Elämän puu
Kun uskon kieli kuvaa sitä, mitä taivaassa on, se joutuu tavallisimmin turvautumaan kieltoihin. Kerrotaan, mitä taivaasta puuttuu. Uudessa Jerusalemissa ei ole "kuolemaa, murhetta, valitusta eikä vaivaa" (Ilm 21:3). Tässä kohtaa puhutaan kuitenkin täyteyden kieltä Elämän puusta, "joka antaa vuodessa kahdettoista hedelmät ja sen lehdistä kansat saavat terveyden."
Tämän kohdan innoittamana suuri fransiskaaniteologi Bonaventura kirjoitti 1200-luvulla kirjansa Lignum vitae, Elämän puu. Elämän puun oksia ja lehtiä ovat Kristuksen teot, jotka käsittävät evankeliumien kertomien tapahtumien lisäksi myös hänen läsnäolonsa maaailman luomisessa ja hänen hallitsemisensa kerran kirkkaudessa.
"Jumalan ainosyntyinen Poika, luomattomana Sanana, on elämän Kirja, ja valo, joka on täynnä ikuisia periaatteita korkeimman Luojan mielessä. Hän on inspiroituna sanana enkelien ja pyhien intellekteissä, lihaksitulleena Sanana lihaan yhdistetyissä rationaalisissa sieluissa." (luku 46)
"Jumalan Sana" viittaa Bonaventuran mielestä (patristisen teologian mukaisesti) ennen kaikkea Kristukseen, eikä Raamattuun. Lignum vitae on toki täynnä raamatunsitaatteja, niin Vanhasta kuin Uudesta testamentista, apokryfikirjoja unohtamatta. Raamatun juonen Bonaventura tiivistää näin:
"Tuhansien vuosien ajan, monien ihmeellisten profetioiden kautta hän yllytti ihmisten mieliö uskoon ja sytytti heidän sydämissään elävän kaipauksen" (luku 2)
Kun kirja puhuu Elämän puun täydeyden kieltä ja julistaa Kristuksen kauneutta, on syytä kuitenkin huomata, että se alkaa Paavalin sanoilla: "Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu" (Gal. 2:19), ja kirjan tarkoituksena on saada lukija tuntemaan nämä sanat itsessään "elävällä muistilla, terävällä intellektillä ja rakastavalla tahdolla."
Kristuksen kauneudesta puhuttaessa ei voida sivuuttaa ristiä. Se ei ollut kaunista katseltavaa, mutta kun sitä miettii tarkemmin käy ilmi:
"Hän on sitä enemmän kaiken ihmisten kunnioituksen arvoinen, mitä suurempaa nöyryytystä hän on kärsinyt heidän puolestaan. Hän, joka on kaikkia ihmislapsia kauniimpi (Ps. 45), näyttäytyi silmiensä hämärtyessä ja poskiensa kalvetessa ihmislapsille rumana, kun hänestä tulil suloisesti tuoksuva uhri Isänsä kunnian edessä, jotta hän sammuttaisi Jumalan vihan hehkun (Ps. 85:4)" (luku 25,29)
Ylösnousemuksessa Kristuksen kauneus, joka kätkeytyi ristinkuoleman kammottavuuteen, viimein näytti lopullisen voittonsa:
"Iisain Juuren kaikkein kaunein kukka (Jes. 11:1) joka oli kukoistanut inkarnaatiossa ja kuihtunut kärsimyksessä, puhkesi jälleen kukkaan ylösnousemuksessa ja tuli siten kaiken kauneudeksi! Sillä tuo kaikkein kirkkain ruumis - ylhäinen, esteetön ja kuolematon - pukeutui sellaiseen kunniaan, että se on aurinkoa säteilevämpi, näyttäen esimerkin ihmisruumiille tarkoitetusta kauneudesta." (luku 35)
Nyt tulee meitä koskeva osuus: Eskatologisessa osassaan Lignum vitae julistaa, että lopulta Kristus pukeutuu valittujensa kauneuteen kuin kirjailtuun kankaaseen. Me olemme Kristuksen kaunistus! Tuo kauneus on sellaista, että se juovuttaa Karitsan häävieraan Jumalan mielisuosiolla (luku 47)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti