Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Herra Sebaot! Minun sydämeni nääntyy kaipauksesta, kun se ikävöi Herran temppelin esipihoille. Minun sieluni ja ruumiini kohottaa riemuhuudon, kun tulen elävän Jumalan eteen.
"Nääntyä kaipauksesta" on sisältää kaksi verbiä: Ensin כספ, jota käytetään myös Jumalasta, joka kaipaa luotujaan (Job 14:15). Sitten כלה joka merkitsee todella nääntymistä täyttymättömän toivon edessä. Riemuhuuto on useissa käännöksissä "laulaa", mikä muistuttaa Raamatun uskonnon perinpohjaisesta musikaalisuudesta.
Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani! Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa.
Augustinus liittää tämän ornitologisen kuvan edellisen jakeen ruumiiseen ja sieluun. Toisin sanoen, varpunen on sielu/sydän ja pääskynen on ruumis. Varpunen on löytänyt kodin. Koti merkitsee pysyvää, ikuista asuinsijaa, jonka se on löytänyt Jumalan yhteydessä. Täällä se on yksin katolla kyyhöttävä lintu (Ps. 102:8) jonka ääni on surullinen, mutta siellä se iloitsee. Pääskynen (ruumis) on löytänyt pesän, mikä merkitsee väliaikaista asumusta. Se kasvattaa siinä poikasiaan, jotka viittaavat hyviin tekoihin, niihin joista Jesaja sanoo: "Murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi." (Jes. 57:8)
Miten onnellisia ovatkaan ne, jotka saavat asua sinun huoneessasi! He ylistävät sinua alati. Parempi on päivä sinun esipihoissasi kuin tuhat päivää muualla. Mieluummin olen kerjäläisenä temppelisi ovella kuin asun jumalattomien katon alla.
"Kerjäläisenä" on Vulgatassa abiectus, sananmukaisesti jopa "hylättynä". Äärimmäisen vahva kuva. Mieluummin epäonnistun kristittynä kuin menestyn jumalattomana. Voi olla, että Jumala ei ole muuta kuin hento haave, fantasia sattumanvaraisen elämämme suuremmasta merkityksestä. Siltikin se on parempaa kuin mikään muu.
Herra Jumala on aurinko ja kilpi, hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti.
Jumala on aurinko, jonka valossa näemme kaiken ja jonka siipien alla me parannumme (Mal. 4:2). Armo ( הֵן) merkitsee myös kauneutta, kunnia כֳבוׂד puolestaan "kirkkaus" ja "loisto". Jos haluaa nähdä näissä luterilaisen vanhurskauttamisopin aspektit favor ja donum, niin siitä vaan. Häikäisevä, kaikenkattava kauneus niistä ainakin näkyy. Jumalan loiste on niin valtava, että se tekee meistäkin kirkkaita, eikä siitä ota sitten ehkä erkkikään selvää, kumpi loistaa kirkkaammin. Sana "nuhteeton" tuntuu sitten sulkevan ainakin meikäläisen ulkopuolelleen. Geseniuksen sanakirja antaa sanalle תַמים merkityksen "kokonainen" tai ehkäpä "täysillä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti