vietteli Batseban ja tapatti tämän aviomiehen? Kammottavaa. Ja toisaalta lohduttavaa. <br /></p>Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-3271311935665418922024-01-20T15:14:00.000+02:002024-01-20T15:14:50.189+02:00Ps. 102:16-23 (3. sunn loppiaisesta, psalmi)Kyseessä on ylistyssäkeistö keskellä kurjan rukousta psalmissa 102. Ottaisin mukaan jo Siionia käsittelevän jakeen 15: "Sinun palvelijasi rakastavat sen kiviä, he surevat kaupunkinsa tuhkaa." Kristittyihin sovellettuna sen voi ymmärtää niin, että he vaalivat tai säälivät Siionin katupölyäkin, sitäkin mikä on heidän kirkossaan heikkoa ja vinksallaan.<br />
<br />
j.18: "Hän katsoo sorrettujen puoleen, ei torju heidän rukoustaan", tarkkaan ottaen "hän kääntyy niiden rukouksen puoleen, <b>jotka ovat kaikkensa menettäneet.</b>" Sana '<i>aror </i>on kirjaimellisesti "alaston" ja esiintyy Raamatussa tämän lisäksi ainoastaan Jer. 17:6 matkailumainoksessa: "Hän on kuin piikkipensas, joka yksin kituu aavikolla, kasvaa kivierämaassa, suolaisella kamaralla, missä kukaan ei asu." Luther sanoo Katumuspsalmien selityksessä:<br />
"Kunnia on yksin hänen. Hän on ottanut kaiken itselleen ja jättänyt kaikki muut tyhjiksi. Sen tähden hän ei katso niiden puoleen, jotka eivät tahdo olla tyhjiä. Mutta hän katsoo armollisesti niihin, joiden henki on tyhjä ja köyhä ja jotka ikuisesti janoten anovat häneltä armoa, ja ravitsee heitä omalla olemuksellaan, niin kuin sanotaan Ps. 81:11 'Israel, avaa suusi, minä itse sen täytän.' Sillä Jumala ei voi antaa armoaan muille kuin nöyrille, se on: nälkäisille, janoisille, tyhjille, köyhille, syntisille ja narreille. Hän ei katso rikkaiden, viisaiden ja hurskaiden kauniisiin sanoihin ja suuriin tekoihin, sillä niissä hänen kunniansa on rauennut tyhjiin, vaan hän kääntyy ainoastaan niiden pyynnön ja rukouksen puoleen, <b>joilla ei ole mitään.</b>"<br />
j. 19: "uudeksi luotu kansa" on kristillisessä eksegeesissä tietysti viittaus Uuden testamentin aikaan, niin kuin koko puhe siitä, kuinka pakanat (j.16,23) kunnioittavat Herraa, nähdään ennustuksena kirkosta. Luther näkee viittauksen uudestisyntymiseen: <br />
"Vain hengellinen kansa, jonka Kristuksen kaste on luonut uudestaan, voi ymmärtää näitä asioita. Mutta niiden, jotka eivät ole vielä uudesti syntyneet eivätkä 'uudestaan luodut' hengessä ja armossa, ei ole mahdollista tuntea Jumalaa ja hänen kunniaansa. Siksi he eivät osaakaan ylistää häntä, vaan päinvastoin itseään. Sillä ne ylistävät Jumalaa, jotka häpeävät itseänsä: he eivät anna Jumalalle mitään vaan ainoastaan ottavat häneltä vastaan. Heillähän ei ole mitään, vaan heidän omaisuutensa on Jumalan tykönä. Sen tähden heidän ylistyksensäkin kohdistuu Jumalaan eikä heihin itseensä."<br />
j.21 "Hän kuulee vankien vaikerruksen, hän vapauttaa kuoleman omat." "Sillä Herra kuulee köyhien rukouksen eikä hylkää omiaan jotka ovat vankeudessa" (Ps.69:33) Luther: "He ovat niitä, jotka tuntevat omassa itsessään olevansa surkeasti vangittuja synteihin ja huutavat vapahtamisen armoa, niin kuin psalmin laulaja itsekin edellä on tehnyt. Sillä Jumala ei kuule niitä, jotka eivät ole vankeja, se on: jotka eivät näe todella olevansa vankeja; eiväthän sellaiset huokaakaan."<br />
j.22 "Siionissa kuulutetaan Herran nimeä, Jerusalem kaikuu hänen kiitostaan", sisältää pitkälti sen, mistä kristillisessä jumalanpalveluksessa on kysymys. <i>Safar </i>kääntyy hyvin "kuuluttaa", mutta myös "kertoa" tai "luetella". Evankeliumin julistus ja ylistyksen laulaminen on Lutherin mukaankin jumalanpalveluksen ydin.Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-21318298560876196572024-01-15T09:43:00.000+02:002024-01-15T09:43:05.107+02:005. Moos. 32:36 (3. su loppiaisesta, 3 vsk. 1.lk)<p> <i>Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.</i></p><p>Itsemyötätunnon harjoitus uupuneelle ihmiselle </p><p>Sano itsellesi ensiksi: "Juuri nyt sinulla on vaikeaa." Toteat ja tunnustat todeksi, miltä sinusta nyt tuntuu. Se on välttämätön ensimmäinen askel. Huomaat ensiksi tietoisen kokemuksesi ja nimeät sen. Havainnoit omia ajatuksiasi ja tunteitasi tuomitsematta ja arvostelematta niitä. Ajatukset ja tunteet ovat kuin vierailijoita, jotka tulevat ja menevät omalla rytmillään, emmekä voi valita niitä itse. Tämän muistaminen auttaa sinua näkemään oman tilanteesi selvemmin. Se myös auttaa tunnistamaan ja välttämään haitallisia toimintatapoja, kuten vatvomisen, välttelyn ja turvautumisen vaikka päihteisiin tai shoppailuun. Tunnistettuasi kärsimyksesi pystyt paremmin tekemään vaikealla hetkellä sellaisia viisaita ja tietoisia valintoja, joita eniten tarvitset - eikä sellaisia, joihin mielesi apinat sinua ajavat. Jos et juuri nyt voi tehdä mitään korjataksesi tilannetta, niin sen tietoinen huomaaminen auttaa sinua hyväksymään todellisuuden, johon et nyt voi vaikuttaa.</p><p>Sano itsellesi sitten: "Kärsimys on osa elämää." Kärsimyksen kokeminen ei tee sinusta viallista. Olet inhimillinen, tunteva ihminen, joka välittää - ja kärsii. Maailma on täynnä kärsimystä, vaikka sitä on vaikea muistaa sillä hetkellä kun itse putoaa kuoppaan. Kärsimystä ei voi hallita eikä välttää kohtaamasta. Tämän tosiasian muistaminen voi auttaa kohtelemaan hyvin itseään kärsimyksen hetkellä. Kärsimys ei tarkoita myöskään sitä, että sinussa olisi jotain vialla. Tällä hetkellä aivan lähistölläsi on ihmisiä kamppailemassa asioiden kanssa, joista meillä muilla ei ole aavistustakaan. (Se on hyvä muistaa myös silloin kun tuntee halua tuomita toisia ihmisiä.) Mutta yhtä hyvä on muistaa kärsimyksen olevan tilapäistä. Mikään ei kestä ikuisesti, ei edes kärsimys. Voit sanoa itsellesi: "Nyt kärsin, ja se helpottaa kyllä joskus" tai "tämäkään ei ole pysyvää." Ei ole mahdollista oppia ja kehittyä ilman pettymyksiä ja surua. Vaikka kukaan ei toivo näitä oppitunteja omalle kohdalleen, ne voi ymmärtää osaksi ihmisyyttä, joka yhdistää meitä kaikkia.</p><p>Sano itsellesi: "Haluan antaa itselleni lohtua ja turvaa." Puhu itsellesi kuin puhuisit parhaalle ystävällesi. Ilmaiset ystävällisiä ja lohduttavia sanoja. Anna itsesi tuntea, että välität itsestäsi ja puhut lempeän rauhoittavaan sävyyn itsellesi. Pyrit aistimaan sanojen herättämän rakastavan ystävällisyyden viestin. Tätä sanotaan itsemyötatunnoksi. Sen osoittaminen itselleen voi tuntua vaikealta tai kummalliselta. Tällaisesta harjoittelusta on todettu kuitenkin olevan apua elämänkriiseissä. (Lähde: Arto Pietikäinen: Joustava mieli tukena elämänkriiseissä. Duodecim 2017)</p><p>Kristitty voi oikein mainiosti tehdä tällaisen itsemyötatunnon harjoituksen. Uskovalla ihmisellä on tukenaan varmuus siitä, että tämä ei ole vain hänen itsensä oman ajattelun muuttamista, vaan hänellä on yhteys maailmankaikkeutta ohjaavaan suureen myötatuntoiseen voimaan!<br /></p>Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-69384885149048439012024-01-10T22:07:00.000+02:002024-01-10T22:07:11.857+02:00Jes. 62:1-3 (2. su loppiaisesta, 3.vsk 1.lk)<b>Siionin tähden minun on puhuttava, Jerusalemin takia en voi vaieta, ennen kuin oikeus nousee siellä kuin aurinko ja pelastus kuin leimuava soihtu, ennen kuin kansat näkevät sinun vanhurskautesi ja kuninkaat sinun kirkkautesi. Sinä saat uuden nimen, jonka Herra itse lausuu julki, ja sinä olet oleva kaunis kruunu Herran kädessä, kuninkaallinen seppele Jumalan huomassa.</b><br />
<b><br /></b>
Jumala ei voi vaieta, ts. jäädä toimettomaksi (verbi חָשָה, onomatopoeettinen juuri "hyssytellä") odottaessaan sitä, että vanhurskaus loistaa kuin kirkkaus (נֹגַהּ) japelastus kuin palava tulisoihtu, kuin kuluttava tuli.<br />
<br />
Vanhurskaus ja häikäisevä jumalallinen loiste (<i>kabod</i>) on Jerusalemille lainatavaraa, kuten käy ilmi siitä, että Herra itse lausuu uuden nimen - Jerusalem ei anna sitä itselleen. Uusi nimi on Jumalan tapa erottaa ja mainita omansa nimeltä (sama verbi Esra 8:20).<br />
<br />
Uusi nimi, jonka Jerusalem saa, esiintyy muuallakin Raamatussa. "Niinä päivinä Juuda saa avun, ja Jerusalem elää turvassa. Häntä kutsutaan tällä nimellä: 'Herra on meidän vanhurskautemme.'" (Jer. 33: 16) "Tästä lähtien on kaupungin nimenä oleva 'Herra on täällä,'" (Hes. 48:35) Näistä nimityksistä saa jo saarnanjuurta kummasti, ja jos sovelletaan ajatusta yksilöön, voi esiin nostaa Ilmestyskirjan sanat: "Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen nimeen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja." (Ilm. 2:17)<br />
<br />
Jerusalemin kruunaus liittyy myös morsiusmystiikkaan. "Kunnon vaimo on miehensä kruunu" (Sananl. 12:4) "Huomassa" on kirjaimellisesti kämmenellä. Päivän virsi on siis "Jumalan kämmenellä."Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-76065396133870799782024-01-07T06:41:00.000+02:002024-01-07T06:41:09.505+02:00Lapsikasteen perustelu Gustaf Aulénin dogmatiikassa (1. su loppiaisesta)Ruotsalainen piispa Gustaf Aulén on 1900-luvun merkittävimpiä pohjoismaisia teologeja. Dogmatiikassaan "Den allmänneliga kristna tron" (1924) hän käsittelee lapsikastetta kiinnostavalla tavalla.<br />
Kaste on Aulénin mukaan toimitus, joka ilmaisee tai symboloi Jumalan ennättävää armoa. Sen symboliikka on reaalista - Jumala ilmaisee siinä todella itsensä. Kaste julistaa, että elämämme ja yhteytemme Jumalaan ovat täysin Jumalan armollisen tahdon varassa. Samalla kaste velvoittaa taistelemaan kaikkea sitä vastaan, mikä on Jumalan rakkauden vastaista, tai - Raamatun sanoin - "kuolemaan synnille."<br />
Lapsikaste on Aulénille kristillisen kasteen huipentuma. Se ei ole alkukristillisen kasteen myöhempi muunnelma, vaan "Kasteella on taipumus tulla lapsikasteeksi: juuri sellaisena se kehittää kaiken siihen sisältyvän voiman." Jos kristillisyydessä olisi kysymys alkukristillisyyden orjallisesta kopioimisesta, lapsikaste olisi todella vaikeuksissa. Kysymys on kuitenkin siitä, onko lapsikaste yhtäpitävä kristinuskon keskeisimmän sisällön kanssa? Tähän Aulén vastaa, että mikään muu kasteen muoto ei osoita yhtä kirkkaasti, että kristillisen yhteisön jäsenyytemme perustuu täysin Jumalan rakastavaan tahtoon, eikä ole mitenkään ihmisten mielivallasta riippuvainen.<br />
Väärinkäsitysten välttämiseksi Aulén kiistää sen, että kastamaton lapsi (tai aikuinen) olisi Jumalan rakkauden ulkopuolella. Jo pelkkä olemassaolomme on osoitus Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Mutta lapsikaste poistaa ihmisten tekemiä esteitä pyhityksen tieltä. Oikeutemme kristityn nimeen ei riipu muiden mielipiteistä, vaan Jumalan lupauksesta.<br />
Lapsikasteella on kuitenkin reunaehtonsa, muistuttaa Aulén tavalla, joka on nykyään paljon ajankohtaisempi kuin 1900-luvun alkupuolen Ruotsissa: Kastetulla pitää olla todellinen mahdollisuus tulla tekemisiin kristillisen hengellisen elämän kanssa. Ellei näin ole, lapsikasteelle ei ehkä ole perustetta.Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-43150375354384056652024-01-02T11:09:00.000+02:002024-01-02T11:09:47.379+02:00Hepr 13:8 (Uvp. hallelujasäe)<b>Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. </b><br />
<b><br /></b>
Se,että Herra on sama eikä hänessä ole vaihteen varjoa, kuten vanha käännös (Jaak 1:17) tiesi kertoa, merkitsee pienen ìhmisen mukaan yleensä sitä, että Jumala on sellainen kuin minä sanon. Muut haistakoot pitkän paskan. Ja Jumala kanssa, ellei pysy sellaisena kuin minä sanon.<br />
<br />
Mutta entä jos Jumalan samana oleminen onkin taidokkaampaa, jotain sellaista kuin runoilija Eeva Kilpi kertoo:<br />
"Ja eräänä päivänä Jumala paljastui ja hän olikin sellainen että kaikki ymmärsivät hänet ja hän tyydytti kaikkia. Jokainen sanoi :juuri noin minä olen koko ajan uskonut. Agnostikot sanoivat : Tätä minä koko ajan epäilin , ja ateistit: Totta tosiaan, hänpä pystyi yllättämään, oikeastaan koko ajan kielsimme hänen kieltomuotonsa ja kannatimme häntä itseään; ja ne joilla oli ollut olemassa vain tyhjyys sanoivat : Me emme koskaan voineet kuvitella että tyhjyys oli näin valtava, näin ehdoton ja näin kouriintuntuva; ja ne jotka olivat lapsenmielellään uskoneet hyvin tyhmiä ja naiiveja asioita sanoivat kyyneleet silmissä : Kiitos että sinä et pettänyt meitä etkä saattanut meitä häpeään. Ja osoittautui että Jumala oli Hän eikä Se; että häneen sisältyi niin suuri määrä persoonaa, lähinnä minuutta, mutta hän ei kuitenkaan ollut minä, vaan nimenomaan hän; että hänessä oli paljon mikä muistutti rakkautta; että hän ikään kuin oli minuuden ja rakkauden yhtymäkohta, risteys jossa minuus ja rakkaus leikkasivat toisensa niin kuin ordinaatta ja abskissa : ja että oli olemassa vetovoima kaikkialla luonnossa näiden kahden leikata toisiaan; ja että niitten takana syntymättömät sukupolvet kurkottautuivat päästäkseen syntymään, ja suvuttomasti lisääntyvät, jakautuvat ja räjähtelevät pyrkivät olotilaan jossa rakkaus ne hedelmöittäisi. "Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-2408362921071767792023-12-31T09:17:00.000+02:002023-12-31T09:17:25.496+02:00Valit. 3:22-26 (Uud.v.aatto, 1.lk)<b>Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan.</b><br />
Vanha käännös:"...ettemme ole aivan hävinneet" <i>non sumus consumpti. </i>Pienin mahdollinen kiitettävä. Ymmärtääkseen asian on luettava koko luku 3 tähän asti. Jumala on lyönyt minua korkeimman omakätisesti. Silti luotan ja vetoan niin kuin Job "Jumalaan Jumalan takana."<br />
<br />
<b>Joka aamu on Herran armo uusi, suuri on hänen uskollisuutensa.</b><br />
Tämän perusvakaumuksen kanssa saa silti sanoa: "Hän eksytti minut tieltä ja raateli minut, jätti hylättynä makaamaan" [vanha:"hän on minut autioksi tehnyt"] (3:11), tai niin kuin Jeremia sanoi: "Sinä olet minulle kuin kuivuva puro, joka pettää janoisen" (Jer 15:18) Jumalasta on myös tällainen kokemus: "sinä kätkeydyit pilveen, sen läpi ei rukous pääse" (Val. 3:44). Jumala näyttäytyy tottelevaisuutta vaativana despoottina, mutta "Jumala Jumalan takana" taitaa sittenkin pitää rehellisestä palautteesta.<br />
<br />
<b>Sieluni sanoo: "Herra on kaikkeni, häneen minä turvaan."</b><br />
Herra on osani, ts. ei minulla muutakaan ole. Jos Jumala onkin kosminen sadisti, ei hänelle mitään mahda. Valitusvirsien kirjoittaja ei ole asiasta kuitenkaan ihan varma, kun hän jatkaa:<br />
<br />
<b>Hyvä on Herra sille, joka panee toivonsa häneen, sille joka häntä etsii. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta.</b><br />
<b><i>qārā</i></b> on "panna toivonsa" Herraan, siis laittaa kaikki panokset Jumala-korttiin. <i>dāraš</i> on "etsiä, tutkia", kysyä ja kaivata, pyrkiä kaikin sielun kyvyin Jumalaa kohti. <i>jāhal</i>, kr. <i>hypomene</i>i on kestävyyttä, sitä ettei luovuta. <i>Dōmām</i>, kr. <i>hesykhasei</i> on hengellisen elämän perusasia, "hiljaisuus", jota en ole oppinut.Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-56093009913269030242023-12-28T10:43:00.000+02:002023-12-28T10:43:29.205+02:00Matt. 2:13-21 (Viatt.l.pvä, evankeliumi)Joulun synkin tarina kerrotaan <i>Matteuksen evankeliumissa</i>. Kun <u>Herodes</u> sai tietää, että Betlehemissä oli syntynyt juutalaisten kuningas, tämä pelkäsi vastasyntyneen uhkaavan oman dynastiansa valtaa. Herodes yritti huiputtaa itämaan tietäjät paljastamaan lapsen sijainnin. Tietäjät saivat kuitenkin unessa varoituksen Herodeksen pahoista aikeista ja palasivat salaa kotimaahansa kertomatta, mihin tähti oli heidät johdattanut.<br />
Kun Herodes kuuli tästä, hän määräsi kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset Betlehemissä ja sen ympäristössä surmattavaksi. Dynastian valta oli turvattava hintaan mihin hyvänsä, tarvittaessa lasten verellä.<br />
<br />
<b>Tarina</b> Betlehemin lastenmurhasta on elänyt länsimaisessa kulttuurissa kaksi vuosituhatta. Sen muistoksi 28. joulukuuta vietetään monissa maissa viattomien lasten päivää.<br />
Suomalaisessa jouluperinteessä tarina on elänyt Tiernapoikien säkeessä, jossa Herodes käskee Knihtiä: ”tapa ja virtaan heitä kaikki kaksivuotiset poikalapset ja sitä nuoremmat, kunnes olet tavannut sen äsken syntyneen juutalaisten kuninkaan.”<br />
Tarinan tarkoitus on korostaa Herodeksen pahuutta. Harva asia on moraalisesti yhtä yksiselitteinen kuin se, että lapsia ei saa vahingoittaa. Lapset ovat arvokkaita ja yhteisön tärkeimpiä tehtäviä on suojella lapsiaan.<br />
<br />
<b>Valitettavasti</b> moraalinen toiminta on aina helpompaa teoriassa kuin käytännössä. Tämä on nähty suomalaisessa keskustelussa al-Holin leirin lapsista ja lasten äideistä.<br />
Herodekselle yhden poikalapsen syntymä oli niin suuri uhka, että hän oli valmis uhraamaan koko joukon viattomia lapsia. Kaksituhatta vuotta myöhemmin me Suomessa olemme tilanteessa, jossa al-Holin leirin lasten hengen pelastaminen saattaa tarkoittaa, että lasten todennäköisesti radikalisoituneet äidit on myös tuotava Suomeen. Monille tämä hinta on liian korkea.<br />
<br />
<b>Toisin kuin</b> Herodes, emme surmaa lapsia itse, mutta emme kovin innokkaasti ole pelastamassakaan. Ja toivomme että tämä aste-ero poistaa moraalisen ongelman.<br />
Samalla, kun mietimme, mikä on oikein ja kuinka toimimme, kannattaa ehkä muistaa, että Herodeksen toimet eivät näyttäytyneet jälkipolville viisaana varovaisuutena. Pikemminkin Betlehemin lastensurmia on pidetty kertomuksena julmuudesta ja moraalittomuudesta.<br />
<br /><br />
(tietokirjailija Andrei Sergejeffin kolumni Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa joulun alla 2019)Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-48840656630795650742023-12-25T09:00:00.000+02:002023-12-25T09:00:51.674+02:00Luuk. 2:1-17 (joulup. evankeliumi)Gregorius Suuren joulusaarna<br />
<br />
Koska vietämme tänään, jos Herra suo, messua kolme kertaa, emme nyt puhu tästä evankeliumin kappaleesta pitkään. Mutta Vapahtajan syntymä vaatii sentään puhumaan jotain, vaikka lyhyestikin. <br />
Mitä merkitsee se, että maailmassa toimitettiin veroluetteloon merkitseminen juuri silloin, kun Herra syntyi? Sen tarkoitus oli osoittaa, että se, joka oli syntymässä, oli kirjoittava valittujensa nimet elämän kirjaan. Tuomituille hän sen sijaan sanoo: ”Pyyhittäköön heidät pois elämän kirjasta, älköön heidän nimeänsä merkittäkö vanhurskaiden joukkoon.” <br />
<br />
Sopii hyvin kuvioon, että Vapahtaja syntyy Betlehemissä, sillä Betlehem tarkoittaa leivän taloa. Hänhän sanoo itsestään: ”Minä olen elävä leipä, joka on tullut alas taivaista”. Herran syntymäpaikka sai jo edeltä nimen Leivän talo, koska siellä oli todella ihmiseksi tuleva hän, joka ravitsee valittujen sielut vahvistaen heitä sisäisesti.<br />
<span style="white-space: pre;"> </span><br />
Hän ei syntynyt vanhempiensa kodissa, vaan matkalla. Se osoittaa, että ihmisyys, jonka hän otti omakseen syntyessään, oli hänelle tavallaan vierasta. Kun sanon ”vierasta”, en tarkoita, ettei se kuuluisi hänen valtaansa vaan puhun siitä, mikä oli hänen luontonsa. Vallastaan hän sanoo: ”Hän tuli omaan maailmaansa” mutta luontonsa puolesta hän oli syntynyt ennen aikojen alkua. Meidän luontomme hän otti omakseen ajassa. Jos hän kerran pysyy ikuisena ja ilmestyy ajallisena, se, mihin hän laskeutuu, on hänelle vierasta. Profeetta sanoo tästä näin: ”Ihminen on kuin ruoho.” Tullessaan ihmiseksi hän muutti meidät, ruohon, vehnäksi. Itsestään hän sanoi näin: ”Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi.”<br />
Juuri tätä tarkoittaa se, että vastasyntynyt pantiin seimeen makaamaan. Näin hän ravitsee kaikkia uskovia, noita pyhiä eläimiä, ruumiinsa vehnällä. Siksi näiden ei tarvitse paastota ja jäädä vaille ikuisen ymmärryksen ruokaa.<br />
<br />
Mitä sitten tarkoittaa se, että enkeli ilmestyi valvoville paimenille ja että Jumalan kirkkaus ympäröi heidät? Se tarkoittaa, että taivaallisia näkyjä annetaan ensimmäisiksi niiden nähtäviksi, jotka osaavat kaita tunnollisesti uskovien laumaa. Mitä suuremmalla rakkaudella he valvovat laumaansa, sitä enemmän Jumalan armo heitä valaisee.<br />
<br />
2. Enkeli ilmoittaa Kuninkaan syntymän. Hänen äänensä liittyy enkelien kuoroon, joka laulaa yhdessä riemuiten: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Ennen kuin Vapahtajamme syntyi ihmiseksi, meidän ja enkelien välillä oli syvä kuilu. Ensimmäisen synnin ja jokapäiväisten rikkomustemme tähden olimme kaukana heidän kirkkaudestaan ja puhtaudestaan. Koska synti oli tehnyt meistä vieraita Jumalalle, niin enkelit, Jumalan valtakunnan kansalaiset, pitivät meitä myös yhteisönsä ulkopuolisina. Mutta nyt, kun me tunnemme Kuninkaamme, enkelitkin tunnustavat meidät saman valtakunnan kansalaisiksi. Kun kerran taivaan Kuningas otti omakseen halvan ihmisluonnon, eivät enkeleistä korkeimmatkaan halveksi enää meidän heikkouttamme. Enkelit tekivät kanssamme rauhan ja unohtivat ristiriidan aiheen. Niitä, joita he pitivät heikkoina ja halveksittavina, he kunnioittavat nyt vertaisinaan.<br />
<br />
Kun Loot tai Joosua aikoinaan tahtoi kumartaa enkeliä, ei enkeli siitä heitä estänyt. Mutta kun Johannes Ilmestyskirjassa aikoi kumartaa enkeliä, enkeli kielsi häntä kumartamasta sanoen: ”Älä tee niin! Minä olen Jumalan palvelija niin kuin sinä ja veljesi.” Mistä johtuu, että ennen Vapahtajan saapumista enkelit hyväksyivät tyynesti sen, että ihmiset palvoivat heitä, mutta sen jälkeen he kavahtivat sitä? Se johtuu siitä, että he huomasivat meidän ihmisluontomme – juuri sen, jota he aikaisemmin halveksivat – kohotetuksi itseään korkeammalle. He pelkäävät nyt sitä, jos heitä pidetään sitä korkeampina. He eivät ole enää taipuvaisia halveksimaan ihmisyyttä itseään alempana tai heikkona, koska he kunnioittavat sitä yläpuolellaan, itsessään taivaan Kuninkaassa. Eivätkä he kaihda pitämästä ihmistä kumppaninaan, koska he palvovat yläpuolellaan Jumala-ihmistä.<br />
<br />
Pitäkäämme siis huoli, rakkaat ystävät, ettei mikään epäpuhtaus saastuttaisi meitä, jotka olemme ikuisen säädöksen perusteella Jumalan valtakunnan kansalaisia ja enkelien vertaisia. Meidän tulee saavuttaa arvokkuutemme elämäntavoillamme. Älköön mikään aistillisuus meitä liatko, älkööt häpeälliset ajatukset meitä syyttäkö. Älköön pahuus jäytäkö mieltämme, älköönkä kateuden ruoste tehköön tuhoaan. Älköön liioin ylpeys meitä paisuttako tai kunnianhimo raadelko meitä maisine houkutuksineen. Ihmisiä kutsutaan nyt jumaliksi! Taistele siis, ihminen, paheita vastaan Jumalan kunnian avulla, sillä sinun tähtesi Jumala on tullut ihmiseksi!<br />
<div>
(<i>Homilia in Evangelia 1.8</i>)</div>
Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-72026210523996578962023-12-18T20:11:00.000+02:002023-12-18T20:11:28.513+02:00Sef. 3:17 (4.adv. 1.vsk 1.lk)Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi,<br />hän on voimallinen, hän auttaa.<br />Sinä olet hänen ilonsa,<br />rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi,<br />hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.<br /> <br /> <br /> Tämä jae on esimerkki siitä, miten monella tavalla Raamatun sana voidaan kääntää - ja aina vain paranee. Nykyisen käännöksen "rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi" on Septuagintan mukainen tulkinta. Se on hyvä tulkinta, sillä Jumalan rakkaus (tai kaikki rakkaus) on elämää uudistava voima, joka saa kuihtuneen kukoistamaan ja kaavoihinsa kangistuneen näkemään uusia mahdollisuuksia. <br /> <br /> <br /> Vanhan käännöksen versio samasta lauseesta kuului "hän on vaiti, sillä hän rakastaa sinua". Verbillä <i>ḥāraš</i> on todella (kaivertamista tarkoittavan merkityksen ohella) hiljenemistä, jopa kuuroutta, tarkoittava merkitys. Geseniuksen sanakirja tulkitsee Jumalan hiljaisuuden tässä kohtaa merkitsevän sitä, että Jumala pidättäytyy synnin nuhtelemisesta ja osoittaa näin anteeksiantoaan. Mutta Jumalan vaikenemisen voisi ymmärtää mystisemmin. Läheisten ystävien kesken ei tarvita sanoja, pelkkä katse tai läsnäolo riittää. Tämä Jumalan vaikeneminen on toista kuin se, jossa ihminen sanoo: "Älä ole vaiti, kun puhun sinulle! Jos sinä et vastaa, olen kuoleman oma." (Ps. 28:1, sama verbi) Sama Jumalan hiljaisuus, mutta täysin eri merkitys. <br /> <br /> <br /> On vielä kolmaskin tapa kääntää tämä lause. "Hän vaientaa sinut rakkaudellaan." Niin kauan kuin meiltä puuttuu todellinen kokemus Jumalan rakkaudesta, me olemme innokkaita puhumaan siitä ja esittämään oman tulkintamme siitä sekä kritisoimaan toisten näkemyksiä sitä koskien. Kun todella kohtaamme Jumalan rakkauden, meiltä katoaa halu julistaa sitä isoon ääneen. Näin sanovat isot pojat (ja tytöt). Minä en tiedä. <br /> <br /> <br /> Hyvin tärkeä ja toistuva ajatus tässä jakeessa on se, että sinä olet Jumalan ilo! Kun enkelit ilmoittavat jouluyönä suuren ilon, puolet siitä on sitä, että Jumala iloitsee luoduistaan. "Hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta" ei aivan tavoita heprean musiikillista ilmaisua: Jumala "hyppii ja hoilaa" siitä riemusta että hänellä on sinut! Tosiaan, sanat <i>jāgīl</i> ja<i> rinnā</i> eivät sisällä konnotaatioita koreografisesti hallitusta liikkeestä tai musiikillisesti tasokkaasta fraseerauksesta. <br /> <br /> <br /> Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-83926747893943802362023-12-10T11:20:00.006+02:002023-12-10T11:20:59.529+02:00Jes. 35: 3-6 (2. Adventti, 2. vsk 1.lk)<p> <b>Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet.</b></p><p>Septuagintan pohjalta voisi puhua "aneemisista" käsistä. Kädet ovat ne jotka tekevät asioita. Ne ovat tulleet uupuneiksi ja tehottomiksi. Kysellään, onko missään mitään mieltä. Siitä ei hyvä seuraa. Polvet puolestaan ovat ne, jotka kantavat. Polvet tutisevat silloin kun pelottaa eikä uskalla ottaa askeltakaan. Jos on tällaiset fiilikset, kannattaa lukea tämä teksti.</p><p><b>Sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: "Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne! Kosto lähestyy, tilinteon hetki. Jumala itse tulee ja pelastaa teidät."</b></p><p>Heprean נָקָם on yksiselitteisesti "kosto". Sanoma lähtee liikkeelle kostosta, jota ihmiset sekä pelkäävät että janoavat. Se on tulossa, mutta kyseessä on pikemminkin tilinteko tai "hyvitys" (גְמוּל, ei suinkaan "rangaistus", kuten vanha käännös tulkitsi). Ja kun siihen asti on päästy, paljastetaan, että lopulta puhe on pelastuksesta. Jumalan rakastava isänsydän paljastuu pikkuhiljaa pelon ja vihan kahlitsemalle ihmiselle.</p><p><b>Silloin aukeavat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat; rampa silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.</b></p><p>Tähän Jeesus viittasi Matt. 11:5: "Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma." Voidaan puhua hengellisestä sokeudesta, kuuroudesta, rampuudesta ja mykkyydestä. Hengellisesti sokea ei kykene näkemään Jumalan läsnäoloa, hän ei arvosta ympärillään olevaa kauneutta. Olen kuuro köyhien huudolle ja maailmankaikkeuden musiikille, peloissani olen tullut kykenemättömäksi ottamaan sitä askelta, minkä tiedän oikeaksi, enkä osaa puhua mistään todella merkityksellisestä. Avaa minun silmäni, korvani ja suuni, Kristus!</p><p><b>Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot aroilla.</b></p><p>Tämä lupaus koskee lohdutonta sisäistä erämaata, johon olen joutunut. Vulgatan mukaan purot virtaavat <i>in solitudine</i>, yksinäisyydessä.</p>Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-63171544932944764762023-12-08T10:21:00.000+02:002023-12-08T10:21:47.488+02:00Ps. 80:15-20 (2. adventti, psalmi)<b>Jumala, Herra Sebaot, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.</b><br />
