Hepr. 4:14-16 (1. paast.aj. sunn. 1.vsk 2.lk)

Koska meillä on siis suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.

Jakeen 15 suorasanainen käännös olisi: "Ei meillä ole ylipappia, joka ei voisi sympatiseerata meidän heikkouksiamme." Astheneia on heikkous, vajavaisuus ja sairaus tai sitten ihan vaan synti. Sitä ylipappimme kärsii meissä ja meidän kanssamme (sym-pathesai). Jeesuksen tosi ihmisyys on perusta sille, että voimme saada laupeuden (labomen eleos) ja löytää armon (kharin heuromen). On pidettävä kiinni siitä, että eksyneessä ihmisluonnossamme ei ole sellaista kohtaa, jota Kristus ei olisi pyhässä ihmisyydessään tuntenut. Gregorios Nazianzilaisen sanoin: "Mitä Kristus ei ole omaksunut, sitä ei ole parannettu." Ajatus on meistä ilman muuta sopimaton, jos todella uskomme sen. Jumalan Pojallehan kuuluu jalo ja puhdas, ei se pimeys ja loka jonka kanssa kamppailemme, ja jossa mielemme yleensä liikkuu. Mutta muuta toivoa ei ole, kuin että Herra on kokenut sen kaiken - suostumatta siihen (khoris hamartias).

Ovatko sanat eis eukairon boetheian käännetty oikein? Onko armon ja laupeuden aika oikea silloin, kun me sitä tarvitsemme? On kai, kuka muu sitä tarvitsisi. Jokin ilmaisussa silti häiritsee minua. "Koska hän on itse käynyt läpi kiusaukset ja kärsimykset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan." (2:18)