Ehtoollisen hyöty (kiirastorstai)

Pyhä ehtoollinen on sakramentti tai jumalallinen merkki, jossa Kristus todellisesti läsnä olevana ojentaa ja antaa leivässä ja viinissä ruumiinsa ja verensä ja vakuuttaa meille, että syntimme on annettu anteeksi ja meillä on pääsy ikuiseen elämään.

Näin sanoo ehtoollisesta Württembergin reformaattori Johannes Brenz (1499-1570) katekismuksessaan vuodelta 1535. Myöhemmässä katekismusselityksessään (1551) hän kertoo ehtoollisen hyödystä näin:

"Kaikissa ahdistuksissamme, niin ruumiillisissa kuin hengellisisissäkin, meidän on riennettävä ehtoollisen viettoon, jotta saisimme siinä uskon vahvistusta ja taivaallisen lohdutuksen. Sillä kun saat ehtoollisen vietosta uskonvarmuuden ja hengellisen lohdutuksen, mitä sinulta silloin puuttuu - vaikka sinulla olisikin maallista puutosta? Et sinä tietenkään tuo ehtoolliselta täyttä rahasäkkiä selässäsi kotiin, mutta sinulla on sydän täynnä Kristusta, Jumalan Poikaa, kaikkien hengellisten lahjojen aarretta. Sinä et saa sairauteesi ruumiillista, vaan taivaallista lääkettä, sinua ei aseteta maalliselle valtaistuimelle, vaan sinut kohotetaan taivaan valtakunnan valtaistuimelle. Sinä et pelasta ehtoollisella ruumiisi elämää tässä maailmassa vaan pelastat sielusi elämän ikuisessa maailmassa... Ehkä toivot, että voisit saada vahvan ja suuren uskon, jos Jumala lähettäisi sinulle enkelin taivaasta, tai jos hän herättäisi jonkun patriarkoista, profeetoista tai apostoleista kuolleista puhumaan kanssasi ja lupaamaan sinulle Jumalan nimessä että saat syntisi anteeksi ja tulet taivasten valtakunnan perilliseksi. Mutta ehtoollisessa Jumalan Poika Kristus tulee luoksesi, eikä vain puhu kanssasi, vaan ruokkii sinua ruumiillaan ja juottaa sinua verellään, jotta olisit varma siitä, että olet samaa lihaa ja verta hänen kanssaan ja siksi myös hänen kanssasperillisensä.  Jos et tästä puheesta saa varmuutta ja voimaa uskoosi, ei sinua auttaisi, vaikka taivaan enkeli tai joku profeetta, Jesaja tai Jeremia, nousisi kuolleista ja julistaisi sinulle evankeliumia."

Joh. 12:24 (Palmusunnuntai, 1. vsk ev)

Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon

Joitakin ihmisiä askarruttaa ruumiin ylösnousemus. Koska opetukseni on sitä parempi, mitä enemmän se kohtaa salaiset kysymyksenne, on syytä käsitellä hieman ylösnousemususkoa. Monet ajattelevat, niin kuin minäkin olen joskus ajatellut, kun he näkevät miten ruumis ja sen luut muuttuvat haudassa tomuksi, etteivät liha ja luut voi palata takaisin tomusta.

He järkeilevät mielessään näin: ”Milloin ihminen herää tomusta eloon? Milloin tuhkasta syntyy elämä?”

Vastaan lyhyesti, että Jumalan on helpompi palauttaa se, mikä on ollut, kuin luoda sitä, mitä ei ole ollut. Onko se ihme, että hän joka kerran loi kaiken tyhjästä, palauttaa ihmisen tomusta? Taivaan ja maan luominen siitä mikä ei ole mitään, on ihmeellisempää kuin ihmisen herättäminen maasta. Mutta kun katsomme tuhkaa ja tuskailemme, ettei se voi palata ruumiiksi, silloin yritämme mahduttaa järkeemme Jumalan valtaa ja toimintaa. Ihmiset ajattelevat mielessään näin, koska Jumalan jokapäiväiset ihmeet eivät tunnu enää miltään. 

Katso nyt, miten pieneen siemeneen kätkeytyy koko tuleva suuri puu. Mieti nyt mielessäsi mitä tahansa suurta puuta. Ajatelkaa, mistä se sai alkunsa, niin että se kasvoi täyteen mittaansa? Ymmärrätte epäilemättä, että sen alku oli pienenpieni siemen. Miettikää, missä tuossa pienessä siemenessä on puun voima, sen kaarnan karkeus, sen maku ja haju, hedelmien runsaus ja lehtien vihreys? Kun
tunnustelet siementä, ei se ole voimakas. Mistä sitten puun kestävyys on peräisin? Siemen ei ole karkea. Mistä tulee kuoren karkeus? Ei se maistu millekään – mistä hedelmien maku? Se on hajuton. Mistä on peräisin tuoksu, josta tunnemme sen hedelmät? Siinä ei ole mitään vihreää. Mistä siis tulee lehtien vihreä? Kaikki tämä on siemeneen kätkettynä, mutta ne eivät tule siitä heti ilmi. Siemenestä kasvaa juuri, juuresta verso ja versosta vihdoin hedelmä. Hedelmä puolestaan tuottaa siemenen. Voi siis sanoa,
että siemenessä piilee siemen. 

Jos Jumala saa aikaan rungon, hedelmät ja lehdet – koko suuren puun – pienestä siemenestä, ja tämä tapahtuu päivittäin, miksei hän voisi tehdä tomusta luita, hermoja, lihaa ja hiuksia? Jos ihminen epäilee ylösnousemusta ja etsii selitystä sille, häneltä kannattaa kysyä, miten ne asiat ovat mahdollisia, joita tapahtuu koko ajan, vaikka järki ei voi niitä selittää. Kun näemme, että emme voi käsittää sellaisia
asioita, jotka hyvin näemme, meidän tulee uskoa se, minkä kuulemme, luottaen Jumalan lupauksiin. 

(Gregorius Suuri: Evankeliumisaarna 26.12.)

1. Kor. 10:1-6 (4.paastonajan sunn. 1.vsk 2.lk)

Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki

Sakramenttiteologinen anamneesi viittaa Exoduksen tapahtumiin, jotka psalmi 105 tiivistää: "Herra levitti pilven heidän verhokseen ja pani tulen valaisemaan yötä. He pyysivät ruokaa, ja hän lähetti viiriäisiä ja ravitsi heidät taivaan leivällä. Hän avasi kallion, ja siitä kumpusi vettä, vesi juoksi virtanaan pitkin kuivaa maata."(j.39-40)

Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi

Kaste on siis jo Vanhassa testamentissa. Pilvi ja meri voidaan tulkita upotus- tai valelukasteeksi. Silloin se teki Mooseksen, nyt Jeesuksen seuraajiksi.

Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa.

Manna erämaassa ja vesi kalliosta olivat siis ehtoollisen esikuvia. Tämän sunnuntain VT:n teksti sanoo: Muistakaa, kuinka Herra neljänkymmenen vuoden aikana johdatti teitä pitkällä matkallanne autiomaassa. Hän kuritti teitä ja pani teidät koetukselle saadakseen tietää, aiotteko todella noudattaa hänen käskyjään vai ette. Tehdäkseen teidät nöyriksi hän piti teitä nälässä ja ruokki teitä sitten mannalla, jota ette olleet ennen maistaneet, eivät myöskään teidän isänne. Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo." (5. Moos. 8:2-3)

Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan: tämä kallio oli Kristus

Rabbit tulkitsivat Raamattua niin, että kallio oli kahdessa paikkaa, eikä liikkunut.

Jakeet 5-6 kertovat, että huolimatta siitä, että israelilaiset olivat sekä "kasteesta" että "ehtoollisesta" osallisia, "useimmat heistä Jumala hylkäsi." Niin heistä tuli esimerkki meille. Jumalaa ei voi itselleen varmistaa.

Luuk 1:46-55 (Marianp. 3.vsk ev)

Neitsyt Maria, Jumalan äiti oli Lutherille tärkeä ja rakas. Selittäessään Marian kiitosvirttä hän pyysi autuasta Neitsyttä avukseen. Luther tulkitsee Magnificatia seuraavasti:
 

Oi sinä autuas neitsyt ja Jumalan äiti, kuinka oletkaan ei-mitään, mitätön ja halveksittu, ja kuitenkin Jumala katsoi sinuun niin armollisesti ja runsaasti ja teki sinussa suuria tekoja. Sinä et ole yhdenkään niiden arvoinen,  ja laajalle ja korkealle ulottuu Jumalan rikas, ylitsevuotava armo sinussa...
 

Sinun ei tarvitse ajatella, että hän ei kuuntelisi mielellään,  kun häntä kutsutaan arvottomaksi sellaiseen armoon, sillä eihän hän varmastikaan valehdellut tunnustaessaan itse arvottomuutensa ja mitättömyytensä, johon Jumala ei katsonut hänen ansionsa tähden, vaan puhtaasta armosta.
 

Toisaalta sinun tulisi oppia pelkäämään kaikkea korkeaa, mitä ihmiset tavoittelevat, kun näet, että Jumala ei äidissäänkään löytänyt korkea-arvoisuutta eikä hän sitä tahtonutkaan.
 

Marian pitäminen korkeana ja ansiollisena peittää suuren lohdutuksen. Hän tahtoisi olla Jumalan armon kaikkein loistavin esimerkki saadakseen koko maailman luottamaan Jumalan armoon ja rakastamaan ja ylistämään sitä.

2. Aik. 20:1-9 (2. paastonajan sunn. 1.vsk. 1.lk)

 Ahdistuksemme keskeltä me rukoilemme sinua, ja sinä kuulet ja autat meitä.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan, Raamatun sotaisiin kertomuksiin on tullut uusi sävy. Sen sijaan, että ne tuntuisivat viesteiltä ihmiskunnan alkukantaisesta muinaisuudesta, rukous ylivoimaisen vihollisen hyökkäyksen edessä tuntuu pelottavan relevantilta. Hätä saa ihmisen rukoilemaan.

 

Mutta mitä rukous on? Pyhä Antonios opetti, että parhaiten rukoilee se, joka ei tiedä rukoilevansa. Oliko hän tosissaan? Luulen että oli. On syytä kuitenkin tietää, että tuon opetuksen taustalla on rukoukselle pyhitetty elämä. Vietettyään vuosikausia rukouksessa, raamatunluvussa ja hiljaisuudessa, Antonios ylisti rukousta, joka ei ole lainkaan tietoista itsestään. Ulkoa opetellut, ääneen toistetut ja polvillaan itketyt rukoukset ovat tarpeen sitä varten, että lopulta ihmisessä syntyisi sanaton, itsestään tiedoton rukous.

 

Asian voi rinnastaa siihen, että kun koko elämänsä tieteelle pyhittänyt tohtori Faust sanoo: "Nyt tiedän, etten tiedä mitään", sen merkitys on aivan eri kuin silloin, kun sen sanoo 17-vuotias lukiolainen ensimmäisen filosofiankurssinsa jälkeen.

 

"Parhaiten rukoilee se joka ei tiedä rukoilevansa". Onko asia mahdollista ymmärtää niin, että myös ihminen, joka ei ole koskaan tietoisesti rukoillut, saattaa kuitenkin rukoilla - ja vieläpä esimerkillisellä tavalla? Voivatko viimeiset tulla ensimmäiseksi tälläkin tapaa? Toinen kristillisen spiritualiteetin klassikko, "Vaeltajan kertomukset", opettaa näin: jokaisen ihmisen sisimmässä on rukous, josta hän ei ole tietoinen. Et voi koskaan tietää, kenen rukous kannattelee sinua.

Karl Rahner puhuu "tuntemattoman pyhimyksen" jokapäiväisestä rukouksesta. Tuntematon pyhimys on sellainen, jolla ei ole mitään selvää todistusta työnsä tuloksellisuudesta, mutta joka huokailee toivoessaan herättävänsä edes jossakin ihmisessä uskon, toivon tai rakkauden kipinän. Esimerkiksi Rahner mainitsee vankilapapin, jota arvostetaan enemmän hänen tuomiensa tupakoiden kuin hänen sanomansa vuoksi. Sekin on rukousta, ylistystä Jumalalle.