Room. 4:1-8 (4. sunn. helluntaista 2.vsk 2.lk)

Kristus on läsnä myös siinä uskossa, jossa häntä ei mainita nimeltä

 Württembergin reformaattori Johannes Brenz (1499-1570) kiinnitti Roomalaiskirjeen luennossaan 1538 huomiota siihen, että kun Raamattu kertoo, että Abraham uskoi Jumalan lupaukseen ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi, siinä ei mainita Kristusta nimeltä. Onko siis olemassa vanhurskautta ilman Kristusta? Ei tietenkään, sanoi Brenz. Ilman Kristusta et löydä vanhurskauden häivääkään, et pienintä kipinää. "On huomattava, että aina kun puhutaan todellisesta uskonvanhurkaudesta tai Jumalan armosta tai laupeudesta, vaikka Kristuksen nimeä ei ääneen mainittaisikaan, Pyhä Henki tarkoittaa siinä aina Kristusta. Jumalalla ei ole armoa eikä laupeutta muuten kuin Kristuksessa ja Kristuksen tähden." 

Kun esimerkiksi Daavid rukoilee: "Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi"(Ps. 51:3), siinä ei tosiaankaan mainita Kristusta nimeltä. [Me tiedämme, ettei voisi mainitakaan, mutta 1500-luvun eksegetiikka ei ollut yhtä historiatietoista]. Mutta koska Jumala ei ole armollinen muuten kuin Kristuksessa, Pyhä Henki sisällyttää tähän Kristuksen. Samoin kun Daniel rukoilee: "Sammukoon sinun vihasi ja suuttumuksesi Jerusalemia, omaa kaupunkiasi ja pyhää vuortasi kohtaan!" (Dan. 9:19), Kristusta ei mainita, mutta koska Jumalan viha ei väisty yltämme muutoin kuin Kristuksen tähden, Pyhä Henki tarkoittaa tässä Kristusta. Ja kun publikaani rukoilee: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen" ja lähtee kotiinsa vanhurskaana (Lk. 18:13-14), ei siinäkään mainita, että hän olisi uskonut Jeesukseen Kristukseen. Mutta on selvää, että Kristus on rukouksessa mukana, koska hänen ulkopuolellaan ei ole vanhurskautta. Keskellä reformaation polemiikkia Brenz myöntää, että paavillisen pimeydenkin aikana ne, jotka todellisessa uskossa rukoilivat Jumalaa, pelastuivat, vaikka eivät kyenneetkään ilmaisemaan uskoaan sillä kirkkaalla tavalla, joka nyt on tullut julki. 

Abrahamille luvattu jälkeläisten paljous tarkoittaa siis itse asiassa sitä, että Jumala on hänelle armollinen Kristuksen tähden. Erikoinen luenta nykyaikaisen eksegeesin valossa. Mutta samalla ajatuksessa on huikeaa avarakatseisuutta. On lupa ajatella, etta Kristus on läsnä myös siinä rukouksessa, jossa häntä ei nimeltä mainita! Ihminen voi rukoilla Kristusta salassa, tietämättä sitä itsekään. 

Johannes Kastajan päivä

Joskus ennen vanhaan juhannuskirkkoon oli saatu saarnaajaksi oikein teologian tohtori. Hän selvitti seikkaperäisesti sitä, miten poikkeuksellinen hahmo Johannes Kastaja oli. "Itse asiassa hän ei kuulu Uuteen testamenttiin", päätteli saarnaaja. Puolen tunnin kuluttua hän totesi, ettei Johannes Kastaja oikeastaan kuulu myöskään Vanhaan testamenttiin. Niinpä tohtori teki retorisen kysymyksen: "Mihin me siis hänet sijoitamme?" Eräs isäntä nousi kirkonpenkistä ja tokaisi: "Sijoita hänet vaikka tähän. Minä menen antamaan hevoselle heiniä."

Mitä tahansa Jeesuksesta ajatellaankin, hänen liittymisensä Johannes Kastajan profeetalliseen kastajaliikkeeseen on historiallinen tosiasia. Se, että Jeesus otti kasteen Johannekselta, oli ensimmäisille kristityille vaikeakin asia. Jotkut tutkijat ajattelevat, että kristityt muokkasivat Johanneksen ja Jeesuksen suhdetta jälkimmäisen eduksi: Matteuksen evankeliumissa Johannes vastustelee kastetta, Nasarealaisevankeliumissa Jeesus itse torjuu ensin kasteen ja Ebionilaisevankeliumissa Johannes polvistuu saadakseen kasteen Jeesukselta. Miksi Jeesus, synnitön, tarvitsi kastetta? Johanneksen evankeliumissa ne ovatkin "maailman synnit" jotka hän kantaa kasteelle.

Johanneksen toiminta erottuu sekä Qumranin yhteisöstä (jonka edustajana häntä on joskus pidetty) että Jeesuksesta. Qumranin yhteisön  kaste(et) oli tarkoitettu suljetulle seurakunnalle. Johannes sen sijaan kutsui kasteelle kaikkia, niitäkin jotka pitivät itseään "Abrahamin lapsina." Jeesus ei nähtävästi kastanut juuri ketään. Hieman kärjistetysti voi sanoa, että Johanneksen julistus oli tuomion, Jeesuksen ilon sävyttämä.

Aikalaistodistuksen (Josefus) mukaan Johannes oli vähintään yhtä tunnettu hahmo maailmalla kuin Jeesus. Eläessään hän oli varmasti suurempikin. Antaahan Jeesus hänelle tunnustuksen, että hän on suurin naisesta syntyneiden joukossa, ja Apostolien teoissa kerrotaan Efesoksessa asti kokoontuneesta johanneslaisesta porukasta.

Johannes kuului (niin kuin Luukas kertoo) pappissukuun. Hänen elämänsä, joka sisälsi heinäsirkkojen syöntiä ja elämää hippinä erämaassa, oli kuitenkin julkista sanoutumista irti papillisuudesta. Ehkä se oli hänen kansansuosionsa salaisuus. "Sua ei kyllä uskois papiksi."

Matt. 13: 44-46 (2 su helluntaista. 2 vsk ev, v)

AARRE JA HELMI

John Dominic Crossan ajattelee, että vertaus oli alun perin tällaisessa muodossa:
Jumalan valtakunta on tällainen: Mies löysi aarteen jonkun toisen pellosta, peitti sen, myi kaiken ja osti sen pellon. (Mutta miten valtakunta on sellainen?)

Crossan kiinnittää huomion vertauksen eettiseen ristiriitaan. Jos löytäjä saa pitää, miksi hän osti pellon? Jos se kuuluu omistajalle, miksei siitä kerrottu hänelle? Tuomaan evankeliumi kertoo aarteesta niin, että ei sen koommin pellon omistaja kuin hänen poikansakaan tiedä pellossa olevasta aarteesta. Vasta kun poika myy pellon, ostaja löytää aarteen alkaessaan kyntää sitä (Tuom. ev. log. 109).

Helmi-vertaus korostaa toiminnan irrationaalisuutta: miten ihmeessä helmikauppiaan kannattaisi myydä pois kaikki (muut helmet) hankkiakseen yhden - vaikka kuinka arvokkaan? Crossan kysyy, onko tässä tarkoitus ylistää valtakuntaan tarttumisen rohkeutta vai osoittaa sen mahdottomuutta? Tuom ev. 8 kertoo aarre ja helmi-vertauksen hengessä kalastajasta, joka heittää muut kalat pois ja pitää vain suurimman.

Entä jos Jumala onkin se mies joka ostaa pellon ja helmen? Jos sinä oletkin se helmi, jonka vuoksi hän antaa kaiken ja tyhjentää itsensä! Silloin pellon epäselvät omistussuhteet tulevat ymmärrettäviksi. Saatana pitää sinua kuin omanaan, vaikka hänellä ei ole sellaista oikeutta.

Job 37:24 (Kolmin.p. 2. vsk 1.lk)

 Mutta Jumala ei katso niihin, jotka itse pitävät itseään viisaana

Vulgatan mukaan jakeen loppu kuuluu: "ne jotka pitävät itseään viisaana, eivät uskalla kontemploida häntä." Tästäpä Gregorius Suuri saa aiheen pohtia yhtä suosikkiteemoistaan eli ylpeyden ja nöyryyden suhdetta.

"Ne jotka ovat omasta mielestään viisaita, eivät voi ajatella Jumalan viisautta, koska he ovat sitä kauempana hänen valostaan, mitä vähemmän heissä on nöyryyttä. Siinä määrin kuin ylpeys paisuttaa heitä, he tulevat kykenemättömiksi kontemplaatioon. Mitä enemmän he pyrkivät loistamaan toisten rinnalla, sitä vähemmän heissä on totuuden valoa. Jos me haluamme todella olla viisaita ja mietiskellä tätä viisautta, tunnustakaamme nöyrästi tyhmyytemme. Hylätkäämme haitallinen viisaus ja oppikaamme kiitettävää typeryyttä!Onhan kirjoitettu: 'Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään.' Samoin: 'Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas.'[1.Kor. 1:28, 3:18] 

Ajatus siitä, että Jumalan viisaus on maailman silmissä hulluutta, voi kääntyä myös salaliittoteorioiksi ja vaihtoehtoisten totuuksien kannattamiseksi. "Valtamedia" ja "eliitti" ovat silloin vihollisia, joita vastaan hyökätään vaihtoehtoisten teorioiden voimalla. Gregoriuksen tulkinta ei antaudu tämän tulkinnan vietäväksi. Jumalan viisauden joutuu elämään omassa itsessäään kipeästi todeksi:

"Tässä maailmassa on tuskin hullumpaa asiaa kuin se, että ei pyri saamaan takaisin sitä mitä on menettänyt, antaa varkaiden viedä omaisuutensa, olla vastaamatta saamiinsa loukkauksiin loukkauksilla vaan kärsiä vielä uusiakin loukkauksia." Kristitty ei antaudu vallankäytön, alistamisen ja uhriutumisen peleihin.

Sitaatit teoksesta Moralia in Iob. 27.46.79.

Ps 148 (Luomakunnan sunnuntai)

 Tämän psalmin voi leikkiä näin:

Ylistäkää Herraa, te jotka olette taivaassa. [ylistys]

Ylistäkää häntä korkeuksissa! [yhdellä kädellä heilutetaan ylös]

Ylistäkää häntä, te hänen enkelinsä, [käsillä lennetään]

ylistäkää häntä, kaikki taivaan joukot! [marssitaan]

Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu, [tehdään käsillä pyöreä aurinko ja puolikuu]

ylistäkää häntä, kirkkaat tähdet! [käsillä tähdet tuikkimaan]

Ylistäkää häntä korkeimmat taivaat [pyyhitään kädellä taivasta]

ja taivaankantta kattavat vedet! [veden liplatusta käsillä edessä]

Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä, [ylistys]

sillä hän on ne käskyllään luonut. [kädet ristiin rukoukseen]

Hän pani ne paikoilleen ainiaaksi, hän sääti niille järkkymättömät lait.

Ylistäkää Herraa, te jotka olette maan päällä, [liikutetaan käsiä edessä maaksi]

ylistäkää, syvyydet [kyykistys ja käsillä sukelletaan alas]

ja meren pedot! [irvistys]

Ylistäkää, tuli [käsillä liekkejä]

ja rakeet, [käsillä voimakkaasti ylös ja alas]

lumi [sormet heiluvat, käsivarrsilla ylös ja alas]

ja usva, [sormet nostetaan eteen ja heilutellaan niitä kuin usvaseinää]

ylistä, myrskytuuli, hänen käskyläisensä! [pyöritään ympäri]

Ylistäkää, vuoret ja kukkulat [kädet ylös ja yhteen vuoreksi]

hedelmäpuut ja setrit,

villipedot [irvistys ja murina]

ja karja, [tehdään käsillä sarvet otsalle]

maan matelijat [käsillä luikerrellaan kuin käärme]

ja taivaan linnut! [lennetään käsillä]

Ylistäkää Herraa, kuninkaat ja kansat, [käsillä kruunu päähän]

ruhtinaat ja kaikki maan mahtimiehet,

nuorukaiset ja neidot [osoitetaan itseensä]

vanhat [kävellään "kepin" kanssa kumarassa]

ja nuoret! [hypellään]

Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä! [ylistys]

(alkuperäinen idea ; Pieni on Suurin-lehti 2022)