lauantai 14. toukokuuta 2022

Jes. 63:9 (4. sunn pääsiäisestä, 1.vsk 1.lk)

Niin hän tuli heidän pelastajakseen, vapautti heidät ahdingosta. Ei sanansaattaja, ei enkeli, vaan hänen kasvojensa kirkkaus pelasti heidät. Rakkaudessaan säälivänä hän lunasti heidät, hän nosti ja kantoi heitä kaikkina menneinä päivinä.

"Kaikissa heidän ahdingoissaan oli hänelläkin ahdistus", sanoo vanha käännös tavalla, joka sitoo Jumalan ja hänen kansansa kohtalonyhteyden tiukasti toisiinsa. Jumala ei ole ahdistuksessamme vain perimmäisenä turvana, jonka puoleen voimme myrskyn keskellä huutaa, vaan hän on sen keskellä. Kristuksen tähden on lupa sanoa, että ihmisen tuska tuntuu Jumalan sydämessä. Kun pimeys käy yli, minua ei lohduta niinkään se, että eräänä päivänä kaikki kyyneleet pyyhitään ja kysymyksiimme vastataan, vaan se, että Herra on kanssani kaiken tämän mielettömyyden keskellä. Sitä paitsi, luvataanko Raamatussa, että saamme vastauksen kaikkiin kysymyksiimme? Jeesus lupaa: Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään (Joh. 16:23).

Jumala itse pelasti heidät, henkilökohtaisesti. Sitä tarkoittaa "ei sanansaattaja, ei enkeli". Hän on siis tuskassani itse läsnä. Jumala ei koskaan ole lähempänä kuin silloin kun hän tuntuu olevan kaikkein kauimpana, sanoi Johannes Brenz. Vanhan käännöksen "hänen kasvojensa enkeli" tahtoo ilmaista myös Jumalan suoran läsnäolon - vähän niin kuin online - ihmisen hädän keskellä. 

"Rakkaudessaan säälivänä" kertoo sen, mitä me ihmiset Jumalassa herätämme. Ei syytöstä tai tuomiota, vaan sääliä heikkoa ja eksyvää olentoa kohtaan. Lunastus on se, mitä Kristus on puolestamme tehnyt. Meitä on tarpeen nostaa ja kantaa. Vanha tarina jalanjäljistä hiekalla sopii kommentaariksi: Lapseni, siellä missä näit vain yhdet jalanjäljet, minä kannoin sinua sylissäni!

Verbi "kantaa" (nāšā) tarkoittaa kestämistä ja anteeksiantamista, mutta myös jonkin ikävöimistä ja hänestä iloitsemista. Jumala kaipaa sinua ja iloitsee sinusta: hän ei saa silmiään irti sinusta! Niin rakas sinä hänelle olet. Ja sillä silmällä sinun pitää tätä maailmaa katsoa.

lauantai 30. huhtikuuta 2022

Joh. 20:19-31 (1. su pääsiäisestä, 1. vsk ev)

 Rauha teille!

Keväällä 2022, kun Venäjän armeija on hyökännyt häikäilemättömästi Ukrainaan, ja kun kuulemme jatkuvasti, miten kansainvälisille sodan oikeussäännöille annetaan piut ja paut, on vaikea esiintyä rauhan puolesta. Oletko rauhan asialla? Olet siis haihattelija. Etkö kannata NATO:a? Olet siis ilmeisesti Putinin trolli.

Maamme on ennennäkemättömän sotilaallis-isänmaallisen hurmion vallassa. Ikiaikainen ryssäviha on noussut henkiin ja on hyvissä voimissa. Sodan jälkeinen ystävyysliturgia Neuvostoliiton kanssa ja sen jälkeen jatkunut taloudellisista syistä johtuva kohtelias rinnakkainolo on nyt pyyhitty, ja jäljellä on vain viha ja epäluulo kaikkea venäläistä kohtaan.

Poliittiset johtajatkaan eivät keksi muuta ratkaisua kuin: "Liitytään NATO:on" ja "lisätään puolustusbudjettia". Pitääkö meidän antaa liskoaivoillemme näin suuri etumatka? Sanotaan, että ihmisaivoilla on kaksi järjestelmää: liskoaivot, jotka on ohjelmoitu reagoimaan "pakene tai taistele", ja sitten se hitaammin toimiva, harkitseva puoli, jossa sijaitsevat sellaiset asiat kuin empatia ja moraalinen vastuuntunto. Liskoaivot ovat aina nopeammat. Meidän pitäisi ruokkia sitä toista puolta.

Henri Nouwen sanoo kirjassaan "Rauhantyö":

On traagista, että sana "rauha" on jollain pirullisella tavalla turmeltunut. Tämä kallistakin kalliimpi sana yhdistyy monen mielessä sentimentaalisuuteen, utopiaan, radikalismiin, romantiikkaan ja jopa vastuuttomuuteen, Huomautus "Olet siis rauhan asialla" tuntuu usein tarkoittavan "Olet haavelija." Kun ihmisiä haastetaan käyttämään aikaa, rahaa ja voimavaroja erityisen rauhanministeriön perustamiseksi, monien mielestä idean takana olevat ihmiset eivät ole realistisia. Kun sen sijaan tuli kysymys ydinsukellusvenesataman rakentamisesta, sen synnyttämien työpaikkojen määrä tuntui kiinnostavan monia paljon enemmän kuin uuden sodan ehkäiseminen.

Ylösnoussut Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Rauha teille." Uskon, että jos me kuvittelemme, että hän tarkoitti rauhaa, joka vallitsee vain sydämessä eikä ihmisten kesken, petämme hänet. Epäilemättä rauhan on vallittava ihmisen sisällä. Mutta miten voisi olla mahdollista, että ihminen, jonka sydämessä on rauha, valmistautuisi ja varustautuisi tappamaan toisia sodassa, joka voi tuhota kaiken elämän tältä planeetalta?

"Tarkoitatko, että emme vastusta Putinia ja annamme hänen hyökätä?" En tietenkään. Kaikkia taloudellisia pakotteita ei ole vieläkään otettu käyttöön - erityisesti niitä, jotka kirpaisevat länsieurooppalaisia itseään (energia). Minua pelottaa se karikatyyri venäläisistä, jota nyt mieleemme piirretään. Venäjän hallinto on vuosikausien ajan luonut vainoharhaista kuvaa ukrainalaisista natseista ja venäläisiä vihaavasta lännestä. Nyt me itse syyllistymme samaan. Nouwenin sanat tuntuvat jälleen osuvilta:

Kauan ennen kuin ryhdymme sotaan, tapamme ihmisiä tai tuhoamme kansakuntia, me olemme jo henkisesti tuhonneet vastustajamme luomalla heistä kuviteltuja hahmoja, joiden kanssa ei voi olla mitään todellista, läheistä ihmissuhdetta. Kun miehet, naiset ja lapset, jotka syövät, juovat, nukkuvat, tekevät työtä ja rakastavat toisiaan aivan kuin mekin, on vääristetty kuvitteellisiksi hirviöiksi, jotka meidän on pakko tuhota, sota käy lopulta välttämättömäksi.

(lainaukset kirjasta Henri J.M. Nouwen: Rauhantyö. suom. Salla Korpela. Kirjapaja 2006)

maanantai 25. huhtikuuta 2022

Joh. 21:15–19 (2. su pääsiäisestä, 2. vsk ev)

 Siinä sitä istuttiin Tiberiaanjärven rannalla nuotiolla, kalaa paistellen. Pietarille saattoi tulla mieleen, että missäs minä olen viimeksi istunut nuotiolla. Ai niin...ei puhuta siitä.

Mutta Jeesus kysyi: "Pietari, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?" 

Juu, tottakai. Mikäs kysymys tuo on. Selvähän se. Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani."

Jeesus kysyi uudestaan: "Pietari, rakastatko sinä minua?" Pietari mietti, että onko Herralta mennyt ylösnousemuksen tuoksinassa kuulo, kun hän kysyy uudestaan. Kyllä, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas. Ja Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani." Joo joo, kaitsen vaikka possuja, kunhan lakkaat kyselemästä.

Mutta kun Jeesus kolmannen kerran kysyi: "Pietari, olenko minä sinulle rakas", Pietari meinasi pillahtaa itkuun. Herra ei usko häntä! Eikä se mikään ihme ole, sillä hän oli kieltänyt tuntevansa Jeesusta, vaikka oli valalla vannonut, että hän ei jätä Herraa - ei vaikka kaikki muut jättäisivät. Silti Pietari ei voinut muuta kuin parkaista: "Herra sinä tiedät kaiken (senkin että petin sinut). Sinä tiedät että olet minulle rakas!"

Ehkä Pietari oivalsi myöhemmin, että Herra antoi hänelle korvaavan kokemuksen. Hän oli kieltänyt kolme kertaa tuntevansa Jeesusta, nyt hän sai sanoa kolme kertaa Jeesukselle kyllä.

Joku on nähnyt Jeesuksen kysymyksissä laskevan trendin, ikään kuin Jeesus laskisi rimaa niin alas, että Pietari epäonnistumisensa jälkeen pystyy sen ylittämään: ensin hän kysyy, rakastaako Pietari häntä enemmän kuin muut. Niinhän Pietari oli uhonnut. Toisella kertaa hän kysyy vain: rakastatko minua? Ei enää "enemmän kuin muut" vaan ylipäänsä. Kolmannella kerralla Jeesus vaihtaa verbin agapaō "rakastaa" verbiin fileō "tykätä". "Pietari, ollaanko kavereita?"

Nollataan epäonnistuminen ja aloitetaan puhtaalta pöydältä

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Mark. 16:1-7 (pääsiäisyö, evankeliumi)


Gregorius Suuren pääsiäissaarna vuodelta 591

1. Minulla on ollut tapana puhua teille, rakkaat veljet, sanellen tekstini etukäteen. Kun en vatsavaivojeni vuoksi ole itse kyennyt lukemaan sanelemaani tekstiä, olen pannut merkille, että jotkut kuuntelevat melko haluttomasti. Yritän nyt oppia pois tästä tavasta ja selittää messussa luettua evankeliumia – ei sanelun mukaan, vaan - puhuen suoraan teille.

Otettakoon sanani vastaan niin kuin ne sanon, sillä suora puhe virkistää paatuneita sydämiä paremmin kuin saneltu teksti – se ikään kuin tönii heitä ahdistuksen kädellä hereille.[1]

En tiedä kykenenkö tähän tehtävään. Mutta toisaalta, rakkaus täyttää sen tehtävän, johon voimani eivät riitä. Tiedän, että on kirjoitettu: ”Avaa suusi, niin minä sen täytän.”[2] Olkoon meillä tahto tehdä tämä hyvä työ, niin että saamme sen valmiiksi Jumalan avulla. Puhumisen rohkeutta meille antaa myös tämä Herramme ylösnousemuksen juhla. Olisi todella sopimatonta jos juuri tänään ruumiillinen kielemme vaikenisi antamasta ylistystä, kun on sen Luojan  ruumiin ylösnousemuksen päivä.



2. Rakkaat veljet, te kuulitte, miten nuo pyhät naiset, jotka olivat kulkeneet Herran seurassa, saapuivat haudalle tuoksuvien yrttien kanssa ja osoittivat hellää huolenpitoa hänelle, jota he rakastivat tämän eläessä. Tuo ele merkitsee myös jotain minkä tulee tapahtua kirkossa. Meidän on kuunneltava sitä, mitä he tekivät niin, että ajattelemme, mitä meidän tulisi tehdä jäljitelläksemme heitä. Myös me, jos me uskomme häneen joka on kuollut , levitämme hyveiden tuoksua ja seuraamme Herraa hyväntekijöiden maineessa, tuomme ikään kuin tuoksuyrttejä hänen haudalleen. Nuo naiset näkevät tuoksuyrttejä tuodessaan enkeleitä. Sellaiset sielut saavat nähdä taivaan asukkaita, jotka tulevat Herran eteen hyveiden tuoksulla pyhän kaipauksen kautta. On pantava merkille, miksi enkelin nähdään istuvan oikealla puolella. Eikö vasen merkitsekin nykyistä elämää ja oikea puolestaan ikuista elämää? Siksi Laulujen laulussakin sanotaan: ”Hänen vasen kätensä on pääni alla ja hänen oikea kätensä hyväilee minua.”[3] Koska Vapahtajamme oli jättänyt taakseen tämän nykyisen elämän turmeluksen, on oikein että enkeli joka tuli ilmoittamaan hänen ikuisen elämänsä, istui oikealla puolella. Hän on pukeutunut valkoiseen vaatteeseen ilmoittaakseen meille juhlapäivämme riemun. Hänen vaatteidensa loisto ilmaisee meidän juhlamme kirkkauden. Sanoimmeko meidän – vai hänen? Tarkemmin sanoen, se on sekä meidän että hänen. Vapahtajamme ylösnousemuksesta tuli myös meidän juhlamme, kun hän palautti meille kuolemattomuuden. Siitä tuli myös enkeleiden juhla, koska meidän kutsumisellamme taivaaseen hän täydensi heidän joukkonsa. Valkovaatteinen enkeli julistaa siis sekä omaansa että meidän juhlaamme, sillä samalla kun Herran ylösnousemus palauttaa meidät taivaaseen, se korjaa hänen taivaallisen kotimaansa kärsimän vahingon.



3. Mutta kuulkaamme, mitä hän sanoo saapuville naisille: ”Älkää pelätkö!” Toisin sanoen: pelätkööt ne jotka eivät rakasta taivaallisten joukkojen ilmestymistä, kauhistukoot ne, joita lihallisten himojen vallassa ahdistaa joutua heidän seuraansa – mutta te, miksi te pelästyisitte kun näette maanmiehiänne?

Juuri tästä syystä Matteus kuvailee enkelin ulkonäköä sanoen: ”Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi.”[4] Salaman valo on kauhistuttava, mutta lumen silmää hivelevä. Kun kerran kaikkivaltias Jumala on sekä syntisille pelottava että vanhurskaille suloinen, on sopivaa että enkeli, ylösnousemuksen todistaja, on kasvoiltaan kuin salama ja olemukseltaan valkoinen, niin että hänen ulkonäkönsä voi samalla kauhistuttaa kelvottomia, kun se miellyttää hurskaita. Samasta syystä israelilaisten kulkiessa erämaassa heidän edellään kulki yöllä tulipatsas ja päivällä pilvipatsas.[5] Tuli näet herättää pelkoa, kun taas pilveä on miellyttävää katsella. Päivä tarkoittaa vanhurskaitten elämää ja yö syntisten elämää. Myös Paavali sanoo kääntyneistä syntisistä: ” Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa.”[6] Se että tuo patsas on päivällä pilveä ja yöllä tulta, tarkoittaa sitä, että kaikkivaltias Jumala on samalla kertaa vanhurskaille suloinen ja väärille pelottava. Ensiksi mainittuja hän hyväilee lempeytensä suloisuudella ja jälkimmäisiä hän kauhistuttaa vanhurskautensa ankaruudella.



4. Mutta kuulkaamme miten enkeli jatkoi puhettaan: ”Te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista.” Nimi ”Jeesus” kääntyy latinaksi salutaris, ”Pelastaja”. Tuohon aikaan moni muukin saattoi kantaa nimeä Jeesus, mutta ei sanan varsinaisessa mielessä, vaan pelkkänä etunimenä. Siksi enkeli mainitsee myös paikkakunnan, että kävisi ilmi, kenestä Jeesuksesta on kysymys: Nasaretilaista. Lisäksi hän mainitsee tuntomerkin: ”joka oli ristiinnaulittu.” Ja hän jatkaa: ”Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.” Sanat ”ei hän ole täällä” viittaavat hänen ruumiilliseen läsnäoloonsa, sillä eihän ole mitään paikkaa, missä hän ei olisi majesteettisuudessaan.

!Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan.’” Meidän on kysyttävä: miksi enkeli sanoo, mainittuaan opetuslapset, erikseen Pietarin nimen? Jos enkeli olisi jättänyt nimeltä mainitsematta hänet, joka kielsi Herransa, hän ei olisi tohtinut tulla opetuslasten joukkoon. Mutta kun hänet mainitaan nimeltä, hän ei jää epätoivoon kieltämisensä tähden. On syytä miettiä, miksi kaikkivaltias Jumala sallii sen, että koko kirkon johtajaksi määrätty mies säikähtää palvelustytön kysymystä niin, että kieltää hänet? Huomaamme sen tapahtuneen Jumalan suuren laupeuden osoittamiseksi, niin että tuleva seurakunnan paimen oppisi omasta lankeemuksestaan, millaista armahtavaisuutta hänen täytyy toisille osoittaa. Jumala opetti Pietarin ensin tuntemaan itsensä, ennen kuin hänet asetettiin toisten johtajaksi. Näin hänen oma heikkoutensa opetti hänelle, miten kärsivällisesti hänen on suhtauduttava toisten heikkouksiin.



5. Vapahtajasta enkeli sanoo osuvasti: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.' Galilea tarkoittaa näet ”kauttakulkua”. Meidän Vapahtajammehan on kulkenut kärsimyksestä ylösnousemukseen, kuolemasta elämään, koettelemuksista kunniaan ja katoavaisuudesta katoamattomuuteen. Hän näyttäytyy opetuslapsilleen ensimmäisen kerran ylösnousemuksensa jälkeen Galileassa, sillä mekin pääsemme riemuitsemaan hänen ylösnousemuksensa kunnian näkemisestä vasta sitten, kun olemme kulkeneet paheistamme hyveen huipulle. Hän josta ilmoitetaan haudalla, ilmestyy ”kauttakulussa”, jotta ne jotka tuntevat hänet lihansa kuolettamisessa, näkisivät hänet silloin kun he siirtyvät pois tästä maailmasta.[7]

Rakkaat veljet, olemme tässä selityksessä vain hätäisesti raapaisseet evankeliumitekstin pintaa tällaisena suurena juhlapäivänä. Mutta sallikaa minun sanoa vielä jotain tärkeää tästä juhlasta.



6. Oli kaksi elämää, joista toinen oli meille tuttu, toinen tuntematon. Toinen niistä on kuolevainen, toinen kuolematon, toinen turmeltuvainen, toinen turmeltumaton, toinen kuoleman ja toinen ylösnousemuksen elämä. Mutta sitten saapui välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä, ihminen Jeesus Kristus[8], joka omaksui ensimmäisen ja osoitti toisen. Hän kantoi ensimmäisen kuolemaan asti ja osoitti toisen ylösnousemuksellaan. Jos hän lupaa meille, jotka tunnemme vain kuolevaisen elämän, ruumiin ylösnousemuksen, mutta ei osoita sitä näkyvästi, kuka uskoisi hänen lupauksiinsa? Sen tähden hän tuli ihmiseksi ja ilmestyi lihassa, suostui omasta tahdostaan kuolemaan, nousi kuolleista voimassaan ja näytti omalla esimerkillään, mitä hän lupasi meille palkkioksi.

Ehkä joku sanoo: selvähän se on että hän nousi, sillä koska hän oli Jumala, ei kuolema voinut pitää häntä vallassaan. Valaistakseen meidän tietämättömyyttämme ja vahvistaakseen meidän heikkouttamme, Herra ei halunnut tyytyä vain oman ylösnousemuksensa esimerkkiin. Vaikka hän tuolloin kuoli yksin, hän ei noussut yksinään. Kirjoitettu on: monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös.[9] Näin on kaikki epäuskon vastaväitteet kumottu. Ettei kukaan sanoisi: ihmisen ei ole lupa toivoa itselleen sitä, mitä Jumala-ihminen osoitti omassa ruumiissaan, tiedämme Jumalan herättäneen myös ihmisiä, emmekä epäile heidän olevan muuta kuin tavallisia ihmisiä. Jos me kerran olemme Vapahtajamme jäseniä, olettakaamme, että meissä käy toteen se mitä tapahtui päällemme. Jos tunnemmekin itsemme vihonviimeisiksi, voimme kuitenkin toivoa, että myös me viimeiset jäsenet saamme osaksemme sen, mitä kuulimme tapahtuneen ensimmäisille.



7. Mieleeni palautuu se, miten juutalaiset pilkkasivat ristiinnaulittua Jumalan Poikaa sanoen: ”onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen.”[10] Mutta jos hän olisi laskeutunut ristiltä, antaen periksi pilkkaajilleen, hän ei olisi osoittanut meille kärsivällisyyden voimaa. Mutta hän katsoi paremmaksi odottaa hieman, kestää häväistystä ja kärsiä pilkkaa ja lykätä yllätystä: ja niin hän joka kieltäytyi laskeutumasta ristiltä, nousi ylös haudasta. Olihan paljon suurempaa nousta haudasta kuin laskeutua alas ristiltä. Suurempaa oli ylösnousemisella tuhota kuolema kuin ristiltä laskeutumalla säilyttää elämä.

Mutta kun juutalaiset eivät saaneet häntä pilkkahuudoistaan huolimatta laskeutumaan ristiltä vaan näkivät hänen kuolevan, he uskoivat voittaneensa hänet ja iloitsivat hänen nimensä häviämisestä maan päältä. Mutta katso: tuo kuolema, jonka kautta jumalattomien joukko kuvitteli hävittäneensä hänet, korotti hänen nimensä koko maailmaa korkeammaksi. Häntä, josta he iloitsevat tappaessaan hänet, surraan hänen kuoltuaan, kun he tietävät, että hän meni kunniaan kärsimyksensä kautta.

                  Tuomarien kirjan kertomus Simsonista kuvaa asiaa hyvin. Kun hän oli tullut filistealaisten Gazan kaupunkiin, filistealaiset huomasivat pian hänen tulonsa, piirittivät hänet välittömästi ja asettivat vartioita kaupungin portille. He iloitsivat jo saatuaan voimamies Simsonin kiinni. Mutta tiedämme mitä Simson teki. Keskellä yötä hän tarttui kaupungin portteihin ja kantoi ne vuoren laelle.[11] Ketä kuvasi, rakkaat veljet, Simson näin tehdessään, ellei meidän Vapahtajaamme? Mitä kuvaa Gazan kaupunki, ellei helvettiä? Keitä ovat nuo filistealaiset, elleivät epäuskoisia juutalaisia? Nähdessään Herran kuolleen ja hänen ruumiinsa hautaan laskettuna, he asettivat vartijoita, ja aivan kuin he olisivat vanginneet Simsonin Gazaan, he iloitsivat siitä, että hän joka oli sanonut olevansa Elämän Antaja, oli nyt vangittuna helvettiin. Simson ei ainoastaan karannut keskellä yötä, vaan särki kaupungin portit. Meidän Vapahtajamme, noustessaan ylös ennen päivännousua, ei ainoastaan vapautunut helvetistä, vaan murskasi helvetin salvat. Hän nosti portit ja heitti ne vuoren huipulle, kun hän ylosnoustessaan siirsi paikoiltaan helvetin portit ja taivaaseen astuessaan meni taivasten valtakuntaan.

