torstai 19. syyskuuta 2019

1. Joh. 4:8 (14. su helluntaista, 1.vsk 2.lk)


Jumala on rakkaus (1. Joh. 4:8)


Raamattu puhuu Jumalasta mutta ei määrittele häntä. Jumala ilmaisee itsensä Israelin kansan historiassa ja erityisesti eräässä sen kansan jäsenessä, Jeesus Nararetilaisessa. Vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, apostolien kirjoituksissa, näkyy ensimmäisiä Jumalan ”määritelmiä”. Niistä merkittävin on tämä: Jumala on rakkaus.


Mitä voimme sanoa Jumalan rakkaudesta? Voimme sanoa, että Jumalan rakkaus ei tunne mitään ehtoja. Jumala ei sano: ’Minä rakastan sinua, jos…’ Jumalan sydämessä ei ole ainoatakaan jos- sanaa. Jumalan rakkaus meitä kohtaan ei riipu siitä mitä me teemme ja sanomme, miltä me näytämme tai miten älykkäitä olemme, ei siitä miten menestymme tai miten suosittuja olemme. Jumala on rakastanut meitä jo ennen syntymäämme ja hän on rakastava meitä edelleen vielä kuolemamme jälkeen. Jumalan rakkaus kestää ikuisuudesta ikuisuuteen, sitä eivät sido mitkään aikaan sidotut tapahtumat tai olosuhteet.


Eikö se silloin mekitse, että Jumala ei välitä siitä mitä me sanomme tai teemme? Ei, koska Jumalan rakkaus on todellista huolenpitoa. Ehdoton rakastaminen ei merkitse huoletonta rakastamista. Jumala ikävöi päästä kanssamme sisäiseen suhteeseen ja haluaa, että me puolestamme rakastamme häntä.

Jumalan rakkaus kutsuu meitä elämään todeksi rakkautta kaikissa ihmissuhteissamme – myös suhteessa luomakuntaan. Hengellisen elämän vaaliminen kutsuu meitä tunnustautumaan tähän meitä syleilevään iankaikkiseen elämään niin, että voimme elää todeksi omia ajallisia rakkaussuhteitamme – vanhempiamme, sisaruksia, opettajia, ystäviä, puolisoa, lapsia ja kaikkia muita kohtaan, joista tulee osa meidän elämäämme. Näissä suhteissa voimme heijastaa Jumalan ikuisen rakkauden valoa, vaikka vain heikosti. Eivät isät ja äidit kykene rakastamaan lapsiaan täydellisesti. Eivät aviopuolisot kykene rakastamaan toisiaan rajattomalla rakkaudella. Ei ole olemassa sellaista inhimillistä rakkautta, joka ei jostakin kohdasta menisi rikki. Tämän hyväksyminen on tie anteeksiantoon ja rauhaan ihmisten kesken.


Kun meillä on ainoastaan tämä särkyvä rakkautemme, me helposti suistumme epätoivoon, mutta jos voimme elää omaa särkynyttä rakkauttamme niin että se osaltaan heijastaa Jumalan täydellistä, ehdotonta rakkautta, silloin voimme antaa toisillemme anteeksi rajoituksemme ja nauttia yhdessä siitä rakkaudesta, jota meillä on tarjota toisillemme.

(Henri Nouwenia mukaillen)

tiistai 17. syyskuuta 2019

Luuk. 10:25-37 (14. su helluntaista, 1. vsk ev)

Kuka on minun lähimmäiseni?

Saarnatessaan tästä tekstistä Martin Luther King kertoi seuraavan järkyttävän tapauksen:

"Muutamia vuosia sitten sattui, että eräs auto kuljetti etelässä useita neekericollegen [Kingin ilmaus, huom.] koripallojoukkueen jäseniä, kun tapahtui onnettomuus ja kolme nuorta miestä loukkaantui vakavasti. Ambulanssi kutsuttiin heti, mutta onnettomuuspaikalle saavuttuaan sen valkoihoinen kuljettaja sanoi vähääkään anteeksi pyytelemättä, ettei hänen tehtävänään ollut palvella neekereitä, ja ajoi tiehensä. Eräs ohiajava autoilija armahti poikia ja vei heidät lähimpään sairaalaan, mutta päivystävä lääkäri sanoi vihaisesti: 'Tähän sairaalaan ei oteta neekereitä.' Kun pojat lopulta saatiin viedyksi 'värillisten' sairaalaan, noin 80 kilometrin päähän onnettomuuspaikalta, yksi heistä oli kuollut ja molemmat muut kuolivat tunnin sisällä. Todennäköisesti kaikki kolme olisi saatu pelastetuksi, jos heille olisi annettu apua välittömästi"

Barbaarisia aikoja elettiin vapauden lippua heiluttavassa USA:ssa vain vähän ennen minun syntymääni. Mutta mitä tapahtuu Välimerellä ihmisoikeuksia suuresti kunnioittavan EU:n porteilla vuonna 2019?

Italian sisäministeri kielsi kansainvälistä avustusjärjestöä tuomasta Välimerestä pelastettuja huonokuntoisia pakolaisia maihin. Populistinen ministeri oli saanut suurta kannatusta vaaleissa nimenomaan sillä, että hän edusti tiukkaa linjaa maahanmuuttoa kohtaan. Jos humanitääristä järjestöä epäiltäisiin rikollisesta ihmissalakuljetuksesta (niin kuin jotkut populistit tekevät), kaiken huippuna on kuitenkin se, että samainen sisäministeri kielsi Italian oman rannikkovartioston alusta tulemasta maihin, koska sen kyydissä oli pakolaisia!

Elämme barbaarisia aikoja.

Surkuttelun sijaan Martin Luther King lopetti saarnansa näin:

"Yrittäessämme toteuttaa lähimmäisenrakkautta käytännössä meitä opastaa laupiaan samarialaisen innoittavan esikuvan lisäksi Kristuksen suurenmoinen elämä. Hänen epäitsekkyytensä oli yleismaailmallista, sillä hän piti kaikkia, publikaaneja ja syntisiäkin, veljinään. Hänen epäitsekkyytensä oli vaarallista, koska hän epäröimättä kulki vaarallisia teitä pitkin sellaisen asian takia, jonka hän tiesi oikeaksi. Hänen epäitsekkyytensä oli ylenpalttista, sillä hän valitsi kuoleman Golgatalla: historian suurenmoisin ilmaus vapaaehtoisen velvollisuuden täyttämisestä." (Ei väkivaltaa, suom Tuulikki Palomurto. Kirjapaja 1964)

perjantai 6. syyskuuta 2019

2. Kor. 3: 4-6 (13. su helluntaista, 1.vsk 2.lk)

En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin, mitään mikä olisi peräisin meistä itsestämme. Meidän kykymme on saatu Jumalalta, ja hän on myös ehnyt meidät kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei hallitse kirjain, vaan Henki.

Usko ei ole mielipide, joka olisi vaihdettavissa toiseen. Usko on lopullinen suhde. Se ei sulje pois sitä, että usko heittelehtii. Mutta suhteessa kohteeseensa usko on lopullista. Se joka kerran uskoo, uskoo kertakaikkiaan. Älä pelkää: pidä tätäkin kutsuna. Totttakai voit hämmentyä ja epäillä, mutta sillä, joka kerran uskoo, on eräänlainen character indelebilis ("lähtemätön merkki"). HÄn voi lohduttautua sillä, että hänen uskoaan pidetään yllä.

Kaikkia niitä, jotka joutuvat taistelemaan epäuskonsa kanssa, pitää neuvoa olla ottamatta omaa epäuskoaan liian vakavasti. Vain usko pitää ottaa vakavasti. Jos meillä on uskoa edes sinapinsiemenen verran, se riittää siihen, että paholainen on menettänyt pelinsä.

(Karl Barth: Dogmatics in Outline, 12-13)

maanantai 2. syyskuuta 2019

Room. 3:26 (12. su helluntaista, 1.vsk 2.lk)

Mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.

Suomen kielen sana "vanhurskas" on poikkeuksellisen vaikeasti avautuva edes syntyperäiselle suomen puhujalle. Olkoonkin, että samaa tarkoittavat englannin "righteous" ja ruotsin "rättfärdig" ovat myös uskonnollista slangia, "vanhurskas" ei aukene luontaisen kielentajun avulla sinne päinkään.

Mitä jos vaihtaisi sanan "vanhurskas" paikalle sanan "kaunis"? Itse asiassa  vanhurskauttamisopin mestari Luther tekee juuri näin.  Roomalaiskirjeen luennossa (1515-16) Luther esittää kolmivaiheisen teorian Jumalan kauneudesta. Kaunis tarkoittaa tässä yhteydessä samaa kuin vanhurskas.  Jumala osoittautuu ihmisiä kauniimmaksi ensiksikin sillä, että hän rankaisee pahantekijöitä. Tämä ei vielä ole huomattavan kaunista, sillä jumalatonkin kykenisi siihen. Toinen tapa, jolla Jumala osoittautuu kauniimmaksi/vanhurskaammaksi, on se, että hänen vanhurskautensa on paljon kauniimpaa kuin ihmisten jumalattomuus. Mutta kolmas ja korkein tapa, jolla Jumala osoittautuu kaikkein kauneimmaksi, on se, että hän osoittaa vanhurskautensa tekemällä meidät vanhurskaiksi. Luther käyttää vertauskuvaa taiteilijasta: Taiteilija ei osoittaudu muita etevämmäksi arvostelemalla muiden töitä. Hänet todetaan taitavaksi tekijäksi vasta sitten, kun hänen teoksensa osoittautuvat muiden teoksia paremmiksi. Todellinen mestari hän on vasta sitten kun hän kykenee opettamaan toisia tulemaan hyviksi taiteilijoiksi.  Vanhurskauttamisopin esteettinen variaatio kuuluu siis: Jumala on kaunis, ja hän osoittaa kauneutensa ennen kaikkea siinä, että hän tekee meidät kauniiksi.

Tai niin kuin Paavali sanoo: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.

maanantai 26. elokuuta 2019

Jer. 18:1-10 (11. su helluntaista, 1.vsk 1.lk)

Kotien rukouskirjassa on rukous:

"Minä olen savi; Sinä olet ruukuntekijä: tee minusta astia, niin että voin olla hyödyksi toisille. Minä olen lanka; Sinä olet kutoja: tee minusta kangasta, niin että voin olla hyödyksi toisille. Minä olen kivi; Sinä olet kuvanveistäjä: tee minusta veistos, niin että voin olla iloksi toisille. Minä olen huilu; puhalla Sinä minuun henkesi, niin että musiikista on toisille iloa. Minä olen luotu; Sinä olet Jeesus Kristus: tee minut uudeksi ihmiseksi, niin että voin olla hyödyksi ja iloksi."

Tämä rukous virittää sellaisen ajatuksen, että on hyvä olla savi savenvalajan käsissä. Mutta helppoa se ei ole.  Siirak sanoo:”Niin kuin ruukuntekijä pitää savea käsissään ja muovaa sitä miten tahtoo, niin ovat ihmiset Luojansa kädessä ja hän jakaa heille mitä oikeaksi katsoo.”(Sir.33:13) Ihminen ei helposti suostu tähän. Niin kuin Jesaja kirjoittaa:  ”Voi teidän kieroutuneita ajatuksianne! Eikö savenvalaja muka ole saveaan kummempi? Sanooko teos tekijästään: ’Ei hän ole minua tehnyt’? Sanooko luomus luojastaan: ’Ei hän mitään ymmärrä’"(29:16) Myös Paavali kirjoittaa Roomalaisille: ” Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?"(9:20)

Kuitenkin se että olen savea, voi olla lohduttava asia. Savi tekee meistä ihmisistä ensinnäkin keskenämme tasavertaisia: ”Minä olen Jumalalle saman arvoinen kuin sinä, samasta savesta meidät on tehty.” (Job. 33:6) ja savi voi vedota suureen savenvalajaan. ”Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa.” (Jes 64:7)

On hyvin vaikeaa suostua siihen, että ”tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.”(2.Kor. 4:7) On paljon hengellistä julistusta, joka kertoo, miten usko muuttaa ihmistä paremmaksi ja kauniimmaksi (ainakin sisäisesti). Ehkä sitäkin tapahtuu, mutta sellaiseen paranemisprosessiin  keskittyminen merkitsee apostolin sanoin "toivon panemista Kristukseen vain tämän elämän ajaksi." 

Tunnetussa runossaan "Hengen manaus" Aaro Hellaakoski kuvaa taottavan raudan kokemusta Jumalan ahjossa. Samantyyppinen on kokemus savella Savenvalajan kourissa:
”Jumala, Henki, en lie ainoa, jolla / vaikea on sinun ahjossasi olla, / paahtua niin kuin lietsottava rauta, / taipua paljoon, kasvaa pienemmäksi, / tulla hetki hetkeltä köyhemmäksi.”
Jumalan ahjossa niin raudalla kuin savella on toivo: 
”Jumala, henki, ahjosi kuumuudessa / uupunut olen ja pihties puristimessa. /Sinä et väsy, et putoa uskostas / että olet nostava kerran moukarin alta / työn joka näyttää valmiimmalta / kuin tämä joka nyt kipunoi sormissas.”

Kun olet savea, saviruukun palanen, et tunne olevasi kaunis ja uljas. Tunnet itsesi rumaksi ja rikkinäiseksi. Elämäsi siunaus ei ole mitattavissa sen mukaan, tuletko ehjäksi tämän elämän aikana.


maanantai 19. elokuuta 2019

2. Aik. 1:7-12 (10 su helluntaista, 1.vsk 1.lk)


Mitä on viisaus? Viisaus on enemmän kuin suuri tietomäärä. Se ei ole myöskään sama kuin korkea älykkyysosamäärä, sillä huippuälykäs ihminen voi olla täysin taitamaton ihmissuhteissaan. En samastaisi viisautta myöskään sosiaaliseen lahjakkuuteen, sillä sitäkin voi käyttää toisten manipuloimiseen sen sijaan että käyttäisi sitä viisaasti. 
Kuningas Salomo on esimerkillinen siinä, että hän anoi Jumalalta viisautta. Näin kehottaa myös Uuden testamentin apostoli Jaakob: ”Jos joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.” (Jaak. 1:5) Tässä on todellisen viisauden ensimmäinen tuntomerkki. Todellinen viisaus tuntee rajansa. Viisaus tietää, että sen on kysyttävä, etsittävä ja pyydettävä apua. Niin kuin joku viisas on sanonut: mitä enemmän tiedän, sitä vähemmän tiedän tietäväni.
Viisaus on yksi Kristuksen nimistä. Paavali sanoo, että Jumala on antanut meille Kristuksen Jeesuksen ”viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi” (1. Kor. 1:30) Sen tähden kristityt ovat aina ymmärtäneet, että seuraavat Sananlaskujen kirjan sanat kertovat Kristuksesta, Jumalan Sanasta:
”Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata. Iankaikkisuudesta minä sain alkuni, kaiken alussa, ennen kuin maata oli. Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään, hänen ilonaan päivät pitkät, kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään. Maan kiekko oli leikkikalunani, ilonani olivat ihmislapset.” (Sananl. 8:22-23,30-31)
Tässä kohtaa välähtää sellainen puoli jumalallisesta viisaudesta, joka on meille kristityille jäänyt melko vieraaksi, nimittäin viisauden iloisuus ja hyväntuulisuus. Meidän käsityksemme viisaasta ihmisestä on se, että hän on vakava ja synkkä, suorastaan pahanilmanlintu. Jos ajattelemme tämän ajan viisasta ihmistä, hän sanoo meille, että maailma on väistämättä menossa kohti tuhoa. Ihmiskunta käyttää maapallon luonnonvaroja täysin kestämättömällä tavalla. Poliitikot ovat kykenemättömiä muuttamaan asioiden suuntaa, eivätkä ihmiset halua luopua kulutustottumuksistaan, mikä olisi välttämätöntä, jos tuho haluttaisiin välttää. Kun ajattelen tätä, koen vaikeaksi väittää vastaan. Silti on pakko muistuttaa, että Raamattu sanoo jumalallisesta viisaudesta:
”Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä.” (Jaak. 3:17)
Uuden testamentin viisaudessa on myös tärkeä erityispiirre. Se on kätketty Kristuksen ristiin ja siksi se näyttäytyy tämän maailman viisaille hulluutena. ”Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” (1. Kor. 1:22-24)
Se että korkein viisaus löytyy rististä, on niin syvä ajatus, että en voi sanoa sitä ymmärtäväni. Mutta se tarkoittaa ainakin sitä, että todellinen viisaus ei pidä mitään itselleen vieraana. Todella viisaan ihmisen tuntomerkki on se, että hän ei tuomitse ketään. Viisauden korkein muoto on rakkaus. Ehkä minun olisi pitänyt aloittaa siitä ja sanoa, että kaikkein tärkeintä on rakkaus. Mutta siitä ei pidä aloittaa, sillä rakkaus on asia, jonka me opimme viimeiseksi. Kuten seuraava kohta kolossalaiskirjeestä osoittaa:
”Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen. Silloin ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa ja vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa. Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi.” (Kol. 3:9-14)

lauantai 17. elokuuta 2019

Luuk.16:1-9 (10.su helluntaista, 1.vsk ev)

Epärehellinen taloudenhoitaja - se on selväå. Mutta tarkemmin katsottuna vielä epärehellisempi. Kuvittele muilla mailla majaileva maanomistaja, joka on uskonut omaisuutensa taloudenhoitajan haltuun. Hänelle selviää, ettei hän saa tiluksistaan sellaista tuottoa kuin pitäisi. Laiska taloudenhoitaja saa kenkää. Mutta ei se mikään laiska ole. Kusettaa minkä kerkiää. Vuokralaiset maksavat kyllä itsensä kipeiksi, eivätkä tiedä että se on taloudenhoitaja eikä isäntä joka heitä riistää.
Kaksoiskusetuksen tuo roisto kruunaa vielä kolmannella, kun tajuaa joutuvansa kilometritehtaalle. Hän pienentää vuokrasopimuksen summia niin, että sekä hänen kuprunsa häipyy näkymättömiin että vuokralaiset tuntevat olevansa kiitollisuudenvelassa häntä kohtaan! Mikä häikäilemättömyys! Ja tätä Herra kehui. Tai herra, jos se viittaa kertomuksen isäntään.
Selittäjät ovat olleet vaikeuksissa yrittäessään kertoa, mikä on tarinan opetus. Augustinus ei keksinyt muuta kuin että jos jumalattomatkin osaavat varautua tulevaisuuteen, niin vielä enemmän uskovien.

1. Joh. 4:8 (14. su helluntaista, 1.vsk 2.lk)

Jumala on rakkaus (1. Joh. 4:8 ) Raamattu puhuu Jumalasta mutta ei määrittele häntä. Jumala ilmaisee itsensä Israelin kansan histori...