Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa.
Usko on uskoa näkymättömään, mutta ei mihin tahansa näkymättömään. Credo quia absurdum ei ole mikään uskon perustelu, vaan sen hetkittäinen ilmiasu. Uskon perusta on Jumalan lupaus, josta pidetään kiinni.
Abrahamin perillisten joukkoon kuuluminen ei voi rajoittua historialliseen Israeliin, sillä silloin se olisi "lakia" eikä perustuisi lupaukseen. Sama pätee myös tiettyyn historialliseen traditioon, kirkkokuntaan tai oppiin sitoutumiseen. Ne eivät voi rajoittaa lupauksen voimassaoloa. (Barth)
Abraham antoi Jumalalle kunnian varmana siitä, että Jumala pystyy tekemään sen mitä on luvannut. Perustuiko hänen varmuutensa johonkin uskonnolliseen kokemukseen, intuitioon tai henkilökohtaiseen kutsumustietoisuuteen? Voi hyvinkin olla, että Abraham oli pikemminkin rikki ja epävarma. Varmuus perustui siihen, mitä Jumala oli luvannut. Nykyinen käännös sanoo, että hän sai voimaa uskostaan. Sanamuoto saattaa valitettavasti viedä ajatukset siihen, että kyse oli siitä, jaksaako Abraham (tai jaksammeko me) henkilökohtaisesti uskoa. Ratkaisevaa on kuitenkin uskon kohde, eli Jumalan lupaus.
Abraham toivoi, vaikkei toivoa ollut. "Kaikki ympärillämme sotii Jumalan lupausta vastaan. Hän lupaa meille kuolemattomuuden, mutta meitä ympäröi kuolema ja katoavaisuus. Hän julistaa meidät vanhurskaiksi edessään, mutta me hukumme syntiin. Hän vakuuttaa suosiotaan ja hyvää tahtoaan meitä kohtaan, mutta uhkaa meitä hänen vihansa ilmauksilla. Mitä me voimme tehdä? Hänen tahtonsa on, että me suljemme silmämme siltä, mitä me olemme tai omistamme, niin ettei mikään haittaisi tai jopa estäisi uskoamme." (Calvin)
Uskolla ei ole mitään tekemistä optimistisen itsepetoksen kanssa, sanoo Anders Nygrén. Abrahamilla oli realistinen käsitys siitä, mikä on mahdollista (ks. 1. Moos. 15:1-3). Hän ei kuitenkaan velvoittanut Jumalaa mahtumaan omaan käsityskykyynsä.
Esteettinen luenta: Jumala, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan. Kirjaimellisesti "kutsuu olemattomat, ikään kuin ne olisivat." Tämä sanotaan estetiikassa lumeeksi (Schein). Mutta Jumalan lume on voimallinen. Kun Jumala katsoi (λογιζειν) hänet vanhurskaaksi, voidaan sanoa, että kauneus on vain katsojan silmissä, ts. vanhurskaus on jotain, jota ei ole olemassa. Mutta kun Jumala katsoo, hänen katseensa tekee todeksi sen, mitä se näkee. Ja hän näkee meidät Kristuksen tähden kauniina ja täydellisinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti