Ps. 37:1-9 (5. su loppiaisesta, psalmi)

Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo. (j.4)

“Saarnaajien kuninkaaksi” nimitetty englantilainen C.H. Spurgeon kommentoi tätä psalmia seuraavasti:

”Käskysana nousee yhä korkeammalle. Ensin pyydettiin, ettei pidä kiivastua, sitten käskettiin aktiivisesti luottamaan, ja nyt käsketään iloitsemaan pyhällä halulla Jumalassa. ’Tulkoon ilosi Herralta.’ Tee Herrasta henkesi ilo ja riemu.Pahat ihmiset iloitsevat lihallisista aiheista: älä kadehdi sitä että heidän annetaan saada osansa turhista epäjumalista; katso sinä parempaa iloasi, ja täyty ääriäsi myöten hienommasta herkustasi. Siinä mielessä jäljittele heitä: he nauttivat omasta herkustaan, huolehdi sinä siitä, että sinä nautit omastasi, ja kadehtimisen sijaan tulet säälimään heitä. Kiivastumiselle ei ole silloin sijaa, jos muistamme, että Jumala on meidän. Sen sijaan on kaikki syy riemuita korkeimmalla ja ekstaattisella tavalla. Jumalan jokaisen nimen, ominaisuuden, sanan tai teon tulee olla meille ilahduttava, ja niitä miettiessään sielun tulisi olla yhtä iloinen kuin epikurolaisen, joka nautiskelee anatumuksella herkkujaan. ’Ja hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo.’ Miellyttävä velvollisuus saa palkkiokseen lisää mielihyvää. Ihmiset, jotka iloitsevat Jumalasta, eivät pyydä muuta kuin sitä mikä miellyttää Jumalaa. Siksi heille voi antaa turvallisesti avoimen valtakirjan. Heidän tahtonsa on alamainen Jumalan tahdolle, joten he voivat saada mitä he haluavat. Tässä tarkoitetaan sydämen syvimpiä halua, ei satunnaisia toiveita. On monia asioita, joita luonto mielellään pyytäisi, mutta armo ei antaisi meidän pyytää. Lupaus koskee noita syviä, rukouksellisia, anovia pyyntöjä.”

 

Matt. 13:24-30 (5. su loppiaisesta, 1.vsk ev)

Tämä rikkaviljavertaus on edellä olevan kylväjävertauksen ohella ainoita, jotka Jeesus yksityiskohtaisesti selitti. Tosin J.D. Crossan kysyy, tekikö Jeesus niin, vaikka Matteus selityksen tarjoaakin.
Tekstiä lukiessa herää myös kysymys, oliko isäntä viisas vai tyhmä? Toimiiko hän niin, että hän kyllä välittömästi suojelee, mutta lopulta antaa sadon tärveltyä? Crossan kysyy myös, miten eri tavoin maatyöläiset kuulivat tämän kuin maanomistajat. Kumpi lopulta on kuin taivasten valtakunta: vilja vai rikkavilja? Tuomaan evankeliumi (log 57) selittää: "Sadonkorjuun aikana rikkavilja erottuu selvästi. Silloin se kitketään pois ja poltetaan."

Yhtä kaikki, teksti varoittaa pikaisesta inhimillisestä tuomiosta ja korostaa Jumalan kärsivällisyyttä. Kolmannen vuosikerran evankeliumi (Mk. 4:26-29) on vielä lohdullisempi. Mies kylvää siemenen ja menee nukkumaan. Siemen orastaa ja kasvaa, eikä mies tiedä, miten. Crossan ei ymmärrä tätä vertausta ollenkaan. Sen sisältämä luottamus kasvuun on hänelle vierasta.

Tämän vertauksen maailmaan sijoittuu myös Tuomaan evankeliumin logion 97: "Isän valtakunta on kuin nainen, joka kantoi täysinäistä jauhoruukkua päänsä päällä. Kun hän kulki tietä pitkin ja oli vielä matkan päässä kotoa, ruukun kädensija särkyi ja jauhot valuivat hänen taakseen tielle. Nainen ei tiennyt siitä, sillä hän ei havainnut vahinkoa. Kun hän saapui kotiinsa ja laski ruukun maahan, hän huomasi sen tyhjäksi."

Sana leviää maailman tuuliin, emmekä tiedä miten se vaikuttaa.

Mark. 9: 38-41 (5. sunn loppiaisesta, 2. vsk evankeliumi)

Johannes sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.”
    Mutta Jeesus vastasi:
    ”Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää palkkaansa vaille.”

Äärimmäisen ajankohtainen teksti kirkolle, joka on huolissaan omasta asemastaan ja siitä, ketkä kuuluvat siihen, noudattavat sen oppeja ja sitoutuvat sen organisaatioon.
On oikeastaan pöyristyttävää, että Johanneksella on otsaa paheksua sitä, ettei tuo "vieras henkienmanaaja" seuraa meitä (hoti ouk akolouthei hemin). Tyypillinen virhearviointi meille Jeesuksen seuraajille! Meistä, meidän toiminnastamme ja meidän opistamme ja järjestyksestämme tulee mittapuu, jonka mukaisesti ihmisiä arvioidaan.
Jeesuksen sanoista muistetaan ehkä paremmin päinvastainen Matt 12:30 "Joka ei ole minun puolellani, se on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa." Nämä sanat ovat kuitenkin suunnatut niille, jotka epäilivät Jeesuksen tekevän ihmetekoja pahan hengen voimalla. Mutta valtakunnan rajapyykkejä oman ymmärryksensä mukaan pystyttäville opetuslapsille sanotaan täysin päinvastoin: joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.
Miten suhteutua henkisyyteen, joka puhuu rakkaudesta, tuonpuoleisesta ja jopa enkeleistä olematta eksplisiittisesti kristillistä? Oikeaoppinen kristillisyys voi tietysti tuomita sellaisen, jos siinä ei puhuta Kolmiyhteisestä Jumalasta tai mainita nimeltä Jeesusta Kristusta. Mutta olisiko lupa ajatella, että kaikki usko hyvyyteen, totuuteen ja kauneuteen on peräisin Jumalasta ja siinä on vähintäänkin liittymäkohta kristillisyyteen. Se tarvitsee kyllä lisävalaistusta, mutta ei siitä parannusta tarvitse tehdä.

4. Moos. 11:24-30 (5. sunn loppiaisesta, 2. vsk, 1.lk)

Tapahtuman taustalla on Mooseksen väsyminen ja turhautuminen johtajan paineessa. Jo 2. Ms. 18:ssa Mooses oli appensa neuvosta delegoinut johtamistyötä tuhannen-, sadan-, viidenkymmenen- ja kymmenenpäälliköiksi (armeijan organisaatiossa pataljoonan, komppanian, joukkueen ja ryhmänjohtajat). Nyt kun kansa valittaa, Mooses sanoo ettei hän jaksa enää. Niinpä Herra käskee häntä kokoamaan 70 luotettavaa miestä Israelin vanhimmista.
 "Herra laskeutui pilveen verhoutuneena ja puhui Moosekselle. Sitten hän siirsi Mooseksen saamaa henkeä näihin seitsemäänkymmeneen vanhimpaan, ja kun henki laskeutui heihin, he joutuivat profeetalliseen hurmokseen. Myöhemmin tätä ei heille enää tapahtunut."(25)
Kyrillos Jerusalemilainen selittää, että Henkeä ei jaeta, vaan että Henki jakaa lahjoja itse kullekin yhteiseksi hyödyksi (1. Kor. 12:7). "Joutua hurmoksiin" on nava, "profetoida", jonka etymologinen juuri on ekstaattisessa, ylitsevuotavassa tunteessa, vaikka profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan (1. Kor. 14:32). Osa käännöksistä kääntää viimeisen lauseen päinvastoin, että nuo 70 "eivät lakanneet" olemasta hurmoksissa.
Epäjärjestystä herättivät miehet, joilla oli merkitykselliset nimet: Eldad ("jota Jumala rakastaa") ja Medad ("rakkaus"). He joutuivat hurmoksiin omia aikojaan. Heidät oli merkitty 70:n joukkoon mutta jostakin syystä he eivät olleet teltalla tapahtuman aikaan. Tästäkin joku raamatunnillittäjä on saanut aiheen saivarrella, että oliko teltalla 70 vai 68 miestä ja oliko näitä vanhimpia lopulta 72. Joosua esiintyy kertomuksessa järjestyksen ihmisenä. Siinä ei varmasti ole sinänsä mitään pahaa, kutsuttiinhan juuri Joosua Mooseksen työn jatkajaksi, joten Jumala on varmasti järjestyksen Jumala. Mooses kuitenkin sanoi Joosualle: älä nyt nipota. Ei haittaisi vaikka me profetoisimme kaikki.
Kyrillos Jerusalemilainen selittää oikean tuntuisesti, että Hengen lahjat ovat Jumalan omia, eikä ihminen siksi voi määrätä, että niitä saa esiintyä vain oikeauskoisten joukossa. Minun mielestäni Jumala väläyttää tässä tapauksessa avaraa ihmisrakkauttan (hetkeä ennen, kun hän sitten päästää kiukkunsa valloilleen.)

1. Kor. 3:4-9 (5. sunn loppiaisesta, 3.vsk 2.lk)

"Istuttaja ei ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun."

1400-luvun alun suuri teologi Jean Gerson opettaa: Joku voisi luulla että tämä antaa aihetta toimettomuuteen. "Miksi näen vaivaa turhaan? Minulla ei ole tietoa siitä, onko vaivannäöstäni hyötyä pelastuksekseni vai koituuko se tuhokseni? Tapahtukoon siis Jumalan tahto ja tehköön hän mitä haluaa." Sinä joka ajattelet näin, kuuntelehan. Etkö tiedä, että se joka istuttaa ei apostolin mukaan ole mitään, eikä sekään joka kastelee? Kuitenkin Jumala tahtoo meidän istuttavan ja kastelevan taitavasti - ymmärrämmepä sanonnan kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti. Miten me muuten voisimme olla Jumalan työtovereita (jae 9)? Miten voisimme täyttää käskyn "älä kiusaa Herraa, Jumalaasi" (Mt 4:7) jos hylkäämme sen inhimillisen tehtävän joka meille on annettu, ja turvaamme pelkästään jumalalliseen apuun? Olkoon tehtävänämme, huolenaiheenamme ja ponnistuksenamme istuttaminen ja kastelu. Kristus antaa kasvun elämää-antavana voimana ylhäältä. Me odotamme häntä kärsivällisesti ja etsimme häntä nöyrästi.
Kenenkään ei pitäisi huijata itseään olemalla huolimaton tai toimeton, ellei hän sitten vähät välitä kontemplaation saavuttamisesta. Ajattele nyt ihmisen syntymää: isä siittää lapsen ja äiti kantaa sitä kohdussaan. Eihän siitä muuten tulisi mitään. Ja kuitenkin, eivät he voisi saada aikaan elämää, ellei Jumala sitä tahdo. Tai ajattele henkilöä, joka avaa ikkunaverhot, nostaa päänsä ja avaa silmänsä. Ei hän muuten voi nähdä. Ja kuitenkin, ellei aurinko paista, nämä toimet ovat turhia.
Jumala ei ole antanut meille kuolevaisille mitään, mikä ei vaatisi meiltä suurta vaivannäköä. Kukaan ei saa kruunua, ellei hän ole "kilpaillut sääntöjen mukaan" (2. Tim. 2:5). Kun ihminen opettelee jotain taitoa, taidetta tai urheilulajia, hän uuvuttaa itsensä joskus äärirajoille. Tällaiset ponnistukset saattavat meidät häpeään, jos olemme vähemmän huolellisia, kärsivällisiä ja innokkaita saavuttamaan sitä mikä on kaikkein kauneinta, suurinta ja jumalallisinta.
 (Käytännöllinen mystinen teologia, 7. pohdinta)