Kun isä Jaakob oli kuollut, Joosefin veljet ajattelivat, että nyt on Joosefin koston aika tullut. Ei olisi ensimmäinen kerta. Vanhempien kuoltua sisarusten välit voivat perinnönjaossa mennä lopullisesti pilalle. Veljet vetoavat hädissään isänsä tahtoon. Kuitenkaan missään aiemmin ei ole kerrottu, että Jaakob olisi käskenyt sanomaan Joosefille: "Anna veljillesi anteeksi." Miksi hän ei sitä paitsi olisi sanonut sitä suoraan Joosefille? Kuulostaa hätävalheelta - vaikka ei varmasti ollutkaan vastoin Jaakobin ajatuksia. Myös Jumalaan vedotaan anteeksiannon perustaksi. Sitäkin voidaan käyttää väärin.
Kun Joosef tämän kuultuaan puhkeaa itkuun, veljet ajattelevat että nyt meni Joosefin kuppi nurin lopullisesti. Vai vielä anteeksi! Niinpä veljet lankeavat hänen eteensä ja lupautuvat orjiksi. Joosefin vastaus on kohtauksen asiallisesti perustelluin lause: "Enhän minä ole Jumala." Vain Jumala on vanhurskas, ja hänkin antaa anteeksi! Kieltäytymällä anteeksi antamisesta ihminen korottaa itsensä toisten yläpuolelle. Anteeksi antava sen sijaan myöntää: toiset tekevät virheitä - niin minäkin.
"Te kyllä tarkoititte minulle pahaa". Ei Joosef vähättele tai selittele veljien rikkomusta. Se oli paha teko. "Mutta Jumala käänsi sen hyväksi". Tämä vaatii näkökyvyn lahjaa. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että Joosefin häikäisevä menestys olisi auttanut häntä unohtamaan veljien hänelle tekemän vääryyden. Hän tunnistaa Jumalan johdatuksen kaikessa - niin veljien nurjamielisyydessä kuin Faaraon suosiossa. Joosef lupaa huolehtia näistä jotka kerran jättivät hänet heitteille. Niin Jumalan tahto toteutuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti