Tähti loistaa (Loppiainen)

 Astukaamme eteenpäin elämän seikkailumatkalla kohti Jumalaa! Juostaan! Unohdetaan kaikki, mikä on jäänyt taa! Tulevaisuus on meidän edessämme. Kaikki elämän mahdollisuudet ovat yhä avoinna, sillä me voimme edelleen löytää Jumalan, löytää enemmän. Sille, joka rientää kohtaamaan Jumalan, merkityksettömyys on mennyttä: Jumalan pieninkin todellisuus on suurempi kuin rohkeimmat kuvitelmamme. Jumala on ikuinen nuoruus, eikä hänen maassaan vallitse luovuttaminen. 

Me kuljemme erämaassa. Sydän, älä säikähdä nähdessäsi ihmisiä, jotka painuvat kumaraan pelkojensa alla ja kulkevat eteenpäin nähtävästi vailla päämäärää. Älä vaivu epätoivoon. Tähti on olemassa ja se loistaa. Pyhät kirjoitukset kertovat, mistä Pelastajan voi löytää. Palava levottomuus ajaa meitä eteenpäin. Puhu itsellesi: eikö tähti loista hiljaa sydämesi taivaalla? Se on ehkä pieni, se on ehkä kaukana - mutta se on olemassa! Ja se näyttää pieneltä vain siksi, että sinulla on vielä matkaa edessäsi. Se on kaukana, koska sinut on katsottu arvolliseksi tähän äärettömän pitkään matkaan. Mutta tähti on olemassa! Myös sisäisen ihmisesi kaipaus vapauteen, hyvyyteen ja onneen, jopa heikkoutesi ja syntisyytesi katuminen - nämäkin ovat tähtiä! Miksi siis itse työnnät pilviä tähtesi eteen (pahantuulisuuden, pettymyksen, katkeruuden, kieltämisen, ironisuuden tai luovuttamisen pilviä), vain siksi että sinun unelmasi tai kuvitelmasi eivät ole toteutuneet?

(Karl Rahner: Prayers and Meditations. Ed. J. Griffiths)

Joh. 8:12 (Loppiainen, vaihtoehtoinen saarnateksti)

 "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo."

Kristus on maailman valo. Tämän maailman jossa elän, terrorismin ja vihan vallassa olevan maailman. Se, että elämässä on järjen hiventäkään, on Kristuksesta, elämän Sanasta, peräisin. "Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo." (Joh. 1:4) Se on jo sinänsä ihme, että elämällä tässä maailmankaikkeudessa on sittenkin mielekäs rakenne ja että ihmismieli kykenee sitä jotenkin ymmärtämään. "Sinun valostasi me saamme valon." (Ps. 36:10). Vaikka sitä ei edes myönnettäisi.
Joka seuraa minua, ts. kulkee jalanjäljissäni; ei maksa pahaa pahalla, ei lannistu maailman pimeydestä eikä sorru pahantuulisuuteen - se ei harhaile pimeässä. Hänellä on elämän valo. Kristus on "kukistanut kuoleman ja tuonut valoon elämän ja katoamattomuuden lähettämällä maailmaan evankeliumin." (1. Tim. 1:10). Näyttää siltä että "maailman valo" ja "elämän valo" ovat samaa tekoa, mutta jälkimmäinen on tietoista Kristuksen seuraamista.
Kristus, maailman valkeus, kehottaa meitä vaeltamaan valkeudessa ja, milloin siinä epäonnistumme, hakeutumaan takaisin valoon, sillä "kaikki, mikä on paljastettu, on valossa"(Ef. 5:13)
Joskus valon lapsena eläminen on vain sitä, että itkee pimeyttään. Sekin on jo merkki siitä, että "te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle" (1.Tess. 5:5) Vaikkei muuta näkyisikään.

Loppiaisen evankeliumi Matt 2:1-12

Tietäjät avaavat arkkunsaa ja uhraavat lapselle kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Näitä kolmea lahjaa on yritetty aina selittää. Irenaeus Lyonilainen ymmärsi 2. vuosisadalla kullan merkitsevän lapsen kuninkaallista arvoa, suitsukkeen hänen jumaluuttaan ja mirhan ristinkuolemaa. Karl Rahnerin mukaan kulta herättää rakkautemme, suitsutus nostalgiamme ja mirha liittyy kärsimyksiin. Rahner ei näe näissä lahjoissa taivaallisen Lapsen mysteerin kuvia, vaan merkkejä siitä lahjasta, jonka me teemme itsestämme, ihmisen asenteesta, joka osoittaa kunnioitusta ihmiseksitulleelle Jumalalle. Legenda aurea tuntee muitakin tulkintoja: kuninkaat ovat uhranneet kultaa Marian köyhyyden tähden, suitsuketta tallin pahojen hajujen vuoksi ja mirhaa vahvistaakseen lapsen jäseniä ja suojellakseen häntä kaikelta vahingolliselta. Lisäksi kullan on nähty merkitsevän jumaluutta, suitsukkeen hurskasta sielua ja mirhan ruumiin puhtautta. Kuten näkyy, isät tahtoivat valjastaa koko mielikuvituksensa näiden tietäjien lahjojen pohdintaan.
Kulta on kautta aikojen kehtonut ihmisiä. Puhuttiin jumalten kultaisesta loisteesta. Klemens Aleksandrialaisen mukaan Kristuksen viisaus, katoamattoman Logoksen inkarnaatio, on kuninkaallista kultaa. Kulta on tulessa puhdistettua (Ilm. 3:18), siihen ei saa olla mitään sekoittuneena. Kultaa on aina käytetty jumalanpalveluksessa. Se ei ilmennä yksin seimessä nukkuvan lapsen jumaluutta, vaan myös kullan hohtoa meidän sielussamme. Me emme ole pelkästään maallisia olentoja, vaan myös taivaallisia: sielumme heijastaa jumaluuden kulstaista loistetta, josta olemme osallisia.
Suitsuketta käytetään monissa kulttuureissa sen miellyttävän tuoksun vuoksi. Suitsutussavu, joka kohoaa kohti taivasta, on kuva rukouksista, joita osoitamme Jumalalle, kaipauksesta joka saa meidät etsimään jotain arkipäivän tuolla puolen. Tuo kaipaus nousee Jumalan puoleen kuin suitsutussavu, siinä on keveyttä, eikä mikään voi pidättää sitä maan päällä. Molemmat kulkevat läpi suljettujen ovien, avartavat ja laajentavat sydäntämme. Suitsuke haisee hyvältä, sen tuoksu täyttää elämämme mysteerin ja jumalallisen maulla. Ortodoksisissa kirkoissa ja luostareissa voi tuntea vuosia poltetun suitsukkeen hajun. Tuoksuilla on vahva sanomansa. Heinän tuoksu tuo monelle mieleen kesän ja kesäloman joutilaisuuden. Samoin suitsukkeen tuoksu voi saada minut hengittämään Jumalan salaperäistä läsnäoloa ja virittää koko ruumiini siihen.
Kirkkoisille mirha oli paratiisin kasvi. Se palauttaa mieleen alkutilan, jota kohtaan me kaikki pyrimme. Mutta mirha on myös lääkekasvi, balsami kaikkiin haavoihimme. Kun tarjoamme Jumalalle mirhaa, esittelemme hänelle haavojamme. Arvokkainta mitä meillä on, ovat nuo stigmat jotka elämä on meille tuottanut. Nuo haavat ovat avanneet sydämemme, ne ovat pakottaneet meidät ottamaan etäisyyttä ulkonaisiin rikkauksiin. Arvokkainta mitä meillä voi olla, on rakastamaan kykenevä sydän. Juuri meidän haavamme ovat saattaneet meidät yhteyteen sydämemme kanssa. Ja tämän haavoitetun, särkyneen sydämen me tarjoamme taivaalliselle Lapselle, luottaen siihen että hän parantaa ja muovaa sen uudeksi. Kun paljastamme hänelle haavoittuneen, pilalle menneen elämämme, voimme saada aavistuksen siitä, että kaikki on kunnossa: me emme enää murehdi, me antaudumme, sellaisina kuin olemme, rakkaudelle, joka säteilee Lapsesta. Kaikesta ulkoisesta ja sisäisestä kurjuudestamme huolimatta olemme silloin paratiisissa.
Mieti mitä voit tänään antaa, ja esitä se taivaalliselle Lapselle. Anna sen kuvan ohjata sinua, mikä on sinulle nyt puhuttelevin. Se johtaa sinut hänen luokseen, se suo sinun langeta Hänen eteensä. Siinä voit kokea että olet saavuttanut päämääräsi, voit unohtaa itsesi ja lopettaa pyörimisen itsesi ympärillä. Kun saavut sinne, olet kokonaan se mikä todella olet - olet todella vapaa. (saksalaista munkkia ja kirjailijaa Anselm Grünia mukaillen)

Joh. 8:12 (Loppiainen, vaihtoeht.)

Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.


Valo riittää seuraavalle askeleelle. Usein meidät valtaa halu nähdä tulevaisuuteen. "Millainen mahtaakaan olla seuraava vuoteni? Missä olen viiden tai kymmenen vuoden päästä?" Näihin kysymyksiin emme saa vastausta. Useimmiten meillä on juuri ja juuri sen verran valoa että näemme seuraavan askeleen: mitä minun on tehtävä seuraavan tunnin kuluessa tai seuraavana päivänä. Elämän taitoa on se, että nautimme siitä mitä pystymme näkemään emmekä valita sitä mikä jää meiltä pimeään. Jos pystymme ottamaan seuraavan askeleen luottaen siihen, että meillä on kylliksi valoa tuohon seuraavaan askeleeseen, silloin voimme vaeltaa halki elämämme iloisina ja yllättyä siitä kuinka pitkälle pääsemme. Iloitkaamme siitä pikku tuikusta jota kannamme, vaatimatta suurta roihua joka ottaisi kaikki varjot pois.
(Henri Nouwen)

Matt. 2:1-12 (Loppiainen, evankeliumi)

 Gregorius Suuren loppiaissaarna

1. Niin kuin evankeliumikappaleesta kuulitte, rakkaat veljet: kun taivaan kuningas syntyi, maan kuningas järkyttyi, sillä maallinen korkeus joutuu hämmennyksiin, kun taivaan ylhäisyys ilmestyy.  Mutta meidän on kysyttävä, miksi Vapahtajan syntyessä enkeli ilmestyi paimenille Juudeassa, mutta itämaan tietäjiä ei johdattanut enkeli vaan tähti lasta kumartamaan. Juutalaiset kykenevät käyttämään ymmärrystään, ja siksi heille julistaa järjellinen olento, siis enkeli. Kun pakanat puolestaan eivät kykene käyttämään ymmärrystään, heitä ei johdeta Jumalan tuntemiseen puheen, vaan merkkien voimalla. Tästä Paavalikin sanoo: "Profetoiminen ei ole merkkinä epäuskoisille vaan uskoville, merkit sen sijaan epäuskoisille eikä uskoville."^[1]Siksi paimenille annetaan profetia niin kuin uskoville eikä epäuskoisille ja tietäjille merkki niin kuin epäuskoisille eikä uskoville. Huomatkaa että sitten kun Vapahtajamme oli saavuttanut täyden iän, apostolit julistivat sanomaa hänestä pakanakansoillekin, mutta kun hän oli pienokainen, eikä vielä puhunut inhimillisellä suullaan, tähti ilmoitti hänet pakanoille.  Asioiden oikea järjestys vaatii, että saarnaajat tuovat meille tiedon Herrasta silloin, kun hän puhuu, kun taas mykät taivaankappaleet julistavat hänestä silloin kun hän ei vielä puhu.

2. Kaikissa niissä merkeissä joita nähtiin niin Vapahtajan syntymän kuin kuolemankin yhteydessä on huomattava, kuinka suuri oli eräiden juutalaisten sydämen kovuus, kun he eivät tunnistaneet häntä profetian lahjan eivätkä ihmeiden kautta. Kaikki alkuaineethan julistivat luojansa tuloa. Käyttääkseni niistä inhimillistä puhetapaa, taivaat tunnistivat hänessä Jumalan, kun ne lähettivät oitis tähden. Meri tunsi hänet, kun se muuttui hänen jalkojensa alla sellaiseksi että sen päällä saattoi kävellä. Maa tunsi hänet, kun se vavahteli hänen kuollessaan. Aurinko tunsi hänet, kun se kätki valonsa säteet, kalliot ja muurit, kun ne halkesivat hänen kuolemansa hetkellä. Helvetti tunsi hänet, koska se luovutti pidättämiään kuolleita. Kuitenkin, häntä jonka kaikki elottomat alkuaineet tunnistivat Herraksi, uskomattomien juutalaisten sydämet eivät tunteneet ollenkaan. Kovempana kuin kallio he eivät halunneet murtua katumukseen eivätkä tunnustaa häntä, jonka, kuten sanoimme, joko merkein tai murtumalla tunnustivat Jumalaksi.  Ikään kuin oman tuomionsa huipuksi he tunsivat jo kauan etukäteen hänet, jota he halveksivat sitten kun hän syntyi. Eivätkä he tienneet ainoastaan sitä että hän syntyisi, vaan myös missä hän syntyy. Herodeksen kuulustellessa he ilmaisivat hänen syntymäpaikkansa, jonka he tiesivät Raamatun auktoriteetin perusteella. He esittivät todistuksen, että Betlehem on määrätty saamaan kunnian olla uuden kuninkaan syntymäpaikka, ja tämä tieto oli heille todistuksena heidän tuomiostaan ja meille apu uskossamme.  Tätä kuvaa hyvin Iisak, joka siunaa poikaansa Jaakobia: hän on sokea silmiltään mutta profetoi. Hän ei näe siinä olevaa poikaansa, mutta näkee ennalta paljon tulevia asioita. Juudan kansa on näet täynnä profetian henkeä, mutta se on sokea tunnistamaan sitä, josta se on ennalta tiennyt niin paljon, kun se tulee läsnäolevaksi. 

3. Mutta kun Herodes sai tietää kuninkaamme syntymästä, hän turvautui viekkaaseen juoneen, ettei hänen maallista kuninkuuttaan vietäisi. Hän vaati saada tietää, mistä lapsen voisi löytää, tullakseen muka kumartamaan häntä, tappaakseen hänet - mikäli hän voisi hänet löytää. Mutta mitä on ihmisten pahuus Jumalan suunnitelman rinnalla? Niin kuin on kirjoitettu: "Ei auta viisaus Herran edessä, ei ymmärrys, ei ihmisen harkinta."^[2] Tähti johdatti tietäjiä, joille oli ilmestynyt: he löysivät syntyneen kuninkaan, antoivat hänelle lahjansa ja heitä varoitettiin unessa palaamasta takaisin Herodeksen luokse. Niin tapahtui, ettei Herodes löytänyt Jeesusta, jota etsi. Keitä muita hän edustaa kuin tekopyhiä, jotka eivät ole arvollisia löytämään Herraa, koska vain teeskentelevät etsivänsä häntä?

4. Tässä kohtaa on syytä muistaa, että priscillianistisen harhaopin mukaan jokainen ihminen on syntynyt tietyn tähtikuvion alla. He pitävät sitäkin erehdyksensä puolustuksena, kun uusi tähti syntyi silloin kun Herra ilmestyi lihassa, ja ajattelevat että tähti määräsi hänen kohtalonsa. Mutta jos katsomme tarkkaan mitä evankeliumi sanoo tähdestä: "Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen", ei se ollut siis lapsi joka luoksi tähden luo, vaan tähti lapsen luo. Tai, jos niin voi sanoa, tähdestä ei tullut lapsen kohtalo, vaan tähden kohtalo oli lapsi, jonka se ilmoitti. Älköön uskova sydän kutsuko mitään kohtaloksi. Vain Luoja, joka on elämän antanut, johtaa ihmisten elämää. Eikä ihmistä ole luotu tähtiä varten, vaan tähdet ihmistä varten. Ja jos tähtien sanotaan olevan ihmisten kohtalo, ihmisen väitetään olevan palvelijoitaan alempi. Kun Jaakob tuli ulos äitinsä kohdusta, hän piti kädellä kiinni vanhemman veljensä kantapäästä.^[3] Hän ei voinut kuitenkaan mitenkään olla esikoinen, vaan aloitti elämänsä toisena. Vaikka he syntyivät samanaikaisesti, tulivat äitinsä kohdusta samalla hetkellä, heidän elämänsä ei silti ollut samanlaista.

5. Tähän astrologeilla on tapana vastata, että tähtien vaikutus perustuu tarkkaan ajanmääritykseen. Tähän me vastaamme että toisaalta syntymisen aika on pitkä. Näin ollen, jos juuri tietyllä hetkellä tähtien asema muuttuu, on välttämätöntä, että syntyneellä lapsella on yhtä monta kohtaloa, kuin on eri vaihetta, jossa hänen jäsenensä ovat tulleet ulos kohdusta.^[4] Astrologit tapaavat myös olla sitä mieltä että jos joku syntyy Vesimiehen merkeissä, hän päätyy tässä elämässä kalastajan ammattiin. Mutta Getuliassa ei kuitenkaan ole kalastajia. Kuka väittäisi ettei kukaan ole syntynyt Vesimiehen merkeissä siellä missä ei ole lainkaan kalastajia? Vastaavasti väitetään, että ne jotka syntyvät Vaa'an merkissä, ovat tulevia pankkiireja. Monien kansakuntien keskuudessa ei vain ole lainkaan pankkiireja. Heidän on siis pakko myöntää että näiltä joko puuttuu tuo merkki tai sillä ei ole heidän kohtalolleen mitään merkitystä. Persiassa ja Frankkien maassa kuningas määräytyy syntymän perusteella. Kuka pystyisi laskemaan, montako lasta syntyy keskelle orjuutta täsmälleen samalla hetkellä näiden kuninkaiden syntyessä?  Kuitenkin kuninkaan poika, joka on syntynyt orjan kanssa saman tähden alla, tulee hallitsemaan, samalla kun hänen kanssaan syntynyt orja kuolee orjuudessa. Näin olemme lyhyesti käsitelleet tähtiä, ettei näyttäisi siltä, että sivuutamme astrologien typeryydet niihin puuttumatta.

6. Tietäjät toivat kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Kulta sopii kuninkaille, suitsuke liittyy Jumalalle uhraamiseen ja mirhaa käytetään kuolleiden balsamoimiseen. Näillä mystisillä lahjoillaan tietäjät kertovat kuka hän on, jota he kumartavat: kullalla kuninkaan, suitsukkeella Jumalan ja mirhalla kuolevaisen.  Jotkut harhaoppiset kyllä uskovat, että hän on Jumala, mutta eivät usko että hän hallitsee kaikkea. He uhraavat hänelle suitsuketta, mutta eivät halua antaa hänelle kultaa. On myös joitakin, jotka pitävät häntä kuninkaana, mutta kieltävät hänen olevan Jumala. Nämä näköjään antavat hänelle kultaa mutta eivät halua uhrata suitsuketta. Vielä on niitäkin, jotka kyllä myöntävät hänen olevan sekä kuningas että Jumala, mutta kieltävät hänen ottaneen kuolevaisen ihmisluonnon. Nämä uhraavat hänelle kultaa ja suitsuketta, mutta kieltäytyvät antamasta mirhaa hänen omaksumalleen kuolevaisuudelle. Uhratkaamme siis vastasyntyneelle Herralle kultaa,  koska tunnustamme hänen hallitsevan kaikkea, uhratkaamme suitsuketta, koska uskomme että hän joka ilmestyi ajassa, oli Jumala jo ennen aikojen alkua. uhratkaamme mirhaa, koska uskomme että hän, jonka tiedämme olevan jumaluudessaan kärsimyksen yläpuolella^[5]on tullut meidän kuolevan lihamme kaltaiseksi.

Kullan, suitsukkeen ja mirhan voi ymmärtää toisellakin tapaa: kulta voi tarkoittaa viisautta, niinkuin Salomo todistaa: "Kaivattu aarre lepää viisaan suussa."^[6] Jumalalle uhrattava suitsuke kuvaa rukouksen voimaa, niin kuin psalminkirjoittaja sanoo: "Olkoon rukoukseni edessäsi uhrisavuna."^[7]Mirhalla puolestaan kuvataan lihamme kuolettamista. Tästä pyhä kirkko sanoo niiden puolesta, jotka ovat taistelleet Jumalan tähden kuolemaan asti:"Käteni helmeilivät mirhaa."^[8]Me uhraamme syntyneelle kuninkaalle kultaa, kun hänen edessään säteilemme taivaallisen viisauden kirkkautta. Suitsuketta uhraamme silloin, kun pyhän rukouksen ponnistuksin poltamme sydämestämme lihallisen ajatukset, voidaksemme taivaallista ikävää tuntiessamme tuottaa Jumalalle suloista tuoksua. Uhraamme mirhaa, kun kuoletamme lihalliset paheet pidättyväisyydellä. Niinkuin olemme todenneet, mirhalla estetään kuollutta ruumista mätänemästä. Lihan mätäneminen tarkoittaa sitä, että tämä kuoleva ruumis antautuu haureuden vietäväksi, niin kuin profeetta:"Siemenet mädäntyvät lannassaan."^[9] Se että siemenet mädäntyvät lannassaan tarkoittaa lihallisia ihmisiä, joiden elämä päättyy haureuden löyhkässä. Uhraamme Jumalalle mirhaa, kun suojaamme lihaamme mädäntymästä haureudessa suolaamalla sitä itsehillinnällä.

7. Tietäjät antavat meille siinä suuren opetuksen, kun he palaavat toista tietä omalle maalleen. Siinä miten he ovat kehotuksen saatuaan toimineet, he ilmaisevat meille, mitä meidän on tehtävä. Meidän kotimaamme on paratiisi, eikä meidän pidä palata sinne samaa tietä mitä pitkin tulimme Jeesuksen tuntemaan. Me olemme loitontuneet kotimaastamme olemalla ylpeitä ja tottelemattomia, tavoitellen näkyväisiä ja syömällä kiellettyä ruokaa. Mutta sinne palaamisen on tapahduttava, itkulla ja kuuliaisuudella, näkyväisia halveksien ja lihan himoja hilliten. Meidän on tosiaankin palattava toista tietä omalle maallemme: koska olemme nautintojen avulla loitontuneet paratiisin iloista, meidän on palattava sinne valituksin.^[10]On välttämätöntä, rakkaat veljet, että aina Jumalaa peläten ja aina itseämme epäillen asetamme silmiemme eteen toiselle puolelle rikkomuksemme ja toiselle äärimmäisen ankaran tuomion. Ajatelkaamme ankaraa tuomaria, joka uhkaa tulevalla tuomiolla, vielä kätkeytyen. Hän kauhistuttaa syntisiä, mutta odottaa vielä. Hän viivyttää pikaista tulemistaan vain siksi, että hän löytäisi vähemmän tuomittavaa. Rangaiskaamme rikoksiamme kyynelillä ja psalmistan sanoin tulkaamme hänen kasvojensa eteen synnintunnustuksella.^[11]Älköön mikään petollinen nautinto meitä eksyttäkö, älköön mikään turha ilo meitä houkutelko. Lähellä on se tuomari, joka sanoo:"Voi teitä, jotka nyt nauratte! Te saatte surra ja itkeä."^[12] Hän sanoo myös: "Naurusta minä sanoin: joutavaa!, ja ilosta: mitä hyötyä siitä on?"^[13] Samoin kuin: "Viisaan sydän on surutalosssa, tyhmän sydän huvipaikoissa."^[14] Säikähtäkäämme siis Jumalan käskyjä, että saisimme viettää todellista Jumalan juhlaa. Jumalalle mieluinen uhri on näet synnin aiheuttama hätä, niin kuin psalmista todistaa: "Murtunut mieli on minun uhrini."^[15]Aikaisemmat synnit on pesty pois, kun olemme saaneet kasteen.  Sen jälkeen olemme kuitenkin tehneet paljon syntiä, mutta emme voi enää pestä niitä pois kasteen vedellä. Kun kerran olemme kasteen jälkeenkin tahranneet elämämme, kastakaamme omatuntomme kyynelillä. Siten palaamme kotimaahamme toista tietä: jos nautintojen tuottama mielihyvä vei meidät sieltä pois, vieköön tuskan aiheuttama mielipaha meidät takaisin, Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden. Amen. 

---

^[1]   vrt. 1.Kor. 14:22. Gregorius käyttää sanaa signa eikä lingua.

^[2]   Sananl.21:30 : Non est sapientia, non est prudentia, non est consilium contra Dominum.

^[3]   1.Moos.25:25

^[4]    Ajatus on mielestäni tämä lauseessa: Si igitur in ictu puncti constellatio permutatur, necesse jam erit ut tot dicant fata, quot sunt membra nascentium.

^[5]   impassibilis tarkoittaa lähinnä intohimotonta

^[6]   Sananl. 21:20 LXX

^[7]   Ps. 141:2

^[8]   Laul.5:5

^[9]   Joel 1:17 Vulgata Computruerunt jumenta in stercore suo.

^[10]   sanaleikki delectamenta-lamenta

^[11]   Ps. 95:2 LXX

^[12]   Lk. 6:25

^[13]   Saarn.2:2

^[14]   Saarn:7:5

^[15]   Ps.51:19. LXX: Sacrificium Deo spiritus contribulatus

Kol. 1:24-27 Loppiainen, 2. vuosikerran 2. lukukappale

"Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo."
Nykyisen raamatunkäännöksen eniten keskustelua aiheuttanut asia lienee Paavalin kirjeiden inessiivien kääntäminen, kuten tässä Khristos en hymin. Suurin piirtein kaikki erikieliset käännökset kääntävät sen "Kristus teissä", vaikka sama rakenne en tois ethnesin kääntyykin "kansojen keskuudessa." Sama ongelma toistuu perikoopin ulkopuolelle jäävässä jakeessa 28:"...jotta voisimme asettaa jokaisen ihmisen Jumalan eteen täysi-ikäisenä Kristuksen tuntemisessa." En Khristo on ymmärretty käännöksessämme kognitiivisessa, ei ontologisessa mielessä.
Kannatan mystistä inessiiviä. Kristus on teissä! Se on häikäisevän kirkas toivo, joka tosin on salattu niiltä, joilla ei ole uskoa. Uskolla onkin tässä kohtaa esteettisen kontemplaation luonne: vain uskossa voimme nähdä toisemme täydellisinä Kristuksessa (itsestämme puhumattakaan). Jakeessa 29 apostoli sanoo: "Sitä varten minä ponnistelen ja taistelen kaikella hänen voimallaan, sillä voimalla, joka vaikuttaa minussa." Paavali kirjoitti (tai kirjoitutti) Kolossalaiskirjeen ollessaan vankilassa. Voima ja väkevyys ei ole ulkoisissa vaikutusmahdollisuuksissa. "Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan" (1. Kor 15:10). "Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa" (Fil. 2:13)
Jakeessa 26 Paavali puhuu Jumalan sanan täydellisestä julistamisesta. Tarkkaan ottaen kyse on Jumalan sanan täyttämisestä (plerosai). Mitenkäs senkin teet. Se on elämistä ja liikkumista Jumalan suuressa pelastussalaisuudessa, iloitsemista sen suuruudesta ja sen julistamisesta ja ylistämisestä käyttäen kaikkea mielikuvituksensa kapasiteettia. Kaikki meni mutta menköön!