Juliana Norwichlainen selittää asiaa näin: Jokaisessa sielussa, joka pelastuu, piilee hyvä tahto, joka ei milloinkaan ole suostunut syntiin eikä milloinkaan tule suostumaan. Samoin kuin sielun alemmassa osassa on myös eläimellinen tahto, joka ei pysty haluamaan mitään hyvää, on ylemmässä osassa myös hyvä tahto, joka on niin hyvä, ettei saata koskaan haluta pahaa, vaan ainoastaan hyvää. Siksi me olemme Jumalan rakkauden kohde ja teemme iankaikkisesti sitä, mikä häntä miellyttää (Ilmestys, luku 37)
Juliana näkee synnin merkityksen pyhien elämässä rohkealla tavalla: synnin ei tarvitse olla ihmiselle häpeäksi, vaan se voi olla myös kunniaksi. Jumalan silmissä synti on surua ja tuskaa, jota häntä rakastavat ihmiset joutuvat kokemaan. Jumalaa rakastavalle sielulle ei pahempaa helvettiä ole, kuin mitä synti on. Daavidin tavoin saamme taivaassa ilon, joka on paljon suurempi kuin jos emme olisi langenneet. "Synnin haavat tehdään ikuisesti tiettäviksi ja hyvitetään ylitsevuotavilla kunnianosoituksilla." (luku 38)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti