1. Sam 16:1-13 (septuagesimasunn. 3. vsk 1.lk)

  Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen

Näihin sanoihin voi kai tiivistää tämän perikoopin sanoman. Mutta siinä on paljon muutakin. En voi mitään sille, että sydäntäni vihlaisee, kun Herra sanoo Samuelille:  ”Kuinka kauan sinä aiot surra Saulia? Minä olen hylännyt hänet, hän ei enää saa olla Israelin kuningas." Se, että Samuel suree Saulin kohtaloa, on minusta syvästi inhimillistä - sanan positiivisessa mielessä. Jumala ravistelee Samuelin kuitenkin pois sentimentaalisuudesta. Elämässä on mentävä eteenpäin. Eteenpäin sanoi mummo lumessa. Silti iloitsen siitä, että Samuel on myös sanonut israelilaisille: "Enkä minäkään voi tehdä sellaista syntiä Herraa vastaan, että lakkaisin rukoilemasta puolestanne."(1. Sam 12:23) Eiköhän se pidä sisällään Saulinkin?

Seuraavaksi opetetaan jumalallista juonikkuutta. Miten Samuel voi lähteä voitelemaan uutta kuningasta Betlehemiin niin, ettei Saul saa sitä tietää? Tässäkin pätee, että Herra ei katso kuten ihminen. Asia, jolla Samuel liikkuu, on luullakseni kaikkien maiden lakien mukaan maanpetos. Hirveän vaikea vetää yleispätevää moraalista opetusta siitä, miten Herra Samuelia neuvoo. Eipähän tarvitse sitten myöskään hävetä sitä, että tuntee myötätuntoa niitä kohtaan, jotka ovat pyhässä tehtävässään epäonnistuneita, niin kuin Samuel alussa teki.

Toimitaan siis virkavallalta salaa ja salataan myös Iisailta se, että tässä ollaan headhunttaamassa hänen pojistaan kuningasta. Varsinainen opetus on sitten siinä, että Jumalan profeetan arvostelukyky ei johda häntä oikeaan rekrytointipäätökseen, vaan hän tarvitsee tiedon siitä, että Jumala ei katso niin kuin ihminen. Itse asiassa Hieronymus kiinnittää huomiota siihen, että Samuel teki saman virheen jokaisen Iisain pojan kanssa - kuvitellen että tässä se nyt on - mikä todistaa inhimillisen ajattelun heikkoudesta. Herra ei valinnut sitä, joka oli ruumiiltaan komein vaan hengeltään kaunein, sanoi Clemens Aleksandrialainen. Onkohan sekin ylitulkintaa? Daavidin myöhemmät vaiheet eivät välttämättä todista hänen luonteensa ylevyydestä. Jumalalla on omat perusteensa.

"Herran Henki tuli Daavidiin ja pysyi hänessä siitä alkaen." Vanha testamentti tuntee ekstaattisen Hengen valtaamana olemisen (esim.1. Sam. 19:24) joka tulee ja menee. Mutta Daavidissa oli Herran Henki koko ajan sen jälkeen, kun Samuel voiteli hänet. Siis silloinkin, kun hän vietteli Batseban ja tapatti tämän aviomiehen? Kammottavaa. Ja toisaalta lohduttavaa.