Ruotsalainen piispa Gustaf Aulén on 1900-luvun merkittävimpiä pohjoismaisia teologeja. Dogmatiikassaan "Den allmänneliga kristna tron" (1924) hän käsittelee lapsikastetta kiinnostavalla tavalla.
Kaste on Aulénin mukaan toimitus, joka ilmaisee tai symboloi Jumalan ennättävää armoa. Sen symboliikka on reaalista - Jumala ilmaisee siinä todella itsensä. Kaste julistaa, että elämämme ja yhteytemme Jumalaan ovat täysin Jumalan armollisen tahdon varassa. Samalla kaste velvoittaa taistelemaan kaikkea sitä vastaan, mikä on Jumalan rakkauden vastaista, tai - Raamatun sanoin - "kuolemaan synnille."
Lapsikaste on Aulénille kristillisen kasteen huipentuma. Se ei ole alkukristillisen kasteen myöhempi muunnelma, vaan "Kasteella on taipumus tulla lapsikasteeksi: juuri sellaisena se kehittää kaiken siihen sisältyvän voiman." Jos kristillisyydessä olisi kysymys alkukristillisyyden orjallisesta kopioimisesta, lapsikaste olisi todella vaikeuksissa. Kysymys on kuitenkin siitä, onko lapsikaste yhtäpitävä kristinuskon keskeisimmän sisällön kanssa? Tähän Aulén vastaa, että mikään muu kasteen muoto ei osoita yhtä kirkkaasti, että kristillisen yhteisön jäsenyytemme perustuu täysin Jumalan rakastavaan tahtoon, eikä ole mitenkään ihmisten mielivallasta riippuvainen.
Väärinkäsitysten välttämiseksi Aulén kiistää sen, että kastamaton lapsi (tai aikuinen) olisi Jumalan rakkauden ulkopuolella. Jo pelkkä olemassaolomme on osoitus Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Mutta lapsikaste poistaa ihmisten tekemiä esteitä pyhityksen tieltä. Oikeutemme kristityn nimeen ei riipu muiden mielipiteistä, vaan Jumalan lupauksesta.
Lapsikasteella on kuitenkin reunaehtonsa, muistuttaa Aulén tavalla, joka on nykyään paljon ajankohtaisempi kuin 1900-luvun alkupuolen Ruotsissa: Kastetulla pitää olla todellinen mahdollisuus tulla tekemisiin kristillisen hengellisen elämän kanssa. Ellei näin ole, lapsikasteelle ei ehkä ole perustetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti