Sielunhoidollisesti ehkä ahdistavin raamatunjae. Tämä ajatus, joka esiintyy kaikissa synoptisissa evankeliumeissa, on armollisesti häivytetty Tapaninpäivään, jolloin tuskin kukaan kirkkoon eksyy. Ehkä joku, jolla on jäänyt joulukirkko rästiin, siitä hämmentyy, mutta tuskin pappi tätä vaikeaa kysymystä saarnassaan käsittelee.
"Totisesti: Kaikki tullaan antamaan ihmisille anteeksi, kaikki synnit ja herjaukset, miten he sitten herjaavatkin. Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin."(Mark. 3:28-29) G.B. Caird vertaa näitä versioita toisiinsa ja toteaa, että "Ihmisen Poika" pitäisi ehkä kirjoittaa pienillä kirjaimilla. Kaikki pilkka ja herja ihmisiä vastaan voidaan antaa anteeksi, mutta ei rienaus Pyhää Henkeä vastaan. Henki nimittäin on se, joka tuo totuuden ihmisten sydämiin, ja synti Pyhää Henkeä vastaan on julistaa valheeksi se, minkä sisimmässään tietää todeksi. Tämä on anteeksiantamaton synti, ei siksi että Jumala olisi haluton antamaan kenellekään katuvalle anteeksi, vaan siksi, koska tällainen sisäinen epärehellisyys tekee ihmisen kykenemättömäksi arvioimaan itseään sillä rehellisyydellä, mitä katumus edellyttää.
Jostain olen oppinut, että jos epäilee tehneensä synnin Pyhää Henkeä vastaan, se on jo osoitus siitä ettei ole tehnyt sitä. Ihminen joka on tämän synnin tehnyt, ei edes kuvittele sitä tehneensä eikä ota puhetta sellaisesta mahdollisuudesta kuuleviin korviinsa. Onko synnissä Pyhää Henkeä vastaan kysymys siitä, mitä psykologiassa sanotaan narsismiksi? Mutta jo narsismi on sairaus, miksi sitä sanotaan synniksi? Kristillisen ihmiskäsityksen "synti" onkin jotain traagisempaa kuin "väärä valinta."
Matt 12:32 kertoo saman ajatuksen. Siihen on liitetty lohduttava alaviite: "Vaikka olin ollut herjaaja, vainooja ja väkivallantekijä, hän armahti minut, koska epäuskoni tähden en tiennyt, mitä tein." (1. Tim. 1:13)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti