2. Moos.3: 9-15 (Kirkastussunn. 2.vsk 1.lk)

Elämänsä loppupuolella sosiologian professori Antti Eskola omistautui uskonnon pohtimiselle. Jumalan sanat Moosekselle "Minä olen se joka olen" sai hänet pohtimaan näin:

Minulle tämä on yksi Raamatun ydinkertomuksista. Sitä voi tulkita eri tavoin, mutta omassa etsinnässäni seuraan yksinkertaista sosiaalipsykologista tulkintaa. Sen mukaan ihmisten maailmassa nimeä tarvitaan, jotta voisimme erottaa yhden henkilön toisesta sekä tarvittaessa kutsua häntä tällä erityisellä nimellä.
Jumalaa ei tarvitse erottaa muista jumalista, koska sellaisia ei yksijumalaisessa uskonmaailmassa ole. Hän ei myöskään tarvitse nimeä, jotta voisimme kutsua häntä, sillä hän on läsnä kutsumattakin. Nämä tiedot Jumala välittää Moosekselle. Kun ahdistuksissani luen vastauksen, se lohduttaa minua Jumalan vakuutuksena ja lupauksena: "Minä olen se, joka olen sinun kanssasi, olen läsnä nytkin ja olen aina oleva." Vahvistusta ja vertaistukea saan Paavali-nimiseltä kanssakulkijalta, jonka kuulen sanovan: Usko pois, Jumala ei todellakaan ole kaukana meistä, "hänessä me elämme, liikumme ja olemme".

Kirkon opit ovat tämän rinnalla toisarvoisia. Niistä voi riidellä, Paavalinkin kanssa, niin kuin kristillisten kirkkojen piirissä on aina tehty, mutta ei Jumalaa sillä opi tuntemaan, että opettelee ulkoa kirkon hyväksymiä sanallisia litanioita. Jumalan henkilökohtainen tunteminen kasvaa jos on kasvaakseen arkielämän kokemuksissa. Parhaiten koemme tämän kasvun hetkittäin vahvistuvana uskona ja ymmärryksenä, että Jumala on läsnä aina, samana ja siinä mielessä turvallisena. Uskosta erillään, emotionaalisesti, Jumalan läsnäolo voi ilmetä meidän omasta elämäntilanteestamme riippuvana tuntemuksena Jumalasta milloin lempeänä, milloin ankarana, milloin hyväksyvänä ja milloin hylkäävänä. Ajattelen, että vaihteleva kokemus Jumalasta on psykologiaa, Jumalan läsnäolon kokemus jotain sen ylittävää.

On tilanteita, joissa Jumalan läsnäolo tuntuu kirkkaimmin poissaolona: Jumala "loistaa poissaolollaan", kuten sanotaan. Erityisen dramaattisen muodon tämä saa Matteuksen kertomuksessa Jeesuksen kuolemasta. Siinä ristille naulittu Jeesus huutaa tuskissaan "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?" Juuri psykologinen hylätyksi tulemisen tunne eli Jumalan koettu poissaolo tuo uskon Jumalan todelliseen olemassaoloon esiin niin vahvasti.
(Vaikka en niin kuin kirkko opettaa, 2013, 113-115)

Kirkastussunnuntai, Leo Suuren saarna

Herra paljastaa kirkkautensa valitsemilleen todistajille. Hän valaisee sellaisella kirkkaudella sen ruumiillisen hahmon, jonka hänellä on yhdessä muiden ihmisten kanssa, että hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi kuin lumi.
Tällä kirkastumisellaan hän halusi ennen kaikkea valmistaa opetuslapsiaan ristin skandaalia varten, ja paljastaessaan heille koko kätketyn valtansa suuruuden, ehkäistä sitä, ettei hänen vapaaehtoinen alentumisensa hänen kärsimyksessään järkyttäisi heidän uskoaan.
Yhtä lailla hän ennakoi myös Kirkon toivon perustusta. Hän paljasti koko Kristuksen ruumiille, millainen muodonmuutos sitä odottaa: sen jäsenille luvataan osallisuus samaan kunniaan, joka on tullut sen pään osaksi.
Herra itse sanoi näin, kun hän puhui tulemisensa kirkkaudesta: "Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko" (Matt. 13:43) ja apostoli Paavali todistaa: "Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme" (Room. 8:18) ja edelleen: "Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on Kristuksen kanssa kätketty Jumalaan. Kun Kristus, teidän elämänne, ilmestyy, silloin tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa." (Kol.3:3-4) Vahvistaakseen apostoleitaan ja johdattaakseen heidät täydelliseen tietoon, tässä ihmeteossa opetettiin asia uudestaan.
Mooses ja Elia - tarkoittaen Lakia ja Profeettoja - ilmestyivät keskustelemaan Herran kanssa. Kun paikalla oli yhteensä viisi miestä, toteutui käsky: jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla.
Onko olemassa mitään vakaampaa ja paremmin perusteltua kuin tämä sana? Vanhan ja uuden testamentin pasuunat antavat yhteisen äänen, ja se mikä muinoin julistettiin on yhdenmukaista evankeliumin opetuksen kanssa.
Sekä uuden että vanhan liiton kirjoitukset vahvistavat toisensa. Se mikä on esitetty esikuvallisin merkein mysteerien verhon takana, paljastetaan julki sen läsnä olevassa kunniassa. Kuten Johannes kirjoittaa: "Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta." (Joh. 1:17) Hänessä ovat toteutuneet niin profeetalliset ennustukset kuin lain käskytkin, sillä hänen läsnäolonsa todistaa profetian todeksi ja hänen armonsa tekee käskyjen täyttämisen mahdolliseksi.
Vahvistakoon evankeliumin julistus jokaisen uskoa, älköönkä kukaan hävetkö Kristuksen ristiä, jonka kautta maailma on lunastettu!
Älköön kukaan pelätkö kärsiä vanhurskauden tähden, älköönkä epäilkö luvattua palkkiota, sillä vain työn kautta päästään lepoon ja vain kuoleman kautta elämään.
Koska Kristus on ottanut omakseen kaiken meidän kurjuutemme ja heikkoutemme, jos me pysymme hänen rakkaudessaan ja tunnustamme hänen nimeään, me voitamme sen mitä hän on voittanut ja saamme omaksemme sen mitä hän on luvannut. Niinpä, noudattaessamme hänen käskyjään tai kärsiessämme vastoinkäymisiä, meidän tulee kuulla jatkuvasti korvissamme Isän sanat: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt, kuulkaa häntä!"


Leo I Suuri: Saarna 51

2. Kor. 12:9 (Kirkastussunnuntai, vanha teksti)

 Karl Barth, 1900-luvun kenties merkittävin teologi, tunnettiin moniosaisesta teossarjastaan Kirchliche Dogmatik, jonka valmistumista jopa itse Jumalankin kerrottiin odottavan, jotta Hän saisi tietää, mitä Barth todella hänestä ajattelee. Barth saarnasi vuosina 1954-1964 vuosittain myös Baselin vankilassa. Vuonna 1962 hänen tekstinään olivat 2. Korinttilaiskirjeen sanat: "Minun armossani on sinulle kyllin."

"Minun armossani on sinulle kyllin."(2. Kor. 12:9) Tämä on lyhyt teksti - vain viisi sanaa - ja lyhin mistä olen koskaan saarnannut. Lyhyys on teille hyödyksi: te voitte muistaa sen paremmin. Sivumennen sanoen, joka kerta kun tulen tänne, haluan että - ei minun saarnani, vaan - teksti jota se seuraa painuisi mieleenne ja jäisi teihin. Tällä kertaa siis: "Minun armossani on sinulle kyllin." Tämän lauseen ihmeellinen maku on juuri sen lyhyydessä. Viisi sanaa riittää. Jotkut teistä ovat ehkä kuulleet, että viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana olen kirjoittanut monia kirjoja, jotkut niistä paksuja. Sanon suoraan ja mielihyvin, että nuo viisi sanaa sanovat enemmän ja paljon parempaa kuin kaikki ne paperipinot, joilla olen itseni ympäröinyt. Niissä on tarpeeksi, ja sitä ei voi sanoa minun kirjoistani, ei sinnepäinkään. Se hyvä mitä kirjoissani ehkä on, on että ne kaukaisesti viittaavat näihin viiteen sanaan. Ja sitten kun minun kirjani ovat jo vanhentuneet ja unohtuneet, ja kaikki maailman kirjat niiden kanssa, nämä viisi sanaa loistavat yhä ikuista täyteyttään: "Minun armossani on sinulle kyllin."

"Kirkkaus" Raamatussa (Kirkastussunnuntai)

Herran ”kirkkaus” esiintyy usein Raamatussa. hepreaksi sana on kabod ja kreikaksi doxa.

Kabod  tulee juuresta kbd, joka viittaa painoon fyysisessä mielessä ja ”painoarvoon” ja ”tärkeyteen” henkisesti. Sillä on hyvinkin erilaisia merkityksiä, kuten ”jälkeläisten määrä” , ”voima” , ”varallisuus” , ”kunnioitus” ja "(synnin)tunnustus".  

”Minä olen Herra, Jahve on minun nimeni. Kunniani kirkkautta minä en kenellekään luovuta, en minulle kuuluvaa ylistystä jumalankuville.” (Jes.42:8)

”Poika kunnioittaa isäänsä ja palvelija isäntäänsä. Minä olen teidän isänne, miksi ette kunnioita minua?” (Mal.1:6)

Sanalla on vahvasti esteettinen sävy. Se valloittaa ja kiehtoo. Ei ole sattuma, että 1900-luvun merkittävin teologisen estetiikan esitys on Hans Urs von Balthasarin massiivinen tutkielma Die Herrlichkeit. Tässä mielessä kabod voisi kääntyä myös "ihanuus":  ”Silloin Mooses sanoi: ’Anna siis minun nähdä kunniasi.’ Herra sanoi: ’Minä annan kirkkauteni kulkea sinun ohitsesi ja lausun sinun edessäsi nimen Jahve. Minä annan anteeksi kenelle tahdon ja armahdan kenet tahdon.’” (2.Moos.33:18-19) 

Doxa kuuluu kreikankielessä yhteen verbin dokeō, ”olla jtkn mieltä” kanssa. Doxan yleiset merkitykset ”mielipide” tai ”maine” loistavat poissaolollaan UT:ssa, joka käyttää sanaa samoin kuin VT:n kābōd. 

"Kun VT:n kääntäjä ensi kerran ajatteli käyttää sanaa δοξα sanan kābōd tilalla, hän pani alulle kielellisen muutoksen, jolla oli kauaskantoiset seuraukset. Hän antoi tuolle kreikkalaiselle sanalle täsmällisen merkityksen, jota tuskin voi ylittää. Hän otti sanan joka tarkoitti mielipidettä ja ilmaisi kaikkea ihmisten näkemysten subjektiivisuutta ja horjuvaisuutta, ja pisti sen merkitsemään jotakin absoluuttisen objektiivista t.s. Jumalan todellisuutta” (Theological Dictionary of the New Testament)  ]

Tunnetuimpia kohtia Kristuksen kirkkaudesta on evankeliumin kertomus kirkastusvuorelta.  

Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan.  He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa. Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Lk. 9:30-32

Doxa oli epäilemättä miellyttävä, päätellen Pietarin sanoista:"Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä."

Jumalalle kuuluva doxa luetaan Jeesukselle kuuluvaksi:  "Sen, mikä on hänelle mieleen, hän itse tehköön meissä, hän ja Jeesus Kristus. Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen. (Hepr. 13:21)  

Johanneksen evankeliumissa doxa on keskeinen käsite: viittaa Jeesuksen maanpäälliseen kirkkauteen. ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh.1:14)

Juuri Jeesuksen kärsimys oli hänen kirkastumistaan: "Kun Juudas oli mennyt, Jeesus sanoi: 'Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastunut hänessä. Ja kun Jumala on hänessä kirkastunut, on Jumala myös itsessään kirkastava hänet, ja Jumala tekee sen aivan pian.'” ( Joh. 13:31-32) 

Kristuksen kirkkaus ei ole, eikä sen ole tarkoitus olla, vain Kristuksessa. Se vaikuttaa kristityissä: "Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki." (2. Kor. 3:18)

Kirkkauden lopullinen täyttymys on tulossa: "...odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä." (Tit.2:13)

Kristityllä on esteettinen velvollisuus, häntä käsketään nähdä Kristuksen kirkkaus sielläkin, missä siitä ei tunnu näkyvän jälkeäkään. "Kristus teissä, kirkkauden toivo" (Kol.1:27)

2. Moos. 34:25-35 (Kirkastussunn., 3.vsk 1.lk)

"Kun Mooses laskeutui Siinain vuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt."

Herran kanssa seurustelu muuttaa meitä. "Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen, tämän saa aikaan Herra, joka on Henki." (2. Kor. 3:18) Tätä muutosta ihminen ei itse huomaa - niin kuin Mooseskaan ei huomannut. Ei ainakaan muutosta parempaan. 

Minun "loisteeni" on Herran kirkkauden rinnalla kuin pimeyttä. Ja tuossa valossa näen pimeät loukkoni entistä selvemmin. Mutta toisaalta: "Kaikki mikä on paljastettu, on valossa" (Ef. 5:14), kreikaksi pitäisi kääntää: "on valoa." Ajattele, että sinun synkkä pimeytesi on valoa, kun Kristus sitä valaisee. Jos ollenkaan ymmärrät mitä sanon, et usko siitä sanaakaan. En minäkään sitä todella usko. Onneksi Jumala on sanonut niinkin, että hän haluaa asua pimeässä (2. Aik. 6:1). Jos sydämeni on jo tarpeeksi pimeä, niin tule, Herra!

Raamattu kertoo, että Mooseksen kasvot häikäisivät israelilaiset, kun hän oli keskustellut Herran kanssa, eikä hän itse sitä tiennyt. Niinpä Mooses verhosi kasvonsa israelilaisten kanssa ollessaan.
"Aina kun Mooses astui Herran eteen puhuakseen hänen kanssaan, hän riisui kasvoiltaan verhon ja oli ilman sitä, kunnes hän lähti pois." (j.34)

Jumalan edessä ollaan ilman verhoa, mutta ihmisten kanssa sisäinen loiste ja tuli on usein kätkettävä. Sosiaalisen median ja internetin aikana on vaikea tajuta, että meissä ihmisissä on jotain niin salaista ja henkilökohtaista, ettei siitä ole tarkoituskaan puhua. Raamattu kertoo, että sellainen piste on olemassa. Se on sokea piste ehkä itselleni, mutta ei Jumalalle. Se on kenties perimmäinen totuus minusta: 

" Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja" (Ilm. 2:17)

2. Kor. 12:2-10 (Kirkastussunnuntai)

”Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala.  Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala.  Tästä miehestä minä kerskailen, itsestäni en, paitsi heikkoudestani. Vaikka tahtoisinkin ylpeillä, en olisi mieletön, sillä puheeni on totta. Sitä en kuitenkaan tee, jottei kukaan ajattelisi minusta enempää kuin hän minusta näkee tai kuulee.

Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä.  Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.  Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas.”

Aikaisemmin yksi kirkastussunnuntain teksteistä oli tämä Paavalin mystinen kokemus. Ikävä kyllä sitä ei enää kirkossa lueta, ainakaan säännöllisesti käsikirjan mukaan. Se on vaikea teksti sikäli, että sitä ei pysty pukemaan kristilliseksi opiksi tai siitä ei voi johtaa moraalista opetusta. Yhtä kaikki, se on teksti, jonka moni kristitty on kokenut todeksi omassa elämässään, ja siksi se on tärkeä.

Paavali kertoo että hänellä on ollut mystisiä ja ekstaattisia kokemuksia. Hän ei kuitenkaan kerro niistä enempää, vaan paljastaa elämänsä kammottavan ristiriitaisuuden. Hänen elämässään on jotain sietämätöntä vaikeutta. No, onhan sitä vastoinkäymisiä jokaisen elämässä. Tämä on jotain paljon vakavampaa. Paavali puhuu, että häntä rusikoi Saatanan enkeli. Hänen elämässään on jotain sellaista, mitä uskovan ihmisen elämässä ei pitäisi olla. Hän rukoilee Jumalalta apua, toistuvasti. Voisiko olla mieluisampaa rukousta Jumalalle, kuin se, että ihminen haluaa paremmin toteuttaa Jumalan tahdon ja päästä eroon asiasta, joka estää sen toteutumisen? Jumala ei vastannut Paavalille auttamalla häntä, parantamalla hänet tai vapauttamalla häntä. Jumala vastasi: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.”

Mitä tämä tarkoittaa? Kun Kristus kirkastuu, niin Kristus kirkastuu. Et sinä, et sinä.

2. Piet 1:16-18 (Kirkastussunn. 1.vsk 2. lk)

Tämän luvun lähtökohta on, että Jumalan voima on lahjoittanut meille kaiken sen, mikä kuuluutosi elämään ja jumalanpelkoon (j. 3-4) Perikooppi kirkastaa sitä, mistä kristinuskossa on kysymys, mitä on olla kristitty ja miten sitä opetetaan.
Uskon perusteena eivät ole doctas fabulas, "ovelasti sepitetyt tarinat", vaan henkilökohtainen silminnäkijätodistus. Kriittisen tutkimuksen mukaan 2 Piet on UT:n nuorimpia kirjoituksia, joten sen kirjoittajalla ei ole oikeasti kokemusta tästä, mutta hän kirjoittaakin Pietarin nimissä. Joka tapauksessa merkille pantavaa on, ettei väitetty silminnäkijäkokemus liity Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, vaan kirkastusvuoreen, jossa paljastui Jeesuksen "kunnia ja kirkkaus" (timé kai doxa).
Kristillisen julistuksen sisältönä ei tässä kohtaa myöskään esitetä pelastushistorian narraatiota tai jotain propositionaalista uskonväittämää, vaan "Herran Jeesuksen Kristuksen voima ja tuleminen", dynamis kai parousia. Jälkimmäinen sana voidaan kääntää myös "läsnäolo."
Harvoin ihminen todella vakuuttuu kristinuskon totuudesta muutoin kuin henkilökohtaisesti kohtaamalla Herran Jeesuksen.

Matt. 17:1-8 (Kirkastussunn., 1.vsk ev.)

SYNOPTINEN TÄYDENNYS

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin että tämän veljen Johanneksen (Lk: ja nousi vuorelle rukoilemaan) ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen (Mk: pois toisten luota). Siellä (Lk: hänen rukoillessaan) hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo (Mk: alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi saada sellaista aikaan). Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. (Lk: He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa. Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota) Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: "Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen (Lk/Mk: teemme) tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle." (Mk: Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan)
Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: (Lk: opetuslapset pelästyivät kun näkivät miesten peittyneen pilveen) "Tämä on minun rakas Poikani (Lk: minun valittuni) johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!"
*Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: "Älkää pelätkö"* Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.

*-merkkien välinen teksti on vain Matteuksella.

Hab. 3:4 (Kirkastussunn. antifoni)

"Hän säteilee valona,
Hän säteilee kirkkautta,
hohde verhoaa hänen suuren voimansa."

אור on valo, joka täytti maailmankaikkeuden, kun Jumala sanoi: "Tulkoon valo" (Gen. 1:3) Se ei tunne hepreassa monikkoa.קרן  on "sarvi", joka duaalissa tarkoittaa valonsäteitä. "Säteet kävivät hänen käsistään" on kirjaimellinen käännös. Vanha käännös käyttää hyvää kuvaa toisesta säkeestä: hänestä käyvät säteet joka taholle. Jumala on kuin aurinko.
Jakeessa on myös ajatus siitä, että Jumalan voima verhoutuu. Se verhoutuu hohteeseen. Jumala on kaikkein lähimpänä silloin, kun hän näyttää olevan kauimpana.Septuagintan mukaan "väkevä rakkaus on hänen voimansa." Se on juuri se joka loistaa ja kätkeytyy samanaikaisesti.
2.Aik 7:2 sanoo, että kun Herran kirkkaus täyttää temppelin, siellä eivät pysty papitkaan olemaan. Liikutaan alueilla, jonne teologien analyysi ei enää yllä.

Ps. 97:1,2,5,6,10-12 (Kirkastussunn. psalmi)

"Herra on kuningas!" Domins regnavit on paremminkin"Herra hallitsee [kuninkaana]"Se ei oll vain muodollisen tosiasian toteamista, vaan sen sanomista, että Jumala toimii ja hallitsee.
"Riemuitkoon maa, iloitkoot meren saaret ja rannat!" Se merkitsee lähetystehtävää ja kertoo myös siitä, että lähetys on nimen omaan iloon saattamista.
"Pilvi ja pimeys ympäröi häntä, hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus."
Mystiikkaan taipuvaisena olen alleviivannut omasta Raamatustani vain jakeen alkuosan, joka kertoo, että Jumala on salattu, absconditus, ja ihmisen ajatusten tavoittamattomissa oleva etwas ganz Anderes, ihmisen silmälle pimeä. Mutta jakeen jälkiosa on yhtä tärkeä. Ilman sitä Jumala olisi vain arvoitus. Jumala on vanhurskas, hyvyyden luovuttamaton perusta. Kun en tajua Jumalaa ja epäilen, onko Jumalaa edes oikeasti olemassa, on hyvä muistaa VT:n sanoma siitä, että Jumala on keskellä pimeyttä (valinnut itselleen pimeän asuinsijan 2. Aik. 6:1). Mitä Jumalaa tulee, sitä pimeämmäksi kaikki käy. Se joka ei usko, sanoo että tietysti, koska siellä ei ole mitään.
Emme näe Jumalaa, mutta häne "istuimensa perustukset" niin kuin psalmi sanoo, ovat tunnettavissa: vanhurskaus (tzedek) ja oikeus (mishpat). Ne tarkoittavat paitsi moraalista tajua oikeasta ja väärästä, myös logiikan pelisääntöjä ja tajua olemassaolon mielekkyydestä. Jo se, että kyselemme niiden perään, osoittaa meille Hänet, jota emme voi nähdä.
"Vuoret sulavat kuin vaha Herran edessä, maailman hallitsijan edessä."
Tässä näkyvässä maailmassa vuoret edustavat ikuisinta ja järkkymättömintä mitä tiedämme. Siksi Jumala puhuu armostaan toisaalla: "Vaikka vuoret järkkyisivät..." Sanat "maailman hallitsija" muistuttavat että Jumala sittenkin hallitsee tätä maailmaa, vaikka saatana hallitsisi mediaa.
"Taivaat julistavat hänen vanhurskauttaan, kaikki kansat näkevät hänen kunniansa."
Verbit eivät ole futuurissa. Koko luomakunta ja kaikki kansat jo tuntevat ja palvelevat Luojaansa, mutta tiedostamattaan.
"Te, jotka rakastatte Herraa, vihatkaa pahaa!"
Jumalan oma ei voi olla moraalisesti välinpitämätön, ei voi olla pahan suhteen suvaitsevainen. On eri asia kärsiä itseensä kohdistuvaa pahaa ja rakastaa pahuuteen sotkeutunutta ihmistä, kuin olla ottamatta kantaa pahaan."Vihatkaa pahaa ja rakastakaa hyvää" (Aam. 5:15) Simppeliä, mutta siksi niin vaikeaa.
"Herra on omiensa turva, hän pelastaa heidät pahojen käsistä." "Turva" tarkoittaa että Herra vartioi heidän sielunsa tai, niin kuin v. 1913 käännös sanoo, kätkee heidän sielunsa.
"Päivä koittaa vanhurskaille, ilo niille, joiden sydän on puhdas." Se on Jumalan lupaus, joka ei voi pettää (älä katso sitä sydämesi puhtautta nyt). Ps 112:4 lupaa "Pimeydessäkin koittaa oikeamielisille valo." Mikä se valo ja ilo sitten on?
"Iloitkaa, hurskaat! Iloitkaa Herrasta, ylistäkää hänen pyhää nimeään."
Vanhurskaiden ilo on Herra yksin