Ja nyt, Jaakob, minun palvelijani, kuule, kuule, Israel, sinä jonka olen valinnut!
Westermannin mukaan valinta on ensin, palvelijana oleminen sitten. Bahar, "valita" on perimmältään "koetella", mutta myös "mieltyä".
Näin sanoo Herra, joka sinut loi ja jo kohdussa sinut muovasi, hän, joka auttaa sinua.
Luominen (asha) ja muovaaminen (jatsa) ovat samat verbit joilla Jumala teki taivaan ja muovasi ihmisen maan tomusta. Äidin kohdusta asti muovaaminen viittaa kokonaisvaltaiseen Jumalan huolenpitoon, joka on kattanut koko menneisyytemme, ja nyt hän on se joka auttaa - futuurissa.
Älä pelkää, Jaakob, sinä Jesurun, jonka olen valinnut.
Toistetaan jakeen 1 ajatus. Kirkkoraamattu selittää: Jaakob, jonka nimi merkitsee "petollinen", saa nyt uuden nimen Jesurun, joka merkitsee "suora". Tästä kaikki eivät ole samaa mieltä, mutta Jesurun on joka tapauksessa Israelin hellittelynimi.
Minä annan vesien virrata janoavalle, purojen kuivaan maahan. Minä vuodatan henkeni lapsiisi ja siunauksen vesoillesi.
Tämä jae perustelee perikoopin valinnan helluntaita edeltävään sunnuntaihin. Lupaus kuuluu sille, joka on janoava ja kuiva. "Kuulkaa kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa!" (Jes. 55:1) On helppoa - ja varmaan historiallisesti pätevää - tulkita "siunaus" jälkeläisten määrän ja karjan pääluvun merkityksessä, mutta sen merkitys ei tyhjenny siihen. Enemmänkin kannattaa muistaa Deuterojesajan historiallinen konteksti: kansa joka oli kadottanut kotimaansa ja temppelinsä, jolta oli kaikki viety. Jumala vuodattaa henkensä siemenen päälle, joka on vielä huomaamaton ja näkymätön.
Ja he versovat kuin kaislikko, kuin pajut purojen varsilla.
Tuntemistani käännöksistä vain tämä kääntää sanan hatsir "kaisla". Minua miellyttää tämä käännös kyllä sikäli, että siinä verrataan Herran kansaa kasveihin, joilla on taipumus rehottaa omin lupineen, ei siis ankarasti ja huolella viljeltyihin hyötykasveihin. Tallaisia joutavanpäiväisiä rehuja Herra vaalii.
Niin yksi sanoo: "Minä kuulun Herralle", toinen taas kutsuu itseään Jaakobin nimellä, kolmas kirjoittaa käteensä: "Herran oma", ja ottaa kunnianimekseen Israelin nimien.
SAnallinen julistautuminen, leimautuminen ja käteen tatuoiminen ovat muinaisitämaisia alamaisuuden merkkejä - miksei myös nykyisen fanikulttuurin ilmiöitä. Tässä jakeessa kuvataan helluntain jälkeistä aikaa, jolloin Jumalan valtakunnan eksklusiivisuus häviää. Jengi painaa valtakuntaan ilman asianmukaista jäsenkirjaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti