1.Moos. 8:1-11(pääsiäisyö)

 Tarina toivosta väkivallan ja ympäristötuhon maailmassa

syyskuun 11.päivänä vuonna 2001 terroristien ohjaamat matkustajakoneet lensivät päin New Yorkin World Trade Centerin kaksoistorneja, pilvenpiirtäjiä, jotka hallitsivat Manhattanin katukuvaa ja jotka on ikuistettu moniin sarjafilmeihin ja elokuviin. 9/11 tuli symboliksi alkavan vuosituhannen pelolle ja ahdistukselle. Terrori-iskut ja sodat ovat leimanneet maailmaamme siitä lähtien.
Tuohon synkkään päivään ja käsittämättömään tekoon liittyy myös kertomus toivosta ja luonnon uskomattomasta kyvystä selviytyä. 

Muutama kuukausi terrori-iskun jälkeen eräs raivaustyöntekijä löysi tapahtumapaikalta, kraaterista joka tunnettiin nimellä Ground Zero, kiinanpäärynäpuun. Kaikki, mitä siitä oli jäljellä, oli mustaksi hiltynyt rungonpuolikas ja murskaantuneet juuret. Koko rungossa oli vain yksi elävä oksa. Puuta oltiin jo viemässä kaatopaikalle, mutta sen löytänyt nuori nainen pyysi, että puulle annettaisiin vielä mahdollisuus. Niinpä se vietiin hoidettavaksi Bronxin taimitarhaan. Tuon pahasti vaurioituneen puun henkiin herättäminen ei ollut mikään helppo tehtävä ja sen selviäminen oli epävarmaa. Mutta loppujen lopuksi se toipui. Ja kun se oli taas tarpeeksi vahva, se palautettiin istutettavaksi entiselle tontilleen 9/11 Memorial&Museum -kompleksiin. Keväällä sen oksat ovat valkeina kukista. Ihmiset tuntevat sen tarinan. He katselevat sitä ja pyyhkivät kyyneleitään. Se on luonnon resilienssin todellinen symboli – ja muistutus myös kaikesta siitä, mitä menetettiin yli 20 vuotta sitten. Puu tunnetaan nimellä the Survivor Tree – selviytyjäpuu. 

Erään toisen puun tarina on myös kertomisen arvoinen. Nagasakin kaupunkiin pudotettiin vuonna 1945 atomipommi, joka aiheutti kaupungissa absoluuttista tuhoa. Ydinräjähdyksen aikaansaama tulipallo oli synnyttänyt auringon lämpötilaa vastaavan lämmön – miljoonia asteita. Se teki ympäristöstä kuun maiseman, josta tutkijat sanoivat, ettei siellä kasvaisi vuosikymmeniin mitään. Mutta ihmeellisellä tavalla kaksi 500 vuoden ikäistä kamferipuuta oli jäänyt henkiin. Niistä oli jäljellä vain alaosat, ja niistäkin useimmat oksat olivat repeytyneet irti. Ruhjoutuneissa puissa ei ollut ainuttakaan lehteä. Mutta ne olivat elossa. Tänä päivänä toinen näistä puista on suurikokoinen puu. Sen paksussa rungossa on murtumia ja rakoja, joista sen voi nähdä olevan täysin musta sisältä. Silti joka kevät tuohon puuhun puhkeavat uudet lehdet. Monet japanilaiset pitävät puuta pyhänä muistomerkkinä rauhalle ja henkiinjäämiselle.

Kun koemme ilmastoahdistusta ja alamme vaipua epätoivoon sen suhteen, onko mitään enää tehtävissä, luonnon resilienssi, ihmeellinen kyky uudistua, antaa meille toivoa. Se ei yksin riitä, jos jatkamme piittaamatonta käytöstämme luontoa kohtaan,  mutta se on meidän liittolaisemme, kun haluamme suojella elämää.

Vielä yksi tarina New Yorkin selviytyjäpuusta: Jane Goodall, joka on omistanut elämänsä luonnonsuojelusta ja toivosta kertomiselle, kertoo, miten hän oli joku aika sitten katsomassa, kun selviytyjäpuun kukkien lehdet putoilivat maahan. Silloin hän näki pienen linnunpesän puussa. Siellä emolinnut ruokkivat poikasiaan, jotta ne kasvaisivat ja lentäisivät maailmaan. Ihmiset katselivat ihmeissään linnunpesää, joka oli rakennettu keskelle tuhon ja väkivallan muistomerkkiä. The Survivor Tree, joka oli pelastettu kuolemasta, ei ollut vain kasvattanut uusia lehtiä, vaan hoivasi myös toisten elämää.
(lähde. Jane Goodall – Douglas Abrams – Gail Hudson: Kirja toivosta. Docendo 2022)

2.Moos. 17:8-13 (5. su pääsiäisestä, 3.vsk 1.lk)

 Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään kummaltakin puolen, niin että hän jaksoi pitää niitä ylhäällä auringonlaskuun saakka.

Gregorius Suuri tulkitsee tätä kohtaa Evankeliumisaarnassaan n:o 33 seuraavaan tapaan: 

"Laissa kerrotaan, että kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään. Mooses istuu kivellä, koska lailla on sijansa kirkossa. Mutta lain kädet ovat painavat, sillä se ei kärsi syntisiä laupiaasti, vaan uhkaa heitä ankaralla tuomiolla. Aaron tarkoittaa tässä voiman, Hur puolestaan tulen vuorta. Voiman vuori viittaa Vapahtajaamme. Profeetta Jesaja kirjoittaa: 'Herran pyhäkön vuori seisoo ylimpänä vuorista.' Tuli puolestaan viittaa Pyhään Henkeen, josta Vapahtaja itse sanoo: 'Tulta minä olen tullut tuomaan maan päälle." Samalla tavalla kuin Aaron ja Hur kannattelivat Mooseksen painavia käsiä ja siten kevensivät niitä, Jumalan ja ihmisen välimies tuli Pyhän Hengen tulen kanssa ja teki lain käskyistä (jotka olivat inhimillisesti ajatellen sietämättömän raskaat) siedettäviä, osoittamalla niiden hengellisen merkityksen. Hän tekee Mooseksen kädet keveiksi muuttamalla lain käskyjen painon syntien tunnustamisen voimaksi. Meille, jotka tätä voimaa saamme, hän lupaa armoa, vakuuttaessaan profeetan suulla: 'En minä tahdo, että jumalaton kuolee, vaan että hän kääntyy ja saa elää.'”

Gregorius esittää hätkähdyttävän kertomuksen siitä, miten Jumala rakkaudessaan rikkoo jopa omaa sanaansa vastaan:

"Kaikille meille syntisille hän sanoo niin kuin hän sanoi Israelille: 'Jos mies on ottanut eron vaimostaan, ja tämä on sen jälkeen naimisissa toisen kanssa, ei mies enää saa ottaa häntä vaimokseen.' Eikö tuo nainen ole silloin saastainen?  Jeremian kautta hän sanoo:'Sinä olet pettänyt minua monien rakastajien kanssa. Sinäkö siis saisit palata minun luokseni, sanoo Herra.' Herra antoi meille vertauksen petollisesta vaimosta. Hän kertoo, että mies ei tuollaisen haureuden jälkeen voi enää ottaa häntä vaimokseen. Mutta hän itse kumoaa kertomansa vertauksen armahtavaisuudessaan, kun hän sanoo, ettei avion rikkonutta vaimoa voi kukaan enää ottaa vaimokseen, ja kuitenkin hän itse odottaa meitä haureellisia sieluja luokseen! Ajatelkaa, veljet, miten väkevä asia armo on. Hän sanoo, ettei noin saa tehdä, ja sitten hän tekee itse niin, kaikkien tapojen vastaisesti. Katsokaa: hän itse kutsuu niitä, joita hän julistaa saastaisiksi – syleilläkseen heitä! Hän etsii niitä, joiden hän sanoo hylänneen hänet."

Minua viehättää myös kertomus siitä, miten eräs Raamatun lukija luki väärin, että "Aamor ja Huumor kannattelivat Mooseksen käsiä". Rakkaus ja huumori. Siinä mainiot raamatuntulkinnan neuvot.

Joh. 15:12-15 (4. su pääsiäisestä, 3.vsk ev)

Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut.

"Uusi käsky", jonka Jeesus antaa, paljastuu vähitellen Johanneksen evankeliumissa. Ensin 13:35 "Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne", sitten tässä. Gerd Theissenin mielestä tämä on tärkein kohta koko evankeliumissa. Aiemmin Jeesus on kyllä sanonut, että hän sanoo sen mitä on Isältä kuullut, mutta hän ei sano mitä hän on kuullut. Vain tässä kohtaa Jeesus eksplisiittisesti sanoo, että hän on nyt sanonut kaiken mitä hän on Isältä kuullut.
Rakkauden käsky kertoo siis kainen - todella  kaiken - mitä Jeesuksella on Isältä sanottavana. Koko Johanneksen evankeliumin tarkoitus on tuoda rakkauden käsky taivaasta maahan. Siten kaikki edeltävä ilmoitus tulee suhteelliseksi. Palvelijoista on tullut ystäviä, sillä ystävien kesken ei ole salaisuuksia.
Antti Kylliäinen tulkitsee Jeesuksen sanoja "te olette ystäviäni kun teette sen minkä käsken teidän tehdä" niin, että tällainen kaveri on aika epämiellyttävä.  Olette ystäväni jos teette niin kuin sanon. Kieltämättä keneltä tahansa paitsi Jeesukselta huono veto. Hän on kuitenkin se, joka myös sanoo että Isä antaa kaiken mitä hänen nimessään pyydämme.
Rakkaus on siis kristinuskon ydin. Eikö se ole sanoma rististä? On.
Ristin evankeliumi on siellä ihan keskellä: suurempaa rakkautta ei ole. Älä etsi ristiä suurempaa todistusta Jumalan rakkaudesta. Sitä suurempaa ei ole.

Joh. 10:11 (2. su pääsiäisestä, 1. vsk ev)

 "Minä olen hyvä paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta." Me tiedämme, että Jeesus Kristus, hyvä paimenemme, todella rakasti omiaan kuolemaan asti. Rakkaus on voimallisempi kuin mikään muu. "Kuinka miekka, haava tai kuolema voisi mitenkään voittaa rakkauden? Se nauraa kuolemalle ja voittaa kaiken", toteaa kirkkoisä ja Ravennan arkkipiispa Petrus Chrysologus (406-450) saarnassaan Hyvästä Paimenesta.

Mutta Chrysologus myös kysyy, oliko hyvän paimenen kuolema todella hyödyksi hänen lampailleen? Oikeastaan näyttää siltä, että paimenen kuolema jätti lauman susien armoille. Tämän voi todeta siitä, että kirkon varhaisista ajoista lähtien apostolit ja marttyyrit ovat joutuneet kärsimään ja kuolemaan uskonsa puolesta. Herää kysymys, lähtikö hyvä paimen kuolemaan ensiksi siksi, ettei hänen olisi tarvinnut jäädä puolustamaan laumaansa? Hylkäsikö hän meidät sittenkin?

Tämä kaikki on käsittämätöntä, jos emme kykene näkemään tämän elämän yli, joka kuitenkin on vain väliaikaista. Kristus suostui kuolemaan (johon kukaan ei häntä voinut pakottaa), nimenomaan lampaidensa vuoksi. Paholainen iski kiinni Kristuksen ihmisyyteen, mutta joutui hänen jumaluutensa vangiksi. "Kuolema, joka nielee syntiset ihmiset, tulee itse nielaistuksi, kun se kulauttaa kurkkuunsa viattomuuden Luojan." Paimen ei siis jättänyt lampaita pulaan ja susien armoille, vaan antoi sudet heidän armoilleen. 

Kristillisen sovitusopin voi nähdä kummallisena kaupankäyntinä Jumalan ja saatanan välillä. Mutta pohjimmiltaan se on äärimmäisen hilpeää anarkiaa, jossa pahuuden logiikka murretaan ja uhreista tulee voittajia. "Kun Hyvä Paimen tällä tavalla antoi henkensä alttiiksi lampaidensa puolesta, hän ei menettänyt sitä. Näin hän piti kiinni lampaistaan eikä menettänyt heitä. Hän ei todellakaan hylännyt heitä vaan kutsui heidät mukaansa. Hän kutsui heidät kuoleman kenttien halki, kuoleman tietä pitkin, elämää antaville laitumille."

Kristuksen omien tie kulkee kuolemaan aivan samalla tavoin kuin heidän Herransa. Mutta evankeliumi sanoo:"lampaat seuraavat häntä, sillä ne kuulevat hänen äänensä"(10:2) "Lampaat jotka ovat seuranneet häntä kuolemaan, seuraavat häntä myös elämään. Niiden, jotka ovat seuranneet häntä keskelle häväistyksiä, pitää seurata häntä myös kunniaan. Ne, jotka ovat seuranneet häntä hänen kärsimyksessään, tulevat seuraamaan häntä kirkkaudessa."

"Missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva, sanoo hän. Siis missä?  Tietysti taivaiden yläpuolella, missä Kristus istuu Isän oikealla puolella. Oi ihminen, älä anna sen, että elät uskossa, häiritä sinua. Älä anna kauan kestävän toivon uuvuttaa sinua! Sinun päämääräsi on varma, ja sen on varannut sinulle kaiken Luoja. Raamattu sanoo: 'Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on Kristuksen kanssa kätketty Jumalaan. Kun Kristus, teidän elämänne, ilmestyy, silloin tekin ilmestytte yhdessä hänen kanssaan (Kol.3:3,4).'"

Joh 10:1-10 (2. su pääsiäisestä, 3. vsk ev.)

Totisesti, totisesti: joka ei mene lammastarhaan portista vaan muualta, on varas ja rosvo. Se joka menee portista on lampaiden paimen.
Paimenvertaus toimii myös kuvana kirkon virasta ja hengellisestä auktoriteetista. Kirkko kutsuu opettajansa julkisesti, he eivät itse kutsu itseään eivätkä tule asemaansa jollakin salaperäisellä, muka "hengellisemmällä" tavalla.
Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään.
Todellinen paimen suostuu portinvartijoiden arvioitavaksi. Se on kirkon kaitsijan eli piispan virka. Se että lampaat kuuntelevat viittaa kirkon uskontajuun. Seuraavaksi kuullaan mitä paimen tekee:
Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edelä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä.
Paimenen tulee nähdä vaivaa tunteakseen lampaansa ja voittaakseen niiden luottamuksen. Hänen tulee suostua esimerkiksi - ei virheettömäksi, mutta alati seurattavaksi..Se ei ole pelkkää viranhoitoa.
Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.
Siis todelliset lampaat, ne jotka ovat olleet osallisia todellisesta kaitsennasta. Kuinka vetoavaa harhaoppinen julistus onkin, se ei vakuuta sitä, joka on istutettu oikeaan oppiin. Vertaus toimii kirkon viran kannalta myös jatkon suhteen, kun Jeesus sanoo olevansa lampaiden portti. Sen portin kautta oikeat paimenet kulkevat ja kuljettavat laumaansa. Molemmat kuvat tiivistyvät lopussa:
Se joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän - yltäkylläisen elämän. 
Hyvä paimen vie laitumelle - ei karsinaan!