Matt. 13: 44-46 (2 su helluntaista. 2 vsk ev, v)

AARRE JA HELMI

John Dominic Crossan ajattelee, että vertaus oli alun perin tällaisessa muodossa:
Jumalan valtakunta on tällainen: Mies löysi aarteen jonkun toisen pellosta, peitti sen, myi kaiken ja osti sen pellon. (Mutta miten valtakunta on sellainen?)

Crossan kiinnittää huomion vertauksen eettiseen ristiriitaan. Jos löytäjä saa pitää, miksi hän osti pellon? Jos se kuuluu omistajalle, miksei siitä kerrottu hänelle? Tuomaan evankeliumi kertoo aarteesta niin, että ei sen koommin pellon omistaja kuin hänen poikansakaan tiedä pellossa olevasta aarteesta. Vasta kun poika myy pellon, ostaja löytää aarteen alkaessaan kyntää sitä (Tuom. ev. log. 109).

Helmi-vertaus korostaa toiminnan irrationaalisuutta: miten ihmeessä helmikauppiaan kannattaisi myydä pois kaikki (muut helmet) hankkiakseen yhden - vaikka kuinka arvokkaan? Crossan kysyy, onko tässä tarkoitus ylistää valtakuntaan tarttumisen rohkeutta vai osoittaa sen mahdottomuutta? Tuom ev. 8 kertoo aarre ja helmi-vertauksen hengessä kalastajasta, joka heittää muut kalat pois ja pitää vain suurimman.

Entä jos Jumala onkin se mies joka ostaa pellon ja helmen? Jos sinä oletkin se helmi, jonka vuoksi hän antaa kaiken ja tyhjentää itsensä! Silloin pellon epäselvät omistussuhteet tulevat ymmärrettäviksi. Saatana pitää sinua kuin omanaan, vaikka hänellä ei ole sellaista oikeutta.

Luuk. 16:19–31 ( 2. su helluntaista, 1. vsk. ev)

Gregorius Suuren Evankeliumisaarnasta n:o 40

On syytä kiinnittää huomiota siihen, missä järjestyksessä Herra kertoo ylpeästä rikkaasta ja nöyrästä kerjäläisestä. Hän sanoo: ”oli rikas mies”, ja vähän myöhemmin: ”oli köyhä nimeltä Lasarus.” Ihmiset tietävät yleensä rikkaiden nimet paremmin kuin köyhien. Mitä se tarkoittaa, että kun Herra puhuu rikkaasta ja köyhästä, hän kertoo köyhän nimen, mutta ei rikkaan? Se tarkoittaa, että Herra tuntee köyhät ja ottaa heidät vastaan, mutta ei tunne ylpeitä. Sen tähden hän sanoo aikojen lopussa niille, jotka ylpeilevät ihmeteoillaan: ”En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät.” Sen sijaan Moosekselle hän sanoo: ”Minä tunnen sinut nimeltä.” Kun Herra sanoo rikasta ”erääksi rikkaaksi mieheksi” ja köyhää ”köyhäksi nimeltä Lasarus”, hän tarkoittaa: minä tunnen nöyrän kerjäläisen, mutta ylpeää rikasta en tunne. Köyhän tunnen ja otan hänet vastaan, mutta rikkaan minä tuomitsen ja hylkään, sillä en tunne häntä.
Tässä kertomuksessa asioilla ei ole vain yksi merkitys. Niin kuin sillä, että rikkaan miehen portin pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Tämä yksi tosiseikka ilmaisee kaksi erilaista Herran tuomiota. Rikkaalla olisi kenties ollut jonkinlainen veruke, ellei köyhä ja paiseita täynnä oleva Lasarus olisi virunut hänen porttinsa luona - jos hän olisi ollut kauempana, eikä hänen kurjuutensa olisi häirinnyt hänen näkymäänsä. Toisaalta, jos rikas olisi ollut köyhästä ja hänen paiseistaan kauempana, köyhän sielua ei olisi koeteltu niin paljoa. Mutta kun Jumala asettaa tämän kurjan ja paiseita täynnä olevan olennon sen ihmisen portin pieleen, jolla on kaikkia elämän nautintoja, hän lisää tuomion taakkaa rikkaalle, joka ei sääli köyhää, vaikka näkee hänet. Samalla Jumala koettelee köyhää, jota kiusaa päivittäin rikkauden näkeminen.

Millaisia kiusauksia tuo rupinen kurja ihminen onkaan joutunut mielessään kärsimään! Hänellä ei ollut leipää ja hän oli menettänyt terveytensä, mutta hän joutui katselemaan rikasta miestä, joka oli terve ja jolla oli kaikkea hyvää ja elämän nautintoja. Hän oli viluissaan ja suruissaan ja katseli toista, joka iloitsi pukeutuneena purppuraan ja parhaaseen pellavaan. Häntä halveksittiin hänen paiseidensa vuoksi, toiselle annettiin kaikkea hyvää. Häneltä puuttui kaikki, mutta rikas ei halunnut antaa hänelle mitään. Mitä luulette: millainen kiusausten myrsky vallitsi tuon köyhän sydämessä? Ehkä hän olisi kestänyt köyhyyden vaivat, jos olisi ollut terve, tai ehkä hänelle olisi sairaudessa ollut tarpeeksi, kunhan olisi ollut riittävä toimeentulo. Mutta että köyhää enemmän koeteltaisiin, häntä masentavat samalla sekä köyhyys että sairaus. Lisäksi hän näkee, miten rikasta seuraa hännystelijöiden joukko, kun taas häntä, kurjaa ja sairasta, ei kukaan käy katsomassa. Se, ettei kukaan käy häntä katsomassa, käy ilmi siitä, että koirat saavat vapaasti käydä nuolemassa hänen haavojaan. Kun Jumala antaa köyhän Lasaruksen virua rikkaan miehen portin pielessä, hän toteuttaa tällä yhdellä teolla kaksi tuomiota: sääliä tuntematon rikas vahvistaa oman tuomionsa ja köyhä vahvistuu koettelemuksessa palkintoa varten. Rikas näki köyhän joka päivä, eikä säälinyt tätä. Köyhää koeteltiin rikkaan näkemisellä. Oli kaksi sydäntä maailmassa, mutta taivaassa oli yksi, joka näki heidät: toista hän valmisti kirkkauteen koettelemalla häntä ja toista hän sieti, mutta oli määrännyt hänelle rangaistuksen.

Lasarus sai levon ja rikas rangaistuksen. Toimikaa nyt niin, että teillä on puolestapuhujia ja esirukoilijoita viimeisen tuomion päivänä – hankkikaa köyhiä asianajajiksenne. Kyllä teillä Lasaruksia riittää: heitä makaa porttinne pielessä ja he anovat ruokapöytänne runsaudesta putoilevia palasia. Evankeliumin sanojen tulee yllyttää meitä täyttämään lähimmäisenrakkauden käskyn. Löydämme Lasaruksen joka päivä, jos haluamme. Ja me näemme Lasaruksen joka päivä, vaikka emme haluaisikaan. Köyhät tungeksivat ympärillämme ja pyytävät meiltä apua, mutta sinä päivänä he ovat meidän esirukoilijoitamme. Meidänhän tässä pitäisi olla pyytämässä, ja kuitenkin meiltä pyydetään. Ajattele, että jos joudut kieltäytymään antamasta, se on kuitenkin suojelijasi, joka sinulta pyytää. Älkää hukatko aikaa laupeuden harjoittamiseen, älkää heittäkö menemään tarjottua lääkettä. Ajatelkaa tuomiota ennen kuin tuomion hetki koittaa. Kun näette syrjäytyneitä ihmisiä tässä maailmassa, ja vaikka ajattelisitte että he ovat sitä omasta syystään, älkää halveksiko heitä.

Opetelkaa siis, veljeni, halveksimaan kaikkea ajallista, pitämään katoavaa mainetta mitättömänä ja rakastamaan ikuista kunniaa. Kunnioittakaa köyhiä kun näette heitä ja pitäkää sellaisia, joita tämä maailma halveksii, sisäisesti Jumalan ystävinä. Jakakaa heidän kanssaan se, mitä teillä on, jotta hekin kerran suvaitsisivat jakaa teidän kanssanne sen, mitä heillä on. Ajatelkaa mitä pakanain apostoli sanoi: ”Nyt teillä on yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan. Sitten voivat he taas yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne.” Ja ajatelkaa, mitä itse Totuus sanoi: ”Kaiken sen, minkä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, olette tehneet minulle.” Miksi olisit kitsas antamaan, jos kerran sen, minkä ojennat maassa makaavalle kurjalle, annat sille, joka istuu taivaissa?

Matt. 16:24-27 (2. su helluntaista, 3. vsk ev)

"Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?"

Juuri tällä hetkellä minua koskettavat sanat "menettää sielunsa". Sielunsa voi nähtävästi myydä, mutta sitä ei voi ostaa. Kadotus on tässä kohtaa riipaiseva tosiasia. Ei ole kysymys siitä, voiko rakastava Jumala tuomita ihmisen ikuiseen kadotukseen, vaan siitä, että ihminen voi menettää tärkeimmän mitä hänellä on - itsensä. Ihminen voi kärsiä peruuttamattoman vahingon, ja tuon vahingon voi tuottaa itse itselleen.
Olenko minä turvassa tältä, minä joka luen työkseni Raamattua ja hoidan kirkon virkaa? Jumalan sana on oppaani ja turvani, mutta jos siitä tulee minulle väline osoittaa omaa etevyyttäni, se ei enää estä minua sulkemasta sydäntäni Häneltä, joka sanassaan minua kutsuu.
"Vaikka voittaisi omakseen koko maailman". Elämässä ei ole kysymys valloittamisesta vaan antautumisesta:

Elämä ottaa meitä kädestä
kun me otamme
elämää kädestä
Mitä lujemmin me otamme
sitä lujemmin se ottaa
Mitä kauemmas me kuljemme
sitä kauemmas se vie
ja pyytää meitä viemään
vielä kauemmas
Mitä lähemmäksi toisiamme kuljemme
sitä lujemmin pitelemme
elämää kädestä
Mitä kauemmaksi kuljemme
sitä lähemmäksi tulemme
elämää joka pitää meitä kädestä
 (Tommy Tabermann)

Lk 12:21 (2. su helluntaista, 2. vsk ev)

"Niin käy sen joka kokoaa aarteita itselleen, eikä ole rikas Jumalassa" (1913 käännös)

"Rikkaan oli täältä lähdettävä yhtä alastomana kuin hän oli äitinsä kohdusta tullut, eikä hän voinut viedä mukanaan mitään siitä, minkä oli vaivaa nähden koonnut...Mitä hyötyä oli siis siitä, että hän oli nähnyt vaivaa - tuulen hyväksi! Kaikki päivänsä hän kulutti pimeässä huolia kantaen, vaivaa ja murhetta kärsien." (Saarn. 5:14-16)

"Parempi köyhyys ja Herran pelko kuin suuret varat ja rauhattomuus" (Sananl. 15:16)

Jumalattomat joutuvat Viisauden kirjan mukaan sanomaan: "Mitä meitä on auttanut korskeutemme, miten rikkauksilla mahtailu? Kaikki se on kadonnut kuin varjo, kuin ohitsemme viety viesti, kuin laiva, joka halkoo aallokkoa; sen mentyä ei näy jälkeäkään, ei vakoa, kun köli on kyntänyt vettä." (Viis. 5:8-10)

"Joka rakastaa kultaa, ei selviä rikkomuksitta, joka rahaa tavoittelee, kulkee sen myötä harhaan." (Sir. 31:5)

"Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä." (1. Tim. 6:6-8)

"Älkää juosko rahan perässä vaan tyytykää siihen mitä teillä on. Jumala on itse sanonut: - Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää. Sen tähden voimme turvallisin mielin sanoa: - Herra on minun auttajani, siksi en pelkää. Mitä voisi ihminen minulle tehdä?" (Hepr. 13:5-6)

1. Tim. 5:12 (2. su helluntaista, 3.vsk 2.lk)

Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen.

Kilpailu (ἀγών) ei tarkoita henkistä fitnessiä vaan valmiutta henkensä antamiseen tai siihen, että läheisetkin hylkäävät minut. Vanhan käännöksen "tartu kiinni iankaikkiseen elämään" käänsi konkreettisemmin verbin ἐπιλαμβανω. Uusi käännös on siten passiivisempi. Uusi testamentti on täynnä aktiivista kehotusta täydellisen lahjan vastaanottamiseen. "Tule siksi mikä olet", on hyvä maksiimi. Sinut on kutsuttu ikuiseen elämään - se on siis jo sinulla. Tartu siihen kiinni ja elä todeksi se usko, johon olet tunnustautunut. Tämä jos mikä on hyvä konfirmaatioteksti. "Voita omaksesi ikuinen elämä" ei ole mikään arpajaisten mainos. Olet saanut sen jo lahjaksi! Siihen on hyvä tunnustautua ja sitä on on hyvä lähteä toteuttamaan. Kleemensin kirjeessä käytetään samaa sanaa "kilpailu".

"Tätä me emme, rakkaat veljet, kirjoita vain teille varoitukseksi, vaan myös muistutukseksi itsellemme. Olemme näet samalla kilpakentällä ja ma kamppailu on meilläkin edessämme. Jättäkäämme sen vuoksi tyhjät ja joutavat huolet ja lähtekäämme noudattamaan maineikasta ja ylevää ohjettamme, saamaamme perinnettä. Katsokaamme, mikä on jaloa, mikä mieuisaa ja mikä otollista hänen edessään, joka on meidät luonut. Kiinnittäkäämme katseemme Kristuksen vereen ja tietäkäämme, kuinka kallisarvoinen se on hänen Isänsä silmissä, sillä meidän pelastuksemme tähden vuodatettuna se on tuottanut koko maailmalle kääntymyksen armon." (1. Kleem. 7:1-5)

Matt. 16:26 (2. su helluntaista, 3. vsk ev)

Tämän raamatunjakeen Helvi Juvonen on merkinnyt runonsa "Kuningas kultatakki" alkuun.

Kaikki kaupungin kadut eivät meitä auta.
Kaikki puistot ja kirkot eivät meitä auta.
Me kuljemme kysymystä kantaen,
me elämme siinä, se elää meissä;
onko tämä totta ja kannattaako.
Asiat liukuvat ohitsemme,
ja vaellamme vajaina ilmiöissä.
Leikkikentällä, keinulaudalla seisoo kuningas Kultatakki.
Mitta hän ei ole , hän ei ole taivasta,
hän on kuningas Kultatakki,
keinulaudan voittaja,
sillä paenneet ovat kentältä toiset lapset,
yksinäisyyden voittaja,
sillä toiset ovat paenneet.
Oikealla ja vasemmalla keinuu tyhjä
rautaisten ketjujen varassa.
Miksi me olemme kuningas Kultatakki,
kannattaako se ja merkitseekö se mitään.
Miksi me olemme voittaneet
ja mitä on voittaminen.
Se joka loi sinisen krusifiksin
taidekaupan ikkunaan,
tiesi varmaan,
että kuljemme vajaina ja kysymme,
koska kaikki kaupungin kadut eivät meitä auta,
koska kaikki kaupungin puistot ja kirkot eivät meitä auta.
Kun niiden ylle ja räikeitten valojen ylle
yö yön jälkeen on musta risti naulattu,
me olemme saaneet avun,
me, jotka emme anoneet, olemme saaneet.
Me näemme sen, koska sitä ei ole.
Me koemme sen, koska se ei ole totta.
Ja Kuningas Kultatakki,
tyhjyyden voittaja,
on hiljaa ja nukkuu.
Nyt hän on yhtä kaikkien kanssa.

Matt. 16: 24-27 (2. su helluntaista, 3.vsk ev)

Ihmisen myötätunto ulottuu lähimmäiseen, mutta Herran laupeus kaikkeen, mikä elää (Sir.18:13) 

”Kasvun rajat” on laaja ympäristöraportti, joka herätti suurta huomiota ilmestyessään ensi kerran vuonna 1972. Tietokonemallinnusten avulla raportti osoitti, kuinka luonnonvarojen riistäminen ja saastepäästö vääjäämättä johtavat maapallon ympäristötuhoon, ellei kehityksen suunta muutu. Kehitys ei voi perustua jatkuvalle kasvulle, koska maapallo on kuitenkin rajallinen. Puhutaankin kestävästä kehityksestä. YK:n ympäristön- ja kehityksen maailmankomissio määritteli kestävän kehityksen vuonna 1987 seuraavasti: ”Kestävän kehityksen yhteiskunta on sellainen, joka tyydyttää nykyiset tarpeet vaarantamatta tulevien sukupolvien kykyä tyydyttää omaansa.”  2000-luvulla julkaistu ”Kasvun rajat” - raportin päivitetty versio luettelee ihmiskunnan ja maapallon kohtalonkysymyksiä, joista yksi on hallitsematon väestönkasvu. Syntyvyyden säännöstely ei kuitenkaan riitä tulevaisuuden turvaamiseksi. Siksi raportti esittää ajatuksen, joka on ihmiselle luontaisesti vieras: oman elintason tietoinen laskeminen

 ”Entä jos maapallon väestö päättäisi lapsiluvun lisäksi säädellä myös aineellista elintasoaan? Mitä jos ihmiset tyytyisivät riittävään elintasoon ja lakkaisivat tuhlaamasta? ’Oikeassa maailmassa’ tämä kuvitteellinen rakenteellinen muutos ei ole ennenkuulumaton, vaikka halu pienentää lapsilukua onkin näkyvämpi. Aineellisen elintason pienentäminen on muutos, johon viitataan miltei jokaisessa uskonnollisessa tekstissä. Se ei ole muutos niinkään aineellisessa ympäristössä tai politiikassa, vaan ihmisten mielissä ja sydämissä, heidän tavoitteissaan ja käsityksissään elämän tarkoituksesta. Muutoksen saavuttamiseksi ihmisten olisi ymmärrettävä, että sosiaalinen asema, tyydytys ja haasteet saadaan muilla tavoin kuin kasvattamalla jatkuvasti tuotantoa tai aineellista vaurautta.” (Kasvun rajat s. 264-265)

Maailman johtavat ympäristöasiantuntijat tunnustavat tässä uskonnon merkityksen siinä, että tämä planeetta pidetään asumiskelpoisena tulevaisuudessakin. Kaikissa suurissa maailmanuskonnoissa on opetus siitä, että hyvään elämään ei tarvita aineellista runsautta: ”älä anna köyhyyttä, älä rikkauttakaan. Anna ruokaa sen verran kuin tarvitsen.” (Sananl.30:8) Tämä painotus on huomattava. Niin kauan kuin tieteellinen edistys merkitsi yhä kasvavaa tehokkuutta ja vaurautta, uskonto nähtiin kehityksen jarruna. Kun kasvun rajat tulevat vastaan, tieteentekijät joutuvat kääntymään uudestaan uskonnon puoleen.

Kasvun rajat puhuu tarpeista, joihin tarvitaan nopeaa ratkaisua, ja se ratkaisu ei ole talouden ja tuotannon kasvattaminen:

Köyhyys: ”Jakaminen” on kielletty sana poliittisessa kielenkäytössä. Syynä on kenties pelko, että kaikille ei riittäisi, jos todella jaettaisiin. Riittävyys ja solidaarisuus ovat käsitteitä, joiden avulla voidaan löytää uusia lähestymistapoja köyhyyden lopettamiseen. Olemme kaikki tuhlanneet yhdessä. Maailmassa on riittävästi, jos onnistumme. Jos emme – kukaan ei kykene pakenemaan seurauksia, oli hän kuinka varakas tahansa.

Työttömyys: Ihmiset tarvitsevat työtä haastaakseen ja kouluttaakseen itseään, ottaakseen vastuuta omien perustarpeidensa tyydyttämisestä, saadakseen tyydytystä henkilökohtaisesta osallistumisesta ja hyväksyntää aikuisina, vastuullisina yhteiskunnan jäseninä. Tuota tarvetta ei saisi jättää täyttämättä eikä sitä pitäisi täyttää alentavalla tai vahingollisella työllä. Samanaikaisesti työn ei pitäisi olla ehto sille, että ihminen voi olla olemassa. Tarvitaan luovuutta ylittää se ahdas näkökulma, että jotkut ihmiset ”luovat” työpaikkoja toisille ja vieläkin ahtaampi näkökulma, että työntekijät ovat yksinkertaisesti leikattavia kuluja. Tarvitsemme taloudellisen järjestelmän, joka käyttää ja tukee kaikkien ihmisten osuutta ja jakaa oikeudenmukaisesti työn, vapaa-ajan ja talouden tuotokset. Tuo järjestelmä ei myöskään saa hylätä ihmisiä, jotka eivät voi tehdä työtä väliaikaisista tai pysyvistä syistä.

On huomattavaa, että Kasvun rajat mainitsee kolmantena suurena, ratkaisua vaativana ongelmana tyydyttämättömät aineettomat tarpeet: Ihmiset eivät tarvitse valtavia autoja. He tarvitsevat ihailua jakunnioitusta. He eivät tarvitse jatkuvasti uusia vaatteita. He haluavat tuntea, että muut pitävät heitä viehättävinä, ja he tarvitsevat jännitystä, vaihtelua ja kauneutta. Ihmiset eivät tarvitse elektronista viihdettä vaan jotakin kiinnostavaa, joka valtaa heidän mielensä ja tunteensa. Ja niin eteenpäin. Todellisten mutta aineettomien tarpeiden – identiteetin, yhteisön, itsekunnioituksen, haastavuuden, rakkauden ja ilon – tyydyttäminen materialla on loputon yritys tyydyttää näitä tarpeita väärillä ratkaisuilla.

Tulee väistämättä mieleen Jeesuksen sanat: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” (Matt. 16:26)

Kasvun rajat- kirja esittää lopuksi joitakin keinoja kestävän kehityksen saavuttamiseksi. Kirjan viimeinen toivo on…rakkaus!

”Teollisessa kulttuurissa rakkaudesta ei saa puhua paitsi sanan romanttisimmassa ja pintapuolisimmassa merkityksessä. Oletetaan, että joku puhuisi sisarellisesta rakkaudesta, rakkaudesta koko ihmiskuntaa, luontoa ja ravitsevaa planeettaa kohtaan. Häntä tuskin otetaan vakavasti vaan luultavasti hänelle nauretaan…Rakkautta, ystävyyttä, anteliaisuutta, ymmärrystä tai solidaarisuutta ei ole helppo harjoittaa järjestelmässä, jonka säännöt, päämäärät ja informaatiovirrat on suunniteltu tukemaan ihmisen vähemmän miellyttäviä ominaisuuksia. Yritämme kuitenkin ja kehotamme lukijaakin yrittämään. Ole kärsivällinen itsesi ja muiden kanssa, kun törmäätte vaikeuteen muuttaa maailmaa. Ymmärrä ja tunne myötätuntoa väistämätöntä vastustusta kohtaan. Vastustusta löytyy kaikista meistä. Etsi ja luota parhaaseen itsessäsi ja muissa. Ihmiskunta ei voi onnistua seikkailussa, jossa se yrittää pienentää ekologista jalanjälkeä kestäväksi, jos sitä ei toteuteta maailmanlaajuisessa kumppanuudessa. Romahdus on väistämätön, jos ihmiset eivät opi näkemään itseään ja muita osana samaa kokonaisuutta. Se ei vaadi myötätuntoa ainoastaan tässä ja nyt vaan myös kaukana olevia ja tulevaisuudessa maapalloa asuttavia kohtaan. Ihmiskunnan on opittava rakastamaan ajatusta, että se jättää seuraaville sukupolville elävän planeetan.” (302-304)

”Ihmisen myötätunto ulottuu lähimmäiseen, mutta Herran laupeus kaikkeen, mikä elää” (Sir.18:13) Me tarvitsemme kykyä katsella maailmaa Jumalan silmin. Se on vaikeaa, sillä luonnollisesti ajattelemme vain itseämme, omia läheisiämme tai korkeintaan omaa kansakuntaamme. Euroopan Unionin poliittiset ja taloudelliset vaikeudet ovat esimerkkinä siitä, kuinka vaikeaa ihmisten on ajatella laajemmin kuin vain oman ryhmänsä etuja. Eikä riitä, että osaisimme ajatella koko Euroopan etua, vaan meidän on osattava nähdä koko ihmiskunnan ja lopulta koko luomakunnan parasta. Vaikuttaa mahdottomalta tehtävältä. On kuitenkin olemassa merkkejä siitä, että ihminen voi oppia tuntemaan myötätuntoa kaikkia luotuja kohtaan. Käsitys eläinten oikeuksista on vahvistunut länsimaissa viimeisinä vuosikymmeninä. Kasvava joukko ihmisiä haluaa pidättäytyä lihan syönnistä sen vuoksi, että he eivät hyväksy niitä olosuhteita ja kärsimystä, jota tuotantoeläimille - sioille, naudoille ja kanoille – aiheutetaan. Ajatus siitä, että eläimiäkin tulee kohdella arvokkaasti, on asia, johon törmäämme Raamatussa, vaikka sitä ei yleensä muisteta: ”Kunnon ihminen muistaa karjansa tarpeet, jumalaton ei sääliä tunne.” (Sananl 12:10) Että ihmiset ovat tänä päivänä oivaltamassa tämän, kertoo siitä, että meillä on mahdollisuus oppia.  ”Kasvun rajat” – raportti haluaa vahvistaa sitä, mikä on ihmisessä hyvää. Näin tehdessään se ei turvaudu kristinuskon korkeimmista hyveistä ainoastaan rakkauteen vaan myös uskoon ja toivoon. 

Jotkut ajattelevat että maailmalla ei ole oikeasti sellaisia rajoja, joista tutkijat varoittavat ja se voi saavuttaa kaikki hyvinvointiin suuntautuvat tavoitteensa tulevaisuudessa. Tämä ajattelu johtaa siihen, että luonnonvaroja riistetään entiseen tapaan ja maailman talous kulkee kauemmaksi yli maapallon kantokyvyn rajojen.

Toiset ajattelevat, että rajat on ylitetty jo niin rankasti, eikä ihmiskunnalla ole kykyä tehdä tarvittavia päätöksiä, ei ainakaan ajoissa. Tämä käsitys johtaa siihen, että se alkaa toteuttaa itseään ja seuraa romahdus.

Kolmannen käsityksen mukaan rajat ovat todellisia ja lähellä ja joissakin tapauksissa jo ylitetty. Aikaa on kuitenkin juuri riittävästi, joskaan sitä ei ole hukattavaksi. Ihmisissä on riittävästi kykyä ja hyvyyttä muuttaa kehityksen suuntaa. Tätä käsitystä ei voi todistaa oikeaksi, mutta sen varassa on mahdollista toimia.

1. Joh. 4: 16-21 ( 2. su helluntaista, 1. vsk 2. lk)

"Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä."

Raamatun tarkin Jumalan määritelmä. Sen taakse on helppo mennä epämääräiseen yleishenkiseen muminaan, mutta sen vaativuus jää usein tavoittamatta. Mieluummin ottaisin satojen pykälien uskonnollisen ohjelman, joka olisi edes teoriassa mahdollista suorittaa (accomplish). Mutta rakkautta ei voi suorittaa - vaikka se onkin vain ja ainoastaan teonsana. Samaan hengenvetoon todetaan, että uskossa ja rakkaudessa on kysymys olemisesta ja pysymisestä (μενει) Jumalassa, eikä vain ajattelun tai moraalin tasolla olevasta asiasta.

"Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa."

Minkälaisesta rakkaudesta on kysymys? Jeesus on rakkauden ylin esikuva ja rakkaus on Jeesuksen seuraamista ja hänen kaltaisuuttaan. Rakkautemme on jopa peruste sille, että kestämme Jumalan tuomiolla. Eikö siinä armo riitäkään? Maltahan vielä:

"Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta: se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa."

Kun rakkaus on turvani tuomiolla, voin tietysti pelätä kuollakseni, rakastanko oikein ja riittävästi. Silloin minussa on vain pelkoa, ei rakkautta. Kysymys "onko minussa rakkautta" on itsekkään paskiaisen tavaramerkki. Rakkaudella on itseään suurempi pohja:

"Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä"

Kun tämä tietoisuus valtaa sydämen, en enää pelkää mitään ja uskallan kohdata Jumalan tuomionkin. Johannes ei koskaan unohda sijoittaa syvälliseen esitykseensä arkista punchlinea. Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

"Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa, mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt."

Luuk. 16: 19-31 (2. su helluntaista, 1.vsk ev)

"Talon sisällä rikas mies pukeutui ylellisesti ja juhli railakkaasti joka päivä. Talon ulkopuolella köyhä mies makasi täynnä paiseita ja kerjäsi tähteitä rikkaan miehen pöydältä.
Köyhä mies kuoli ja vietiin Abrahamin helmaan. Rikas mies kuoli ja vietiin alas Hadeksen kauhuihin.
Rikas mies pyysi Abrahamia lähettämään köyhän miehen auttamaan häntä, mutta Abraham vastasi: Kerran sinulla oli kaikki ja hänellä ei mitään. Nyt hänellä on kaikki ja sinulla ei mitään, ja teidän välillänne on ylittämätön kuilu."

Tällaisen alkumuodon John Dominic Crossan näkee tällä kertomuksella. Kertomus kuvailee rikkaan miehen (jolle varhaiskristillisessä kirjallisuudessa joskus annetaan myös nimi Dives) ja köyhän miehen välisen kohtalon täydellistä vastakohtaisuutta. Ammottava kuilu heidän välillään tässä maailmassa vertautuu toiseen kuiluun tulevassa. Tarina ei muuten kerro, että rikas olisi jotenkin paha ja Lasarus hyveellinen ihminen. Sanotaan vain, että tämän ajan omistuksista ja omistamattomuuksista tulee tuolla puolen omistamattomuutta ja omistamista (tai osaa ja osattomuutta). Crossan neuvoo kuuntelemaan tämän evankeliumin vuoropuheluna yleisön kanssa, joka koostuu lähinnä köyhistä ihmisistä. Niin päästään lähelle alkuperäistä kontekstia.

Ps 49: 6-10, 16-21 (2. su helluntaista, psalmi)

Miksi pelkäisin pahana päivänä, kun petturien kavaluus saartaa minut? He luottavat rikkauteensa, kerskailevat suurella omaisuudellaan.

Rikkaus on virtus (LXX) tai fortitudo (Vulg.). Ei ole siis välttämättä turvautumisesta pelkkään aineelliseen omaisuuteen, vaan ylipäänsä siitä, että ihmisen luottamus kohdistuu siihen, mitä hän omistaa. Siihen taas on aina vastattava sanoen: "Mitä sinulla on, jota et ole saanut lahjaksi?"

Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa. Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta. Ei ihminen elä ikuisesti, ei hän vältä hautaa.

Aikaisempi käännös puhui siitä, ettei kukaan voi veljeään lunastaa. Ajatus kuitenkin on se, että ihmisen sielun, persoonan, lunastus tai ostaminen on mahdotonta. Iankaikkisen elämän hankkiminen ei ihmiseltä onnistu.

Mutta Jumala lunastaa minut, hän tempaa minut tuonelan otteesta.

Voimakas teologinen mutta. Kuolema, tuonela ja helvetti ottaa minusta otteen yhtä lailla kuin kenestä hyvänsä muusta Mutta Jumala lunastaa minut lupauksensa mukaan.

Älä kadehdi, kun joku rikastuu, kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta. Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään, hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan. Vaikka hän eläessään ihastelee osaansa ja toiset kiittävät hänen menestystään, hänen täytyy mennä isiensä luo, paikkaan, jossa ei valoa nähdä.

Elämän onnistumisen merkki ei ole se, että on itse elämäänsä tyytyväinen. Ei myöskään julkinen kiitos, jota on saanut nauttia. Elämän epäonnistumisen merkki ei liioin ole näiden asioiden puuttuminen.

Rikkainkaan ihminen ei ole ikuinen, eläinten tavoin hän lakkaa olemasta.

Kun ihminen on kunnian ja voimansa päivissä, hän ei tajua katoavaisuuttaan. Homo cum in honore esset non intellexit. Saarnaaja toteaa: "ihmisillä ei ole etusijaa eläimiin nähden" (Srn. 3:19) Näissä Raamatun nihilistisimmissä jakeissa on jotain syvästi lohduttavaa.