Lapsikasteen perustelu Gustaf Aulénin dogmatiikassa (1. su loppiaisesta)

Ruotsalainen piispa Gustaf Aulén on 1900-luvun merkittävimpiä pohjoismaisia teologeja. Dogmatiikassaan "Den allmänneliga kristna tron" (1924) hän käsittelee lapsikastetta kiinnostavalla tavalla.
Kaste on Aulénin mukaan toimitus, joka ilmaisee tai symboloi Jumalan ennättävää armoa. Sen symboliikka on reaalista - Jumala ilmaisee siinä todella itsensä. Kaste julistaa, että elämämme ja yhteytemme Jumalaan ovat täysin Jumalan armollisen tahdon varassa. Samalla kaste velvoittaa taistelemaan kaikkea sitä vastaan, mikä on Jumalan rakkauden vastaista, tai - Raamatun sanoin - "kuolemaan synnille."
Lapsikaste on Aulénille kristillisen kasteen huipentuma. Se ei ole alkukristillisen kasteen myöhempi muunnelma, vaan "Kasteella on taipumus tulla lapsikasteeksi: juuri sellaisena se kehittää kaiken siihen sisältyvän voiman." Jos kristillisyydessä olisi kysymys alkukristillisyyden orjallisesta kopioimisesta, lapsikaste olisi todella vaikeuksissa. Kysymys on kuitenkin siitä, onko lapsikaste yhtäpitävä kristinuskon keskeisimmän sisällön kanssa? Tähän Aulén vastaa, että mikään muu kasteen muoto ei osoita yhtä kirkkaasti, että kristillisen yhteisön jäsenyytemme perustuu täysin Jumalan rakastavaan tahtoon, eikä ole mitenkään ihmisten mielivallasta riippuvainen.
Väärinkäsitysten välttämiseksi Aulén kiistää sen, että kastamaton lapsi (tai aikuinen) olisi Jumalan rakkauden ulkopuolella. Jo pelkkä olemassaolomme on osoitus Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Mutta lapsikaste poistaa ihmisten tekemiä esteitä pyhityksen tieltä. Oikeutemme kristityn nimeen ei riipu muiden mielipiteistä, vaan Jumalan lupauksesta.
Lapsikasteella on kuitenkin reunaehtonsa, muistuttaa Aulén tavalla, joka on nykyään paljon ajankohtaisempi kuin 1900-luvun alkupuolen Ruotsissa: Kastetulla pitää olla todellinen mahdollisuus tulla tekemisiin kristillisen hengellisen elämän kanssa. Ellei näin ole, lapsikasteelle ei ehkä ole perustetta.

Hepr 13:8 (Uvp. hallelujasäe)

Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. 

Se,että Herra on sama eikä hänessä ole vaihteen varjoa, kuten vanha käännös (Jaak 1:17) tiesi kertoa, merkitsee pienen ìhmisen mukaan yleensä sitä, että Jumala on sellainen kuin minä sanon. Muut haistakoot pitkän paskan. Ja Jumala kanssa, ellei pysy sellaisena kuin minä sanon.

Mutta entä jos Jumalan samana oleminen onkin taidokkaampaa, jotain sellaista kuin runoilija Eeva Kilpi kertoo:
"Ja eräänä päivänä Jumala paljastui ja hän olikin sellainen että kaikki ymmärsivät hänet ja hän tyydytti kaikkia. Jokainen sanoi :juuri noin minä olen koko ajan uskonut. Agnostikot sanoivat : Tätä minä koko ajan epäilin , ja ateistit: Totta tosiaan, hänpä pystyi yllättämään, oikeastaan koko ajan kielsimme hänen kieltomuotonsa ja kannatimme häntä itseään; ja ne joilla oli ollut olemassa vain tyhjyys sanoivat : Me emme koskaan voineet kuvitella että tyhjyys oli näin valtava, näin ehdoton ja näin kouriintuntuva; ja ne jotka olivat lapsenmielellään uskoneet hyvin tyhmiä ja naiiveja asioita sanoivat kyyneleet silmissä : Kiitos että sinä et pettänyt meitä etkä saattanut meitä häpeään. Ja osoittautui että Jumala oli Hän eikä Se; että häneen sisältyi niin suuri määrä persoonaa, lähinnä minuutta, mutta hän ei kuitenkaan ollut minä, vaan nimenomaan hän; että hänessä oli paljon mikä muistutti rakkautta; että hän ikään kuin oli minuuden ja rakkauden yhtymäkohta, risteys jossa minuus ja rakkaus leikkasivat toisensa niin kuin ordinaatta ja abskissa : ja että oli olemassa vetovoima kaikkialla luonnossa näiden kahden leikata toisiaan; ja että niitten takana syntymättömät sukupolvet kurkottautuivat päästäkseen syntymään, ja suvuttomasti lisääntyvät, jakautuvat ja räjähtelevät pyrkivät olotilaan jossa rakkaus ne hedelmöittäisi. "

Valit. 3:22-26 (Uud.v.aatto, 1.lk)

Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan.
Vanha käännös:"...ettemme ole aivan hävinneet" non sumus consumpti. Pienin mahdollinen kiitettävä. Ymmärtääkseen asian on luettava koko luku 3 tähän asti. Jumala on lyönyt minua korkeimman omakätisesti. Silti luotan ja vetoan niin kuin Job "Jumalaan Jumalan takana."

Joka aamu on Herran armo uusi, suuri on hänen uskollisuutensa.
Tämän perusvakaumuksen kanssa saa silti sanoa: "Hän eksytti minut tieltä ja raateli minut, jätti hylättynä makaamaan" [vanha:"hän on minut autioksi tehnyt"] (3:11), tai niin kuin Jeremia sanoi: "Sinä olet minulle kuin kuivuva puro, joka pettää janoisen" (Jer 15:18) Jumalasta on myös tällainen kokemus: "sinä kätkeydyit pilveen, sen läpi ei rukous pääse" (Val. 3:44). Jumala näyttäytyy tottelevaisuutta vaativana despoottina, mutta "Jumala Jumalan takana" taitaa sittenkin pitää rehellisestä palautteesta.

Sieluni sanoo: "Herra on kaikkeni, häneen minä turvaan."
Herra on osani, ts. ei minulla muutakaan ole. Jos Jumala onkin kosminen sadisti, ei hänelle mitään mahda. Valitusvirsien kirjoittaja ei ole asiasta kuitenkaan ihan varma, kun hän jatkaa:

Hyvä on Herra sille, joka panee toivonsa häneen, sille joka häntä etsii. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta.
qārā on "panna toivonsa" Herraan, siis laittaa kaikki panokset Jumala-korttiin. dāraš on "etsiä, tutkia", kysyä ja kaivata, pyrkiä kaikin sielun kyvyin Jumalaa kohti. jāhal, kr. hypomenei on kestävyyttä, sitä ettei luovuta. Dōmām, kr. hesykhasei on hengellisen elämän perusasia, "hiljaisuus", jota en ole oppinut.

Matt. 2:13-21 (Viatt.l.pvä, evankeliumi)

Joulun synkin tarina kerrotaan Matteuksen evankeliumissa. Kun Herodes sai tietää, että Betlehemissä oli syntynyt juutalaisten kuningas, tämä pelkäsi vastasyntyneen uhkaavan oman dynastiansa valtaa. Herodes yritti huiputtaa itämaan tietäjät paljastamaan lapsen sijainnin. Tietäjät saivat kuitenkin unessa varoituksen Herodeksen pahoista aikeista ja palasivat salaa kotimaahansa kertomatta, mihin tähti oli heidät johdattanut.
Kun Herodes kuuli tästä, hän määräsi kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset Betlehemissä ja sen ympäristössä surmattavaksi. Dynastian valta oli turvattava hintaan mihin hyvänsä, tarvittaessa lasten verellä.

Tarina Betlehemin lastenmurhasta on elänyt länsimaisessa kulttuurissa kaksi vuosituhatta. Sen muistoksi 28. joulukuuta vietetään monissa maissa viattomien lasten päivää.
Suomalaisessa jouluperinteessä tarina on elänyt Tiernapoikien säkeessä, jossa Herodes käskee Knihtiä: ”tapa ja virtaan heitä kaikki kaksivuotiset poikalapset ja sitä nuoremmat, kunnes olet tavannut sen äsken syntyneen juutalaisten kuninkaan.”
Tarinan tarkoitus on korostaa Herodeksen pahuutta. Harva asia on moraalisesti yhtä yksiselitteinen kuin se, että lapsia ei saa vahingoittaa. Lapset ovat arvokkaita ja yhteisön tärkeimpiä tehtäviä on suojella lapsiaan.

Valitettavasti moraalinen toiminta on aina helpompaa teoriassa kuin käytännössä. Tämä on nähty suomalaisessa keskustelussa al-Holin leirin lapsista ja lasten äideistä.
Herodekselle yhden poikalapsen syntymä oli niin suuri uhka, että hän oli valmis uhraamaan koko joukon viattomia lapsia. Kaksituhatta vuotta myöhemmin me Suomessa olemme tilanteessa, jossa al-Holin leirin lasten hengen pelastaminen saattaa tarkoittaa, että lasten todennäköisesti radikalisoituneet äidit on myös tuotava Suomeen. Monille tämä hinta on liian korkea.

Toisin kuin Herodes, emme surmaa lapsia itse, mutta emme kovin innokkaasti ole pelastamassakaan. Ja toivomme että tämä aste-ero poistaa moraalisen ongelman.
Samalla, kun mietimme, mikä on oikein ja kuinka toimimme, kannattaa ehkä muistaa, että Herodeksen toimet eivät näyttäytyneet jälkipolville viisaana varovaisuutena. Pikemminkin Betlehemin lastensurmia on pidetty kertomuksena julmuudesta ja moraalittomuudesta.


(tietokirjailija Andrei Sergejeffin kolumni Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa joulun alla 2019)

Luuk. 2:1-17 (joulup. evankeliumi)

Gregorius Suuren joulusaarna

Koska vietämme tänään, jos Herra suo, messua kolme kertaa, emme nyt puhu tästä evankeliumin kappaleesta pitkään. Mutta Vapahtajan syntymä vaatii sentään puhumaan jotain, vaikka lyhyestikin. 
Mitä merkitsee se, että maailmassa toimitettiin veroluetteloon merkitseminen  juuri silloin, kun Herra syntyi? Sen tarkoitus oli osoittaa, että se, joka oli syntymässä, oli kirjoittava valittujensa nimet elämän kirjaan. Tuomituille hän sen sijaan sanoo: ”Pyyhittäköön heidät pois elämän kirjasta, älköön heidän nimeänsä merkittäkö vanhurskaiden joukkoon.” 

Sopii hyvin kuvioon, että Vapahtaja syntyy Betlehemissä, sillä Betlehem tarkoittaa leivän taloa. Hänhän sanoo itsestään: ”Minä olen elävä leipä, joka on tullut alas taivaista”.  Herran syntymäpaikka sai jo edeltä nimen Leivän talo, koska siellä oli todella ihmiseksi tuleva hän, joka ravitsee valittujen sielut vahvistaen heitä sisäisesti.

Hän ei syntynyt vanhempiensa kodissa, vaan matkalla. Se osoittaa, että ihmisyys, jonka hän otti omakseen syntyessään, oli hänelle tavallaan vierasta. Kun sanon ”vierasta”, en tarkoita, ettei se kuuluisi hänen valtaansa vaan puhun siitä, mikä oli hänen luontonsa. Vallastaan hän sanoo: ”Hän tuli omaan maailmaansa” mutta luontonsa puolesta hän oli syntynyt ennen aikojen alkua. Meidän luontomme hän otti omakseen ajassa. Jos hän kerran pysyy ikuisena ja ilmestyy ajallisena, se, mihin hän laskeutuu, on hänelle vierasta. Profeetta sanoo tästä näin: ”Ihminen on kuin ruoho.” Tullessaan ihmiseksi hän muutti meidät, ruohon, vehnäksi. Itsestään hän sanoi näin: ”Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi.”
Juuri tätä tarkoittaa se, että vastasyntynyt pantiin seimeen makaamaan. Näin hän ravitsee kaikkia uskovia, noita pyhiä eläimiä, ruumiinsa vehnällä. Siksi näiden ei tarvitse paastota ja jäädä vaille ikuisen ymmärryksen ruokaa.

Mitä sitten tarkoittaa se, että enkeli ilmestyi valvoville paimenille ja että Jumalan kirkkaus ympäröi heidät? Se tarkoittaa, että taivaallisia näkyjä annetaan ensimmäisiksi niiden nähtäviksi, jotka osaavat kaita tunnollisesti uskovien laumaa. Mitä suuremmalla rakkaudella he valvovat laumaansa, sitä enemmän Jumalan armo heitä valaisee.

2. Enkeli ilmoittaa Kuninkaan syntymän. Hänen äänensä liittyy enkelien kuoroon, joka laulaa yhdessä riemuiten: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Ennen kuin Vapahtajamme syntyi ihmiseksi, meidän ja enkelien välillä oli syvä kuilu. Ensimmäisen synnin ja jokapäiväisten rikkomustemme tähden olimme kaukana heidän kirkkaudestaan ja puhtaudestaan. Koska synti oli tehnyt meistä vieraita Jumalalle, niin enkelit, Jumalan valtakunnan kansalaiset, pitivät meitä myös yhteisönsä ulkopuolisina. Mutta nyt, kun me tunnemme Kuninkaamme, enkelitkin tunnustavat meidät saman valtakunnan kansalaisiksi. Kun kerran taivaan Kuningas otti omakseen halvan ihmisluonnon, eivät enkeleistä korkeimmatkaan halveksi enää meidän heikkouttamme. Enkelit tekivät kanssamme rauhan ja unohtivat ristiriidan aiheen. Niitä, joita he pitivät heikkoina ja halveksittavina, he kunnioittavat nyt vertaisinaan.

Kun Loot tai Joosua aikoinaan tahtoi kumartaa enkeliä, ei enkeli siitä heitä estänyt. Mutta kun Johannes Ilmestyskirjassa aikoi kumartaa enkeliä, enkeli kielsi häntä kumartamasta sanoen: ”Älä tee niin! Minä olen Jumalan palvelija niin kuin sinä ja veljesi.”  Mistä johtuu, että ennen Vapahtajan saapumista enkelit hyväksyivät tyynesti sen, että ihmiset palvoivat heitä, mutta sen jälkeen he kavahtivat sitä? Se johtuu siitä, että he huomasivat meidän ihmisluontomme – juuri sen, jota he aikaisemmin halveksivat – kohotetuksi itseään korkeammalle. He pelkäävät nyt sitä, jos heitä pidetään sitä korkeampina. He eivät ole enää taipuvaisia halveksimaan ihmisyyttä itseään alempana tai heikkona, koska he kunnioittavat sitä yläpuolellaan, itsessään taivaan Kuninkaassa. Eivätkä he kaihda pitämästä ihmistä kumppaninaan, koska he palvovat yläpuolellaan Jumala-ihmistä.

Pitäkäämme siis huoli, rakkaat ystävät, ettei mikään epäpuhtaus saastuttaisi meitä, jotka olemme ikuisen säädöksen perusteella Jumalan valtakunnan kansalaisia ja enkelien vertaisia. Meidän tulee saavuttaa arvokkuutemme elämäntavoillamme. Älköön mikään aistillisuus meitä liatko, älkööt häpeälliset ajatukset meitä syyttäkö. Älköön pahuus jäytäkö mieltämme, älköönkä kateuden ruoste tehköön tuhoaan. Älköön liioin ylpeys meitä paisuttako tai kunnianhimo raadelko meitä maisine houkutuksineen. Ihmisiä kutsutaan nyt jumaliksi! Taistele siis, ihminen, paheita vastaan Jumalan kunnian avulla, sillä sinun tähtesi Jumala on tullut ihmiseksi!

(Homilia in Evangelia 1.8)