"Minä olen savi; Sinä olet ruukuntekijä: tee minusta astia, niin että voin olla hyödyksi toisille. Minä olen lanka; Sinä olet kutoja: tee minusta kangasta, niin että voin olla hyödyksi toisille. Minä olen kivi; Sinä olet kuvanveistäjä: tee minusta veistos, niin että voin olla iloksi toisille. Minä olen huilu; puhalla Sinä minuun henkesi, niin että musiikista on toisille iloa. Minä olen luotu; Sinä olet Jeesus Kristus: tee minut uudeksi ihmiseksi, niin että voin olla hyödyksi ja iloksi."
Tämä rukous virittää sellaisen ajatuksen, että on hyvä olla savi savenvalajan käsissä. Mutta helppoa se ei ole. Siirak sanoo:”Niin kuin ruukuntekijä pitää savea käsissään ja muovaa sitä miten tahtoo, niin ovat ihmiset Luojansa kädessä ja hän jakaa heille mitä oikeaksi katsoo.”(Sir.33:13) Ihminen ei helposti suostu tähän. Niin kuin Jesaja kirjoittaa: ”Voi teidän kieroutuneita ajatuksianne! Eikö savenvalaja muka ole saveaan kummempi? Sanooko teos tekijästään: ’Ei hän ole minua tehnyt’? Sanooko luomus luojastaan: ’Ei hän mitään ymmärrä’"(29:16) Myös Paavali kirjoittaa Roomalaisille: ” Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?"(9:20)
Kuitenkin se että olen savea, voi olla lohduttava asia. Savi tekee meistä ihmisistä ensinnäkin keskenämme tasavertaisia: ”Minä olen Jumalalle saman arvoinen kuin sinä, samasta savesta meidät on tehty.” (Job. 33:6) ja savi voi vedota suureen savenvalajaan. ”Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa.” (Jes 64:7)
On hyvin vaikeaa suostua siihen, että ”tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.”(2.Kor. 4:7) On paljon hengellistä julistusta, joka kertoo, miten usko muuttaa ihmistä paremmaksi ja kauniimmaksi (ainakin sisäisesti). Ehkä sitäkin tapahtuu, mutta sellaiseen paranemisprosessiin keskittyminen merkitsee apostolin sanoin "toivon panemista Kristukseen vain tämän elämän ajaksi."
Tunnetussa runossaan "Hengen manaus" Aaro Hellaakoski kuvaa taottavan raudan kokemusta Jumalan ahjossa. Samantyyppinen on kokemus savella Savenvalajan kourissa:
”Jumala, Henki, en lie ainoa, jolla / vaikea on sinun ahjossasi olla, / paahtua niin kuin lietsottava rauta, / taipua paljoon, kasvaa pienemmäksi, / tulla hetki hetkeltä köyhemmäksi.”
Jumalan ahjossa niin raudalla kuin savella on toivo:
”Jumala, henki, ahjosi kuumuudessa / uupunut olen ja pihties puristimessa. /Sinä et väsy, et putoa uskostas / että olet nostava kerran moukarin alta / työn joka näyttää valmiimmalta / kuin tämä joka nyt kipunoi sormissas.”
Kun olet savea, saviruukun palanen, et tunne olevasi kaunis ja uljas. Tunnet itsesi rumaksi ja rikkinäiseksi. Elämäsi siunaus ei ole mitattavissa sen mukaan, tuletko ehjäksi tämän elämän aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti