maanantai 6. huhtikuuta 2020

Pitkäperjantai

Kärsi Pontius Pilatuksen aikana


Mitä hyötyä sinulle on tämän uskomisesta?


Se, että hänen kärsimyksensä sovittaa minun syntini Jumalan tuomiolla, ja että hänen kärsimyksensä tähden kaikki minun kärsimykseni ja vastoinkäymiseni on tullut siunatuksi ja pyhitetyksi.


Ristiinnaulittiin


Mitä hyötyä sinun on uskoa, että hänet on ristiinnaulittu?


Että kaikki vahinko, häpeä, risti, kirous, ahdistus ja vastoinkäyminen on hänen ristiinnaulitsemisensa vuoksi tullut minulle pyhäinjäännökseksi (heiltum)


Kuoli


Mitä tarkoittaa se, että hän on kuollut?


Sitä, että hän on niin kuin muutkin ihmiset, antanut henkensä ristillä ja kokenut kuoleman, vaikkakin viattomana.


Mitä sen uskominen sinua hyödyttää?


Sillä on suuri hyöty. Hän on kuolemallaan voittanut kuoleman vallan ja poistanut synnin mahdin ja saanut aikaan sen, että kuole ei ole minulle tie helvettiin vaan portti autuuteen!'


ja haudattiin


Mitä hyödyttää uskoa, että hänet haudattiin?


Että hänen mukanaan on haudattu synti, kuolema ja kaikki vastoinkäyminen, ja että myös meidät haudataan hänen kanssaan, niin että me vaellamme uudessa elämässä, kuten Paavali sanoo (Room 6)


astui alas tuonelaan


Mitä se hyödyttää?


Sen, että vaikka helvetin tuska lankeaakin uskovan päälle, niin kuin kävi Jobille tai Daavidille, se ei voi häntä nielaista, sillä Jeesus Kristus, meidän Herramme, on tuonelaan laskeutuessaan murtanut helvetin vallan uskoviin ihmisiin.


Johannes Brenzin Katekismus 1527/28

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

2.Moos. 17:8-13 (5. su pääsiäisestä, 3.vsk 1.lk)

  Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään kummaltakin puolen, nii...