Luuk. 14:16–24 (3. su helluntaista, 1. vsk ev)

 Kertomus pitojen isännästä, joka käski tuoda juhliinsa "köyhät, sokeat, raajarikot ja rammat" tuo mieleeni kotikirkkoni, Janakkalan Pyhän Laurin kirkon, suojeluspyhimyksen, Laurentiuksen. Hänen tarinansa on Jaakko Heinimäki kertonut kirjassaan "Pieni mies jalustalla" (Like 1994) niin hyvin, että kopioin sen tähän:

Diakoni Laurentius tunnettiin miehenä, oka tuli hyvin toimeen ihmisten kanssa, eikä pahastunut leikinlaskusta. Itse asiassa hänet tiedettiin melkoiseksi koiranleuaksi. Laurentiuksen tehtävänä oli huolehtia Rooman kerjäläisistä ja köyhistä. Hän oli seurakunnan johtajan, paavi Sixtus II:n lähimpiä apulaisia.

Elettiin Rooman keisari Valerianuksen aikoja, vuotta 258. Valerianus vainosi kristittyjä ja paavinkin oli painuttava maan alle. Paavi ei tuon ajan maailmassa ollut mahtava mies, vaan pikemminkin pienen lahkon johtaja. Laurentius toimi piilossa olevan paavin ja seurakunnan välisenä yhdysmiehenä. Sictus piileskeli kaupungin ulkopuolella katakombeissa ja johti seurakuntaansa sieltä käsin Laurentiuksen välityksellä.

Eräänä päivänä paavin olinpaikka oli kuitenkin paljastunut keisarille. Valerianuksen joukot surmasivat Sixtuksen ja neljä diakonia. Laurentiuksen henki säästyi, sillä hän ei sattunut olemaan paikalla salaisen poliisin saapuessa paavin piilopaikkaan.

Ystävien karmea kuolema järkytti Laurentiusta kovasti. Hän meni aivan sekaisin ja ilmoittautui itse keisarin miehille, sillä hän halusi seurata ystäviänsä kuolemaan. Laurentiuksen mielestä oli väärin, että hän sai elää edelleen.

Keisarin miehet tiesivät, että Laurentius oli kirkon rahastonhoitaja, ja rupesivat tivaamaan häneltä kirkon rahoja. Uskottiin näet, että kirkko oli hirvittävän rikas. Tällaiset uskomukset olivat saaneet alkunsa kristittyjen siteeraamista Raamatun kertomuksista peltoon kätketystä aarteesta, kauppiaan helmistä jne. Viranomaiset olivat ottaneet nuo kertomukset kirjaimellisesti tosina ja vaativat nyt Laurentiukselta, että hänen pitäisi tuoda nuo aarteet heille.

- Okei, sanoi Laurentius, veijari ja pyhimys, pyysi kolme päivää aikaa ja lupasi toimittaa kirkon aarteen keisarin miehille. Kolmen päivän kuluttua hän saapui oikeussaliin mukanaan Rooman ja lähiseutujen kaikki köyhät, sairaat, mielipuolet, raajarikot ja puliukot. 

- Tässä on kirkon aare, sanoi Laurentius ja osoitti löyhkäävää, nälkäistä joukkoaan. Nenäänsä pitelevät tuomarit eivät Laurentiuksen vitsistä pitäneet. Vielä vähemmän he olisivat siitä pitäneet, jos olisivat ymmärtäneet, ettei kyseessä edes ollut vitsi. Kirkon valta ja rikkaus eivät olleet vielä tästä maailmasta. 

Vallanpitäjät osoittivat poikkeuksellista huumorintajuttomuutta ja julmuutta tuomitessaan Laurentiuksen grillattavaksi elävältä. Legendan mukaan Laurentiuksen linja piti viimeiseen asti. Ennen kuolemaansa hän huusi paistinparilasta: "Kypsää on. Kääntäkää puolta ja syökää!"

Hes. 33: 30-33 (3. su helluntaista, 3.sk 1.lk)

    ”Ihminen, sinun maanmiehesi puhuvat sinusta seinänvierillä ja talojen ovilla ja sanovat toisilleen: ’Mennään kuulemaan, millainen sanoma Herralta nyt on tullut.’ 

Tässä kohtaa on hengellinen sanoma saanut some-julkisuutta ja medianäkyvyyttä. Tavoittavuuteen voidaan olla tyytyväisiä, ja uskonto on tämän päivän kiinnostava puheenaihe. Kaikki hyvin?

He tulevat miehissä luoksesi, istuvat edessäsi, niin kuin kansani kuuluu tehdä, ja kuuntelevat sinun puhettasi. Sen mukaisesti he eivät kuitenkaan elä. Heidän suunsa on täynnä valhetta, heidän sydämensä on keinottelun ja voiton lumoissa. 

Ihmisten uskonnollisessa osallistumisessa ei ole moitteen sijaa. Siinä istutaan kuin uskovaiset ikään. Mutta sydän pysyy muuttumattomana. Suu ei kirjaimellisesti ottaen ole täynnä valhetta, vaan täynnä "ihanaa rakkautta" (agavim). Lopulta se tietysti on valheellista, koska sydän miettii samanaikaisesti pelkkää omaa etuaan.

Sinä olet heille vain kuin lemmenlaulujen laulaja, kaunisääninen ja taitavasti soittava viihdyttäjä. He kuuntelevat puhettasi mutta eivät elä sen mukaan. 

Tämä on "estetiikan teologian" kriittinen kohta. sen paremmin tunteisiin vetoavuus (agavim) "kauneus" (jafe) kuin "taito" (tässä tov) ei todista sen paremmin julistuksen todenmukaisuudesta kuin siitäkään, että se vaikuttaa yhtään mitään.

Mutta kun minun sanani toteutuvat - ja ne toteutuvat - he ymmärtävät, että heidän keskellään on ollut profeetta.”

Tästä käytetään uskonnonfilosofiassa ilmaisua eskatologinen verifikaatio.

Luuk.19:1-11 (3. Su helluntaista 2.vsk.ev)

Miksi Sakkeus kiipesi puuhun? Varhaisessa saarnassaan Luther luotaa ihmissydämen syvyyksiä näin:
"Sakkeus ei kaivannut Kristuksen tulemista, ja toisaalta kuitenkin kaipasi. Se ettei kaivannut, käy ilmi siitä että hän kiipesi puuhun nähdäkseen Jeesuksen kulkevan ohi  mutta ei olettanut tai uskaltanut odottaa että hän lähestyisi. On selvää ettei hän pitänyt itseään sen arvoisena ja että hän tyytyisi näkemään hänet ja pysymään piilossa. Eihän hänellä ollut mitään mistä olisi voinut ylpeillä Kristuksen edessä, joka oli tulossa, ja hän tiesi ettei ollut yhtä hyvä kuin muut ihmiset. Se, että hän kuitenkin kaipasi Kristusta, käy ilmi siitä, että hän otti hänet vastaan iloiten. Ilo on näet sitä edeltävän rakkauden ja kaipauksen merkki. Jos joku olisi kysynyt häneltä:'Etkö haluaisi omaksesi Kristusta', hän olisi vastannut:'En uskalla sitä toivoa tai tahtoa.' Rakkaus ja kaipaus puolestaan olisivat vastanneet :'Tottakai, toivon niin tapahtuvan.' Katso tätä ihmissydämen syvyyttä! Sen totuus on niin sisäinen ja sen tahto niin salattu, ettei se itse tunne itseään eikä iloitse haluamisestaan. Tuo tahto koetaan ja tunnetaan, mutta sitä ei saada esiin. Se on todellinen sydän, nämä [so. rakkaus ja kaipaus] ovat ihmisen kaikkein sisin." (WA 1, 97-98)

Lk 9:62 (3. su helluntaista, 3.vsk ev)

"Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan."

