3. Moos. 19:1-4,11-18 (7. su helluntaista, 1.vsk 1.lk)

Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä...rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Leviticus on kirkkomme evankeliumikirjassa vähän esillä, eikä ihme. Itse asiassa tämä teksti on ainoa, joka luetaan edes kerran kolmessa vuodessa. Tästä kasuistisesta kirjasta löytyy kuitenkin juuri se lause, jonka Herramme nosti tärkeimmäksi koko Toorasta: "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

Jumalan pyhyys on ihmisen pyhyyden perusta (11:44) ja se tulee ilmi tämän pyhyyden mukaisena käytöksenä ihmisten kesken.  Perikooppi on lähinnä dekalogin tulkintaa (ainakin käskyt 1,2,3,4,5,7 ja 8 bongattu). Pois jätetyt jakeet 5-10 näyttävät puhuvan tehokkuuden tavoittelua vastaan: uhrieläin on syötävä heti, vaikka voisi olla houkuttelevaa jättää siitä syötävää useammaksikin päiväksi, eikä viljankorjuussa saa olla liian tehokas, että köyhillekin jää poimittavaa.

Eetoksen voisi tiivistää niin, että luottamus siihen, että toinen ihminen puhuu totta, suhtautuu minuun suopeasti ja pyrkii riitatilanteessakin kohtelemaan minua oikein, on yhteiskunnallisen elämän ehdoton edellytys (j. 11-15)

Takanapäin puhumisen turhuudesta opastaa Sirak hyvin: "Kun kuulet juorun, vaikene kuin hauta. Ole huoleti, et sinä siihen pakahdu. Tutki ystävääsi - ehkä hän ei olekaan tehnyt mitään, ja jos on, jättäköön vastedes tekemättä. Tutki ystävääsi - toisten puheet ovat usein pelkkää panettelua, eikä sinun pidä uskoa kaikkea mitä kuulet." (Sir. 19;13-15)

On tapana sanoa, että lähimmäisenrakkaus ei Vanhassa testamentissa ulotu muihin kuin oman kansan jäseniin. Jakeen 18 sanamuoto antaa ymmärtää näin. Kuitenkin samassa luvussa sanotaan myös: "Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä", ja loppuun tulee lause, joka toistuu luvussa useasti: "Minä olen Herra, teidän Jumalanne." (j.34) Se ei ole vain liturginen formeli, vaan koko jutun juju.

Luuk. 5:1-11 (Apost.pv. 1.vsk ev)

Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: "Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne." Tähän Simon vastasi: "Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket."

Simon on kuin monitouhuisuudessaan itsensä uuvuttanut kirkko. Hän on kuin gallupeista huolestunut kirkonjohtaja, joka ei keksi, missä vika, kun osallistuminen, sitoutuminen ja kannatus laskee. Kaikkea on kokeiltu. Lähes tuskastuneena hän sanoo Jeesukselle: koko yö on yritetty, ei siitä mitään tule. Kuitenkin Jeesus on tehnyt häneen vaikutuksen. Tai sitten hän heittää verkot veteen ihan vain näyttääkseen herra kaikentietävälle saarnamiehelle miten on näreet. Voi olla että Jeesuksen sanavalinta närkästytti ammattikalastajaa: "Heittäkää verkkonne". Pah. "Olemme tehneet työtä koko yön!" Ei tämä mitään verkonheittelyä fiilispohjalta ole.

Duc in altum. Souda syvälle. Kirkon ulkoisen aseman muutos tai gallupien kuvaama uskonnollisuus on vain pintaa. Syvällä Herra tekee työtään kaiken aikaa. Pyydämme siis syvyysnäkökykyä. Huumoria ja mielikuvitusta.

"Samoin kuin usko on ymmärtämisen perusta, kuuliaisuuden on oltava vapauden perusta. Et anna itseäsi auktoriteetin käsiin niin kuin ihminen, joka on väsynyt olemaan aloitteellinen ja luovuttaa, tai niin kuin merimies iloitessaan saapumisesta vihdoin satamaan myrskyisen purjehduksen jälkeen. Päinvastoin, saat auktoriteetilta käskyn: duc in altum. Heittäydyt sen varaan niin kuin laiva, joka lähtee satamasta kunniakkaalle matkalle ja suuriin seikkailuihin." (Henri de Lubac)

Luuk. 6: 38 (5. su helluntaista, 1.vsk. ev)

Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravistettu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.

