Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään.
Tämä on kristittynä olemisen salaisuus: rikkaus köyhyydessä. Paavali houkuttelee korinttilaisia osallistumaan Jerusalemin kristittyjen avustamiseen. Hän kertoo, miten Makedonian kristityt ovat osoittaneet runsasta anteliaisuutta. Hän sanoo tätä ennen: "en sano tätä käskeäkseni vaan koetellakseni teidän rakkautenne aitoutta kertomalla toisten innosta." Sitten hän puhuu kristityn olemassaolon perusvirityksestä: toisia varten olemisesta. Samasta teemasta hän kirjoittaa Filippiläiskirjeessä: "Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti." (Fil. 2:5-8)
Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. Saattakaa nyt työnne loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan!
Paavali toimii tässä kuin taitava Yhteisvastuu-keräyspäällikkö. Hän kannustaa seurakuntia kilpailemaan lahjoittamisessa. 9. luvussa hän paljastaa, että hän on kehunut korinttilaisten auttamisintoa makedonialaisille, niin että hän sanoo: "Teidän intonne on saanut täälläkin useimmat liikkeelle" (9:2) Hyvän puolesta saa taktikoida ja olla ovela. Paavali haluaa opettaa myös pitkäjänteisyyttä ja määrätietoisuutta hyvän tekemisessä. Usein vähäisetkin vastoinkäymiset saavat meidät luopumaan hyvän tekemisestä. Jumalakaan ei jätä työtään kesken: "Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä." (Fil. 1:6) Varmasti on totta, että kaikki meidän aikaansaannoksemme jäävät lopulta kesken, mutta silti ei ole lupa luovuttaa. Meitä vaaditaan vain antamaan se, mitä meillä on, ei sellaista, mitä meillä ei ole.
Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole.
Tähän liittyvät seuraavan luvun sanat: "Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaastí kaikkea hyvää." (9:7-8) Se että pitää jotakin omanaan ja takertuu omaisuuteensa - oli se sitten aineellista tai henkistä - on merkki epäluottamuksesta Jumalan huolenpitoa kohtaan. Omastaan antaminen ei ole vain kristillinen hyve, vaan siinä on kysymys kokonaisvaltaisesta elämänasenteesta: "Onhan kirjoitettu:- Hän jakelee, hän antaa köyhille, hänen hyvyytensä kestää ikuisesti. Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua.Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta. Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan.Tämän palveluksen toimittaminen ei vain täytä pyhien tarpeita, vaan lisäksi se saa yhä useammat kiittämään Jumalaa.Kun te tällä työllänne annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille ja jaatte omastanne anteliaasti heille ja kaikille muillekin. Näin he myös rukoilevat teidän puolestanne ja ikävöivät teitä sen ylenpalttisen armon vuoksi, jota Jumala on osoittanut teille. Kiitos Jumalalle hänen sanomattoman suuresta lahjastaan!" (9:9-15)
Tietenkin tätä anteliaisuutta ja luottavaisuutta on mahdollista käyttää hyväksi. Kristilliseen hyväntahtoisuuteen voidaan vedota suorastaan rikollisella tavalla. Sen Paavali torjuu sanomalla:
Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus.
Sana oikeus ja kohtuus (isotēs) oli aikaisemmassa käännöksessä "tasaus"- Siitä on tullut esimerkiksi Lähetysseuran Tasaus-keräys. Vastavuoroisuuden periaatetta on kristikunnassa saarnattu parituhatta vuotta, mutta tiukalle se ottaa vieläkin (esimerkkinä EU:n pakolaispolitiikka).
Onhan kirjoittettu: - Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään.
Tämä viittaa Vanhan testamentin Manna-ihmeeseen. Manna oli taivaan leipää, jolla oli tällainen ihmeellinen ominaisuus. Mooses sanoi kansalle: "Ja näin on Herra siitä määrännyt: Kerätkää sitä niin paljon kuin tarvitsette: omer-mitallinen jokaiselle. Kukin kerätköön niin monelle kuin hänen teltassaan on ihmisiä." Israelilaiset tekivät niin ja keräsivät sitä, kuka enemmän, kuka vähemmän. Mutta kun he mittasivat sen omer-mitalla, ei enemmän keränneellä ollut liikaa eikä vähemmän keränneellä liian vähän, vaan jokainen oli saanut kerätyksi sen verran kuin tarvitsi. (2.Moos. 16:16-18) Toinen mannalle tyypillinen ominaisuus oli se, että siitä ei saanut jättää mitään seuraavaksi päiväksi. Jumalan lahjat eivät ole varastotavaraa. Ne on tarkoitettu käyttöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti