Mark. 16:1-7 (pääsiäisyö, evankeliumi)

Gregorius Suuren pääsiäissaarna vuodelta 591

1. Minulla on ollut tapana puhua teille, rakkaat veljet, sanellen tekstini etukäteen. Kun en vatsavaivojeni vuoksi ole itse kyennyt lukemaan sanelemaani tekstiä, olen pannut merkille, että jotkut kuuntelevat melko haluttomasti. Yritän nyt oppia pois tästä tavasta ja selittää messussa luettua evankeliumia – ei sanelun mukaan, vaan - puhuen suoraan teille.

Otettakoon sanani vastaan niin kuin ne sanon, sillä suora puhe virkistää paatuneita sydämiä paremmin kuin saneltu teksti – se ikään kuin tönii heitä ahdistuksen kädellä hereille.[1]

En tiedä kykenenkö tähän tehtävään. Mutta toisaalta, rakkaus täyttää sen tehtävän, johon voimani eivät riitä. Tiedän, että on kirjoitettu: ”Avaa suusi, niin minä sen täytän.”[2] Olkoon meillä tahto tehdä tämä hyvä työ, niin että saamme sen valmiiksi Jumalan avulla. Puhumisen rohkeutta meille antaa myös tämä Herramme ylösnousemuksen juhla. Olisi todella sopimatonta jos juuri tänään ruumiillinen kielemme vaikenisi antamasta ylistystä, kun on sen Luojan ruumiin ylösnousemuksen päivä.

2. Rakkaat veljet, te kuulitte, miten nuo pyhät naiset, jotka olivat kulkeneet Herran seurassa, saapuivat haudalle tuoksuvien yrttien kanssa ja osoittivat hellää huolenpitoa hänelle, jota he rakastivat tämän eläessä. Tuo ele merkitsee myös jotain minkä tulee tapahtua kirkossa. Meidän on kuunneltava sitä, mitä he tekivät niin, että ajattelemme, mitä meidän tulisi tehdä jäljitelläksemme heitä. Myös me, jos me uskomme häneen joka on kuollut, levitämme hyveiden tuoksua ja seuraamme Herraa hyväntekijöiden maineessa, tuomme ikään kuin tuoksuyrttejä hänen haudalleen. Nuo naiset näkevät tuoksuyrttejä tuodessaan enkeleitä. Sellaiset sielut saavat nähdä taivaan asukkaita, jotka tulevat Herran eteen hyveiden tuoksulla pyhän kaipauksen kautta. On pantava merkille, miksi enkelin nähdään istuvan oikealla puolella. Eikö vasen merkitsekin nykyistä elämää ja oikea puolestaan ikuista elämää? Siksi Laulujen laulussakin sanotaan: ”Hänen vasen kätensä on pääni alla ja hänen oikea kätensä hyväilee minua.”[3] Koska Vapahtajamme oli jättänyt taakseen tämän nykyisen elämän turmeluksen, on oikein että enkeli joka tuli ilmoittamaan hänen ikuisen elämänsä, istui oikealla puolella. Hän on pukeutunut valkoiseen vaatteeseen ilmoittaakseen meille juhlapäivämme riemun. Hänen vaatteidensa loisto ilmaisee meidän juhlamme kirkkauden. Sanoimmeko meidän – vai hänen? Tarkemmin sanoen, se on sekä meidän että hänen. Vapahtajamme ylösnousemuksesta tuli myös meidän juhlamme, kun hän palautti meille kuolemattomuuden. Siitä tuli myös enkeleiden juhla, koska meidän kutsumisellamme taivaaseen hän täydensi heidän joukkonsa. Valkovaatteinen enkeli julistaa siis sekä omaansa että meidän juhlaamme, sillä samalla kun Herran ylösnousemus palauttaa meidät taivaaseen, se korjaa hänen taivaallisen kotimaansa kärsimän vahingon.

3. Mutta kuulkaamme, mitä hän sanoo saapuville naisille: ”Älkää pelätkö!” Toisin sanoen: pelätkööt ne jotka eivät rakasta taivaallisten joukkojen ilmestymistä, kauhistukoot ne, joita lihallisten himojen vallassa ahdistaa joutua heidän seuraansa – mutta te, miksi te pelästyisitte kun näette maanmiehiänne?

Juuri tästä syystä Matteus kuvailee enkelin ulkonäköä sanoen: ”Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi.”[4] Salaman valo on kauhistuttava, mutta lumen silmää hivelevä. Kun kerran kaikkivaltias Jumala on sekä syntisille pelottava että vanhurskaille suloinen, on sopivaa että enkeli, ylösnousemuksen todistaja, on kasvoiltaan kuin salama ja olemukseltaan valkoinen, niin että hänen ulkonäkönsä voi samalla kauhistuttaa kelvottomia, kun se miellyttää hurskaita. Samasta syystä israelilaisten kulkiessa erämaassa heidän edellään kulki yöllä tulipatsas ja päivällä pilvipatsas.[5] Tuli näet herättää pelkoa, kun taas pilveä on miellyttävää katsella. Päivä tarkoittaa vanhurskaitten elämää ja yö syntisten elämää. Myös Paavali sanoo kääntyneistä syntisistä: ” Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa.”[6] Se että tuo patsas on päivällä pilveä ja yöllä tulta, tarkoittaa sitä, että kaikkivaltias Jumala on samalla kertaa vanhurskaille suloinen ja väärille pelottava. Ensiksi mainittuja hän hyväilee lempeytensä suloisuudella ja jälkimmäisiä hän kauhistuttaa vanhurskautensa ankaruudella.

4. Mutta kuulkaamme miten enkeli jatkoi puhettaan: ”Te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista.” Nimi ”Jeesus” kääntyy latinaksi salutaris, ”Pelastaja”. Tuohon aikaan moni muukin saattoi kantaa nimeä Jeesus, mutta ei sanan varsinaisessa mielessä, vaan pelkkänä etunimenä. Siksi enkeli mainitsee myös paikkakunnan, että kävisi ilmi, kenestä Jeesuksesta on kysymys: Nasaretilaista. Lisäksi hän mainitsee tuntomerkin: ”joka oli ristiinnaulittu.” Ja hän jatkaa: ”Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä.” Sanat ”ei hän ole täällä” viittaavat hänen ruumiilliseen läsnäoloonsa, sillä eihän ole mitään paikkaa, missä hän ei olisi majesteettisuudessaan.

"Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan.’” Meidän on kysyttävä: miksi enkeli sanoo, mainittuaan opetuslapset, erikseen Pietarin nimen? Jos enkeli olisi jättänyt nimeltä mainitsematta hänet, joka kielsi Herransa, hän ei olisi tohtinut tulla opetuslasten joukkoon. Mutta kun hänet mainitaan nimeltä, hän ei jää epätoivoon kieltämisensä tähden. On syytä miettiä, miksi kaikkivaltias Jumala sallii sen, että koko kirkon johtajaksi määrätty mies säikähtää palvelustytön kysymystä niin, että kieltää hänet? Huomaamme sen tapahtuneen Jumalan suuren laupeuden osoittamiseksi, niin että tuleva seurakunnan paimen oppisi omasta lankeemuksestaan, millaista armahtavaisuutta hänen täytyy toisille osoittaa. Jumala opetti Pietarin ensin tuntemaan itsensä, ennen kuin hänet asetettiin toisten johtajaksi. Näin hänen oma heikkoutensa opetti hänelle, miten kärsivällisesti hänen on suhtauduttava toisten heikkouksiin.

5. Vapahtajasta enkeli sanoo osuvasti: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.' Galilea tarkoittaa näet ”kauttakulkua”. Meidän Vapahtajammehan on kulkenut kärsimyksestä ylösnousemukseen, kuolemasta elämään, koettelemuksista kunniaan ja katoavaisuudesta katoamattomuuteen. Hän näyttäytyy opetuslapsilleen ensimmäisen kerran ylösnousemuksensa jälkeen Galileassa, sillä mekin pääsemme riemuitsemaan hänen ylösnousemuksensa kunnian näkemisestä vasta sitten, kun olemme kulkeneet paheistamme hyveen huipulle. Hän josta ilmoitetaan haudalla, ilmestyy ”kauttakulussa”, jotta ne jotka tuntevat hänet lihansa kuolettamisessa, näkisivät hänet silloin kun he siirtyvät pois tästä maailmasta.[7]

Rakkaat veljet, olemme tässä selityksessä vain hätäisesti raapaisseet evankeliumitekstin pintaa tällaisena suurena juhlapäivänä. Mutta sallikaa minun sanoa vielä jotain tärkeää tästä juhlasta.


6. Oli kaksi elämää, joista toinen oli meille tuttu, toinen tuntematon. Toinen niistä on kuolevainen, toinen kuolematon, toinen turmeltuvainen, toinen turmeltumaton, toinen kuoleman ja toinen ylösnousemuksen elämä. Mutta sitten saapui välittäjä ihmisen ja Jumalan välillä, ihminen Jeesus Kristus[8], joka omaksui ensimmäisen ja osoitti toisen. Hän kantoi ensimmäisen kuolemaan asti ja osoitti toisen ylösnousemuksellaan. Jos hän lupaa meille, jotka tunnemme vain kuolevaisen elämän, ruumiin ylösnousemuksen, mutta ei osoita sitä näkyvästi, kuka uskoisi hänen lupauksiinsa? Sen tähden hän tuli ihmiseksi ja ilmestyi lihassa, suostui omasta tahdostaan kuolemaan, nousi kuolleista voimassaan ja näytti omalla esimerkillään, mitä hän lupasi meille palkkioksi.

Ehkä joku sanoo: selvähän se on että hän nousi, sillä koska hän oli Jumala, ei kuolema voinut pitää häntä vallassaan. Valaistakseen meidän tietämättömyyttämme ja vahvistaakseen meidän heikkouttamme, Herra ei halunnut tyytyä vain oman ylösnousemuksensa esimerkkiin. Vaikka hän tuolloin kuoli yksin, hän ei noussut yksinään. Kirjoitettu on: monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös.[9] Näin on kaikki epäuskon vastaväitteet kumottu. Ettei kukaan sanoisi: ihmisen ei ole lupa toivoa itselleen sitä, mitä Jumala-ihminen osoitti omassa ruumiissaan, tiedämme Jumalan herättäneen myös ihmisiä, emmekä epäile heidän olevan muuta kuin tavallisia ihmisiä. Jos me kerran olemme Vapahtajamme jäseniä, olettakaamme, että meissä käy toteen se mitä tapahtui päällemme. Jos tunnemmekin itsemme vihonviimeisiksi, voimme kuitenkin toivoa, että myös me viimeiset jäsenet saamme osaksemme sen, mitä kuulimme tapahtuneen ensimmäisille.

7. Mieleeni palautuu se, miten juutalaiset pilkkasivat ristiinnaulittua Jumalan Poikaa sanoen: ”onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen.”[10] Mutta jos hän olisi laskeutunut ristiltä, antaen periksi pilkkaajilleen, hän ei olisi osoittanut meille kärsivällisyyden voimaa. Mutta hän katsoi paremmaksi odottaa hieman, kestää häväistystä ja kärsiä pilkkaa ja lykätä yllätystä: ja niin hän joka kieltäytyi laskeutumasta ristiltä, nousi ylös haudasta. Olihan paljon suurempaa nousta haudasta kuin laskeutua alas ristiltä. Suurempaa oli ylösnousemisella tuhota kuolema kuin ristiltä laskeutumalla säilyttää elämä.

Mutta kun juutalaiset eivät saaneet häntä pilkkahuudoistaan huolimatta laskeutumaan ristiltä vaan näkivät hänen kuolevan, he uskoivat voittaneensa hänet ja iloitsivat hänen nimensä häviämisestä maan päältä. Mutta katso: tuo kuolema, jonka kautta jumalattomien joukko kuvitteli hävittäneensä hänet, korotti hänen nimensä koko maailmaa korkeammaksi. Häntä, josta he iloitsevat tappaessaan hänet, surraan hänen kuoltuaan, kun he tietävät, että hän meni kunniaan kärsimyksensä kautta.

Tuomarien kirjan kertomus Simsonista kuvaa asiaa hyvin. Kun hän oli tullut filistealaisten Gazan kaupunkiin, filistealaiset huomasivat pian hänen tulonsa, piirittivät hänet välittömästi ja asettivat vartioita kaupungin portille. He iloitsivat jo saatuaan voimamies Simsonin kiinni. Mutta tiedämme mitä Simson teki. Keskellä yötä hän tarttui kaupungin portteihin ja kantoi ne vuoren laelle.[11] Ketä kuvasi, rakkaat veljet, Simson näin tehdessään, ellei meidän Vapahtajaamme? Mitä kuvaa Gazan kaupunki, ellei helvettiä? Keitä ovat nuo filistealaiset, elleivät epäuskoisia juutalaisia? Nähdessään Herran kuolleen ja hänen ruumiinsa hautaan laskettuna, he asettivat vartijoita, ja aivan kuin he olisivat vanginneet Simsonin Gazaan, he iloitsivat siitä, että hän joka oli sanonut olevansa Elämän Antaja, oli nyt vangittuna helvettiin. Simson ei ainoastaan karannut keskellä yötä, vaan särki kaupungin portit. Meidän Vapahtajamme, noustessaan ylös ennen päivännousua, ei ainoastaan vapautunut helvetistä, vaan murskasi helvetin salvat. Hän nosti portit ja heitti ne vuoren huipulle, kun hän ylosnoustessaan siirsi paikoiltaan helvetin portit ja taivaaseen astuessaan meni taivasten valtakuntaan.

Rakkaat veljet: rakastakaamme tätä hänen ylösnousemuksensa kirkkautta, jonka hän ensin vertauskuvin julisti ja sitten käytännössä toteutti, ja kuolkaamme hänen rakkautensa vuoksi. Katso: meidän luojamme ylösnousemuksessa hänen palvelijansa, enkelit, tunnustavat meidät saman kaupungin kansalaisiksi. Kiiruhtakaamme tuohon juhlaan, johon sen kaupungin kansalaiset joukolla rientävät. Liittykäämme heihin kaipauksen ja ajatuksen avulla, kun emme vielä voi sitä nähdä. Siirtykäämme paheista hyveisiin, saadaksemme nähdä Vapahtajamme Galileassa. Auttakoon kaikkivaltias Jumala meitä ikävöidessämme elämää, häntä joka antoi ainokaisen Poikansa kuolemaan meidän puolestamme, Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, joka Jumalana hallitsee Pyhän Hengen ykseydessä iankaikkisesta iankaikkiseen.




[1] Gregoriuksen evankeliumisaarnojen joukossa tämä on ilmeisesti ensimmäinen, jonka hän on puhunut itse ääneen. Hän käyttää ilmaisuja lectio ”sanelu” ja collocutio ”suora puhe” tai oikeammin ”keskustelu.”

[2] Ps. 81:11.

[3] Laul. 2:6.

[4] Matt 28:3

[5] 2. Moos. 13:21-22.

[6] Ef. 5:8.

[7] Näin ilmeisesti on ymmärrettävä lause: Qui ergo in sepulchro nuntiatur, in transmigratione ostenditur, quia is qui in mortificatione carnis agnoscitur in transmigratione mentis videtur.

[8] 1. Tim. 2:5.

[9] Matt. 27:52.

[10] Matt 27:42.

[11] Tuom. 16:1-3.

Juudas, lohduttajani (Hiljainen viikko)

 Daniel Nylund kirjoittaa: Eräänä mieleni synkimpänä talvena luin kaiken löytämäni Juudaksesta, koska niin syvästi samaistuin häneen evankelistojen ja koko kristikunnan syntipukkina. Minusta alkoi näyttää siltä, että evankelistat ja kirkkoisät tekivät hänestä progressiivisesti muita pahemman ja se sopi liiankin hyvin omaan kohtalooni.
Juudaksesta tuli kuuluisin kaikista apostoleista. Muiden opetuslasten vallanhimo, tyhmyys, pelkuruus ja petollisuus oli liian tavallista ja arkista ollakseen kovin kiinnostavaa. Juudas oli paljon dramaattisemmalla ja kohtalokkaammalla tavalla paha. Hänen oletettua pahuuttaan kuvattiin lopuksi niin poikkeuksellisena, ettei sitä tarvinnut kenenkään kokea omakseen.
Varsinkaan Johannes ei ohita ainuttakaan tilaisuutta alleviivata Juudaksen paheita ja saatanallisuutta. Se on minusta niin läpinäkyvää ja kömpelöä, että hän alkaa itse muistuttaa varoittavaa esimerkkiä pyhitetystä väkivallasta – ainakin verbaalisella tasolla.
Kristikunnan haluttomuus katsoa itseään Jeesuksen petturina tuotti Juudakseen projisoidun pahuuden, jonka avulla lietsottiin antisemitistisiä asenteita ja juutalaisten vainoa tähän päivään asti.
Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja myöhemmin Amerikoissa alettiin pääsiäisen tienoilla viettää Juudaksen lynkkausjuhlia. Niissä poltettiin, räjäytettiin tai hakattiin kappaleiksi Juudas-nukkeja. Tehoääniä tuotettiin erilaisilla kalistimilla. Ne kuvasivat Juudaksen katkeavia luita. Euroopassa juhlat muuttuivat usein juutalaisten lynkkausorgioiksi.
Häntä tuijottamalla kristikunnan ei tarvinnut nähdä omaa osallisuuttaan siihen perussyntiin, jonka tähden Jeesus naulittiin ristille. Juudashan oli täysin itse ansainnut kohtalonsa.
Suurella uskonpuhdistajallakaan ei ollut minkäänlaista halua käyttää Juudasta itsetuntemuksellisena peilinä:
"Siis tulee meidän olla tyytyväiset ja kiittää Jumalaa siitä, etteivät kaikki ole Juudaan henkiheimolaisia”
Hänen hengenheimolaisiaan kyllä löytyi juutalaisten, turkkilaisten ja paavilaisten joukoissa. Mitä kauempaa, sitä parempi Lutherille.
Vaikka Jeesus oli mainostanut itseään porttina, josta saa vapaasti tulla sisään ja mennä ulos, seurakunnilla on aina ollut vaikeaa hyväksyä, että joku vain kävelee ulos porukasta ilman selityksiä, eikä koskaan tule takaisin. Juuri niin Juudas teki. Sellaisen ihmisen motiivit oli välttämättä esiteltävä kielteisessä valossa. Juuri tuollaisena uloskävelijänä ja ulosheitettynä, minä sinä talvena itseni koin. Siksi Juudaksesta tuli minun lohduttajani.
Evankeliumit voivat lukijoilleen olla, mitä kukon laulu oli Pietarille. Jokainen voi herätä löytämään itsestään sen, joka tietyssä tilanteessa pettää ja uhraa yhden pelastaakseen monet. Samanaikaisesti melkein kaikki ympärillä vaativat sitä samaa. Siksi Markus ja Matteus vielä kuvaavat Juudasta vain yhtenä petturina monista – itse asiassa yhtenä kaikista.
Søren Kierkegaard sanoi päiväkirjamerkinnöissään, ettei nykyajan Juudaksen inkarnaatiolle riitä kolmekymmentä hopearahaa. Moderni Juudas ryhtyy teologian professoriksi ja varmistaa näin elinikäisen toimeentulonsa.
Loppujen lopuksi minun on kaikkein helpointa samaistua niihin, jotka Lutherin kanssa kieltävät kaiken hengenheimolaisuuden Juudaksen kanssa. Minä löydän melkein aina hyvät perusteet tekemiselleni ja tekemättömyydelleni. Niin Juudaskin luultavasti teki – kunnes heräsi, katui ja tappoi itsensä.
Ehkä suurin vapaus löytyykin Fedor Dostojevskin Isä Zossima hahmon oivalluksesta. Turha meidän on vertailla itseämme edullisesti kehenkään:
”Sillä tietäkää ystävät, että joka ainoa meistä on epäilemättä syyllinen kaikkien ja kaiken puolesta maan päällä… silloin vasta meidän yhteen liittymisemme päämäärä on saavutettu.”
Kun kaikki myöntävät edes itselleen osuutensa kollektiiviseen syyllisyyteen jokaisesta uhrista maan päällä, kenenkään ei enää tarvitse etsiä lisää Juudaksia muista.
Globalisoikaamme markkinoiden lisäksi myös syyllisyys, anteeksianto ja vastuu. Silloin tarvitsemme toisiltamme vain anteeksiantoa ja apua, kantaaksemme yhteistä vastuuta kaikesta ja kaikista, koko maailmassa.
Kenenkään ei tarvitse tuijottaa itseään sokeaksi yhteen Juudakseen, eikä hävetä itseään kuoliaaksi pienen maailmansa ainoana Juudaksena.
Olemme kaikki riippuvaisia toistemme anteeksiannosta. Sitä opettaa hän, joka antoi Juudaksellekin anteeksi. Jokaisena pääsiäisenä mietin, kuka on tänä vuonna elämäni Juudas, jolle Jeesus haastaa minua antamaan anteeksi. 😬
P.S. Edelleen unelmoin, että joku seurakunta rohkenisi järjestää piinaviikolla Juudasmessun.

Ps. 22 (pitkäperj.psalmi)

Eeli, eeli, lama sabaktani [Matt.24:47]

Operationes in Psalmos - teoksessaan Luther sanoo, että Kristuksessa on tässä toistensa rinnalla suurin ilo ja suurin suru. Kristus huutaa olevansa Jumalan hylkäämä ja samalla kuitenkin sanoo Jumalaa  omaksi Jumalakseen! Luther pohtii, miten erilaista on Kristuksen huuto verrattuna meidän syntisten kapinaan Jumalaa kohtaan. Kuitenkaan "emme halua väittää, että Kristus olisi kärsinyt  sielussaan joitain muita tuskia ja vaivoja kuin ne kadotetut, kun he tuntevat kauhistuvansa tai pakenevansa Jumalaa."

Minä olen maan mato, en enää ihminen

Joskus tämä on tulkittu viittaukseksi Kristuksen jumaluuteen, mutta Lutherin mukaan se on pöhköä. Eihän tuo ole edes ihminen.

Kaikki ilkkuvat kun minut näkevät

Miksi tuo näky, josta profeetan mukaan kaikki käänsivät katseensa pois (Jes.53) voi julistaa kauneuden kontemplaatiota tässä maailmassa? "Jos Kristus on kaikkein puhtaimman ruumiinsa kosketuksella pyhittänyt kaikki vedet uudestisyntymisen kastetta varten, niin vielä paljoa varmemmin saamme uskoa, että hänen puhdas tahtonsa ja henkensä on pyhittänyt kaikki nämä kärsimysten ja ahdistusten väkevät vesiputoukset iankaikkiseen autuuteen päästäjiksi. Lyhyesti sanottuna : koko maailma on kristitylle pyhiä jäännöksiä täynnä oleva aarrekammio."

Ps. 43:5 (5. paastonajan sunn. psalmi)

Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.

Masentunut on hepr."alaspainunut, vajonnut", kreikaksi perilypos, sama sana jota Mk 6;26 käyttää Herodeksen mielipahasta Johannes Kastajan pään menosta. Levoton on hepr "meluisa", lat. conturbas.  Odota eli toivo (kr. elpison) saan kiittää "kasvojeni apua", Jumalaani.

Tämä jae toistuu kolmesti psalmissa 42-43, joka on oikeasti yhtä ja samaa psalmia. Siinä on toivon teologia. Psykologinen tosiasia on sielun autius, voimattomuus, alastaipuminen, joka ei tee siitä kuitenkaan hiljaista, vaan meluisan ja levottoman. Olosuhteita, ulkoisia tosiasioita, ei muuksi selitetä. Kahdesti toistuvat myös sanat: "miksi olet unohtanut minut, miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa" (42:10, 43:2). Ei mitään hurskasta tyynnyttelyä. Koko pettymykseni saan Jumalalle vuodattaa, koko pienen sydämensä pimeyden. Toivo on kipinä, joka muistuttaa, että kerran vielä saan ylistää Jumalaa. Nyt en siihen pysty eikä minun tarvitse itseäni siihen pakottaa, mutta muistan ja muistutan itseäni, että vielä kerran..."Minä tahodon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni. Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen, Jumala, minun Jumalani!"

 

Johannes Brenz kirjoittaa toivosta Roomalaiskirjeen selityksessään 1538: "Huomaat että 'koetuksesta selviäminen antaa toivoa' (Rm. 5:4).  Mitä se toivo sitten on? Tavallisesti toivoa pidetään joutavanpäiväisenä asiana: 'Hoffen und harren macht viel Narren.' Mutta kristinuskossa toivo ei ole joutava vaan mitä varmin asia. Apostoli sanoo: 'toivo ei saata häpeään', sillä se ei perustu ihmisen ajatuksiin tai lupauksiin, vaan Jumalan lupauksiin. Ja ne lupaukset ovat varmempia kuin taivas ja maa. Siksi ei ole mahdollista, että toivo joutuisi häpeämään."

Maria Koraanissa (Marian ilmestyspäivä)

Johannes Damaskolainen, merkittävin kristitty teologi joka on saanut muslimeilta palkkaa, kehotti kristittyjä kysymään muslimeilta, mitä Koraani sanoo Mariasta, Jeesuksen äidistä.
Se onkin tutkimisen väärti. Kristitylle saattaa tulla yllätyksenä, että Koraani puhuu Mariasta enemmän kuin Uusi testamentti. Osittain asian selittää se, että Koraani viittaa yleensä Jeesukseen nimellä "Jeesus, Marian poika." Koraanin Maria-kertomukset välittävät epäilemättä kristillistä perimätietoa.
Koraani tuntee Marian vanhemmat nimellä Imran ja hänen vaimonsa. Imranin perheen suura (3. suura) kertoo Marian syntymästä. Imranin vaimo sanoi: "Herrani, minä vihin sinulle sen, mikä kohdussani kasvaa. Ota se vastaan minulta. Sinä olet Kuuleva, Tietävä." (Koraani 3:35). Tytölle annettiin nimeksi Maria ja hänen äitinsä anoi hänelle Jumalalta turvaa Saatanaa vastaan. Tyttö kasvoi temppelissä ja hänen kasvatuksestaan huolehti Sakarias. "Aina kun Sakarias tuli tytön luokse temppeliin, hän näki tytön saaneen ruokaa. Hän kysyi: 'Maria, mistä sinä saat tämän?' Maria vastasi: 'Se tulee Jumalalta. Jumala ruokkii tiliä pitämättä, ketä tahtoo.'" (3:37-38)
Enkelit kertovat Marialle, että Jumala on valinnut ja puhdistanut hänet kaikkien naisten joukosta. Huomaa, mitä arvonimiä Koraani antaa Jeesukselle: "Maria, Jumala lähettää sinulle ilosanoman Sanastaan, jonka nimi on Messias, Jeesus, Marian poika. Hän on kunnioitettu tässä ja tuonpuoleisessa elämässä ja hän pääsee Jumalan lähelle." (3:45) Maria tietysti ihmettelee - kuten Luukkaan evankeliumissakin - miten tämä on mahdollista, ja saa vastauksen: "Herrasi luo, mitä tahtoo. Kun Hän päättää asian, Hän sanoo sille: ' Ole!' ja se on." (3:47) Jeesuksesta sanotaan myös: "Messias, Jeesus, Marian poika, oli Jumalan lähettiläs ja Hänen Sanansa, jonka hän antoi Marialle, ja Henki hänen luotansa." (4:171) Jeesus on siis Koraanin mukaan Messias, Jumalan Sana ja Henki. Vain "Jumalan Poika" puuttuu. Sinänsä mielenkiintoista on se, että neitseestäsyntymisoppia pidetään kristillisessä teologiassa usein Jeesuksen jumaluuden todistuksena. Muslimit uskovat Jeesuksen syntyneen neitseestä, mutta eivät silti pidä häntä Jumalan Poikana!
Suurassa n:o 19, joka on Marialle omistettu, Maria vetäytyi synnyttämään kaukaiseen paikkaan. Synnytyspoltot saivat hänet toivomaan kuolemaa, mutta hänen oloaan helpotettiin, kun hänen jalkojensa juuresta puhkesi virta ja kasvoi taatelipuu, josta hän sai virvoitusta. Kun hän palasi kansansa luo lapsi sylissään, hänen sukulaisensa moittivat häntä. Silloin Jeesus-lapsi puhkesi ihmeellisesti puhumaan:
"Minä olen Jumalan palvelija...Hän on määrännyt minut rukoilemaan ja antamaan almuja niin kauan kuin elän ja olemaan kuuliainen äitiäni kohtaan." (19:30-32)