Marianpäivä

Maria ,ainainen Neitsyt 

Lateraanikonsiilin vahvistaman dogmin mukaan Maria on neitsyt ennen Kristuksen sikiämistä, pysyy neitsyenä synnytyksessä ja syntymän jälkeen - toisin sanoen on ainainen neitsyt (semper Virgo). Luther ei kiistänyt tätä oppia. Vaikka se sotii sitä vastaan, mitä nykyään tiedämme ihmisen fysiologiasta, on syytä pysähtyä miettimään ajatusta. Ihmisen lisääntymisestä puhuttaessa on vanhastaan turvauduttu kukkiin ja mehiläisiin. Niin nytkin.

Luther  ottaa kuvan luonnosta ja vertaa Kristuksen syntymää mehiläiseen ja hunajaan. Kuten mehiläinen imee hunajan kukasta taitavasti kasvia vahingoittamatta, samoin Pyhä Henki vetää Kristuksen neitsyen kohdusta tätä vahingoittamatta. Täten Kristuksella on lihan luonnollinen substanssi, joskin synnitön, kuten hunajalla on kukan turmeltumaton substanssi . Pyhä Henki toimii mehiläisen tavoin kätilönä. Synnytys ei ole luonnollisen inhimillinen, vaan Jumala itse toimittaa sen. Maria pysyy hedelmöityksessä koskemattomana ja vahingoittumattomana, siis neitsyenä. Kaikki tämä saa aikaan sen, että Kristus syntyy synnittömänä, Isän substanssin saaneena ja tuskatta Mariaa vahingoittamatta. (Anja Ghiselli: Sanan kantaja. Martti Lutherin käsitys Neitsyt Mariasta, s. 169-170)

Minua perinteisissä Maria-dogmeissa häiritsee ajatus siitä, että Jumalan Poika syntyi kivutta. Se ei ole älytön väite: toisin kuin ihmisen syntymä yleensä, Jumalan Pojan syntymä tuottaa pelkkää iloa. Mutta silti ajattelen, että tuskin Ristin Mies säästi edes äitiään synnytyskivulta. Raamattu ei kerro Marian kivusta, mutta Koraani kertoo [ks. Blogipäivitys aiheesta tällä sivulla]

1. Tess. 4:1-3

Te olette oppineet meiltä, miten teidän on elettävä ollaksenne Jumalalle mieleen, ja niinhän te elättekin. Mutta Herran Jeesuksen nimessä pyydämme ja kehotamme teitä pyrkimään yhä parempaan 

Uskollisuus Jumalan sanalle ymmärretään valitettavan usein niin, että ei saa muuttaa piiruakaan siitä, miten ennen on uskottu. Kyse on aivan eri asiasta. 1900-luvun suuri katolinen teologi Hans Urs von Balthasar avaa asiaa näin:

"Jumalan sana voi vaatia minulta tänään jotain sellaista, mitä se ei vaatinut eilen. Se tarkoittaa, että mikäli aion kuulla tätä haastettta, minun pitää olla perusteellisesti avoin ja kuunteleva. Mikään suhde ei todellakaan ole läheisempi eikä enemmän olemisen juurilla kuin armon vastaanottajan ja armahtavan Jumalan välinen - pään ja ruumiin, rungon ja oksien. Mutta tämä olemisen tasolla oleva suhde, jota ennen kaikkea sakramentit meille välittävät, voi säilyä vain jos se on myös hengen tasolla t.s. jos sanan vapautta vastaa ihmisen puolelta valmius kuunnella, seurata ja hyväksyä. Ei ole kysymys vain 'moraalisesta elämästä' tai elämisestä 'kristillisten periaatteiden' mukaisesti. Olennaista on se hehkuva keskus, joka on kaiken moraalin sydän ja lähde ja jota ilman se pian kylmenisi ja vääristyisi farisealaisuudeksi. Elintärkeää on elävä kohtaaminen Jumalan kanssa, joka puhuu meille sanassaan, jonka silmät lävistävät ja puhdistavat meidät kuin tulenliekit (Ilm. 1:14), jonka käsky vaatii meiltä uutta kuuliaisuutta, joka opettaa meitä joka päivä niin kuin emme olisi vielä oppineet mitään ja jonka voima lähettää meidät uudestaan tehtäväämme maailmassa. (Das betrachtende Gebet)

1. Moos. 3 (1. paastonajan sunn. 1.vsk 1.lk)

Syntiinlankeemuskertomus (jossa ei edes mainita sanaa "synti") on varmasti kommentoidumpia raamatunkohtia, enkä käy sitä tässä selittämään. Ajatuksia herättävä ja nykyaikainen pohdinta tekstin äärellä löytyy esim. Eugen Drewermannin kirjasta "Uskon alkukuvat".

Mitä se synti sitten on? Johannes Brenz tarjoaa katekismusselityksessään (1561) seuraavan kuvan:
"Se, jolla on tikku jalassaan, astuu joka askeleella tikkuun, ei siksi että tie olisi täynnä piikkejä, vaan koska hän kantaa tikkua koko ajan mukanaan. Samalla tapaa sellainen, jossa synnynnäinen epäjumalanpalvelus vallitsee niin, että hän odottaa pelastusta oman vanhurskautensa ansiosta, harjoittaa jatkuvaa epäjumalanpalvelusta, miten hyviä ja kunniallisia hänen tekonsa sitten muuten olisivatkaan."
Ensimmäinen synti ei ollut siis varsinaisesti se, että jutteli käärmeen kanssa tai haukkasi kiellettyä hedelmää. Se on halu olla kuin Jumala. Halu olla tarvitsematta Jumalaa ja toisia ihmisiä.
Synnillä on myös ilosanoma, kuten Thomas Merton kirjoittaa:
"Olemme syntisiä, mutta juuri siksi meillä on toivoa, koska nimenomaan syntiset saavat osakseen Jumalan äärettömän myötätunnon. Olla syntinen, pyrkiä puhtauteen, odottaa kärsivällisesti jumalallista armoa ja ennen kaikkea antaa anteeksi ja rakastaa toisia parhaansa mukaan. Se tekee meistä kristittyjä."

1. Kor. 13 (Laskiaissunn. 2.lk)

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä.

Muistat vanhan käännöksen, jossa rakkaus on "pitkämielinen." Sitä kärsivällisyys on: kestää toista ja hänen vikojaan pitkäääään... Rakkaus ei suutu helposti eikä suunnittele kostoa. Rakkaus on lempeä, toisin sanoen sen kanssa on helppo olla tekemisissä. Se ei näytä hapanta naamaa eikä ole elämänkielteistä, niin kuin kristillisyyden sanotaan joskus olevan. Se on ystävällinen kaikkia ihmisiä kohtaan niin sanoissa, teoissa kuin asenteissa.

Rakkaus ei kadehdi.

Mikään hyvä tässä maailmassa ei ole minulta pois. Väärät opettajat tunnistaa siitä, että heille on kaikkein tärkeintä se, että vain he saavat olla hyviä ja pyhiä. Toisten ihmisten tai ryhmien hyvyys on heidän mielestään kyseenalaista teeskentelyä.

Rakkaus ei kersku, ei pöyhkeile,

Rakkaus ei pelaa kieroa peliä, se ei esitä mitään muuta kuin mitä se on,

ei käyttäydy sopimattomasti

Sopimaton käytös on kärsimättömien ja itsepäisten ihmisten käytöstä. Joskus  se voi naamioitua itsenäisyydeksi ja kaavoihin kangistumattomuudeksi, mutta pohjimmiltaan se kertoo siitä, ettei ihminen halua ottaa neuvoja vastaan keneltäkään.

ei etsi omaa etuaan

Rakkaus ei etsi omaa taloudellista etuaan, se ei etsi omaa kunniaansa, ei edes sitä että siitä pidettäisiin tai sitä rakastettaisiin. Kaikki rakkauden huomio on lähimmäisessä, siinä, mikä on hänelle parasta ja edistää hänen hyväänsä.

ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,

Tässä kohtaa veri punnitaan. Moni haluaa tehdä hyvää, mutta väsyy ja pettyy, kun huomaa, että hänen hyviä tarkoituksiaan käytetään hyväksi. Pelkästään inhimillinen rakkaus loppuu siihen. Mutta jumalallinen rakkaus jaksaa ja jaksaa. Vaikka turpaan tulee joka käänteessä. Tämä kohta voidaan kääntää myös "ei ajattele pahaa." Rakkaus ei ajattele pahaa kenestäkään. Se ei edes suo pahalle palstatilaa.

ei iloitse vääryydestä

Sellaiset ihmiset, jotka suorastaan iloitsisivat pahan tekemisestä, ovat melko harvinaisia. Paavalin tähtäimessä ovat pikemminkin sellaiset, jotka ovat uteliaita tietämään, mitä pahaa toiset ovat tehneet, millaisia luurankoja heillä on kaapeissaan. Luther opettaa, että usko tuntee toisen syntiä kohtaan enemmän myötätuntoa kuin omaa syntiään kohtaan, ja rukoilee toisen synnin tähden.

vaan iloitsee totuuden voittaessa.

Iloitsen kun saan tietää totuuden sinusta. Hyvän ja valoisan totuuden! Päinvastoin kuin väärämieliset, joiden suurin ilo on nähdä jonkun lankeavan ja suurin tuska nähdä jonkun toisen saavan kiitosta, rakkaus iloitsee siitä, että joku onnistuu ja menestyy elämässään. Se iloitsee kun toinen voittaa vaikeutensa tai kun edes kerran aurinko paistaa risukasaan (ilman että muistuttaa että itku pitkästä ilosta jne)

Kaiken se kestää,

Rakkaus kestää kaiken keskeneräisyyden, puutteellisuuden ja typeryyden mitä ihmisissä on. Kukaan ei voi langeta niin raskaasti, ettei sitä voisi antaa anteeksi.

kaikessa uskoo

Nyt ei puhuta uskosta Jumalaan vaan uskosta ihmisiin. Koska rakkaus on vilpitöntä, se uskoo jokaisen ihmisen myös olevan vilpitön. Rakastava ei lähde siitä, että ihmiset ovat petollisia (vaikka niin olisi perusteltua ajatella). Niin rakkaus antautuu huijattavaksi, petettävä ja hyväksikäytettäväksi. Ja antautuu ilomielin, koska Jumalaa ei voi huijata: se joka pettää rakkautta, pettää vain itseään.

kaikessa toivoo

Rakkaudella ei ole mitään syytä vaipua epätoivoon. Ei, vaikka maailma näyttää hukkuvan saasteisiin ja väkivaltaan. Ei, vaikka kirkossa väki vähenee ilman että pidot siitä paranisivat. Ei, vaikka näen omassa sydämessäni vain pimeyttä. Jumalalle ei ole toivottomia tapauksia!

kaiken se kärsii.

Luther sanoo: "Se kärsii kaikki vastoinkäymiset, mitkä sitä kohtaavat ja kaiken vääryyden, minkä kohteksi se joutuu. Se kestää sen, että se erehtyy uskoessaan ihmisiin ja toivoessaan heistä hyvää. Se kestää ruumiiseen, omaisuuteen ja kunniaan kohdistuvan vahingon, se tietää, ettei tällainen sitä vahingoita, koska sillä on rikas Jumala."

(muokattu Lutherin saarnasta WA 17 II, 161-174)

Jes.55:11 (sexagesimasunn. 1.vsk 1.lk )

Jumalan sana ei tyhjänä palaja 

Mitä jos tulkitsisi tämän määrätietoisen läntisen kristillisyyden vastaisesti zen- tai mindfulness - henkisesti.
Kun Thoreau sanoo :"Oli aamu, ja katso, nyt on ilta, enkä ole saanut aikaiseksi mitään muistamisen arvoista ", tuo lausahdus on kuin punainen vaate eteenpäin suuntautuneille, kunnianhimoisille ihmisille. Mutta kuka voi sanoa, että Thoreaun tuona ovenpielessä viettämänään aamuna tekemät oivallukset ovat vähemmän arvoisia kuin jonkun toisen ihmisen koko elämänsä aikana tekemät oivallukset, jos hän viettää tuon elämänsä kiireen keskellä eikä suo juuri lainkaan aikaa hiljaisuudelle tai nykyhetken arvostamiselle.
Tai ajattele vanhaa zenmestaria, joka sanoi :"Hohhoijaa, neljäkymmentä vuotta olen myynyt vettä joen varrella, eivätkä ponnisteluni ole tuottaneet minkäänlaista tulosta. " Jos ainut tapa saada aikaan mitään arvokasta on se, että ponnistus syntyy ei-tekemisen tilasta ja ettet huolehdi siitä, onko tekemisestäsi jotain hyötyä vai ei.
(Lähde : Jon Kabat-Zinn: Olet jo perillä )

Luuk. 8:4-15 (seksagesimasunn. 1.vsk ev)

Kylväjän kylvämät siemenet putoavat joskus polulle, josta linnut nokkivat ne suuhunsa. Toisinaan ne putoavat kivien joukkoon eivätkä pääse kasvamaan. Jotkut tukehtuvat rikkakasvien joukkoon. Mutta osa tippuu hyvään maahan ja tuottaa satoa, joku enemmän ja joku vähemmän.

Vertauksen pääosassa ei ole kylväjä eikä siemen, vaan maaperä. Sanan kylväjä, opettaja tai kuka tahansa, joka haluaa olla rakentamassa parempaa maailmaa, ei voi tietää, milloin hänen työllään on todellista vaikutusta. Aina voi tietenkin murehtia sitä, miten suurin osa työstä menee hukkaan. Ehkä enemmän on kuitenkin syytä ihmetellä, miksi joku ottaa sanan vastaan? Sen sijaan, että surisi sitä, miksi niin harvat uskovat, pitäisi hämmästellä, miksi kukaan uskoo!

Kun ajattelee itseään ja miettii, onko minun sydämeni hyvä maa, ahdistuu helposti. Onneksi Kleemensin kirjeessä korinttolaisille (n. vuodelta 100) kylväjävertaus on tradeerattu vielä lohdullisemmassa muodossa:
"Kylväjä lähtee liikkeelle ja sirottelee maahan joka siemenen. Kuivina ja elottomina ne putoavat maahan ja häviävät. Mutta sitten Valtiaan suurenmoinen huolenpito saattaa ne nousemaan tuosta häviämistilasta, vieläpä saaden yhdestä syntymään useampia ja tuottamaan satoa." (1. Kleem. 24)

Jumala voi herättää kuolleesta tilasta, kuivettuneen, ohdakkeiden tukahduttaman, tien viereen unohdetun.

Ps. 18:2-7 (Septuagesimas. psalmi)

Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani.
Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani.
Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.
Kun kutsun Herraa, ylistettyä, saan avun vihollisiani vastaan.

Operationes in Psalmos -selitysteoksessaan (1519) Luther kiinnittää huomiota siihen, että tässä Psalmissa lähdetään liikkeelle ylistyksestä. Vasta sen jälkeen tulee avunhuuto.
"Sen tähden tämä psalmi aloittaa niin monella ylistyssanalla Jumalasta ja lähtee liikkeelle Jumalan rakastamisesta. Tämä jae luettelee, kuinka paljon rukoilija riemuitsee Jumalasta ja panee toivonsa Häneen, ikään kuin sanoakseen: On aloitettava rakastaen ja ylistäen ja sitten huudettava avuksi. Yrittäköön nyt jokainen tätä, ja laulakoon pahalla mielellä ollessaan Jumalan ylistystä, ja hän on heti tunteva olonsa kevenevän. Tunnustan, että olen itse murheissani keventänyt näin sydäntäni."

Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni, tuhon pyörteet minua kauhistivat.
Tuonelan paulat kietoivat minut, näin edessäni kuoleman ansat.

Tuho on Belial, siis saatana eli perkele. Tuonela käännetään myös  helvetiksi. Ei siis mitään leikkiä. Tilanne on täysin mahdoton. Sana "haasteellinen" olisi ihmisen ja Jumalan pilkkaa. Oikea sana on "epätoivoinen." Pelkkää pimeyttä joka puolella, ylä- ja alapuolella, ulkona ja sisällä. Tässä tilannearvio. Luther jatkaa: "Tässä on sielu todella niin piiritettynä ja kiedottuna, ettei se kykene näkemään muuta kuin olevansa ikuisesti kirottu. Jos se voisi nähdä edes hiuksenhienon ulospääsytien, se ei tuntisi olevansa niin hukassa eikä kokisi sen paremmin kuolemaa kuin helvettiä, vaan voisi iloita täydellisellä luottamuksella ja ilolla."

Silloin minä huusin hädässäni Herraa,kutsuin avuksi Jumalaani.Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni. 

Edellä kuvatussa tilanteessa ei ole mitenkään helppoa huutaa Jumalaa avuksi. Luther sanoo, että ilman Pyhää Henkeä se on täysin mahdotonta. Ihminen ei voi kuvitella, että Jumalalla, joka on antanut hänen joutua helvetin syövereihin, olisi mitään asiaa hänelle - tai että ihmisellä olisi mitään oikeutta kääntyä Jumalan puoleen. Luther ajatteli jälkimmäistä, nykyihminen edellistä. Se on kuitenkin ainoa toivo. Kaiken lisäksi on luotettava, että Jumala todella kuulee.