Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Kun 1900-luvun suuri teologi Karl Barth tulkitsee tätä jaetta, hän kiinnittää ensiksi huomiota sanaan "Sana". Evankelistan lähtökohtana ei ole joku Jumalaan liittyvä tietoteoreettinen idea, ei "Voima", "Merkitys", eikä edes "Teko", vaan Sana. Ei mikä tahansa sana, ei idea sanasta, vaan Jumalan puhuttelu (Anrede), se, että Jumala on puhunut - ja puhuu yhä. Johanneksen evankeliumin alkujakeet kertovat, että tuo Sana on se, jonka välityksellä koko maailmankaikkeus on saanut syntynsä, joka antaa elämän. Maailma ei tuota Sanaa ottanut vastaan, mutta silti se tuli omaan maailmaansa. Miten siitä voi tietää? Siihen vastaa tämä jae 14.
Raamattu ei sano pelkästään, että Sana tuli ihmiseksi, vaan että hän tuli "lihaksi". Liha tarkoittaa ihmisluonnon tavallista, katoavaista ja aineellista puolta, sitä, minkä olemme Adamilta perineet. Sana ei siis tullut ihanneihmiseksi, heerokseksi tai suureksi persoonallisuudeksi, vaan kuten Calvin Institutiossaan sanoo "suuressa armossaan Hän yhdistyi koruttomaan ja tavalliseen." Tässä suhteessa kristinuskon opetus eroaa egyptiläisista ja intialaisista jumaluuden manifestaatioista, väittää Barth. Jumala ei puhu ihmisille korkeammalta tasolta Suurena Viisaana, vaan tavallisena ihmisenä tavallisille ihmisille.
"Asui meidän keskellämme" (ἐσκήνωσεν) tarkoittaa sitä, että Sana on todella ollut keskellämme, tehnyt majan tänne aikaan ja paikkaan, historiaan. Samalla se tarkoittaa sitä, että Sana on ollut täällä vain vieraana, vain hetken. Sanan lihaksituleminen viittaa myös Vanhan testamentin ilmestysmajaan (huomaa äänteellinen sukulaisuus kreikan eskēnōsen ja heprean šekina välillä), jossa Herra näytti kirkkautensa.
Barthin mukaan jakeessa esiintyy "me" kahdessa merkityksessä. Sana tuli lihaksi kaikkien meidän keskellemme. Tähän sisältyvät myös Herodes, Pontius Pilatus ja Juudas. Mutta "me" jotka saimme katsella hänen kirkkauttaan, tarkoittaa uskovien joukkoa, kirkkoa. Muutkin näkevät lihaksitulleen Sanan, mutta eivät ymmärrä katselevansa sitä.
Kirkkauden sisältö on "armo ja totuus." Barth viittaa tähän: "Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri." (2.Moos. 34:6) Myös edellä (1:4) on sanottu, että Elämä on ihmisten Valo. Kristillinen Totuus ei koskaan ole armoton.
(Karl Barth: Weihnacht. Vanderhoeck&Ruprecht 1995)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti