Juudas, lohduttajani (Hiljainen viikko)

 Daniel Nylund kirjoittaa: Eräänä mieleni synkimpänä talvena luin kaiken löytämäni Juudaksesta, koska niin syvästi samaistuin häneen evankelistojen ja koko kristikunnan syntipukkina. Minusta alkoi näyttää siltä, että evankelistat ja kirkkoisät tekivät hänestä progressiivisesti muita pahemman ja se sopi liiankin hyvin omaan kohtalooni.
Juudaksesta tuli kuuluisin kaikista apostoleista. Muiden opetuslasten vallanhimo, tyhmyys, pelkuruus ja petollisuus oli liian tavallista ja arkista ollakseen kovin kiinnostavaa. Juudas oli paljon dramaattisemmalla ja kohtalokkaammalla tavalla paha. Hänen oletettua pahuuttaan kuvattiin lopuksi niin poikkeuksellisena, ettei sitä tarvinnut kenenkään kokea omakseen.
Varsinkaan Johannes ei ohita ainuttakaan tilaisuutta alleviivata Juudaksen paheita ja saatanallisuutta. Se on minusta niin läpinäkyvää ja kömpelöä, että hän alkaa itse muistuttaa varoittavaa esimerkkiä pyhitetystä väkivallasta – ainakin verbaalisella tasolla.
Kristikunnan haluttomuus katsoa itseään Jeesuksen petturina tuotti Juudakseen projisoidun pahuuden, jonka avulla lietsottiin antisemitistisiä asenteita ja juutalaisten vainoa tähän päivään asti.
Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja myöhemmin Amerikoissa alettiin pääsiäisen tienoilla viettää Juudaksen lynkkausjuhlia. Niissä poltettiin, räjäytettiin tai hakattiin kappaleiksi Juudas-nukkeja. Tehoääniä tuotettiin erilaisilla kalistimilla. Ne kuvasivat Juudaksen katkeavia luita. Euroopassa juhlat muuttuivat usein juutalaisten lynkkausorgioiksi.
Häntä tuijottamalla kristikunnan ei tarvinnut nähdä omaa osallisuuttaan siihen perussyntiin, jonka tähden Jeesus naulittiin ristille. Juudashan oli täysin itse ansainnut kohtalonsa.
Suurella uskonpuhdistajallakaan ei ollut minkäänlaista halua käyttää Juudasta itsetuntemuksellisena peilinä:
"Siis tulee meidän olla tyytyväiset ja kiittää Jumalaa siitä, etteivät kaikki ole Juudaan henkiheimolaisia”
Hänen hengenheimolaisiaan kyllä löytyi juutalaisten, turkkilaisten ja paavilaisten joukoissa. Mitä kauempaa, sitä parempi Lutherille.
Vaikka Jeesus oli mainostanut itseään porttina, josta saa vapaasti tulla sisään ja mennä ulos, seurakunnilla on aina ollut vaikeaa hyväksyä, että joku vain kävelee ulos porukasta ilman selityksiä, eikä koskaan tule takaisin. Juuri niin Juudas teki. Sellaisen ihmisen motiivit oli välttämättä esiteltävä kielteisessä valossa. Juuri tuollaisena uloskävelijänä ja ulosheitettynä, minä sinä talvena itseni koin. Siksi Juudaksesta tuli minun lohduttajani.
Evankeliumit voivat lukijoilleen olla, mitä kukon laulu oli Pietarille. Jokainen voi herätä löytämään itsestään sen, joka tietyssä tilanteessa pettää ja uhraa yhden pelastaakseen monet. Samanaikaisesti melkein kaikki ympärillä vaativat sitä samaa. Siksi Markus ja Matteus vielä kuvaavat Juudasta vain yhtenä petturina monista – itse asiassa yhtenä kaikista.
Søren Kierkegaard sanoi päiväkirjamerkinnöissään, ettei nykyajan Juudaksen inkarnaatiolle riitä kolmekymmentä hopearahaa. Moderni Juudas ryhtyy teologian professoriksi ja varmistaa näin elinikäisen toimeentulonsa.
Loppujen lopuksi minun on kaikkein helpointa samaistua niihin, jotka Lutherin kanssa kieltävät kaiken hengenheimolaisuuden Juudaksen kanssa. Minä löydän melkein aina hyvät perusteet tekemiselleni ja tekemättömyydelleni. Niin Juudaskin luultavasti teki – kunnes heräsi, katui ja tappoi itsensä.
Ehkä suurin vapaus löytyykin Fedor Dostojevskin Isä Zossima hahmon oivalluksesta. Turha meidän on vertailla itseämme edullisesti kehenkään:
”Sillä tietäkää ystävät, että joka ainoa meistä on epäilemättä syyllinen kaikkien ja kaiken puolesta maan päällä… silloin vasta meidän yhteen liittymisemme päämäärä on saavutettu.”
Kun kaikki myöntävät edes itselleen osuutensa kollektiiviseen syyllisyyteen jokaisesta uhrista maan päällä, kenenkään ei enää tarvitse etsiä lisää Juudaksia muista.
Globalisoikaamme markkinoiden lisäksi myös syyllisyys, anteeksianto ja vastuu. Silloin tarvitsemme toisiltamme vain anteeksiantoa ja apua, kantaaksemme yhteistä vastuuta kaikesta ja kaikista, koko maailmassa.
Kenenkään ei tarvitse tuijottaa itseään sokeaksi yhteen Juudakseen, eikä hävetä itseään kuoliaaksi pienen maailmansa ainoana Juudaksena.
Olemme kaikki riippuvaisia toistemme anteeksiannosta. Sitä opettaa hän, joka antoi Juudaksellekin anteeksi. Jokaisena pääsiäisenä mietin, kuka on tänä vuonna elämäni Juudas, jolle Jeesus haastaa minua antamaan anteeksi. 😬
P.S. Edelleen unelmoin, että joku seurakunta rohkenisi järjestää piinaviikolla Juudasmessun.

Ps. 22 (pitkäperj.psalmi)

Eeli, eeli, lama sabaktani [Matt.24:47]

Operationes in Psalmos - teoksessaan Luther sanoo, että Kristuksessa on tässä toistensa rinnalla suurin ilo ja suurin suru. Kristus huutaa olevansa Jumalan hylkäämä ja samalla kuitenkin sanoo Jumalaa  omaksi Jumalakseen! Luther pohtii, miten erilaista on Kristuksen huuto verrattuna meidän syntisten kapinaan Jumalaa kohtaan. Kuitenkaan "emme halua väittää, että Kristus olisi kärsinyt  sielussaan joitain muita tuskia ja vaivoja kuin ne kadotetut, kun he tuntevat kauhistuvansa tai pakenevansa Jumalaa."

Minä olen maan mato, en enää ihminen

Joskus tämä on tulkittu viittaukseksi Kristuksen jumaluuteen, mutta Lutherin mukaan se on pöhköä. Eihän tuo ole edes ihminen.

Kaikki ilkkuvat kun minut näkevät

Miksi tuo näky, josta profeetan mukaan kaikki käänsivät katseensa pois (Jes.53) voi julistaa kauneuden kontemplaatiota tässä maailmassa? "Jos Kristus on kaikkein puhtaimman ruumiinsa kosketuksella pyhittänyt kaikki vedet uudestisyntymisen kastetta varten, niin vielä paljoa varmemmin saamme uskoa, että hänen puhdas tahtonsa ja henkensä on pyhittänyt kaikki nämä kärsimysten ja ahdistusten väkevät vesiputoukset iankaikkiseen autuuteen päästäjiksi. Lyhyesti sanottuna : koko maailma on kristitylle pyhiä jäännöksiä täynnä oleva aarrekammio."

Ps. 43:5 (5. paastonajan sunn. psalmi)

Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.

Masentunut on hepr."alaspainunut, vajonnut", kreikaksi perilypos, sama sana jota Mk 6;26 käyttää Herodeksen mielipahasta Johannes Kastajan pään menosta. Levoton on hepr "meluisa", lat. conturbas.  Odota eli toivo (kr. elpison) saan kiittää "kasvojeni apua", Jumalaani.

Tämä jae toistuu kolmesti psalmissa 42-43, joka on oikeasti yhtä ja samaa psalmia. Siinä on toivon teologia. Psykologinen tosiasia on sielun autius, voimattomuus, alastaipuminen, joka ei tee siitä kuitenkaan hiljaista, vaan meluisan ja levottoman. Olosuhteita, ulkoisia tosiasioita, ei muuksi selitetä. Kahdesti toistuvat myös sanat: "miksi olet unohtanut minut, miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa" (42:10, 43:2). Ei mitään hurskasta tyynnyttelyä. Koko pettymykseni saan Jumalalle vuodattaa, koko pienen sydämensä pimeyden. Toivo on kipinä, joka muistuttaa, että kerran vielä saan ylistää Jumalaa. Nyt en siihen pysty eikä minun tarvitse itseäni siihen pakottaa, mutta muistan ja muistutan itseäni, että vielä kerran..."Minä tahodon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni. Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen, Jumala, minun Jumalani!"

 

Johannes Brenz kirjoittaa toivosta Roomalaiskirjeen selityksessään 1538: "Huomaat että 'koetuksesta selviäminen antaa toivoa' (Rm. 5:4).  Mitä se toivo sitten on? Tavallisesti toivoa pidetään joutavanpäiväisenä asiana: 'Hoffen und harren macht viel Narren.' Mutta kristinuskossa toivo ei ole joutava vaan mitä varmin asia. Apostoli sanoo: 'toivo ei saata häpeään', sillä se ei perustu ihmisen ajatuksiin tai lupauksiin, vaan Jumalan lupauksiin. Ja ne lupaukset ovat varmempia kuin taivas ja maa. Siksi ei ole mahdollista, että toivo joutuisi häpeämään."

Maria Koraanissa (Marian ilmestyspäivä)

Johannes Damaskolainen, merkittävin kristitty teologi joka on saanut muslimeilta palkkaa, kehotti kristittyjä kysymään muslimeilta, mitä Koraani sanoo Mariasta, Jeesuksen äidistä.
Se onkin tutkimisen väärti. Kristitylle saattaa tulla yllätyksenä, että Koraani puhuu Mariasta enemmän kuin Uusi testamentti. Osittain asian selittää se, että Koraani viittaa yleensä Jeesukseen nimellä "Jeesus, Marian poika." Koraanin Maria-kertomukset välittävät epäilemättä kristillistä perimätietoa.
Koraani tuntee Marian vanhemmat nimellä Imran ja hänen vaimonsa. Imranin perheen suura (3. suura) kertoo Marian syntymästä. Imranin vaimo sanoi: "Herrani, minä vihin sinulle sen, mikä kohdussani kasvaa. Ota se vastaan minulta. Sinä olet Kuuleva, Tietävä." (Koraani 3:35). Tytölle annettiin nimeksi Maria ja hänen äitinsä anoi hänelle Jumalalta turvaa Saatanaa vastaan. Tyttö kasvoi temppelissä ja hänen kasvatuksestaan huolehti Sakarias. "Aina kun Sakarias tuli tytön luokse temppeliin, hän näki tytön saaneen ruokaa. Hän kysyi: 'Maria, mistä sinä saat tämän?' Maria vastasi: 'Se tulee Jumalalta. Jumala ruokkii tiliä pitämättä, ketä tahtoo.'" (3:37-38)
Enkelit kertovat Marialle, että Jumala on valinnut ja puhdistanut hänet kaikkien naisten joukosta. Huomaa, mitä arvonimiä Koraani antaa Jeesukselle: "Maria, Jumala lähettää sinulle ilosanoman Sanastaan, jonka nimi on Messias, Jeesus, Marian poika. Hän on kunnioitettu tässä ja tuonpuoleisessa elämässä ja hän pääsee Jumalan lähelle." (3:45) Maria tietysti ihmettelee - kuten Luukkaan evankeliumissakin - miten tämä on mahdollista, ja saa vastauksen: "Herrasi luo, mitä tahtoo. Kun Hän päättää asian, Hän sanoo sille: ' Ole!' ja se on." (3:47) Jeesuksesta sanotaan myös: "Messias, Jeesus, Marian poika, oli Jumalan lähettiläs ja Hänen Sanansa, jonka hän antoi Marialle, ja Henki hänen luotansa." (4:171) Jeesus on siis Koraanin mukaan Messias, Jumalan Sana ja Henki. Vain "Jumalan Poika" puuttuu. Sinänsä mielenkiintoista on se, että neitseestäsyntymisoppia pidetään kristillisessä teologiassa usein Jeesuksen jumaluuden todistuksena. Muslimit uskovat Jeesuksen syntyneen neitseestä, mutta eivät silti pidä häntä Jumalan Poikana!
Suurassa n:o 19, joka on Marialle omistettu, Maria vetäytyi synnyttämään kaukaiseen paikkaan. Synnytyspoltot saivat hänet toivomaan kuolemaa, mutta hänen oloaan helpotettiin, kun hänen jalkojensa juuresta puhkesi virta ja kasvoi taatelipuu, josta hän sai virvoitusta. Kun hän palasi kansansa luo lapsi sylissään, hänen sukulaisensa moittivat häntä. Silloin Jeesus-lapsi puhkesi ihmeellisesti puhumaan:
"Minä olen Jumalan palvelija...Hän on määrännyt minut rukoilemaan ja antamaan almuja niin kauan kuin elän ja olemaan kuuliainen äitiäni kohtaan." (19:30-32)

Joh.6:48-58 (4.paastonajan sunn.3.vsk ev)

Tämä raamatunkohta puhutti reformaatiossa nimen omaan Kristuksen inhimillisen ja jumalallisen luonnon suhteen näkökulmasta.
"Raamattu ei puhu yleisesti inhimillisesti luonnosta, kun se sanoo: "Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikista synneistä" (1.Joh.1:7). Johannes ei tarkoita ainoastaan kertakaikkista ristillä hankittua ansiota vaan puhuu tässä siitä, että meitä ei vanhurskauttamisessa puhdista pelkkä Kristuksen jumalallinen luonto vaan myös hänen verensä. Veri puhdistaa meidät kaikista synneistä todellisesti (per modum efficaciae). Joh 6:48-58 sanoo niin ikään elämää antavaksi ruuaksi Kristuksen lihaa. Efesoksen kirkolliskokous onkin siitä päätellyt, että Kristuksen lihalla on voima tehdä eläväksi. Meikäläisten teoksissa esitetään tästä opinkohdasta lukuisia ihania todisteita, jotka on poimittu vanhan oikeauskoisen kirkon perinteestä."(Yksimielisyyden Ohje VIII)

Mainitussa todisteiden luettelossa ääneen pääsee mm. Johannes Damaskolainen:"Ei omasta voimastaan vaan lihaan yhtyneen Sanan voimasta Herran liha saa aikaan jumalallisia tekoja, jolloin Sana tuo lihan välityksellä ilmi Sanalle ominaisen tavan vaikuttaa. Eihän hehkuva rautakaan polta siksi, että rauta luonnostaan polttaisi, vaan rauta on saanut tämän kyvyn yhdistymällä tuleen. Niinpä Herran ruumiskin on itsessään kuolevainen, mutta sillä on voima tehdä eläväksi, koska se on yhtynyt Sanan kanssa yhdeksi persoonaksi."

Kyrillos Jerusalemilainen kirjoittaa:"Kristuksen vaatteet jaettiin neljään osaan, vain ihokas jäi jakamatta. Sanoisin, että tämä sisältää viittauksen erääseen salaisuuteen. Kun näet maanpiirin neljä osaa ovat päässeet osallisiksi pelastuksesta, ne ovat keskenään jakaneet Sanan vaatteen, hänen lihansa, joka kuitenkin on samalla jäänyt jakamattomaksi. Samalla kun Ainosyntyinen antaa itse kullekin osuuden itsestään ja pyhittää kaikkien meidän sielumme ja ruumiimme lihallaan, hän on meissä jokaisessa jakamattomana ja kokonaisena, koska hän on kaikkialla yksi eikä millään tavoin jakautunut."