Joh. 3: 26-30 (3.adv. 3.vsk ev)

Oswald Chambers kirjoittaa: "Hyvyytemme ja puhtautemme ei saisi koskaan herättää ihmisten mielenkiintoa meihin itseemme. Niiden pitäisi yksinkertaisesti vain vetää heitä Jeesuksen Kristuksen luokse. Ellei pyhyyteni vedä ihmisiä Hänen luokseen, se ei ole oikeanlaatuista pyhyyttä, vaan jonkinlaista vaikutusta, joka saa aikaan sopimatonta kiintymystä ja johtaa ihmisiä harhaan. Joku erinomainen pyhä saattaa olla esteenä, ellei hän tuo esiin Jeesusta Kristusta, vaan ainoastaan sitä, mitä Kristus on tehnyt hänelle. Hän jättää vaikutelman: 'Mikä hieno tyyppi tuo ihminen onkaan!' Tämä ei ole todellista Yljän ystävyyttä. Minä kasvan kaiken aikaa, eikä Hän...kristillinen työ saattaa estää ihmisiä keskittymästä Jeesukseen Kristukseen. Sen sijaan että olisimme Yljän ystäviä, me tekeydymme harrastelija-kaitsemuksiksi ja saatamme työskennellä Häntä vastaan Hänen omin asein."

Gregorius Suuren mielestä Johannes Kastajassa on erityisen ihailtavaa hänen nöyryytensä: "Jos tieto on hyve, niin nöyryys on hyveen vartija. Sen tähden sielu hylkää kaiken tietämänsä, jottei ylpeyden tuuli kaataisi sitä minkä tiedon hyve rakentaa. Voi niitä jotka ihailevat omaa älyään ja ovat omasta mielestään perin viisaita. Daavid sanoi tanssiessaan kuninkaan arvoonsa nähden sopimattoman tuntuisesti Herran arkin edessä: 'Minä tahdon iloita, vaikka joutuisin alentumaan vielä tätäkin enemmän ja halventamaan itseni omissakin silmissäni.' Hänellä oli sentään aihetta kerskata...Jos näillä pyhimyksillä oli suurista teoistaan huolimatta alhainen käsitys itsestään, miten voivat itseään puolustaa ne, jotka leuhkivat vaikka heillä ei ole hyveellisiä tekoja? Ihailtava toiminta ei kohota, vaan painaa alas, kun siinä on ylpeyttä. Se joka kerää hyveitä ilman nöyryyttä, kantaa jauhoja tuulessa. Hän näyttää kyllä kantavan jotain, mutta sokeutuu koko ajan pahemmin."

Saarn. 9:13-18 (Itsenäisyydenp. 1.lk)

Minä havaitsin, että viisaudelle, suurellekin, saattoi käydä näin auringon alla:

Jotkut käännökset tulkitsevat: seuraavan opetuksen olen saanut viisaudesta, vieläpä suuren. Siinä tapauksessa tarinan opetus on, että vähäinen ja köyhäkin voi pelastaa kansansa. Nykykäännöksen valinta on inhorealistisempi: jos viisaus asuu proletariaatin jäsenissä, sillä ei ole mitään merkitystä tässä maailmassa.

Oli pieni kaupunki, jossa oli vähän asukkaita. Sitä vastaan hyökkäsi mahtava kuningas. Hän saartoi kaupungin ja pystytti suuria piirityslaitteita sen ympärille. Kaupungissa asui köyhä mutta viisas mies. Hän olisi voinut pelastaa kaupungin viisaudellaan, mutta kukaan ei tullut ajatelleeksi sitä köyhää miestä.

Vanha käännös (ja muutamat muut) luki "tuo köyhä mies pelasti kaupungin viisaudellaan". Mutta häntä ei silti muistettu. Tarina on varmasti tosi. Johtamistaidon näkökulmasta kyseessä on valtava resurssien hukkaaminen. Miten paljon maailmassa on osaamista, joka unohtuu marginaaliin ja jota ei koskaan oteta yhteisön käyttöön? Miten paljon on myös unohdettuja sankaritarinoita, jotka jätetään kertomatta vain siksi, että tarinan sankari ei sovi kansan tai yhteisön sankarikuvaan. Nuorena kuvittelin, että merkittäviä naissäveltäjiä ei ole. Vasta viime vuosina monen naispuolisen säveltäjämestarin tuotanto on noussut julkisuuteen.Viisas johtaja näkee alaistensa kyvyt, kutsuu niitä esiin ja antaa niiden näkyä.

 Niinpä minä sanon: Viisaus on parempi kuin voima, mutta köyhän viisautta vähätellään eikä hänen sanojaan kuunnella.

"Kun rikas horjuu, monet ovat hänen puolellaan, ja puhuipa hän kuinka karkeasti tahansa, hänen katsotaan olevan oikeassa. Kun köyhä horjuu, hntä vain soimataan, ja vaikka hän puhuisi viisaasti, hänelle ei anneta sanan sijaa. Kun rikas puhuu, kaikki ovat vaiti, ja hänen sanansa kohotetaan pilviin asti. Kun köyhä puhuu, kysytään: 'Kuka hän on?' ja jos hän kompastuu, häntä vielä tyrkätään." (Sir. 13:22-23)

On parempi kuunnella viisaan hiljaisia sanoja kuin houkkien johtajan huutoa. 

Silloin kun nämä sanat kirjoitettiin, sosiaalisesta mediasta ei ollut vielä tietoakaan. Eräänlainen viestinnän laki on se, että kovimmin huutava saa viestinsä parhaiten perille. Hiljaista tietoa ei arvostettu muinaisessa Israelissa, jossa sanat kirjoitettiin savitauluihin. Sitä ei myöskään arvosteta nykyajan maailmassa, jossa internetin pikaviestimet ovat tulvillaan sanoja ja kuvia.  

 

5. Moos 8:11-17 (Itsenäisyyspäivä, 1.lk)

Muistan, että intiaanit Amerikassa ja mustat Etelä-Afrikassa ovat joutuneet kärsimään siitä, että valkoihoiset sovelsivat itseensä israelilaisten osan Pyhän Maan valloituksessa, ja tiedän, että Raamatun suora soveltaminen yhteiskuntaan on vaarallinen laji. Mutta minusta tuntuu, että tämä teksti on juuri itsenäisyyspäivän jumalanpalvelusta varten taiten valikoitu.
Siinä varoitetaan ylpistymästä ja unohtamasta Jumalaa hyvinvoinnin kasvaessa. Vaurastuminen ei suinkaan ole paha asia. Siitä saa kiittää ja iloita. Mutta usein menestys on hengelliselle elämälle - siis elämän ytimelle - vaarallisempaa kuin vastoinkäymiset.
Israelille niin kuin Suomellekin oli kollektiivisessa muistissaan valtava hätä ja ahdistus, josta selviäminen oli suoranainen ihme. On käyty tuhoutumisen partaalla ja saatu yliluonnollinen apu. Silloin on ollut Talvisodan henki - joka on merkittävä asia, olipa historiallinen totuus mikä tahansa. Vaurastunut kansakunta ei enää koekaan olevansa samassa veneessä. Jumala unohtuu ja lähimmäinen myös.

Jes. 49:8-10 (1. Adv. 3.vsk 1.lk)

Näin sanoo Herra:
- Armon hetkellä minä vastaan sinulle,
pelastuksen päivänä minä autan sinua.
עֵת on "oikea hetki", sana joka toistuu Saarn 3:ssa joka rivillä. "Armon" on רָָצון, jonka LXX kääntää "otollinen", missä muodossa se tradeerataan 2.Kor 6:2:ssa. Siellä apostoli tekee myös tärkeän tulkinnan: "Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä."

Minä olen luonut sinut
toteuttamaan sen liiton,
jonka tein tämän kansan kanssa,
jotta saattaisit ennalleen maan,
jotta uudelleen jakaisit autioituneet perintömaat,
"Olen antanut sinut kansalle liitoksi" (et elegi te ad foebus populi) (ks Jes.42:6).לחָקִָים on "nostamiseksi, palauttamiseksi." Kristus kirkastaa koko luomakunnan ja saattaa sen Jumalan yhteyteen, alkuperäiseen tilaansa. Jumalan lupaama perintö on jäänyt heitteille, autioksi.

jotta sanoisit vangituille: ”Lähtekää”,
ja pimeydessä viruville: ”Tulkaa valoon!”
Synnin todellisuus on kuvattu kahdella selkeällä kuvalla. Synti on vankeutta. Jumala on voimallinen kutsullaan siitä vapauttamaan. Pimeys eli salainen synti kahlitsee vielä voimakkaammin, mutta "kaikki mikä on paljastettu, on valossa." (Ef. 5:14)

    Tallatuilta teiltäkin he löytävät ravintonsa,
paljas kalliorinne on heille laidunmaa.
Tässä kohtaa nykyinen käännös tuo upeasti esiin sen, mitä aiemmin ei ole huomattu; ajatus on todella se, että nyt joka paikka on paikka, jossa Kristus hoitaa meitä. Mitä ankeimmassa mahdollisessa paikassa hän ravitsee meitä.

Eivät he näe nälkää, ei heidän tule jano,
ei heitä ahdista helle eikä auringon polte,
sillä heitä ohjaa heidän armahtajansa,
joka vie heidät lähteiden ääreen.
Ks. Ilm. 7:16-17. מרהמם on juuresta רהמ, joka tarkoittaa "hellää, armollista, sääliväistä" -ja naisen kohtua!

Tuomiosunnuntai, yleistä

Me emme tiedä, milloin maailma ja ihmiskunta saavuttavat täyttymyksensä, emmekä tunne tapaa, jolla maailmankaikkeus tulee muuttumaan.
Tämän maailman muoto, joka on synnin turmelema, tosin katoaa, mutta
meille on opetettu, että Jumala valmistaa uuden asumuksen ja uuden maan,
jossa vanhurskaus asuu ja jonka autuus tulee täyttämään ja ylittämään kaiken rauhan kaipuun, mikä koskaan on ihmisten sydämiin noussut. Siitä huolimatta ei uuden maan odotus saa heikentää vaan pikemminkin sen tulee kannustaa huolehtimista tästä maasta, sillä uuden ihmissuvun alku, jossa jo hiukan näkyy tuleva maailma, on siinä kasvamassa. Vaikkakin maallinen kehitys on pidettävä tarkoin erillään Kristuksen valtakunnan kasvusta, niin sillä on kuitenkin suuri merkitys Jumalan valtakunnalle, sikäli kuin se voi auttaa järjestämään paremmin ihmisten yhteiskuntaa. Sitten kun olemme Herran käskystä ja hänen hengessään levittäneet kaikkialle maailmaan ihmisarvoa, veljellistä yhteisyyttä ja vapautta, näitä luontomme ja pyrkimystemme hyviä aikaansaannoksia, me löydämme ne uudelleen kaikista tahroista puhdistettuina, valaistuina ja kirkastettuina, kun Kristus luovuttaa Isälle ’iankaikkisen ja kaiken käsittävän valtakunnan’.
Silloin, ikuisessa elämässä ”Jumala on oleva kaikkena kaikessa” (1 Kor.
15:28)
[Gaudium et spes, Vatikaanin 2. Kirkolliskokouksen pastoraalikonstituutio ]