Juudas, lohduttajani (Hiljainen viikko)

 Daniel Nylund kirjoittaa: Eräänä mieleni synkimpänä talvena luin kaiken löytämäni Juudaksesta, koska niin syvästi samaistuin häneen evankelistojen ja koko kristikunnan syntipukkina. Minusta alkoi näyttää siltä, että evankelistat ja kirkkoisät tekivät hänestä progressiivisesti muita pahemman ja se sopi liiankin hyvin omaan kohtalooni.
Juudaksesta tuli kuuluisin kaikista apostoleista. Muiden opetuslasten vallanhimo, tyhmyys, pelkuruus ja petollisuus oli liian tavallista ja arkista ollakseen kovin kiinnostavaa. Juudas oli paljon dramaattisemmalla ja kohtalokkaammalla tavalla paha. Hänen oletettua pahuuttaan kuvattiin lopuksi niin poikkeuksellisena, ettei sitä tarvinnut kenenkään kokea omakseen.
Varsinkaan Johannes ei ohita ainuttakaan tilaisuutta alleviivata Juudaksen paheita ja saatanallisuutta. Se on minusta niin läpinäkyvää ja kömpelöä, että hän alkaa itse muistuttaa varoittavaa esimerkkiä pyhitetystä väkivallasta – ainakin verbaalisella tasolla.
Kristikunnan haluttomuus katsoa itseään Jeesuksen petturina tuotti Juudakseen projisoidun pahuuden, jonka avulla lietsottiin antisemitistisiä asenteita ja juutalaisten vainoa tähän päivään asti.
Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja myöhemmin Amerikoissa alettiin pääsiäisen tienoilla viettää Juudaksen lynkkausjuhlia. Niissä poltettiin, räjäytettiin tai hakattiin kappaleiksi Juudas-nukkeja. Tehoääniä tuotettiin erilaisilla kalistimilla. Ne kuvasivat Juudaksen katkeavia luita. Euroopassa juhlat muuttuivat usein juutalaisten lynkkausorgioiksi.
Häntä tuijottamalla kristikunnan ei tarvinnut nähdä omaa osallisuuttaan siihen perussyntiin, jonka tähden Jeesus naulittiin ristille. Juudashan oli täysin itse ansainnut kohtalonsa.
Suurella uskonpuhdistajallakaan ei ollut minkäänlaista halua käyttää Juudasta itsetuntemuksellisena peilinä:
"Siis tulee meidän olla tyytyväiset ja kiittää Jumalaa siitä, etteivät kaikki ole Juudaan henkiheimolaisia”
Hänen hengenheimolaisiaan kyllä löytyi juutalaisten, turkkilaisten ja paavilaisten joukoissa. Mitä kauempaa, sitä parempi Lutherille.
Vaikka Jeesus oli mainostanut itseään porttina, josta saa vapaasti tulla sisään ja mennä ulos, seurakunnilla on aina ollut vaikeaa hyväksyä, että joku vain kävelee ulos porukasta ilman selityksiä, eikä koskaan tule takaisin. Juuri niin Juudas teki. Sellaisen ihmisen motiivit oli välttämättä esiteltävä kielteisessä valossa. Juuri tuollaisena uloskävelijänä ja ulosheitettynä, minä sinä talvena itseni koin. Siksi Juudaksesta tuli minun lohduttajani.
Evankeliumit voivat lukijoilleen olla, mitä kukon laulu oli Pietarille. Jokainen voi herätä löytämään itsestään sen, joka tietyssä tilanteessa pettää ja uhraa yhden pelastaakseen monet. Samanaikaisesti melkein kaikki ympärillä vaativat sitä samaa. Siksi Markus ja Matteus vielä kuvaavat Juudasta vain yhtenä petturina monista – itse asiassa yhtenä kaikista.
Søren Kierkegaard sanoi päiväkirjamerkinnöissään, ettei nykyajan Juudaksen inkarnaatiolle riitä kolmekymmentä hopearahaa. Moderni Juudas ryhtyy teologian professoriksi ja varmistaa näin elinikäisen toimeentulonsa.
Loppujen lopuksi minun on kaikkein helpointa samaistua niihin, jotka Lutherin kanssa kieltävät kaiken hengenheimolaisuuden Juudaksen kanssa. Minä löydän melkein aina hyvät perusteet tekemiselleni ja tekemättömyydelleni. Niin Juudaskin luultavasti teki – kunnes heräsi, katui ja tappoi itsensä.
Ehkä suurin vapaus löytyykin Fedor Dostojevskin Isä Zossima hahmon oivalluksesta. Turha meidän on vertailla itseämme edullisesti kehenkään:
”Sillä tietäkää ystävät, että joka ainoa meistä on epäilemättä syyllinen kaikkien ja kaiken puolesta maan päällä… silloin vasta meidän yhteen liittymisemme päämäärä on saavutettu.”
Kun kaikki myöntävät edes itselleen osuutensa kollektiiviseen syyllisyyteen jokaisesta uhrista maan päällä, kenenkään ei enää tarvitse etsiä lisää Juudaksia muista.
Globalisoikaamme markkinoiden lisäksi myös syyllisyys, anteeksianto ja vastuu. Silloin tarvitsemme toisiltamme vain anteeksiantoa ja apua, kantaaksemme yhteistä vastuuta kaikesta ja kaikista, koko maailmassa.
Kenenkään ei tarvitse tuijottaa itseään sokeaksi yhteen Juudakseen, eikä hävetä itseään kuoliaaksi pienen maailmansa ainoana Juudaksena.
Olemme kaikki riippuvaisia toistemme anteeksiannosta. Sitä opettaa hän, joka antoi Juudaksellekin anteeksi. Jokaisena pääsiäisenä mietin, kuka on tänä vuonna elämäni Juudas, jolle Jeesus haastaa minua antamaan anteeksi. 😬
P.S. Edelleen unelmoin, että joku seurakunta rohkenisi järjestää piinaviikolla Juudasmessun.