Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2. su joulusta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2. su joulusta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. tammikuuta 2023

Room 12:2 (2. su joulusta, 2. lk)

  Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.

Nikean uskontunnustus tunnustaa uskon kirkkoon, joka on "yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen". Apostolisuus kirkon keskeisenä ominaisuutena on ymmärretty tarkoittavan sitä, että kirkko tunnustaa sitä uskoa, jota apostolitkin tunnustivat ja että kirkossa on suora linja ja jatkuvuus apostolien aikaan asti. 1900-luvun loppupuolen suuri saksalainen teologi Wolfhart Pannenberg loihe lausumaan tästä näin:

"Ykseys apostolien kirkon kanssa ei tarkoita kirkon alkuaikojen olosuhteiden ja ajatusten säilömistä. On kysymys pysyvästä sitoutumisesta tehtävään, jonka täytyy edetä uusiin historiallisen kokemisen horisontteihin. Kirkko on aidolla tavalla apostolinen vain silloin, kun se missionaarisena kirkkona säilyttää valmiutensa muuttaa perittyjä ajattelu- ja elämäntapojaan ja uudistuu jatkuvasti omasta alkuperästään lähtien, ei mukautuakseen kulloiseenkin ajan henkeen, vaan voidakseen ilmaista jokaiselle uudelle aikakaudelle ja jokaiselle uudelle maailmantilanteelle Jumalan ilmoituksen eskatologisen totuuden Jeesuksessa Krituksessa sekä kriittisesti että vapauttavasti." (Systematische Theologie. Bd 3, 443)

maanantai 3. tammikuuta 2022

Joh. 10:22-30 (2. su joulusta, 2. vsk ev)

 Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä isäni kadetä. Minä ja Isä olemme yhtä.

Tämän lupauksen varassa uskon, että en joudu koskaan hukkaan, en unohdu, en vaivu tyhjyyteen, häviä mitättömyyteen. Kaiken todennäköisyyden ja käytettävissämme olevan luonnontieteellisen tiedon mukaan niin käy. Tässä väitetään, että se ei ole lopullinen totuus.

Perimmäinen syy siihen, että Jeesuksella on kanttia vakuuttaa minulle, että minä en huku häneltä, on se, että isäni on suurempi kuin kukaan muu. Ja että hän ja Isä ovat yhtä.

Mika Waltarin Valtakunnan salaisuus kertoo alkuseurakunnan aikana eläneestä roomalaisesta miehestä, josta ei koskaan tule kunnon uskovaista. Hän kuitenkin käy romaanissa unenomaisen keskustelun Herran kanssa, joka sanoo: "Minä tunnen omani ja minun omani tuntevat minut." Päähenkilö vastaa tähän: "En voi sanoa, että tuntisin sinut, mutta toivon, että sinä tuntisit minut etkä koskaan hylkäisi minua." Siinä on uskoa tähän hetkeen.

Tämän toivon varassa kohtaan pimeyden ja kuoleman. Että kukaan ei voi riistää meitä Isän kädestä.

sunnuntai 2. tammikuuta 2022

1. Kun. 8:20, 27–30 (2. su joulusta, 1.vsk 1.lk)

Mutta asuisiko Jumala maan päällä? Taivasten taivaatkaan eivät ole sinulle kyllin avarat - miten sitten tämä temppeli, jonka olen rakentanut!

Ei edes Vanhassa testamentissa todella kuvitella, että Jumalan kohtaaminen olisi sidoksissa tiettyyn paikkaan ja aikaan. Kun Salomo vihki temppelin käyttöön, hän ei väittänyt, että Jumala on temppelissä (jollakin sellaisella tavalla jolla hän ei olisi missä tahansa muualla). Pikemminkin Jumalaa pyydetään kuulemaan ihmisten rukoukset, kun he rukoilevat temppeliin päin kääntyneenä. Jumalan paikka on "taivas", joka voi olla mielikuvissa jossakin "ylhäällä", mutta tuskin edes muinaiset israelilaiset kuvittelivat, että Jumalan koordinaatit löytyisivät tähtitaivaalta.

Kristilliset sakramentit eivät myöskään ole paikkoja tai tilanteita, joihin Jumala olisi jollakin maagisella periaatteella sidottu. Vetoamme vain Jumalan lupaukseen, niin kuin Salomo teki. Tarvitsemme paikkoja ja merkkejä, koska olemme ruumiillisesti olemassaolevia olentoja.

Kirkko on erityinen paikka, joka opettaa, että jokainen paikka on Jumalan palvelemisen paikka. Sunnuntai on erityinen päivä, joka opettaa, että jokainen päivä ja jokainen hetki on Jumalan palvelemisen aika. Ehtoollinen on erityinen ateria, joka opettaa, että jokainen ateria on pyhä. Siksi kirkkoon kannattaa tulla, sillä tämä tuppaa helposti unohtumaan.

1960-luvun radikaalipiispa John T. Robinson kirjoitti:

"Jumala ei ole ensiksi tekemisissä kirkon kanssa, eikä meidän pitäisi ajatella kirkkoa Jumalan ainoana työtoverina...Kirkko on pelkästään osa maailmaa - se osa, jolla on tieto Kristuksen herruudesta maailmassa ja joka siten on valmis tuntemaan Jumalan teot maailmassa ja liittymään toimintaan hänen kanssaan. Jumalan huone ei ole kirkko vaan maailma. Kirkko on palvelija, ja palvelijan ensimmäinen tuntomerkki on, että hän asuu jonkun toisen talossa, ei omassaan."

"Mutta asuisiko Jumala maan päällä?" Septuagintan mukaan "ihmisten keskellä". Kirkkoisien mielestä tämä ei ole vain kysymys, vaan profetia. Jumala tuli kerran ihmisten keskelle, omaan maailmaansa.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Hepr. 2:14-15 (pääsiäinen, 2. sjoul)

 ...hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina.

Kristillinen sovitusoppi on monelle vaikea pala, ja ihan syystä. Miten uskoisin Jumalaan, joka ei voi pelastaa ihmisiä - joita hän kuulemma rakastaa - muutoin kuin suostumalla veriseen vaihtokauppaan itse luomansa vihollisen kanssa? Onneksi tämä ei ole ainoa näkökulma ristin ihmeeseen. Kristinuskossa elää myös näkemys, ettei saatanalla ollut mitään oikeutta vaatia lunnaita, sillä sen valta perustuu vääryyteen ja valheeseen. Mutta Jumala maksoi ne, ihan vain näyttääkseen, että hänellä on siihen varaa. Että ei tässä napeilla pelata.

Gustaf Aulén tekee eron latinalaisen ja klassisen sovitusopin välillä. Ensiksi mainittu on sitä kaupan- ja oikeudenkäyntiä, jossa sovitettavan synnin suuruus mitataan gramman tarkkuudella ja katsotaan että kukin osapuoli saa vain ja ainoastaan sen, mitä hänelle kuuluu. Klassisesta sovitusopista, sellaisena kuin Aulén sen Uudesta testamentista löytää, sanotaan:

"Sovitus on suvereenin ja spontaanin jumalallisen rakkauden ilmaus ja teko, joka murtaa oikeusjärjestyksen raamit ja taistelee jumalanvastaisten valtojen [synti, kuolema, paholainen, laki] kanssa ja voittaa ne, luoden uuden suhteen itsensä ja maailman välille."

Tämä opetus sovituksesta löytyy Paavalilta ja Heprealaiskirjeen kirjoittajalta, mutta myös vaikkapa Irenaeukselta, Johannes Krysostomokselta, Gregorios Nyssalaiselta - ja ennen kaikkea Lutherilta. Jälkimmäisen suuressa Galatalaiskirjeen selityksessä kuvataan tätä kamppailua näin:

"Yhtäläisen taistelun kävivät kirous ja siunaus sekä koko maanpiiriä varjostanut Jumalan viha ja Kristuksessa ilmestynyt Jumalan ikuinen armo ja laupeus. Kirous kohtaa siunauksen ja tahtoo manata sen maan rakoon, mutta ei pysty siihen. Siunaus on jumalallinen ja iankaikkinen, sen tieltä on kirouksen pakko väistyä. Jos Kristuksessa oleva siunaus olisi voitettavissa, silloin jäisi itse Jumala tappiolle, mikä on mahdotonta. Voitolle pääsee siis Kristus, joka on Jumalan voima, vanhurskaus, siunaus, armo ja elämä, ja hän tekee lopun noista kolmesta hirviöstä: synnistä, kuolemasta ja kirouksesta. Sen hän tekee itsessään, omassa ruumiissaan, ilman aseellista taistelua, kuten Paavali mielellään lausuu: "Hän riisui aseista vallat ja voimat ja saattoi ne kaikki häpeään omassa itsessään" (Kol. 2:15), niin että ne eivät kykene enää vahingoittamaan uskovaa.

Jos luot katseesi tähän henkilöön, näet, että synti, kuolema, Jumalan viha, helvetti, Perkele ja kaikki paha on voitettu ja surmattu. Mikäli siis Kristus armollaan hallitsee uskovien sydämessä, siellä ei ole yhtään syntiä, kuolemaa eikä kirousta. Mutta missä Kristusta ei tunneta, siellä nuo viholliset pysyvät vallassa. Kaikki, jotka eivät usko, ovat myös vailla tätä siunausta ja voittoa. Meidän voittommehan on usko, niin kuin Johannes sanoo(1. Joh. 5:4).

Tämä on kristillisen opin pääkohta, jonka sofistit olivat tyystin lyöneet laimin ja jota kiihkoilijat ovat nykyään uudestaan hämärtämässä. Tästä näkee, kuinka erinomaisen tärkeää on Kristuksen jumaluuteen uskominen ja sen tunnustaminen. Niin pian kuin Areios kielsi Kristuksen jumaluuden, hänen oli pakko kieltää myös oppi lunastuksesta. Yksikään luotu ei näet kykene "itsessään" voittamaan maailman syntiä, kuolemaa, kirousta ja Jumalan vihaa; siihen kykenee yksin Jumalan mahti. On siis selvää, että hän, joka voitti ne itsessään, on Jumala luontonsa ja substanssinsa puolesta. Syntiä, kuolemaa ja kirousta vastaan - tuota ylhäistä mahtia vastaan, joka omavaltaisesti pitää valtaa maailmassa ja koko luomakunnassa - on pakko asettaa vielä ylempi mahti, eikä muuta sellaista ole olemassa kuin Jumalan väkevyys. Synnin poispyyhkiminen, kuoleman hävittäminen ja kirouksen mitätöiminen "omassa itsessään" sekä vanhurskauden lahjoittaminen, elämän esiin tuominen ja siunauksen voimaan saattaminen "omassa itsessään", edellisten tyhjäksi tekeminen ja jälkimmäisten tyhjästä luominen, ne kaikki ovat asioita, joihin yksin Jumalan väkevyys riittää. Mutta Kristukselle Raamattu omistaa kaikki nuo ominaisuudet: hän on elämä, vanhurskaus ja siunaus, hän, joka on luonnoltaan ja olemukseltaan Jumala."

sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Ps 84: 2-5,11-12 (2 su joulusta, psalmi)

 Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot! Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille. Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen.

"Nääntyä kaipauksesta" on sisältää kaksi verbiä: Ensin כספ, jota käytetään myös Jumalasta, joka kaipaa luotujaan (Job 14:15). Sitten כלה joka merkitsee todella nääntymistä täyttymättömän toivon edessä. Riemuhuuto on useissa käännöksissä "laulaa", mikä muistuttaa Raamatun uskonnon perinpohjaisesta musikaalisuudesta.  

Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani! Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa.

Augustinus liittää tämän ornitologisen kuvan edellisen jakeen ruumiiseen ja sieluun. Toisin sanoen, varpunen on sielu/sydän ja pääskynen on ruumis. Varpunen on löytänyt kodin. Koti merkitsee pysyvää, ikuista asuinsijaa, jonka se on löytänyt Jumalan yhteydessä. Täällä se on yksin katolla kyyhöttävä lintu (Ps. 102:8) jonka ääni on surullinen, mutta siellä se iloitsee. Pääskynen (ruumis) on löytänyt pesän, mikä merkitsee väliaikaista asumusta. Se kasvattaa siinä poikasiaan, jotka viittaavat hyviin tekoihin, niihin joista Jesaja sanoo: "Murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi." (Jes. 57:8)

Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi! He ylistävät sinua alati. Parempi on päivä sinun esipihoissasi kuin tuhat päivää muualla. Mieluummin olen kerjäläisenä temppelisi ovella kuin asun jumalattomien katon alla. 

"Kerjäläisenä" on Vulgatassa abiectus, sananmukaisesti jopa "hylättynä". Äärimmäisen vahva kuva. Mieluummin epäonnistun kristittynä kuin menestyn jumalattomana. Voi olla, että Jumala ei ole muuta kuin hento haave, fantasia sattumanvaraisen elämämme suuremmasta merkityksestä. Siltikin se on parempaa kuin mikään muu.

 Herra Jumala on aurinko ja kilpi, hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti.

Jumala on aurinko, jonka valossa näemme kaiken ja jonka siipien alla me parannumme (Mal. 4:2). Armo ( הֵן) merkitsee myös kauneutta, kunnia כֳבוׂד puolestaan "kirkkaus" ja "loisto".  Jos haluaa nähdä näissä luterilaisen vanhurskauttamisopin aspektit favor ja donum, niin siitä vaan. Häikäisevä, kaikenkattava kauneus niistä ainakin näkyy. Jumalan loiste on niin valtava, että se tekee meistäkin kirkkaita, eikä siitä ota sitten ehkä erkkikään selvää, kumpi loistaa kirkkaammin. Sana "nuhteeton" tuntuu sitten sulkevan ainakin meikäläisen ulkopuolelleen. Geseniuksen sanakirja antaa sanalle  תַמים merkityksen "kokonainen" tai ehkäpä "täysillä."

lauantai 4. tammikuuta 2020

Room 12 (2. su joulusta 2.vsk 2.lk)

Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.

Miksi ruumis (σωμα) on käännetty "elämä"? Onko niin, että "ruumiinsa uhraaminen" vie ajatukset jotenkin sairaalloiseen suuntaan? Vai onko kysymys kristillisyytemme yleisestä vieraantumisesta ruumiista?
Sanat "järjellinen jumalanpalvelus" tulkitsee Melanchthon Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa näin:
"Järjellinen jumalanpalvelus tässä tarkoittaa jumalanpalvelusta, jossa Jumala ymmärretään ja käsitetään sydämessä, niin kuin tapahtuu jumalanpelon ja Jumalaan luottamisen tunteissa. Se ei siis ole vastakohta vain leeviläiselle jumalanpalvelukselle, vaan myös sellaiseslle, jossa kuvitellaan uhrattavan tekoja pelkästään suorittamalla ne ex opere operato." (Tunnustuskirjat s. 224)
Huomaa, että järjellinen on näin ollen syvästi tunteellista! Tunne ei siis ole järjen vastakohta, vaan sisältyy siihen.

torstai 2. tammikuuta 2020

Room. 12:3 (2. su joulusta, 2.vsk 2.lk)

Älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut.

Tutkimus on osoittanut, että hyvinvoiva ihminen ajattelee itsestään liikoja, on siis harhojen vallassa. Harhojen on oltava kohtuullisia, sillä jos ajattelee itsestään liikoja tai kovin oudosti, saa kielteistä huomiota. Tutkimusten mukaan masentuneet ovat usein realisteja, sillä he osaavat arvioida omat taitonsa tarkemmin kuin muut. He eivät välttämättä vähättele tai aliarvioi itseään.

Ihmisen toiveikkuus on irrationaalista. Useimpien mielestä tulevaisuus tuo jotakin parempaa tullessaan. Todellisuudessa ihmisten elämä ei keskimäärin muutu miksikään. Tämä katteeton toiveikkuus auttaa selviytymään elämän haasteista ja vaikeuksista.

(Markku Ojanen: Tunne vai järki. Polkuja viisaisiin valintoihin. Minerva 2014)

Ps. 22 (pitkäperj.psalmi)

Eeli, eeli, lama sabaktani [Matt.24:47] Operationes in Psalmos - teoksessaan Luther sanoo, että Kristuksessa on tässä toistensa rinnalla s...