Joskus ostetussa tuotteessa on puolet ilmaa. Mutta sanat "tiiviiksi paineltu, ravistettu ja kukkurainen" vakuuttavat, että tällä kertaa ei ole niin. "Antaessaan saa", on hengellinen luonnonlaki, joka on tuttu niin Fransiskus Assisilaisen rukouksesta kuin muista hengellisistä (ja henkisistä) traditioista. Annetaan puheenvuoro buddhalaisperäisen mindfulnessin opettajalle, Jon Kabat-Zinnille:

"Ole aloitteellinen antamisessasi. Älä odota, että joku pyytää. Huomaa mitä tapahtuu - etenkin itsellesi. Saatat huomata, että näet itsesi ja suhteesi selkeämmin ja että sinulla on pikemminkin enemmän kuin vähemmän energiaa. Saatat huomata, että pikemminkin kuin uuvuttaisit itsesi ja menettäisit voimavarojasi, käykin päinvastoin. Sellainen on tietoisen, epäitsekkään anteliaisuuden voima. Syvimmällä tasolla ei ole olemassa antajaa, lahjaa eikä vastaanottajaa...vaan itsensä uudelleen järjestävä maailmankaikkeus." (Olet jo perillä. Tietoisen läsnäolon taito. Basam Books 2004,74-75)

Saarn. 3:11 (Kolminaisuudenpäivä, vanha evankeliumikirja)

Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua.

Entisessä evankeliumikirjassa tämä oli kolminaisuudenpäivän VT:n teksti. Nyt se on piilotettu niihin loppusyksyn sunnuntaipäiviin, joita vietetään jos vietetään. Kenties nykyisen Raamatun käännöksen käyttöönotto merkitsi myös sitä, että tämän kohdan yhteys Kolminaisuuteen katkesi. Sen vanha sanamuoto vihjasi nimittäin siihen, että ihminen on imago Trinitatis.

Jotenkin ajattelen, että raamatunkäännöskomitealle on sattunut erityisen epäesteettinen sessio tätä kääntäessä, kun se on vaihtanut sanan "kauniisti" muotoon "hyväksi." Ei se nyt varsinaisesti väärin ole, mutta useimmat muut käännökset puhuvat tässä kohtaa nimenomaan kauneudesta.

"Asettanut iäti jatkumaan" on komitean ikioma tulkinta. Heprean sana עולָם  tarkoittaa joko "ikuisuus" tai "maailma". Sen Jumala on asettanut ihmisten sydämiin. Mahdolliset lukutavat ovat nähdäkseni seuraavat:

"Myös iankaikkisuuden hän on asettanut heidän sydämiinsä", kuten vanha käännös sanoi. Se tarkoittaa, että ihminen on iankaikkisuusolento, josta Augustinus jo sanoi, että sydämeni on levoton, kunnes se löytää levon Sinussa. Tai niin kuin Kierkegaard sanoi: jos ihmisessä ei olisi jotain ikuista, ihminen ei kykenisi olemaan edes epätoivoinen. Yhtä kaikki, meidän sisimmässämme Jumalan syvyys huutaa syvyydellemme.

Toinen vaihtoehto on lukea: "Koska Jumala on asettanut maailman [rakkauden] ihmisen sydämeen, ihminen ei käsitä Jumalan tekoja." Se on ymmärrettävä selitys sille, miksi Jumala on ihmismielelle niin käsittämätön. Välissä on koko luomakunta, joka kylläkin viittaa Jumalaan, mutta samalla kätkee Hänet meiltä. "Sokaistuneena omassa itsessämme olevasta jumalankuvasta, sanoo Krysostomoksen liturgia. Ihmisen väistämätön maailmallisuus ei ole Saarnaajan mielestä sinänsä paha asia, kunhan ihminen muistaa rajansa - sen, ettei hän käsitä Jumalan tekojen alkua eikä loppua.

Sitä en osaa sanoa, mitä pitäisi ajatella nykyruotsinnoksesta, jonka mukaan "Han låter människor urskilja ett sammanhang, men aldrig kan de fatta Guds verk från början till slut."

Kolminaisuudenpäivä, antifoni

Kuten tunnettua, Augustinus käyttää kirjassaan De Trinitate ihmismieltä apuna yrittäessään kuvata Pyhää Kolminaisuutta (esim. ymmärrys-muisti-tahto). Filosofien mielestä teoksen historiallinen arvo onkin siinä, että sen kirjat 8-15 ovat huomattava mielenfilosofinen tutkielma. Mielen sisäiset "kolminaisuudet" pulpahtavat esille jo Tunnustuksissa. Suureen teokseensa Jumalan valtio (11.26) Augustinus sisältää seuraavan trinitaarisen vertauskuvan:

"Me tunnistamme kyllä itsessämme Jumalan, so. Korkeimman Kolminaisuuden, kuvan. Se ei ole tarkka kuva, vaan etäinen rinnastus. Se ei ole yhtä ikuinen eikä samaa olemusta kuin Jumala. Siitä huolimatta, mikään Jumalan luomakunnassa ei ole luonnoltaan niin lähellä Häntä...Me muistutamme Jumalallista Kolminaisuutta siinä, että olemme, tiedämme olevamme ja iloitsemme tästä olemassaolosta ja tiedosta."

Olemassaolomme vertautuu siis Isään, tietomme olemassaolostamme Poikaan ja ilomme olemassaolostamme Pyhään Henkeen. Se, että tässä vertauskuvassa on kyse ilosta, ja että ilo attribuoidaan erityisesti Pyhälle Hengelle, tekee siitä mielestäni hyvin uusitestamentillisen. Onhan Gal. 5:22 mukaan ilo Pyhän Hengen lahjoista ensimmäinen heti rakkauden jälkeen. Tämän sanottuaan Augustinus tekee ratkiriemukkaan havainnon: si fallor, sum. Tässä väitteessään hän ei voi kuin voittaa:

"En pelkää Akateemikkojen vastaväitteitä. He sanovat: 'Entä jos olet erehtynyt?' Vastaan: 'Jos olen erehtynyt, olen olemassa.' Olematon ei voi erehtyä. Siksi minun on oltava olemassa ollakseni väärässä. Jos kerran erehtymiseni osoittaa minun olevan olemassa, miten voin olla väärässä ajatellessani olevani olemassa, kun näen että erehtymiseni vahvistaa olemassaoloni?"

Apt. 1:1-11 (helat. 2.lk)

Jeesus jätti opetuslapsensa ja istui Isän oikealle puolelle, eikä hän tule sieltä ennen kuin hän tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Jeesus jätti historian näyttämön, jättäen sanomansa varsin epäluotettaviksi osoittautuneille opetuslapsilleen (eikö hänellä todellakaan ollut suunnitelmaa B?).
Miten opetuslapset olisivatkaan halunneet, että Mestari olisi pysynyt heidän luonaan ja neuvonut heitä! Ja miten me kadehdimme usein apostoleja siitä, että he saivat nähdä Herran ja keskustella hänen kanssaan. Ja kuitenkin Jeesus sanoi, että on parempi että hän menee Isän luo. Ja tiedämme, että apostoleitten kohdalla se piti paikkansa: pelokkaista opetuslapsista, joille kaikki piti vääntää ratakiskosta, tuli rohkeita Herransa todistajia.

Hän meni edeltä valmistamaan meille sijaa, ja lupasi, että vielä kerran saamme olla siellä missä hän on. Me kadehdimme Tuomasta, joka sai nähdä Herran ylösnousseena, mutta unohdamme, että Herra sanoi, että me olemme autuaampia kuin Tuomas, kun uskomme, vaikka emme näe. Jos Jeesus olisi jäänyt ruumiillisesti maan päälle, vain rajattu joukko ihmisiä olisi voinut tulla hänen luokseen. Jos hän olisi jäänyt maan päälle, ei opetuslapsista olisi koskaan tullut hengellisesti aikuisia. On aivan eri asia kulkea hänen kanssaan ruumiillisesti, tietäen että hän avaa suunsa ja tekee kaiken, kuin lähteä kulkemaan itse viestiä vieden, luottaen näkemättä siihen, että hän on lupauksensa mukaan läsnä. Jeesus astui ylös taivaisiin siksi, ettei hänestä tulisi tietyn kansa, tietyn aikakauden Messiasta, vaan koko maailman Vapahtaja.
(tämä nuorena pappina pitämäni saarna julkaistiin kokoelmassa "Elävät kivet", Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistys 1993)

Joh. 16:33 (5. su pääsiäisestä, 1.vsk ev)

Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.

Nämä äärettömän lohduttavat sanat vakuuttavat meille, että vaikka elämämme päättyisi sietämättömään umpikujaan, mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Se, että olemme maailmassa ahtaalla, ei saa hävittää mielestämme sitä tosiasiaa, että tämä maailma on silti Jumalan maailma.

Nietzsche maalasi karikatyyrin kristinuskosta, joka halveksii ja vihaa tätä maailmaa. Koska maailma vihaa Jumalan omia, Jumalan omat kääntävät selkänsä maailmalle ja hylkäävät sen pahana ja jumalattomana. Olkoonkin, että kristityt ovat antaneet aihetta tähän karikatyyriin, se on väärä. Kristitylle Kristus on suurempi kuin maailma, mutta maailmakin kuuluu hänelle.

"Parasta elämää ja parasta rukousta on se, että elämme hänessä, joka on Ääretön, ja iloitsemme hänen äärettömyydestään emmekä yritä mahduttaa sitä oman sydämemme ahtaaseen kammioon. Jos minä tyytyväisenä alistun tietoon, että hän on äärettömästi minua suurempi ja että minä en voi tuntea häntä, ellei hän ilmoita itseään minulle, minulla on rauha. Ja hän on minun lähelläni. Hän on minussa, ja minä lepään hänessä." (Thomas Merton)