Matt. 13: 44-46 (2 su helluntaista. 2 vsk ev, v)

AARRE JA HELMI

John Dominic Crossan ajattelee, että vertaus oli alun perin tällaisessa muodossa:
Jumalan valtakunta on tällainen: Mies löysi aarteen jonkun toisen pellosta, peitti sen, myi kaiken ja osti sen pellon. (Mutta miten valtakunta on sellainen?)

Crossan kiinnittää huomion vertauksen eettiseen ristiriitaan. Jos löytäjä saa pitää, miksi hän osti pellon? Jos se kuuluu omistajalle, miksei siitä kerrottu hänelle? Tuomaan evankeliumi kertoo aarteesta niin, että ei sen koommin pellon omistaja kuin hänen poikansakaan tiedä pellossa olevasta aarteesta. Vasta kun poika myy pellon, ostaja löytää aarteen alkaessaan kyntää sitä (Tuom. ev. log. 109).

Helmi-vertaus korostaa toiminnan irrationaalisuutta: miten ihmeessä helmikauppiaan kannattaisi myydä pois kaikki (muut helmet) hankkiakseen yhden - vaikka kuinka arvokkaan? Crossan kysyy, onko tässä tarkoitus ylistää valtakuntaan tarttumisen rohkeutta vai osoittaa sen mahdottomuutta? Tuom ev. 8 kertoo aarre ja helmi-vertauksen hengessä kalastajasta, joka heittää muut kalat pois ja pitää vain suurimman.

Entä jos Jumala onkin se mies joka ostaa pellon ja helmen? Jos sinä oletkin se helmi, jonka vuoksi hän antaa kaiken ja tyhjentää itsensä! Silloin pellon epäselvät omistussuhteet tulevat ymmärrettäviksi. Saatana pitää sinua kuin omanaan, vaikka hänellä ei ole sellaista oikeutta.

Job 37:24 (Kolmin.p. 2. vsk 1.lk)

 Mutta Jumala ei katso niihin, jotka itse pitävät itseään viisaana

Vulgatan mukaan jakeen loppu kuuluu: "ne jotka pitävät itseään viisaana, eivät uskalla kontemploida häntä." Tästäpä Gregorius Suuri saa aiheen pohtia yhtä suosikkiteemoistaan eli ylpeyden ja nöyryyden suhdetta.

"Ne jotka ovat omasta mielestään viisaita, eivät voi ajatella Jumalan viisautta, koska he ovat sitä kauempana hänen valostaan, mitä vähemmän heissä on nöyryyttä. Siinä määrin kuin ylpeys paisuttaa heitä, he tulevat kykenemättömiksi kontemplaatioon. Mitä enemmän he pyrkivät loistamaan toisten rinnalla, sitä vähemmän heissä on totuuden valoa. Jos me haluamme todella olla viisaita ja mietiskellä tätä viisautta, tunnustakaamme nöyrästi tyhmyytemme. Hylätkäämme haitallinen viisaus ja oppikaamme kiitettävää typeryyttä!Onhan kirjoitettu: 'Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään.' Samoin: 'Jos joku teistä on olevinaan viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä tulisi viisas.'[1.Kor. 1:28, 3:18] 

Ajatus siitä, että Jumalan viisaus on maailman silmissä hulluutta, voi kääntyä myös salaliittoteorioiksi ja vaihtoehtoisten totuuksien kannattamiseksi. "Valtamedia" ja "eliitti" ovat silloin vihollisia, joita vastaan hyökätään vaihtoehtoisten teorioiden voimalla. Gregoriuksen tulkinta ei antaudu tämän tulkinnan vietäväksi. Jumalan viisauden joutuu elämään omassa itsessäään kipeästi todeksi:

"Tässä maailmassa on tuskin hullumpaa asiaa kuin se, että ei pyri saamaan takaisin sitä mitä on menettänyt, antaa varkaiden viedä omaisuutensa, olla vastaamatta saamiinsa loukkauksiin loukkauksilla vaan kärsiä vielä uusiakin loukkauksia." Kristitty ei antaudu vallankäytön, alistamisen ja uhriutumisen peleihin.

Sitaatit teoksesta Moralia in Iob. 27.46.79.

Ps 148 (Luomakunnan sunnuntai)

 Tämän psalmin voi leikkiä näin:

Ylistäkää Herraa, te jotka olette taivaassa. [ylistys]

Ylistäkää häntä korkeuksissa! [yhdellä kädellä heilutetaan ylös]

Ylistäkää häntä, te hänen enkelinsä, [käsillä lennetään]

ylistäkää häntä, kaikki taivaan joukot! [marssitaan]

Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu, [tehdään käsillä pyöreä aurinko ja puolikuu]

ylistäkää häntä, kirkkaat tähdet! [käsillä tähdet tuikkimaan]

Ylistäkää häntä korkeimmat taivaat [pyyhitään kädellä taivasta]

ja taivaankantta kattavat vedet! [veden liplatusta käsillä edessä]

Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä, [ylistys]

sillä hän on ne käskyllään luonut. [kädet ristiin rukoukseen]

Hän pani ne paikoilleen ainiaaksi, hän sääti niille järkkymättömät lait.

Ylistäkää Herraa, te jotka olette maan päällä, [liikutetaan käsiä edessä maaksi]

ylistäkää, syvyydet [kyykistys ja käsillä sukelletaan alas]

ja meren pedot! [irvistys]

Ylistäkää, tuli [käsillä liekkejä]

ja rakeet, [käsillä voimakkaasti ylös ja alas]

lumi [sormet heiluvat, käsivarrsilla ylös ja alas]

ja usva, [sormet nostetaan eteen ja heilutellaan niitä kuin usvaseinää]

ylistä, myrskytuuli, hänen käskyläisensä! [pyöritään ympäri]

Ylistäkää, vuoret ja kukkulat [kädet ylös ja yhteen vuoreksi]

hedelmäpuut ja setrit,

villipedot [irvistys ja murina]

ja karja, [tehdään käsillä sarvet otsalle]

maan matelijat [käsillä luikerrellaan kuin käärme]

ja taivaan linnut! [lennetään käsillä]

Ylistäkää Herraa, kuninkaat ja kansat, [käsillä kruunu päähän]

ruhtinaat ja kaikki maan mahtimiehet,

nuorukaiset ja neidot [osoitetaan itseensä]

vanhat [kävellään "kepin" kanssa kumarassa]

ja nuoret! [hypellään]

Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä! [ylistys]

(alkuperäinen idea ; Pieni on Suurin-lehti 2022)

Joh. 14:23-31 (Helluntai, 1.vsk. ev.)

Gregorius Suuren helluntaisaarna

1. Pyhä Henki on rakkaus. Johannes sanoo: ”Jumala on rakkaus.” Joka puhtaasta sydämestä kaipaa Jumalaa, epäilemättä jo omistaa hänet, jota rakastaa. Eikä kukaan voisi rakastaa Jumalaa, ellei hänellä jo olisi sitä, jota hän rakastaa.

Jos teiltä itse kultakin kysyttäisiin, rakastatteko Jumalaa, vastaisitte varmasti ja vakain mielin: ”Rakastan.” Evankeliumikappaleen alussa kuulitte, miten Totuus sanoi: ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani.” Rakkauden toteen näyttäminen tapahtuu tekojen täytäntöönpanolla. Johannes sanoo kirjeessään näin: ”Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa, mutta ei pidä hänen käskyjään, hän valehtelee.”Me rakastamme Jumalaa todella, jos pidättäydymme mielihaluistamme noudattaaksemme hänen sanaansa. On selvää, että se, joka on yhä laittomien himojensa vallassa, ei todella rakasta Jumalaa, sillä hänen tahtonsa vastustaa Jumalaa.

2. ”Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.” Ajatelkaa, rakkaat veljet, millainen juhla se on, kun saa pitää Jumalaa vieraanaan! Jos joku rikas ja mahtava ystävä saapuisi taloonne, siivoaisitte talonne kauttaaltaan pikimmiten, ettei saapuvan ystävän katse osuisi mihinkään häiritsevään. Putsatkoon siis pahojen tekojensa lian pois se, joka valmistaa Jumalalle sieluunsa sijan.

Katso mitä Totuus sanoo: ”Me tulemme ja jäämme asumaan hänen luokseen.” On myös sellaisia, joiden sydämiin hän tulee, mutta ei jää sinne asumaan. He saavat kompunktiossa ajatuksen Jumalasta, mutta koetuksen hetkellä unohtavat koko kompunktion ja palaavat synnintekoonsa ikään kuin eivät olisi koskaan syntejään itkeneetkään. Sen sijaan se rakastaa Jumalaa todella, joka pitää hänen käskynsä. Hänen sydämeensä Herra tulee ja jää asumaan, koska Jumalan rakkaus läpäisee hänen sielunsa niin ettei hän luovu siitä kiusauksen aikanakaan. Se rakastaa todella, jota houkutus pahaan tekoon ei hallitse niin, että hän suostuisi siihen. Ihminen etääntyy taivaallisesta rakkaudessa siinä määrin kuin hän nauttii alhaisesta. Sen tähden sanotaan:  ”Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani.”

Tutkikaa siis itseänne, rakkaat veljet, ja selvittäkää, rakastatteko todella Jumalaa. Älköön kukaan hyväksykö sielultaan sellaista vastausta, johon ei liity tekojen todistus. Rakkaudesta Luojaan on kyseltävä kieleltä, mieleltä ja teoilta. Jumalan rakkaus ei ole koskaan jouten. Jos sitä on, se tekee suuria. Mutta jos se ei halua toimia, se ei ole rakkautta.

”Mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.” Rakkaat veljet, te tiedätte, että hän, joka puhuu, ainosyntyinen Poika, on Isän Sana. Näin ollen Pojan lausuma sana ei ole Pojan,  koska Poika on itse Isän Sana. ”Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne.”  Milloin hän muka ei olisi heidän luonaan, kun hän taivaaseen astuessaan lupasi heille: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Lihaksi tullut Sana sekä poistuu että pysyy. Hän poistuu ruumiillisesti, mutta pysyy jumaluudessaan. Hän lupaa olla heidän kanssaan, koska hän, joka poistuu heidän näkyvistään ruumiillisesti, on näkymättömästi heidän luonaan aina voimallaan.

”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.” Monet teistä, veljeni, tietävät, että kreikan kielen sana ”parakleetti” tarkoittaa puolustajaa tai lohduttajaa. Häntä sanotaan puolustajaksi, koska hän tulee Isän vanhurskauden eteen eksyneiden syntisten puolesta. Sanotaan, että Henki, joka on samaa olemusta kuin Isä ja Poika, rukoilee syntisten puolesta, sillä hän saa Hengellä täytetyt ihmiset rukoilemaan. Paavali sanoo tästä: ”Henki itse puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.” Se, joka anoo, on vähäisempi kuin se, jolta anotaan. Miten voidaan sanoa, että Henki rukoilee, jos hän ei ole vähäisempi? Mutta Henki rukoilee niin, että hän sytyttää ne rukoilemaan, jotka hän täyttää. Tätä Henkeä kutsutaan myös lohduttajaksi, koska se valmistaa anteeksiantamuksen toivoon niitä, jotka surevat tekemiään syntejä ja niin huojentaa murheen ahdistamaa mieltä.

On perusteltua sanoa: ”Hän opettaa teille kaiken”. sillä jos tämä Henki ei ole kuulijan sydämessä, opettajan puhe on tehotonta. Sitä, että ymmärtää kuulemansa puheen, ei lueta sen ihmisen ansioksi, joka opettaa. Ellei ole olemassa sisäistä opettajaa, opettajan kieli työskentelee turhaan. Katsokaa nyt: te kuulette kaikki yhden äänen samalla tavalla, mutta ette ymmärrä kuulemanne äänen merkitystä samalla tavalla. Jos ääni ei ole erilainen, miksi ymmärrätte sen sydämissänne eri tavoin? Se johtuu siitä, että vaikka puhujan sanat kehottavat yhteisesti, on olemassa sisäinen Mestari, joka opettaa erikseen jokaista tuntemaan sanojen merkityksen. Tästä Hengen voitelusta Johannes sanoo: ”Hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa.” Puhe ei opeta mitään, ellei sielulla ole Hengen voitelua. Ei ole kyse vain ihmisten keskinäisestä opettamisesta. Itse Luojakaan ei voi opettaa ihmistä pelkillä sanoilla, ellei hän puhu ihmiselle myös Hengen voitelulla. Kain sai varmasti kuulla, ennen kuin hän ryhtyi veljesmurhaan: ”Olet tehnyt syntiä, pysähdy!” Mutta, hänen rikkomustensa takia, häntä opasti vain ääni eikä Hengen voitelu ja siksi hän saattoi kuulla Jumalan puheen mutta laiminlyödä sen tottelemisen.

Meidän on kysyttävä, miksi Hengestä sanotaan: ”Hän palauttaa mieleenne kaiken”, kun sana palauttaa (suggero) viittaa tuomiseen alhaalta (sub-gero)? Mutta voimme korvata sanan ”palauttaa” sanalla ”toimittaa” (subministro), jolloin näkymättömän Hengen sanotaan palauttavan, ei siksi että toisi meille tietoa alhaalta, vaan kätköstä. ”Rauhan minä jätän teille, minun rauhani minä annan teille.” Tänne jätän rauhan, niille, jotka pääsevät perille, minä annan sen.

---

Homilia in Evangelia XXX

Kristuksen taivaaseenastuminen (Helatorstai)

Luterilaisuuden erityinen korostus on Kristuksen ruumiillinen läsnäolo ehtoollisessa: että leipä ja viini ovat Kristuksen ruumis ja veri, eivätkä vain "esitä" niitä. Sitä opetti Luther jo "Kristuksen ehtoollisesta"- teoksessaan 1528, mutta erityisesti ajatusta kehitteli Württembergin reformaattori Johannes Brenz 1560-luvun alussa kirjoittamissaan tutkielmissa De personali unione ja De maiestate Domini. Kiirastorstain ja helatorstain sanoma kuuluu tiukasti yhteen. Kiistan ytimessä on kysymys: mihin Kristus meni helatorstaina? Eli missä se taivas oikein on? Luterilaiset ja reformoidut antoivat eri vastauksen.

Reformoitu opetus on yksinkertaistaen se, että Kristus on nyt taivaassa, eikä näin ollen missään maan päällä. Luterilaiset taas opettivat, että Kristus nousi taivaaseen juuri voidakseen olla myös kaikkialla maan päällä. Luterilaisen opin mukaan Kristuksen jumaluus ei ole missään ilman Kristuksen ihmisyyttä. Tämän jotkut tulkitsivat niin, että Kristuksen ruumis leviää jotenkin fyysisellä tavalla läpi maailmankaikkeuden. Reformoidut leimasivat käsityksen "ubikvitarismiksi", Kristuksen ruumiin kaikkialla läsnäoloksi. Tähän Brenz vastaa, että vaikka ihmisruumis ei oman luontonsa ja voimansa mukaan voi olla useammassa kuin yhdessä paikassa, se on kuitenkin mahdollista Jumalan luonnon ja voiman mukaan, eikä sitä tarvitse kuvitella niin, että nyt Kristus on homeopaattisesti pieninä pitoisuuksina joka paikassa. Vaikea kuvitella, myönnetään. Vanhakirkollisen dogman mukaan Kristuksen inhimillinen luonto on hypostaattisessa uniossa jumalallisen luonnon kanssa tullut kaikista jumalallisen luonnon ominaisuuksista osalliseksi. Sen vuoksi sille on mahdollista olla useammassa paikassa samanaikaisesti.

Kristuksen ruumiin ubikviteetin perustelu on ennen kaikkea raamatullinen: "hän nousi kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan" (Ef. 4:10) Raamattu kertoo Kristuksen tehneen asioita, jotka ovat Jumalalle mahdottomia: hän kärsi, tunsi affekteja, oli murheellinen ja kuoli. Tämän Kristus teki siksi, että hän halusi niin tehdä, ei sen tähden että hänen olisi ollut pakko. Samasta syystä - tämä on Brenzin oma korostus - hän suostui maanpäällisen elämänsä aikana alistumaan ihmiselle ominaiseen yhdessä paikassa olemiseen. Halutessaan hän olisi voinut vapautua siitä. Kriitikot näkevät tässä Brenzin näkemyksessä lievää doketismia, siis opetusta siitä, ettei Kristus ollutkaan ihan täysi ihminen.

Kun uskontunnustus sanoo, että helatorstaina Jeesus "astui ylös taivaisiin ja istuu Isän oikealla puolella", Brenz sanoo: "Jumalan oikea käsi ei ole joku ruumiillinen paikka maailmassa, jonne Kristus olisi matkustanut, vaan Jumalan kaikkivaltius ja majesteetti." Kristuksen korottaminen yli kaikkien valtojen ei sitä paitsi tapahtunut vasta helatorstaina, eikä edes pääsiäisenä, vaan sillä hetkellä kun Maria sanoi enkelille: "Minä olen Herran palvelijatar, tapahtukoon minulle tahtosi mukaan." Korkeampaa korotusta ei voi kuvitellakaan kuin sen, että ihminen yhdistyy Jumalaan ja tulee yhdeksi persoonaksi hänen kanssaan, itse Jumalaksi! Niinpä hän ei helatorstaina mennyt pois, vaan on yhä lähempänä meitä, erityisesti ehtoollisessa, jota hän on itse käskenyt viettää. Sen lähemmäksi Jumalaa ei pääse.

Reformoitu oppi pitää kiinni siitä, että äärellinen ei voi sulkea sisäänsä ääretöntä (finitum non est capax infiniti). Ajatus perustuu Aristoteleen filosofiaan, jossa se on hyvinkin johdonmukainen: äärellisellä ja äärettömällä ei kaiken logiikan mukaan ole mitään suhdetta. Niinpä on loogista ajatella, että Kristuksen ruumis ja veri ei voi missään reaalisessa mielessä olla ehtoollisen leivässä ja viinissä. Kuitenkin Brenz kysyy, kumpaa meidän on uskominen; Aristotelestä, joka opettaa ettei äärellisellä ja äärettömällä ole mitään suhdetta, vai Jumalaa, joka sanoo, että sana tuli lihaksi?
"Kun kysyt, että miten ääretön voi olla äärellinen tai äärellinen voi olla ääretön, minä kysyn puolestani, että miten Jumala voi olla ihminen tai ihminen Jumala? Jos pidät jälkimmäistä mahdollisena, miksi kiistät edellisen?  Eikö ihminen ole äärellinen ja Jumala ääretön? Miksi on sitten eri asia sanoa, että äärellinen on ääretön kuin että ihminen on Jumala?"

Brenzin kiistakumppaneille, Pietromartiro Vermiglille ja Heinrich Bullingerille, ajatus taivaasta oli konkreettisempi. Vermigli kuoli ennen kuin ehti kirjoittamaan Brenzille vastineen. Kollega Bullinger lohdutti Vermigliä kuolinvuoteella apostolin sanoilla:"Meillä on yhdyskuntamme taivaassa"(Fil. 3:30). Vermigli nosti päätään vuoteelta ja hihkaisi: "Mutta ei Brenzin taivaassa - se ei ole näköjään missään!"