”Jahve-mies” Elia on lähetetty toimimaan Baal-kultin
sydämaille, Sidonin seudulle Sarpatiin. Siellä, epäjumalanpalveluksen
sydämessä, Jumalan nimi osoittaa voimansa, ensiksi siten, että köyhän lesken
öljy ja jauhot eivät lopu. Jonkin ajan kuluttua kävi niin, että lesken poika
sairastui. Hänen tautinsa yltyi niin pahaksi, ettei hänessä lopulta ollut
elonmerkkiä (parempi käännös sanalle nešāmā
kuin ”henki”). Leski sanoi silloin Elialle: ”Pitikö sinun sekaantua minun
elämääni, Jumalan mies! Pitikö sinun tulla tänne vetämään minun syntini esiin
ja tappamaan poikani!” Tässä huomataan miten välitön on onnettomuuden ja
syyllisyyden yhteys – se on havaittavissa tänäkin aikana, jolloin synti-sanaa
ei juuri käytetä. Minusta leskiäiti on pirun kiukkuinen, enkä näe häntä niin
kuin Efraim Syyrialainen, jonka mielestä äiti ei suinkaan moiti profeettaa vaan
ajattelee, että onnettomuus johtuu hänen synneistään. Tapostahan se häntä
syyttää. [LXX:ssa Jumalan mies on muuten Jumalan ihminen.]
Elia sanoi: ”Anna
poika minulle.” Ei selittelyä eikä liioin moitetta. Hän otti pojan lesken
sylistä, kantoi hänet huoneeseensa talon katolle ja laski hänet vuoteelleen. Tästä käy ilmi, millainen asumisjärjestely
talossa oli. Hän rukoili Herraa sanoen ts. huusi Herraa ja sanoi. Rukouksessa
ei ole kyse vain asian esittämisestä Jumalalle, vaan avun huutamisesta. Heprean
qara on sukua verbille ”cry” –
onomatopoeettinen, eläimellinen huuto. Se on myös julistamista tarkoittava
sana. Saarnaaja, mieti sitä!
”Herra, minun Jumalani! Tahdotko todella tuottaa
onnettomuuden tälle leskelle, jonka luona asun, ja surmata hänen poikansa?” Profeetta näyttää mallia siinä, että hänkin
kapinoi Jumalan toimintaa vastaan: säästyikö poika nälkäkuolemalta vain
kuollakseen sairauteen. Se ei olekaan kapinaa, vaan rukoustaistelua.
Hän ojentautui kolmesti pojan ylle ja rukoili (huusi Herraa
ja sanoi): ”Herra, minun Jumalani! Anna hengen palata tähän poikaan!” Efraim Syyrialaisen mukaan tässä on viittaus
kasteeseen, jossa kutsutaan kolmea nimeä, samoin kuin Herran kolminkertaiseen
alentumiseen: hän otti päälleen kuolevaisen ihmisluonnon, ojensi ruumiinsa
ristinpuulle ja laskeutui tuonelaan. Herra kuuli Elian pyynnön. Henki palasi
poikaan, ja hän virkosi eloon. Elia nosti pojan vuoteelta ja vei hänet
kattohuoneesta alas taloon. Hän antoi pojan tämän äidille ja sanoi: ”Katso,
poikasi elää.” Nainen sanoi Elialle: ”Nyt minä tiedän, että sinä olet Jumalan
mies. Se, mitä sinä puhut, on todella Herran sanaa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti