2. Kor. 1:8-11 (4 su loppiaisesta, 1. vsk 2.lk)

Veljet ja sisaret, tahdomme kertoa teille, millaiseen ahdinkoon jouduimme Aasian maakunnassa. Kohtasimme siellä niin ylivoimaisia vaikeuksia, ettemme uskoneet selviävämme niistä hengissä.
Kuolemaantuomittujahan me olimmekin, ettemme luottaisi itseemme vaan Jumalaan, joka herättää kuolleet. Hän pelasti meidät tästä kuolemanvaarasta ja pelastaa tulevaisuudessakin. Häneen me olemme panneet toivomme, ja hän kyllä pelastaa meidät, kun tekin autatte meitä rukouksillanne. Moni kiittää meidän puolestamme Jumalaa siitä armosta, jonka olemme saaneet lahjaksi. (UT2020)

Toisen korinttilaiskirjeen ensimmäisen luvun teema on "lohdutus". Tässä kappaleessa lohdun aiheita on useita. Ensimmäinen niistä on se, että apostoli avoimesti kertoo, että hänkin on ollut niin epätoivoisessa tilanteessa, että hän ei uskonut enää selviävänsä siitä. Se ei tapahtunut ennen kuin hänestä tuli kristitty, vaan nimenomaan hänen kristityn kutsumuksensa keskellä. Perinteinen tulkinta, joka on todennäköisesti historiallisesti oikea, on se, että Paavali joutui niin voimakkaan vainon kohteeksi Aasiassa, että hän uskoi pääsevänsä hengestään. Mikään ei kuitenkaan estä tulkitsemasta näitä sanoja myös siihen tilanteeseen, kun elämä on muuten synkkää ja lohdutonta, kun sielussa on autius ja murhe, vaikka ulkoista ahdistusta ei olisikaan. Monet kristityt ovat kokeneet helvetin tämän elämän aikana, omassa sielussaan. Siitä ei pidä hätääntyä.

Toinen lohdutus on se, että Jumala antaa meidän joutua ylitsepääsemättömään hätään siksi, että hän saisi olla meidän pelastajamme. Ja siksi, että meille selviäisi, mikä on meidän jumalamme - se, jota suurimmassa hädässä avuksi huudamme. Jos luottamus omaan voimaan tai johonkin muuhun epäjumalaan sortuu ahdistuksissa, se on vain suurta armoa. 

Ahdistuksesta selviäminen tuottaa kolmannen, kolminkertaisen lohdutuksen. Paavali näkee, että Jumala, joka herättää kuolleet, on pelastanut hänet. Hän luottaa, että mitä ikinä elämässä vielä tapahtuukin, Jumala auttaa senkin yli. Eikä siinä vielä kaikki: elämämme kyllä päättyy katastrofiin ennemmin tai myöhemmin, mutta sekään ei tee Jumalan työtä tyhjäksi: hän päästää meidät kuolemasta.

Neljäs lohdutus on siinä, että ihmiset kantavat toisiaan rukouksin. Se, että tiedän jonkun muistavan minua rukouksissaan, auttaa ja tuntuu hyvältä. Enkä lopulta voi tietää, kenen rukous kantaa minua tällä hetkellä. Älä väheksy rukousta. Thomas Merton, joka innosti monia toimimaan paremman maailman puolesta, kirjoitti:

"Minun on yksinkertaisesti korkea aika rukoilla tosissani koko maailman ongelmien puolesta eikä miettiä niin paljon muita, näennäisesti 'tehokkaampia' toiminnan muotoja. Minulle rukous on ensisijaista, muut toiminnan muodot tulevat sen jälkeen, jos niillä on sijaa." (päiväkirjasta 13.12.1960)