Jer. 17:9 (Usk.p.muistop.)

 Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton, vailla vertaa

Reformaation ihmiskäsitystä on sanottu pessimistiseksi. Sanotaan āmyös että pessimisti ei pety. Onko ihminen todella läpikotaisin paha, kykenemätön edes ajattelemaan mitään hyvää? Asia ei ehkä sittenkään ole niin yksinkertainen. Tämä Jeremian kirjan jae (joka jää evankeliumikirjan perikoopin ulkopuolelle), voidaan nimittäin kääntää toisinkin.

Johann Sebastian Bachin kantaatti Es ist ein trotzig und verzagt Ding [um aller Menschen Herze] (BWV 176) on saanut nimensä juuri tästä jakeesta. Saksankielinen teksti kääntyisi paremmin niin, että ihmissydän on uppiniskainen ja pelokas. Bach korostaa tätä niin, että musiikki soi jääräpäisen tylynä fuugana sanaan trotzig ("uhmakas") asti, mutta heltyy sitten, ja laulajat melkein huokaavat sanan verzagt ("pelokas, arka"), jota jouset painottavat pidätyssävelillä. Kantaatin muutkin tekstivalinnat on tehty ajatellen pelokasta ja uppiniskaista ihmissydäntä ja sille luvattua toivoa.

Heprealainen teksti antaa tukea Bachin eksegeesille. Sydän on ensiksikin āqob, "petollinen" ja toiseksi anaš , "melankolinen, surullinen." Nämä sanat antavat ihmiskäsityksellemme enemmän lämpöä ja realismia kuin vanhan käännöksen "pahanilkinen." Ihmisen sydän ei ole paha pahuuttaan, vaan monien ristiriitaisten tunteiden hallitsema, enemmän pelokas kuin ilkeä.

Luterilaisissa Tunnustuskirjoissa tämä ajatus ihmisistä on löydettävissä. Eräs Melanchthonin suosimista ilmaisuista on "peljästyneet omattunnot" (perterrefacta conscientiae). Luterilaisten jäsentenvälisissä kisoissa Augsburgin tunnustuksen vuonna 1540 julkaistu "Variata"- laitos, johon Melanchthon pani jonkin verran omiaan, aiheutti pahaa verta. Mielestäni sen versio vanhurskauttamisartiklasta (CA 4) on kuitenkin hyvin muotoiltu.

”Peljästyneille omilletunnoille on opetettava, että meidät vanhurskautetaan armosta Kristuksen tähden, joka on annettu sovitusuhriksi puolestamme ja sovittanut meidät Isän kanssa. Tämä on varma ja välttämätön lohdutus, jonka uskominen ei tarkoita vain Kristuksen historian tuntemista vaan tähän lupaukseen suostumista.” 

  

Sananpalvelijan on ajateltava, ettei hän ole tekemässä ihmisten elämästä vaikeampaa, vaan helpompaa. Hän ei ole piiskaamassa seurakuntalaisia parempiin hengellisiin suorituksiin, vaan lohduttamassa säikähtäneitä omiatuntoja.