Kun Gregorius Suuri valittiin paaviksi vuonna 590, hän sai johdettavakseen organisaation, joka ainoana tarjosi etenemismahdollisuuksia kunnianhimoisille yläluokan nuorukaisille. Rooman valtio oli romahtanut ja armeija heikko. Kirkon palvelukseen hakeutui ihmisiä, joista oli ennen kaikkea hienoa, että heitä tervehdittiin ja kunnioitettiin. Tuore paavi kirjoitti käsikirjan piispoille nimeltä Regula Pastoralis. Siinä hän kirjotti:
"Joskus sellaiset ihmiset, jotka haluavat vain määräillä muita, ottavat pyrkimyksensä tueksi seuraavat apostolin sanat: Joka tahtoo seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön. Apostoli kyllä ylistää tätä pyrkimystä, mutta siinä mitä hän sanoo seuraavaksi, hän herättää kiitoksen sijaan pelkoa: Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton. Sen jälkeen hän luettelee ne hyveet, joissa tämä moitteettomuus käy ilmi. Hän arvostaa heidän pyrkimystään mutta varoittaa heitä opetuksellaan, aivan kuin sanoen: kiitän teitä pyrkimyksestänne, mutta miettikää ensin, mitä etsitte. Jos ette osaa itse arvioida kykyjänne, te tulette herättämään suurta paheksuntaa, kun haluatte olla kunniapaikalla arvostusta nauttien. Tuo johtamisopin mestari yllyttää kuulijoitaan kannustamalla, mutta hillitsee heitä varoittamalla. Moitteettomuuden ihanne hillitsee heidän ylpeyttään ja pyrkimyksen kiittäminen saa heidät pyrkimään noudattamaan tuota ihannetta.
On syytä muistaa, että silloin kun nämä sanat kirjotettiin, seurakunnan johtaja oli se, joka joutui ensimmäisenä kohtaamaan marttyyrikuoleman. Siksi kaitsijan virkaan pyrkiminen oli kiitettävää, sillä se merkitsi sitä, että sai osakseen kovempia kärsimyksiä kuin muut. Näin ollen jopa piispanvirka itsessään määritellään hyväksi työksi, kun apostoli sanoo: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, pyrkii hyvään työhön. Jos joku ei pyri piispanvirkaan siksi, että haluaa tehdä hyvää, vaan saadakseen kunniaa, hän osoittaa, ettei hän oikeasti halua piispan virkaan. Hän ei rakasta tätä pyhää virkaa, eikä edes tiedä, mistä siinä on kyse. Hän haluaa korkean aseman, nauttii siitä tunteesta, että toiset tottelevat häntä, iloitsee siitä että häntä ylistetään, kuvittelee olevansa jotakin ja iloitsee ulkoisesta yltäkylläisyydestä. Maallista hyötyä etsitään sellaisen viran varjolla, jonka pitäisi olla kaiken maallisen hyödyntavoittelun vastakohta. Kun virka, joka merkitsee nöyryyden huippua, muuttuu ihmisen itsetehostuksen välikappaleeksi, ihminen ei lainkaan tavoittele sitä mitä sanoo tavoittelevansa." (luku 1.8)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti