Johannes Brenzin joulusaarna

"MINÄ ILMOITAN TEILLE SUUREN ILON"

Württembergin reformaattori Johannes Brenz (1499-1570) oli Lutherin läheisimpiä teologisia liittolaisia, jonka joulumietteet miellyttävät erityisesti suomalaisen Luther-tutkijan mieltä.

"Minkä hedelmän tämä syntymä on tuonut ihmiskunnalle? Ensimmäiseksi, tuo syntymä tarkoittaa, että Jumala on kulkenut näkyvästi tämän maan päällä. Ennen Kristuksen syntymää Jumala ei ollut koskaan näkyvänä ihmisten keskellä. Vaikka hän toisinaan ilmaisi läsnäolonsa patriarkoille näkyvin merkein, nuo merkit eivät kuitenkaan olleet yhtä Jumalan persoonan kanssa. Nyt kun Jeesus Kristus, Jumalan todellinen ja ikuinen Poika, on syntynyt ihmiseksi Neitsyt Mariasta, siinä on tosi Jumala tullut ihmisten nähtäväksi, ja kun näet tuon lapsen seimessä makaamassa, näet todellisen, ikuisen Jumalan, meidän Herramme.
Edelleen, Jumala tuli maailmaan ja syntyi ihmiseksi, jotta ihmiset tulisivat Jumalan luo ja hänen kauttaan heistä tulisi jumalia! Sillä vaikka ihmiset ovatkin alussa luodut Jumalan kuviksi ja kaltaisiksi, he ovat synnin tähden joutuneet Paholaisen vallan alaisuuteen. Mutta sen jälkeen kun Kristus tuli tähän maailmaan ja syntyi ihmiseksi, hän antoi ihmisille voiman tulla Jumalan lapsiksi; samalla tavalla kuin hän itse on luonnoltaan Jumala, ihmiset tulisivat hänen kauttaan adoptoiduiksi jumaliksi. Kristuksen syntymä tuo siis meille sen hyödyn, että kun me nemme hänet, emme vain näe totista ja ikuista Jumalaa, vaan myös meistä, kun uskomme häneen, tulee taivaallisia Jumalia, meistä jotka ennen olimme vain maallisia ihmisiä.
Toiseksi, Kristus on tuonut syntymänsä kautta vanhurskauden maailmaan. Kristuksen syntyessä maailmaan tuli yksi ihminen, joka oli todella vanhurskas. Hän ei tullut nauttiakseen yksin vanhurskaudestaan, vaan siksi, että jokainen joka häneen uskoo, tulisi hänen tähtensä Jumalan edessä vanhurskaaksi. Viimeksi, Herra Kristus on syntymällään tuonut ikuisen elämän. Kaikki ihmiset olivat synnin tähden kuoleman alaisia ja heidän oli pakko kuolla. Mutta nyt syntyi ihminen, joka voittaa kuoleman. Tämä on Kristuksen syntymän hedelmä."
(Catechismus. Pia et utili explicatio illustratus 1556, 138-140)

Luuk. 2:13 (Jouluaatto, evankeliumi)

Jouluevankeliumin monista yksityiskohdista haluan jakaa kanssasi seuraavan jakeen ja Martti Lutherin pohdinnan siitä.

 "Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä."

Lukematon joukko! Taivaassa on enemmän enkeleitä kuin koko maailman metsissä ja puistoissa on lehtiä ja ruohonkorsia. Maan päällä ei ole tähän mennessä elänyt eikä tule ikinä elämäänkään niin paljon ihmisiä kuin taivaassa on enkeleitä. Näistä enkeleistä olisi joku voinut mennä viemään Jeesus-lapselle kultaisen kehdon, höyhenpeitteen tai lämmintä vettä. Miksi he eivät sitä tehneet? He lauloivat, että hän on Herra ja Vapahtaja. Miksi he eivät sitten menneet hänen avukseen? Se on meistä käsittämätöntä. Meidän on tyydyttävä uskomaan se, kunnes se selviää meille ylösnousemuksessa.

Sir. 42:15–25 (4. adventti, apokryfi)

Tämä on teologisen estetiikan malliteksti:

Minä tahdon muistella Herran tekoja ja kertoa siitä, mitä olen nähnyt. Herra teki luomistyönsä sanallaan, sääti ja toteutti kaiken tahtonsa mukaan.Valollaan aurinko luo katseensa kaikkeen,

Herran kirkkaus täyttää koko luomakunnan.

Tekstivalinta muistuttaa siitä, että jouluyön kirkkaus ei ollut ennenkuulumatonta, vaan silloin enkeljoukot huusivat julki sen, mitä taivaat ovat julistaneet maailman alusta asti: Koko maailma on täynnä Herran kirkkautta! Tätä todistaa se, että jouluevankeliumin "Jumalan on kunnia korkeuksissa" ei ole toivotus, vaan toteamus.

Pyhät enkelitkään eivät pysty kertomaan kaikkia ihmeellisiä tekoja, otka Herra, Kaikkivaltias, on vahvistanut, jotta kaikki olisi omalla paikallaan hänen kirkkaudessaan. Hän tutkii merten syvyydet ja ihmisten sydämet, hän näkee viekkaimpienkin aikeiden lävitse. Kaikki on Korkeimman tiedossa,

hänen katseensa tavoittaa aikojen merkit. Hän tuo julki menneet ja tulevat ja paljastaa salattujen asioiden kulun.

Jos enkelitkään eivät kykene kertomaan tai käsittämään kaikkia Jumalan tekoja, kuinka ihminen kuvittelee, että hänen omaksumansa raamattunäkemys tai teologia riittäisi selvittämään mitä Jumalalla on mielessä. Siksi ei pidä myöskään tuskastua, jos meidän teologiamme ajautuu umpikujaan, koska "viekkaimmatkin aikeiden" läpi Jumala näkee. Suuri lohtu on siinä, että se, mikä meille oli käsittämätöntä ja läpitunkematonta, on hänelle kirkasta.  Moni asia on turhaa ja mieletöntä, mutta vain meidän silmissämme.

Yksikään ajatus ei jää häneltä huomaamatta, yksikään sana ei jää häneltä salaan.Hän on pannut paikoilleen viisautensa voimannäytöt, hän on yksi ja ainoa ikiajoista ikuisuuteen. Mitään ei voi lisätä eikä mitään poistaa, Ei hän tarvitse neuvonantajia.

Verbin κοσμεω merkityksen käännöksenmme tulkitsee teknisesti "panna paikoilleen", vaikka sillä on myös merkitys "kaunistaa, koristaa", jota Vulgata ja muut käännökset käyttävät.  Raamatun estetiikka peittyy vahingossa näkyvistä. Jae korostaa sitä, että Jumalan luomistyössä ei ole mitään turhaa, ja ajatus jatkuu:

Kuinka ihania ovatkaan kaikki hänen tekonsa – ja niistä on näkyvissä vain kipinän verran! Ne kaikki elävät ja pysyvät ikuisesti; kukin toteuttaa tarkoitustaan ja tottelee häntä. Kaikkea on kaksittain, toinen on toisen vastapari, mitään turhaa hän ei ole tehnyt.Toinen täydentää toista parhaalla tavallaan –  kuka kyllästyisi katselemaan Herran ihanuutta!

Jumalan luomisteot ovat haluttavia (desiderabilia). Koska niiden Luoja iloitsee niiden olemassaolosta ja haluaa niiden pysyvän ikuisesti, millä oikeudella minä uskonnollinen askeetti pidän niitä vähäarvoisina ja tähyilen taivaalle niiden ohi, että muka siten näkisin Jumalan paremmin?  Siirak pitää arvossa sitä, että Jumalan teot ovat pareittain. Pahan vastapari on hyvä, kuoleman elämä ja hurskaaan syntinen. (33:14) Luodut auttavat toinen toistaan kukoistamaan, me onnistumme vain toisten avulla, tai kuten ruotsalainen käännös sanoo, "den ena förhöjer det andras värde."

Kyllästyminen on uskon vastakohta. Jos olet tympääntynyt hengelliseen elämään, olet ajautunut sen ulkopuolelle.

