Loppiaisen evankeliumi Matt 2:1-12

Tietäjät avaavat arkkunsaa ja uhraavat lapselle kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Näitä kolmea lahjaa on yritetty aina selittää. Irenaeus Lyonilainen ymmärsi 2. vuosisadalla kullan merkitsevän lapsen kuninkaallista arvoa, suitsukkeen hänen jumaluuttaan ja mirhan ristinkuolemaa. Karl Rahnerin mukaan kulta herättää rakkautemme, suitsutus nostalgiamme ja mirha liittyy kärsimyksiin. Rahner ei näe näissä lahjoissa taivaallisen Lapsen mysteerin kuvia, vaan merkkejä siitä lahjasta, jonka me teemme itsestämme, ihmisen asenteesta, joka osoittaa kunnioitusta ihmiseksitulleelle Jumalalle. Legenda aurea tuntee muitakin tulkintoja: kuninkaat ovat uhranneet kultaa Marian köyhyyden tähden, suitsuketta tallin pahojen hajujen vuoksi ja mirhaa vahvistaakseen lapsen jäseniä ja suojellakseen häntä kaikelta vahingolliselta. Lisäksi kullan on nähty merkitsevän jumaluutta, suitsukkeen hurskasta sielua ja mirhan ruumiin puhtautta. Kuten näkyy, isät tahtoivat valjastaa koko mielikuvituksensa näiden tietäjien lahjojen pohdintaan.
Kulta on kautta aikojen kehtonut ihmisiä. Puhuttiin jumalten kultaisesta loisteesta. Klemens Aleksandrialaisen mukaan Kristuksen viisaus, katoamattoman Logoksen inkarnaatio, on kuninkaallista kultaa. Kulta on tulessa puhdistettua (Ilm. 3:18), siihen ei saa olla mitään sekoittuneena. Kultaa on aina käytetty jumalanpalveluksessa. Se ei ilmennä yksin seimessä nukkuvan lapsen jumaluutta, vaan myös kullan hohtoa meidän sielussamme. Me emme ole pelkästään maallisia olentoja, vaan myös taivaallisia: sielumme heijastaa jumaluuden kulstaista loistetta, josta olemme osallisia.
Suitsuketta käytetään monissa kulttuureissa sen miellyttävän tuoksun vuoksi. Suitsutussavu, joka kohoaa kohti taivasta, on kuva rukouksista, joita osoitamme Jumalalle, kaipauksesta joka saa meidät etsimään jotain arkipäivän tuolla puolen. Tuo kaipaus nousee Jumalan puoleen kuin suitsutussavu, siinä on keveyttä, eikä mikään voi pidättää sitä maan päällä. Molemmat kulkevat läpi suljettujen ovien, avartavat ja laajentavat sydäntämme. Suitsuke haisee hyvältä, sen tuoksu täyttää elämämme mysteerin ja jumalallisen maulla. Ortodoksisissa kirkoissa ja luostareissa voi tuntea vuosia poltetun suitsukkeen hajun. Tuoksuilla on vahva sanomansa. Heinän tuoksu tuo monelle mieleen kesän ja kesäloman joutilaisuuden. Samoin suitsukkeen tuoksu voi saada minut hengittämään Jumalan salaperäistä läsnäoloa ja virittää koko ruumiini siihen.
Kirkkoisille mirha oli paratiisin kasvi. Se palauttaa mieleen alkutilan, jota kohtaan me kaikki pyrimme. Mutta mirha on myös lääkekasvi, balsami kaikkiin haavoihimme. Kun tarjoamme Jumalalle mirhaa, esittelemme hänelle haavojamme. Arvokkainta mitä meillä on, ovat nuo stigmat jotka elämä on meille tuottanut. Nuo haavat ovat avanneet sydämemme, ne ovat pakottaneet meidät ottamaan etäisyyttä ulkonaisiin rikkauksiin. Arvokkainta mitä meillä voi olla, on rakastamaan kykenevä sydän. Juuri meidän haavamme ovat saattaneet meidät yhteyteen sydämemme kanssa. Ja tämän haavoitetun, särkyneen sydämen me tarjoamme taivaalliselle Lapselle, luottaen siihen että hän parantaa ja muovaa sen uudeksi. Kun paljastamme hänelle haavoittuneen, pilalle menneen elämämme, voimme saada aavistuksen siitä, että kaikki on kunnossa: me emme enää murehdi, me antaudumme, sellaisina kuin olemme, rakkaudelle, joka säteilee Lapsesta. Kaikesta ulkoisesta ja sisäisestä kurjuudestamme huolimatta olemme silloin paratiisissa.
Mieti mitä voit tänään antaa, ja esitä se taivaalliselle Lapselle. Anna sen kuvan ohjata sinua, mikä on sinulle nyt puhuttelevin. Se johtaa sinut hänen luokseen, se suo sinun langeta Hänen eteensä. Siinä voit kokea että olet saavuttanut päämääräsi, voit unohtaa itsesi ja lopettaa pyörimisen itsesi ympärillä. Kun saavut sinne, olet kokonaan se mikä todella olet - olet todella vapaa. (saksalaista munkkia ja kirjailijaa Anselm Grünia mukaillen)