Joh. 12:35-36 (Kynttilänp. v)

"Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia."

Voipi olla, että näiden sanojen sisältämä velvoite on enemmän esteettinen kuin moraalinen. Ilman kauneuden käsitystä kristillisyys on vaarassa muuttua ilottomaksi moralismiksi. Kauneus ei ole kuitenkaan ollut arvollisessaan asemassa länsimaisessa teologiassa. Kynttilänpäivänä kauneuden maineenpalautukseen olisi syytä. Niinkin vakava ja moraalinen teologi kuin Jürgen Moltmann kirjoittaa:
"Onko Jumala kaunis? Käsite, joka Raamatun kielenkäytössä täydentää Jumalan hallintavaltaa on Jumalan kunnia. Se on Jumalan kirkkauden, kauneuden, ystävällisyyden ja ihanuuden ilmituloa. Vastaavat termit ihmisen puolelta ovat hämmästys, ylistys ja palvonta: toisin sanoen vapaus joka ilmaisee itsensä kiitollisuutena, nautintona ja mielihyvänä kauneuden läsnäolossa. Toinen vastaava termi on rakkaus, joka ei ilmene vain eettisenä lähimmäisenrakkautena vaan myös esteettisenä leikkinä Jumalan edessä."
Hengellisen kirjallisuuden klassikko Ignatius Loyola kertoo, miten Jumalan tunteminen kääntää ihmisen mielen maailmaan, ei pois maailmasta:
"Koska näet täydelliset harjoittavat alituista sisäistä katselua ja koska heidän ymmärryksensä on valaistu he paljon enemmän tarkkaavat, mietiskelevät ja katselevat kuinka Jumala, meidän Herramme, on jokaisessa luodussa oman olemuksensa, läsnäolonsa ja valtansa puolesta." (Hengellisiä harjoituskia 39)
Kirjailija Mika Waltari, joka käsitteli uskonnon kysymyksiä läpi koko tuotantonsa, kuvaa eräässä haastattelussa valon kokemusta matkallaan Roomassa vuonna 1959:
"Siihen liittyi hyvin voimakas kirkkauden ja valon aistimus, joka ei johtunut ainoastaan säteilevästä auringon paisteesta syksyisessä Roomassa. Juuri tämä kaikkien ongelmien selviäminen sillä tavoin ettei ylipäänsä ollut mitään ongelmia, vaan tajusin jotakin siitä, että kaikki mitä tapahtuu oli niin käsittämättömän, niin yliluonnollisen järjen - ehkä järki on väärä sana - jonkin voittamattoman...saavuttamattoman...ainoan mitä voisi sanoa täydelliseksi...tulosta, jossa yksi ainoa mitättöminkin asia saattaa johtaa syyketjunsa suorastaan vuosituhansien takaa. Ehkä jotakin tällaista Jeesus tarkoitti sanoessaan, ettei varpunenkaan putoa oksalta meidän taivaallisen isämme tietämättä."