Joh. 1:14 (joulup. ev)

   Sana tuli lihaksi ja  asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Kun 1900-luvun suuri teologi Karl Barth tulkitsee tätä jaetta, hän kiinnittää ensiksi huomiota sanaan "Sana". Evankelistan lähtökohtana ei ole joku Jumalaan liittyvä tietoteoreettinen idea, ei "Voima", "Merkitys", eikä edes "Teko", vaan Sana. Ei mikä tahansa sana, ei idea sanasta, vaan Jumalan puhuttelu (Anrede), se, että Jumala on puhunut - ja puhuu yhä. Johanneksen evankeliumin alkujakeet kertovat, että tuo Sana on se, jonka välityksellä koko maailmankaikkeus on saanut syntynsä, joka antaa elämän. Maailma ei tuota Sanaa ottanut vastaan, mutta silti se tuli omaan maailmaansa. Miten siitä voi tietää? Siihen vastaa tämä jae 14.

Raamattu ei sano pelkästään, että Sana tuli ihmiseksi, vaan että hän tuli "lihaksi". Liha tarkoittaa ihmisluonnon tavallista, katoavaista ja aineellista puolta, sitä, minkä olemme Adamilta perineet. Sana ei siis tullut ihanneihmiseksi, heerokseksi tai suureksi persoonallisuudeksi, vaan kuten Calvin Institutiossaan sanoo "suuressa armossaan Hän yhdistyi koruttomaan ja tavalliseen."  Tässä suhteessa kristinuskon opetus eroaa egyptiläisista ja intialaisista jumaluuden manifestaatioista, väittää Barth. Jumala ei puhu ihmisille korkeammalta tasolta Suurena Viisaana, vaan tavallisena ihmisenä tavallisille ihmisille. 

"Asui meidän keskellämme" (ἐσκήνωσεν) tarkoittaa sitä, että Sana on todella ollut keskellämme, tehnyt majan tänne aikaan ja paikkaan, historiaan. Samalla se tarkoittaa sitä, että Sana on ollut täällä vain vieraana, vain hetken. Sanan lihaksituleminen viittaa myös Vanhan testamentin ilmestysmajaan (huomaa äänteellinen sukulaisuus kreikan eskēnōsen ja heprean šekina välillä), jossa Herra näytti kirkkautensa.

Barthin mukaan jakeessa esiintyy "me" kahdessa merkityksessä. Sana tuli lihaksi kaikkien meidän keskellemme. Tähän sisältyvät myös Herodes, Pontius Pilatus ja Juudas. Mutta "me" jotka saimme katsella hänen kirkkauttaan, tarkoittaa uskovien joukkoa, kirkkoa. Muutkin näkevät lihaksitulleen Sanan, mutta eivät ymmärrä katselevansa sitä. 

Kirkkauden sisältö on "armo ja totuus." Barth viittaa tähän: "Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri." (2.Moos. 34:6) Myös edellä (1:4) on sanottu, että Elämä on ihmisten Valo. Kristillinen Totuus ei koskaan ole armoton.

(Karl Barth: Weihnacht. Vanderhoeck&Ruprecht 1995)

Fil. 4:4-7 (4. adv, 1.vsk 2.lk)

"Iloitkaa aina Herrassa!" Herrassa iloitseminen ei ole iloitsemista mistään muusta kuin pikkuasioista, pinnallisista elämän tapahtumista. Silloin tällöin me uskovaiset nipotamme tästä. Ikään kuin Herrassa iloitseminen olisi jotain elämälle vierasta. Kissan viikset! Mikään ei ole niin vähäpätöistä, ettei siitä voisi iloita, ja jos Herrassa iloitsee, riemuun ratketa. Ilo Herrassa tarkoittaa, että pinnallisella ilollamme on syvällisemmät juuret! Ilo ei ehdy silloinkaan kun siihen ei pintatasolla ole lainkaan aihetta. "Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon". Lempeyttämme siis kutsutaan ja maanitellaan, ei tunnollisuutta tai vakavuutta. Ja sitten vielä "älkää olko mistään huolissanne". Ihanko totta? Kuka tahansa meistä keksisi vastaväitteitä tähän. Mutta se on Herran käsky!