Se, joka kyntää vakoa, katsoo eteenpäin eikä ihastele kyntämäänsä vakoa. Ehkä välillä pitää kuitenkin tarkistaa, mennäänkö oikeaan suuntaan ja suoraan. Ei! Jeesus kieltää kiinnittämästä huomiota siihen, mitä minä olen saanut aikaan.
Sen tarkkaileminen, miten usko on minua muuttanut, on turhaa puuhaa. Omalla kohdallani luovun siitä tietysti mielelläni, sillä minulla on vahva tunne siitä, etten yli neljännesvuosisadan mittaisella papin urallani ole saanut mitään aikaiseksi.
Kristus haluaa vapauttaa minut hyödyttömästä itseni tarkkailusta. Minä en ole kiinnostava (tässä yhteydessä), se mitä Jumala tekee, on. Koko perikoopissa (j. 59-62) Jeesus antaa alleviivatusti piut paut suosion kalastelulle tai niille, jotka luulevat hänen seuraamisensa olevan kivaa. Kirkolle, joka haluaa olla helposti lähestyttävä ja joka haluaa poistaa julistuksestaan kaiken vaikean ja loukkaavan, tämä teksti ei sovi ollenkaan.

Fil. 2:12-16 (3. su helluntaista, 1.vsk.2.lk)

"Tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne"

Katergazomai on "tehdä jotain mikä tuottaa jotain", "saa aikaan", kuten laki saa aikaan Jumalan vihan (Rm. 4:15) ja ahdinko kestävyyttä (Rm. 5:3). Tätä ei pysty kielellisesti "luterilaistettua", mutta jatko kuitenkin liittää ajatuksen siihen, että Jumala se on, joka pelastaa.

"Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa"

Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen. Päämääränä on eudokia, "mielihyvä", "suosio". (ks.Luuk. 2:14)

"kun pidätte esillä elämän sanaa."

logon zoes epekontes. Alaviite: "pysytte elämän sanassa." Esillä pitäminen on kuitenkin asiayhteyden mukaista, sillä tästä johtuen te "loistatte kuin tähdet taivaalla tämän sukukunnan keskellä."

Ps 18:16-20,26-29 (3. su helluntaista. psalmi)

"Korkeudestaan hän ojensi kätensä ja tarttui minuun, hän veti minut ylös syvistä vesistä"

Syvissä vesissä huudetaan: "Pelasta minut Jumala! Vesi on noussut kaulaani saakka. Olen vajonnut pohjattomaan liejuun, jalkani ei tavoita lujaa maata. Olen joutunut vetten syvyyksiin. Pyörre tempaa minut mukaansa." (Ps.69:2-3) Jälkeenpäin voi todeta: "Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta." (Joona 2:7)

"Hän vapautti minut vihollisteni väkevistä käsistä, vihamiehistäni, jotka olivat minua väkevämmät. He kävivät kimppuuni onnettomuuteni hetkellä, mutta minun tuekseni tuli Herra."

Kaikin tavoin käy ilmi, että viholliseni, olivatpa ne sitten lihaa ja verta, henkivaltoja tai vastoinkäymisiä, oman lihan heikkous tms. ovat minulle tyystin ylivoimaisia. Avuttomuus on totaalista.

"Hän avasi minulle tien ja päästi minut vapauteen, sillä hän oli mieltynyt minuun."

Hän vei minut avaralle (latitudo, vrt. Ef. 3:18) "Olla mieltynyt" (chafaz) tulkitaan seuraavassa jakeessa kuninkaan oman moitteettomuuden valossa, mutta suuri linja on kuitenkin se, että Jumala rakastaa ketä rakastaa, minkään muun kuin oman rakkautensa motivoimana.

"Sinä Herra sytytät minun lamppuni, sinä Jumala tuot pimeyteeni valon."

Järkeni valo, Henkeni valo, rakkauteni ja uskoni on Jumalan tekoa. Ja silloin kun ne ovat pimeinä, Jumala tulee itse ja valaisee pimeäni. "Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa." (Fil. 2:13)