Mark. 13:33-37 (Valv. 2.vsk ev)

Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee.
Valvomisesta puhuvat kaikki evankelistat. Vain Markus puhuu palvelijoiden työnjaosta. Minä en tiedä, miksi minua lohduttaa ajatus siitä, että jokaisella kristityllä on oma tehtävänsä. Ovenvartijana on kukin vuorollaan. Asialla on merkitystä. Jos valvominen on vain individualistinen suoritus, se tarkoittaa: voi minua jos en jaksa valvoa. Epäilemättä tätäkin on syytä toisinaan korostaa. Omaa terveyttäni ja raittiuttani ei voi kukaan muu valvoa. Mutta kuuluminen Jumalan perheväkeen tarkoittaa sitä, että aina on joku, joka on hereillä. Minä saatan torkahtaa ja eksyä harhaan. Se ei ole kohtalokasta, kunhan pidän silmäni ja korvani auki ja olen valmis oppimaan myös toisilta. Aina on joku joka valvoo.
Hän tulee äkkiarvaamatta.
Erilaisen apokalyptisen kirjallisuuden tarkoitus on opettaa kristittyjä lukemaan ajan merkkejä. Raamatun profetiat toteutuvat - Jeesus tulee pian! Vaikka Ilmestyskirjan lukeminen herättää luonnollisesti inhimillistä uteliaisuutta tässä suhteessa, merkkien tarkkailussa kannattaa olla Uuden testamentin valossa suurpiirteinen. "Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista" (Matt. 25:44) Tämä ei tarkoita että maailma ei aavista, Jeesus sanoi sen opetuslapsilleen. Ylösnoussut Jeesus sanoi: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut." (Apt. 1:7)

Jer. 29:4–7 (24. su helluntaista, 2.vsk 1.lk)

Herra Sebaot, Israelin Jumala, sanoo kaikille pakkosiirtolaisille, jotka hän on siirtänyt Jerusalemista Babyloniaan: Rakentakaa taloja ja asettukaa niihin asumaan! Istuttakaa puutarhoja ja nauttikaa niiden hedelmistä! Ottakaa itsellenne vaimot, syntyköön teille poikia ja tyttäriä! Ottakaa pojillennekin vaimot ja naittakaa tyttärenne, että he saisivat poikia ja tyttäriä. Lisääntykää, älkää vähentykö! Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.

Jos on olemassa vastakohta salaliittoteorioille, se on tämä. Salaliittoteoreetikko näkee pahoja juonia ympärillään: koronapandemia on maailmaa hallitsevan eliitin suunnitelma tappaa väestöä rokotusten avulla, ilmastonmuutos on huijausta ja lapsille syötetään gender-ideologiaa.

Jeremia sen sijaan kirjoittaa ihmisille, joilla olisi kaikki syy nähdä elämänsä synkkänä. Heidän pyhä kaupunkinsa on tuhottu, vääräuskoiset ovat vallanneet sen. Heidät on viety pakkosiirtolaisuuteen pakanamaille. Voivatko he edes harjoittaa uskontoaan siellä? Psalminkirjoittajakin sanoo: "Kuinka voisimme laulaa Herran lauluja vieraalla maalla?"(Ps. 137:4) Näytti siltä, että ainoa keino selvitä israelilaisena on ghettoutua, kieltäytyä kotiutumasta Babyloniaan. Onhan Babylon halki koko Raamatun nimi sille jumalattomalle maailmalle, josta Herran astioiden kantajia kehotetaan kiirehtimään pois (Jes.52:11, Ilm.18:4). Uskovilla ei ole siihen mitään osaa, eihän?

Jeremian viesti on tätä taustaa vasten ihan käsittämätön. Se on todellakin päinvastainen suhtautuminen ympäröivään todellisuuteen kuin salaliittoteorioiden hellimä. Nähkää ympärillänne mahdollisuuksia, tehkää vieras ja vihamielinen maa kodiksenne. Tehkää hyvää, vaikka teille on tehty pahaa. Rukoilkaa sen kaupungin - Babylonin(!) - puolesta, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.

Meidän on nähtävä kauneutta sielläkin, missä se kätkeytyy silmiltämme. Meidän on hyväntuulisuudessamme oltava todistajia toisesta maailmasta. Kristitylle jokainen paikka ja jokainen aika on oikea aika ja paikka palvella Jumalaa.

Luuk. 12:4-7 (24. su helluntaista, 2.vsk. ev)

 Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä.

 Eläinten oikeudet ovat tulleet julkiseen keskusteluun oikeastaan vasta 1990-luvulla. Pikkuhiljaa keskustelu on saapunut myös kirkkoon, jossa vuonna 2023 on viimein julkaistu artikkelikokoelma eläinteologiasta. Vuonna 2022 Montrealissa etiikan ja yhteiskuntafilosofian tutkijat julkaisivat julistuksen eläinten hyväksikäyttöä vastaan. Siinä sanottiin:

"Sikäli kuin eläinten hyväksikäyttöön kuuluu tarpeetonta väkivaltaa ja vahingoittamista, julistamme sen epäoikeudenmukaiseksi ja moraalisesti tuomittavaksi...Eläimet ovat tietoisia subjekteja, joilla on omat näkökulmansa ympäröivään maailmaan. Tämän seuraukasena niillä on myös intressejä, ja meidän käytöksemme vaikuttaa niiden hyvinvointiin ja voi olla niille hyödyksi tai vahingoksi...

Kaikki tämä vahingoittaminen voitaisiin välttää. Kenenkään ei selvästi tarvitse pukeutua nahkaan, käydä härkätaisteluissa tai rodeoissa tai esitellä lapsille eläintarhoihin suljettuja leijonia. Useimmat ihmiset voivat jo nyt elää ja pysyä terveinä ilman eläinperäistä ruokaa, ja tulevaisuudessa vegaanisen talouden kasvu helpottaa asioita entisestään...

Ihmisten ja muiden eläinten välillä on eroja, aivan kuten lajin sisällä on eroja yksilöiden kesken. Subjektin kyky säveltää sinfonioita, tehdä edistyneitä matemaattisia laskelmia tai ajatella itsensä kaukaiseen tulevaisuuteen eivät ihailtavuudestaan huolimatta vaikuta siihen, minkä verran hänen intressejään mielihyvän tuntemiseen ja kärsimyksen välttämiseen on syytä huomioida.

Koska eläinten hyväksikäyttö vahingoittaa eläimiä tarpeettomasti, se on perustavanlaatuisesti epäoikeudenmukaista. Siksi on tähdättävä teurastamoiden sulkemiseen, kalastuksen kieltämiseen ja kasvikunnan tuotteisiin perustuvan ruokajärjestelmän kehittämiseen." (Niin&Näin 1/2023)

Jos asiaan kaipaa "hengellisempää" näkökulmaa, sen tarjoaa kirjailija Eeva Kilpi:

"Jospa eläimet rukoilevat? Jospa niiden aivotoiminta mahdollistaa rukoilemisen, niin kuin meidän aivotoimintamme synnyttää Jumala-käsitteen. Hätää ja tuskaa ja pelkoa rukousten puhkeamiseksi niiden elämässä on yllin kyllin. Kärsimyshän rukouksen synnyttää."

"Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra." (Ps. 36:7)

1. Kor. 8:6 (Luomakunnan sunn. 2. lk)

 

Meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.

 

Vuonna 2015 paavi Franciscus I julkaisi ensyklikan Laudato Si', jonka nimi on peräisin Franciscus Assisilaisen "Luotujen ylistyksestä." Paavi luonnostelee siinä ekologista teologiaa, joka sulkee piiriinsä koko ihmiskunnan ja luomakunnan, ja on avoin myös toisten uskontojen suuntaan.

 

Laudato Si' pyrkii näkemään ihmisen osana luomakunnan verkostoa, "universaalia perhettä", ja siten korjaamaan teologian perinteistä ihmiskeskeisyyttä. Ihminen on pyhiinvaelluksella muun universumin kanssa kohti Jumalan täyteyttä, ja kaiken keskinäisestä yhteen verkottumisesta seuraa "globaali solidaarisuus", jonka perusta on pyhän Kolminaisuuden mysteerissä.

 

Erityisen huomionarvoista on se, miten paavi näkee Jumalan mystisen läsnäolon kaikessa luodussa: Jumala jatkaa luomistyötään ollen "intiimisti läsnä kaikessa olevaisessa, ilman että hän loukkaisi luotujensa autonomiaa". Jumalan Hengen täyttämä universumi kuvastuu näin mahdollisuuksien maailmana, jossa voi aina syntyä jotain uutta. Miten erilainen kuva Jumalasta Luojana, kun vertaa perinteisen teologian malliin, jossa Jumala on pysyvyyden takuumies (ja nimenomaan mies)! Vaikka luonto ei ole itsessään jumalallinen, luonto on Jumalan ilmoituksen ja läsnäolon paikka. Siksi jokaisella olevaisella on meille välitettävänä viesti Jumalalta.

 

Tämän seurauksena materia ja empiirinen todellisuus eivät ole asioita, joita kristityn pitäisi paeta. Inkarnaatio merkitsee sitä, että Kristus on ottanut itseensä myös aineellisen maailman. Ylösnousseena hän läpäisee koko todellisuuden, niin että kedon kukat ja taivaan linnut ovat nyt täynnä hänen "säteilevää läsnäoloaan." Usko ei tarkastele maailmaa ulkoapäin, vaan sisältäpäin - tietoisena "Jumalasta kaikissa asioissa" ja siten myös niistä siteistä, jotka yhdistävät ihmisen muuhun Jumalan luomakuntaan.

 

Erityisellä tavalla tämä näkyy kirkon sakramentaalisessa elämässä, jossa "vesi, öljy, tuli ja värit otetaan mukaan kaikessa symbolisessa voimassaan ja liitetään ylistyksen aktiimme." Tämän ajatuksen taustalla vaikuttavia ajattelijoita ovat Pierre Teilhard de Chardin ja Leonardo Boff. Paavin mukaan universumi "avautuu Jumalassa, joka täyttää sen kauttaaltaan." Siksi puun lehdessä, vuoristopolussa, kastepisarasssa ja köyhän kasvoisssa voi nähdä mystisen merkityksen. Merkille pantavaa on, että tässä kohdassa paavi viittaa suufimystikko Ali Al-Khawasiin. Ensi kerran tämän tason paavillisessa asiakirjassa lainataan toisen uskonnon edustajan ajatuksia.

 

Eukaristia "yhdistää taivaan ja maan läpäisten koko luomakunnan kosmisen rakkauden aktina". Varsin eroottinen kuva ehtoollisesta minun mielestäni. Sen perustana on inkarnaatio, jossa Jumala on valinnut lähestyä meitä materian kautta. Kirkon liturgiasta seuraa näin motivaatio ja tehtävä toimia ympäristön suojelemiseksi. Laudato Si' edustaa sellaista spiritualiteettia, joka ei pakene maailmaa, vaan sitoutuu siihen - juuri siksi, että Jumala on siihen sitoutunut.

 

[lähde: Jyri Komulainen: "Jumala kaikesssa, kaikki Jumalassa". Uuden ekologisen spiritualiteetin jäljillä. -Veli-Matti Salminen & Niko Huttunen (toim):Spiritualiteetti 2020-luvun Suomesssa. Suomen ev.lut. kirkon tutkimusjulkaisuja 137. Vaasa 2022] 

 

 

Jes. 60: 18–21 (Pyhäinpäivä, 2. vsk. 1.lk)

 

Aurinko ei enää ole sinun päiviesi valona
eikä kuu kirkasta sinun teitäsi,
vaan Herra on sinun ikuinen valosi
ja sinun Jumalasi on sinun kirkkautesi.
Sinun aurinkosi ei enää laske
eikä kuu katoa,
sillä Herra on sinun ainaisena valonasi.
Sinun murhepäiviesi luku on täyttynyt.
   

Kun läheinen ihminen kuolee, tuntuu kuin aurinko olisi laskenut eikä enää koskaan nouse. Tunne on niin musertava ja totaalinen, että hyvää tarkoittavat lohdutuksen sanat "kyllä sinä selviät" ja "elämä jatkuu" eivät auta vähääkään. Mikään ei tuo häntä takaisin.

Tämä Raamatun teksti ottaa todesta sen, että elämästä on kadonnut kaikki tuntemamme valo. Mutta se puhuu toisesta valosta, joka ei katoa, ja auringosta, joka ei laske. Se on Jumala itse, jonka käsiin annamme rakkaamme. Vai annammeko? Entä jos en usko Jumalaan? Entä jos hän, jota suren, ei uskonut Jumalaan?

Valo, josta tässä puhutaan, ei ole riippuvaista siitä, mitä me siitä uskomme tai ymmärrämme. Se on meissä korkeintaan kipuna ja kaipauksena. Suru on väistämätön osa ihmiselämää, ehkä jopa sen tärkein ainesosa. Siksi sanotaan, että sinun murhepäiviesi luku on täyttynyt. Jeesus Kristus on elämällään, kuolemallaan, ylösnousemisellaan ja taivaaseen astumisellaan täyttänyt koko maailman Jumalan kirkkaudella. Sen tähden voi sanoa Augustinuksen kanssa:

"Me emme ole menettäneet niitä läheisiämme, jotka jo ovat muuttaneet pois tästä elämästä, vaan me olemme lähettäneet heidät edeltäpäin siihen elämään, jossa he ovat entistäkin rakkaampia meille, koska tunnemme heidät paremmin, eikä rakkauttamme häiritse eroon joutumisen pelko" (Kirje n:o 92)