Rakkaat veljet: rakastakaamme tätä hänen ylösnousemuksensa kirkkautta, jonka hän ensin vertauskuvin julisti ja sitten käytännössä toteutti, ja kuolkaamme hänen rakkautensa vuoksi. Katso: meidän luojamme ylösnousemuksessa hänen palvelijansa, enkelit, tunnustavat meidät saman kaupungin kansalaisiksi. Kiiruhtakaamme tuohon juhlaan, johon sen kaupungin kansalaiset joukolla rientävät. Liittykäämme heihin kaipauksen ja ajatuksen avulla, kun emme vielä voi sitä nähdä. Siirtykäämme paheista hyveisiin, saadaksemme nähdä Vapahtajamme Galileassa. Auttakoon kaikkivaltias Jumala meitä ikävöidessämme elämää, häntä joka antoi ainokaisen Poikansa kuolemaan meidän puolestamme, Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, joka Jumalana hallitsee Pyhän Hengen ykseydessä iankaikkisesta iankaikkiseen.



[1]  Gregoriuksen evankeliumisaarnojen joukossa tämä on ilmeisesti ensimmäinen, jonka hän on puhunut itse ääneen. Hän käyttää ilmaisuja lectio ”sanelu” ja collocutio ”suora puhe” tai oikeammin ”keskustelu.”
[2] Ps. 81:11.
[3] Laul. 2:6.
[4] Matt 28:3
[5] 2. Moos. 13:21-22.
[6]  Ef. 5:8.
[7] Näin ilmeisesti on ymmärrettävä lause: Qui ergo in sepulchro nuntiatur, in transmigratione ostenditur, quia is qui in mortificatione carnis agnoscitur in transmigratione mentis videtur.
[8]  1. Tim. 2:5.
[9] Matt. 27:52.
[10] Matt 27:42.
[11] Tuom. 16:1-3.

tiistai 12. huhtikuuta 2022

Pitkäperjantai, Jeesuksen kärsimys

Ingmar Bergmanin elokuva Nattvardsgästerna ("Ehtoollisvieraat") vuodelta 1962 käännettiin suomeksi nimellä Talven valoa. Näin läpikotaisin teemaltaan uskonnollinen elokuva saatiin kai myyvempään muotoon, en tiedä. Siinä klenkkaava suntio tulkitsee Kristuksen kärsimystä uskonsa menettäneelle papille näin:

"On kai väärin puhua Kristuksen kärsimyksestä...ajatellaan itse kidutusta: ei se niin vaikeaa ollut. Kuulostaa häikäilemättömältä, mutta ihan puhtaasti ruumiilliselta kannalta, kaikessa vaatimattomuudessani olen kärsinyt siinä kuin Kristus. Ja hänen piinansa kesti vain lyhyen aikaa. Nelisen tuntiako se oli?

Olin näkevinäni paljon suurempaa kärsimystä sen ruumiillisen takana. Ehkä olen väärässä, mutta ajatelkaa Getsemanea, pastori. Kaikki opetauslapset nukahtivat. He eivät olleet käsittäneet mitään. Eivät ehtoollista, eivätkä muutakaan. Kun oikeudenpalvelijat tulivat, he pakenivat. Ja kieltäjä Pietari! Kolme vuotta Kristus oli puhunut opetuslastensa kanssa. He olivat olleet päivittäin yhdessä. He eivät olleet käsittäneet mitään mitä hän tarkoitti. He hylkäsivät hänet. Ja hän jäi yksin. Sen on täytynyt olla kärsimys. Tajuta, ettei kukaan ymmärrä. Tulla hylätyksi silloin kun tarvitsee jonkun, johon voi luottaa. Hirvittävä kärsimys.

Eikä se ollut vielä pahinta. Kun Kristus naulattiin ristille ja hän riippui siellä tuskissaan, hän huusi: 'Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?' Hän huusi minkä jaksoi. Hän luuli että hänen Isänsä oli hylännyt hänet. Että kaikki hänen saarnansa olivat valhetta. Epäily valtasi Kristuksen mielen hetkeä ennen kuolemaa. Sen on täytynyt olla hänelle kaikkein hirvittävin kärsimys. Tarkoitan Jumalan hiljaisuutta." "Niin", vastasi pappi.

Jes. 63:9 (4. sunn pääsiäisestä, 1.vsk 1.lk)

Niin hän tuli heidän pelastajakseen, vapautti heidät ahdingosta. Ei sanansaattaja, ei enkeli, vaan hänen kasvojensa kirkkaus pelasti heidät....