<b><br /></b><br />
"Auta meidät ennallemme." Terveellä ihmisellä on tuhat toivetta, mutta vakavasti sairastuttuaan hän toivoo vain, että kaikki olisi niin kuin ennen. Tämän elämänviisauden muistan lukeneeni Hilkka Olkinuoralta. <br />
<br /><br />
Se, että kaikki olisi niin kuin ennen, ei ole välttämättä hurskas tai viisas toivomus (vrt. Saarn 7:10). Mutta ihmisen alkuperä on Jumalan yhteydessä, ja siksi kaipaus Jumalan puoleen on halua palata. Pelastus merkitsee ihmisen ja Jumalan alkuperäisen suhteen ennalleen saattamista. Psykologit puhuvat kaipuusta alkuyhteyteen, vauvan kokemaan symbioosiin äitinsä kanssa. Usko viittaa vielä syvemmälle.<br />
<br /><br />
Tämä voidaan kääntää myös:"Käännä meidät." Augustinus sanoo: sillä me olemme kääntyneet sinusta pois, ja ellet sinä käännä meitä, me emme palaa takaisin. Käännyttäminen ei ole ihmisen tehtävä - sitä kutsutaan oikeutetusti hengelliseksi väkivallaksi. Jumala yksin käännyttää niin, että siitä seuraa jotain hyvää.<br />
<br /><br />
"Anna meidän nähdä kasvojesi valo." Jumalan kasvot eivät koskaan ole pimeät, mutta hän kätkee kasvonsa Kristuksen ihmisyyteen, josta emme osaa häntä tunnistaa. Myös syntimme kätkee meiltä Jumalan kasvot, niin että näemme niissä vain pelkomme, vihamme ja epätoivomme peilikuvan. Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle, pyydetään Herran siunauksessa. "Vain silloin pelastumme." Kun näemme, miten täynnä rakkautta Isän sydän on.Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2352889290815063856.post-84874569233085392492023-12-03T08:38:00.000+02:002023-12-03T08:38:34.495+02:00 Ilm. 3:20–22 (1. Advemtti, 3.vsk 2.lk)<p><span face=""Open Sans", sans-serif" style="background-color: white; font-size: 0.875rem;"> </span><br /><br /> <i>”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.”</i><br /><br />Millainen on kolkutus, joka kuuluu sydämemme ovelta? Onko Jeesus kuin Iso Paha Susi, joka jyskyttää ovella uhaten puhkua ja puhaltaa sen nurin, jollemme avaa suosiolla? Vai onko hän syyttävän omantunnon kolkutus, joka saa meidät tuntemaan itsemme huonoksi elämämme parhainakin hetkina? En usko. Mielestäni Ilmestyskirjassa kuvattu kolkutus on sama, jonka Laulujen laulu kuvaa näin:<br /><br />"Avaa ovesi, rakkaani, kalleimpani, pieni kyyhkyni, kaikkeni! Tukkani on kasteesta märkä, yön pisarat noruvat hiuksillani." (Laul. 5:2)<br /><br />Jeesuksen kolkutus on hyvin hiljainen. Sen paljastavat sanat "jos joku kuulee." Arjen kiireessä ja pauhussa tuo hiljainen, rakastava kolkutus sydämemme ovella jää huomaamatta. Täytyy olla vaiti, hiljentyä kuuntelemaan, että sen voi kuulla. Hän odottaa, että ovi avataan sisältäpäin. <br /><br />Mitä asiaa Jeesuksella on, jos päästän hänet sisään? Nuhteleeko hän minua synneistäni, julistaako minulle uskontoa? Hän sanoo, että me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Se on läheinen ystävyyden osoitus. Aterioimisesta syntisten kanssa häntä moitittiin jo maallisen vaelluksensa aikana. Hän oli perso hyvälle ruoalle ja huonolle seuralle. <br /><br />Ilmestyskirja on maltillisempi kuin Laulujen laulu. Jälkimmäisessä hän pyrkii nimittäin kanssamme petiin<button class="b-button b-copy-text" style="background: rgb(159, 2, 73); border-color: rgb(159, 2, 73); border-radius: 0px; border-style: solid; border-width: 1px; color: white; cursor: pointer; font-family: inherit; font-size: 0.875rem; font-weight: 700; line-height: inherit; margin: 10px 3px 10px 0px; outline: none; overflow: visible; padding: 7px 17px; position: relative;"></button></p>Miikka E. Anttilahttp://www.blogger.com/profile/13008837434798140352noreply@blogger.com0