Niin se vain on. Ajatukseni sanasi ääressä ovat joulusaarnaa tekevän papin. Yritän silti olla tekemättä saarnaa ja vain kuunnella sanaasi. Siitä minä elän. Sitä minun on seurakunnalle jaettava, jos jotain. Siis anna sanasi, ei minun vaan seurakunnan tähden.
Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua.
Vertauskuva kertoo missä tilanteessa se, joka tämän rukoili ensimmäisen kerran, oli. Pimeässä. Ei Jumalasta näkynyt merkkiäkään, ei edes aamun sarastusta. Hän vertasi itseään tässä aamua odottaviin yövartijoihin, mutta totesi, että hänen yönsä oli pidempi ja pimeys tiheämpi.
Israel, pane toivosi Herraan! Hänen armonsa on runsas, hän voi sinut lunastaa. Hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä.
Ihan niin kuin minäkin, psalmista oli paimenen roolissa. Hänen piti sanoa jotain kansalle. Yössä, rääkättynä, ikävissään, hän huusi: "pane toivosi Herraan!" Mitään muuta kun ei ole.
"Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma, se ulottuu väliverhon tuolle puolen." (Hepr. 6:19)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti