Voittopalkinto (brabeion) on pääsy taivaaseen (Fil. 3:14). Urheilusta otetun esimerkin voi soveltaa myös vaikkapa yritystoimintaan tai taiteellisiin pyrintöihin. Mitään todella arvokasta ei saavuteta ilman itsekuria ja ponnistelua. Se ei tarkoita, etteikö taivaaseen pääsisi vain ja pelkästään armosta. Nimenomaan pysyttäytyminen armossa on se ahdas portti, johon Herramme käskee kilvoittelemaan käyttäen samaa verbiä (agonizomai) Lk. 13:24. Jumalan tunteminen on elämämme tärkein asia, ja se vaatii kaikki henkemme, sielumme ja ruumiimme voimat. Siis Jumalan, ei kuvamme Jumalasta, tunteminen. Iskujen kohdistaminen (hypopiazo) sisältää siniseksi hakkaamisen sivumerkityksen ja tuo ikävällä tavalla mieleen sairaalloiset itsensä kiduttamiset tavat. Luterilaisittain oman ruumiin kurittaminen on pikemminkin sitä, että ollaan valmiina luopumaan omasta toisten hyväksi. Ruumiin rääkkääminen ei ole itsetarkoitus. Ruumis on kuitenkin kaikkien merkittävien uskonnollisten ja filosofisten traditioiden mukaan pidettävä kurissa. Jumalan palveleminen ei tuota välitöntä fyysistä tyydytystä. Saarnaaja saarnaa enemmän omalla esimerkillään,
"Tässä vaiheessa rakkautemme tuli palauttaa mieleemme sen minkä jo sanoimme, että saarnaajan pitäisi tulla kuulluksi pikemminkin tekojen kuin sanojen kautta ja että hänen oikea elämäntapansa tarjoaisi ihmisille jalanjäljet, joita pitkin kulkea, sen sijaan että hän osoittaisi sanoillaan tien jota kulkea.
Niin kuin kukko, jota Herra käytti puheessaan saarnaajan vertauskuvana, valmistautuessaan kiekaisemaan, ensin ravistelee siipiään ja läpsyttää niitä itseään vasten ja tulee siten valmiimmaksi, on erittäin tarpeellista, että ne jotka käyttävät saarnavirassaan sanoja, ovat ensin itse valveilla ja tekevät vilpittömästi hyviä tekoja. Muutoin he ovat itse laiskoja ja kehottavat toisia pelkillä sanoillaan. Herättäkööt he ensin itsensä soveliailla teoilla ja tehkööt sitten muita halukkaiksi elämään hyvää elämää. Lyökööt he ensin itseään ajatustensa siivillä. Tutkikoot he tarkoin itseään ja havaitkoot, missä suhteessa ovat laiskoja ja puutteellisia ja hyvittäkööt sen ankaralla katumuksella. Sitten, ja vasta sitten, pistäkööt toisten elämän järjestykseen sanoillaan. Heidän pitäisi ensiksi käydä rankaisemaan omia syntejään kyynelin ja sitten vasta julistaa mikä on muissa rangaistuksen arvoista. Ja ennen kuin he avaavat suunsa kehottaakseen toisia, heidän tulee julistaa teoissaan kaikki se mitä he aikovat sanoa." (Gregorius Suuri: Regula pastoralis III, 40)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti